Sarja päättyy tällä erää muisteluihin Visasta. Ei siis Mastercardista eikä American Expressistä vaan Citroën Visasta, joita minulla oli kunnia omistaa kolme, tosin onneksi aina yksi kerrallaan. Hulluutta on niin monta eri lajia.En muistanutkaan, millainen Visan ohjaamo oli, mutta netistä löytynyt kuva palautti sen mieleen. Ensimmäinen, johon 2cv:n vaihdoin, näytti kuvan kaltaiselta. Myöhemmissä oli jo tavanomaisempi varustelu.
En muista sitäkään, oliko Rubikin kuutio jo 1980-luvun alussa keksitty, joka tapauksessa ratin vasemmalla puolella oleva murikka, josta hoideltiin valot, vilkut ja pyyhkimet oli saanut varmaan siitä vaikutteita, tai päinvastoin.
Ensimmäinen Visoista oli sininen, metallivärinen. Autoliikkeessä koeajolle lähti mukaan korjaamon työnjohtaja, joka käski painaa kaasua relusti, koska auto oli hänen mielestään "ihan mopo". Ajo-ominaisuudet olivat kuitenkin hyvät, talvikelissäkin suoriutui paksusta lumihangesta kuin tyhjää vaan. Sinisessä oli varusteena taloudellisuusnäyttö, joka koostui kahdesta pienestä lampusta, jotka keltaisella tai vihreällä valolla näyttivät, miten bensaa milloinkin kuluu. Bensatankin korkki tiivistyi joillakin keleillä niin, että säiliö meni alipaineessa lommoille, ja polttoaine loppui, vaikka mittari näytti vielä ainetta olevan.
Sinisen vaihdoin valkoiseen, jolle talvi oli todellinen ongelma. Sekä pakkasella että varsinkin pyryllä kaasutin jäätyi, ja polttoaineen sekaan oli kaadettava pullotolkulla jäänestoainetta. Taisi sitä mennä melkein enemmän kuin bensaa.
Kolmas oli mallia 14 TRS, eli 1,4 litran moottorilla varustettu, punainen, käytetty, musta ja hopeinen vauhtiraita kyljessä. Meni ainakin kerran katsastuksesta läpi, mutta kerran huollossa alustavassa alustatarkastuksessa huoltomies totesi kynnyspeltien olevan ei peltiä, vaan jotain, joka piikillä koputeltuna varisi lattialle valkoisena jauheena. Huumekätköstä ei ollut kyse, vaan jostain paikka-aineesta. Nelitoistanen ei ollut enää mopo, vaan kulki ihan reippaasti, kunnes ei enää suostunut helläkätiseen vaihtamiseen, vaan hampaat irvessä piti keppiä käsitellä.
Skoda Felicia Combi oli sitten seuraava seikkailu, jota olen käsitellyt aikaisemmin.
1 kommentti:
Minä kävin Visaa koeajamassakin, ja ihastuin kovin.
Sitten iski hirvitys, entisten velkojen päälle ottaa vielä uutta...
Onneksi en siihen ryhtynyt, oli sitten muutaman vuoden päästä yksi murhe vähemmän.
Lähetä kommentti