 |
| Osa on jo syöty, en malttanut olla maistelematta ennen kuvan ottoa, |
Olen kuluneella viikolla kulkenut kolmasti tapaamassa Kuopion
Cyberknife-robottia, puolen tunnin treffit kerrallaan. Tien varrelle sattuu hyvin varustettu kauppakeskus, jossa ruotsalaisen sinikeltaisen talouskaupan lisäksi on useita muitakin liikkeitä. Edullisten tuotteiden ystävänä olen pistäytynyt halpuuttaan nimessään esille tuovassa hallissa. Suureksi hämmästyksekseni siellä oli tarjolla lähes näin adventtiaikaan mämmiä, herkkua, jota hiihtäjä Mieto on kertonut nauttivansa sesonkiaikana useita tuokkosellisia päivässä. Enbuske jne.-ohjelmassa mestari korosti omaa puhtauttaan hiihtotilanteissa. Mämmin nauttimisella, josta tosin ohjelmassa ei ollut puhetta, paitsi useiden kommentoijien teksteissä, eivät huulet rohdu, ja ladulle voi käydä kirkkain mielin ilman lääkärin määräämiä voiteita.
Valmistin herkullisen peräruoan yhdistämällä mämmilautaselle suklaista Aino-jäätelöä. Loistava makunautinto, jolle antaa hieman tulisuutta, väriä ja taittaa makeutta chilipalko.
Robottia käyn moikkaamassa seuraavan kerran maanantaina, jonka jälkeen on välitilinpäätöksen aika.