Aikakauslehtiratsaus XIV

Viikkosanomat, numero 4, 29.1.1953 on nyt käsittelyssä. Lehti on kooltaan 245x350 cm, siinä on kannet mukaanlukien 32 sivua, joista kansien lisäksi 6 on nelivärisiä. Kaikilla sivuilla on kuitenkin käytetty myös yhtä lisäväriä.


Mediatiedoissa kerrotaan julkaisijan olevan Viikkosanomain Kustannusosakeyhtiö, jonka johtokunnan puheenjohtaja on Risto Kavanne. Päätoimittaja on Tapio Hiisivaara. Toimitus on avoinna asiakkailleen arkisin klo 10-11.30 ja klo 13-14; lauantaisin ja juhlapäivien aattoina vain aamupäivisin.


Kansikuva liittyy neliväriaukeamaan japanilaisesta taiteesta. Paul Jacoulet: Rakkauden huolia.


Tapio Hiisivaara, matkakirjailija, toimittaja ja kääntäjä kirjoittaa kannessakin näkyvällä otsikolla Saksan sodanjälkeisestä tilanteesta ja ennen kaikkea saksalaisten asenteista. Aseveliliikkeet ja -yhdistykset nostavat päätään, ja kapakkakeskusteluissa on usealla paikkakunnalla seuraava sävy ja tyyli:


"Ja seurassa oli miehiä, jotka olivat taistelleet itärintamalla alusta loppuun saakka, ja jotka olivat kokonaan unohtaneet, että Saksan armeijan kukka, ammattiupseeristo, valtava ja erinomainen ammattimainen aliupseeristo sekä ammattisotilaiden enemmistö, Ranskassa loistavasti taistelleet panssaridivisionat, kaikki kuluivat loppuun ja sammuivat jo vuonna 1941 ennen kaikkea pakkaseen.
Toisissa paikoissa, kuten Bonnissa, seura tiesi, että olin suomalainen ja lehtimies ja että olin tullut Länsi-Saksaan tutustuakseni saksalaisten mielipiteisiin ja toiveisiin. Siinäkin seurassa kaikki olivat sitä mieltä, että he olisivat voittaneet ilman muuta, elleivät länsivallat olisi sekautuneet peliin. Keskustelu alkoi käydä niin sähköiseksi, että heti irti päästyäni merkitsin kaiken sana sanalta muistiin.
Sanoin: - Mutta itärintaman kohtalo ratkesi jo vuoden 1941 pakkaseen. Eihän länsivalloilla ollut siihen aikaan mitään mahdollisuuksia auttaa Neuvostoliittoa. Enkä minä nähnyt koko sodan aikana oikeastaan mitään länsivaltojen antamaa apua vihollisen puolella.
- Eikö edes lentokoneita?
- Ei. Niitä oli tosin Suomen rintamalla, mutta itse en nähnyt yhtään.
- Eikä muonapakkauksia?
- En koskaan nähnyt muuta muonasaalista kuin limppuja ja vodkaa.
- Eikä panssarivaunuja?
- Ei ainoatakaan.
- Eikä amerikkalaisia kiväärejä?
- Amerikkalaisen kiväärin näin ensimmäisen kerran vuonna 1949 Münchenissä amerikkalaisen sotilaan olalla.
- Sitten teillä on koko sodan ajan ollut silmät kiinni.
- Niinkö luulette?
Vastaus tuli kuin rivistä karjaistuna: - Kyllä. Ja sitäpaitsi, minä sanon teille kerrankin totuuden. Te suomalaiset olette syypäitä myös. Venäläiset kävivät teitä vastaan vain leikkisotaa vuonna 1939 ja te sumutitte koko maailman ja myös meidät muka sankarillisella puolustuksella, kun totuus oli, että Neuvostoliitto lähetti teitä vastaan vain vanhaa romua ja roskaväkeä.
Vastasin mainitsemalla Summan lohkolta muutamia tykkitulta koskevia lukuja, jotka jokainen mukana ollut muis­taa koko ikänsä vaikka keskellä yötä herätettäisiin.
- Se on vale. Samaa valhetta kaikki. Nyt ette enää sumuta. Ja niin se on. Elleivät länsivallat olisi auttaneet, olisimme voittaneet sodan ilman muuta, alkoi eräs jo karjahdella. Hän pui nyrkkiä nenäni alla ja sanoi: - Minä olin kahdeksan kilometrin päässä Moskovasta, minä tiedän. (neljäkymmentä lienee ennätys).
Jos olisin kysynyt oliko vastustajilla englantilaisia tai amerikkalaisia aseita tai jos olisin kysynyt, miksi hän ei ajanut raitiovaunulla loppumatkaa, olisin saanut perusteellisesti selkääni."


Hiisivaara kirjoittaa vielä: "Juttelin kolmen miehen kanssa, jotka tulivat junaan Stuttgartissa ja jäi­vät pois Karlsruhessa. He edustivat kaik­ki kolme parasta mitä saksalaisessa sotilaassa on, eikä heitä oltu otettu amerik­kalaisten palvelukseen kansanvaltaisen luotettavuuden perusteella. Kaikki kolme olivat olleet kauan ennen sotaa palkkasotureita, kaksi jo Francon puolella Legion Condorissa ja Rommelin melkein kokonaan ammattisotilaista kokoonpannuissa panssaridivisioonissa. He edustivat hyvää sotilaallisuutta ilman minkäänlaisia vivahteita. Työpalvelujoukot asuvat kasarmeissa ja noudattavat kaikkia sotilaallisen kurin henkisiä määräyksiä ja useita ulkonaisiakin. He tarvitsevat vain aseita ollakseen valmis armeija.
Samoin on asianlaita itälohkolla vaikka siellä en käynytkään, sillä tietäähän jokainen, että "kansanpoliisi" on aseistettu paljon paremmin kuin poliisit yleensä ja jokainen tietää myös, että länsivaltojen levittämien tietojen mukaan "kansanpoliisia" on kymmenen divisioo­nan verran. Ja tässä onkin kaiken ydin. Kun länsi saa kaksikymmentä divisioonaa ja itä kaksikymmentä, niin entäpä jos kumpikin loistavan teollisuutensa ja järjestelykykynsä ansiosta perustaa kädenkääntees­sä kymmenen divisioonaa lisää. Entäpä jos upseerit silloin ilmoittavat kuivahkosti sekä kommunisteille että kansan­vallan kannattajille, että herrat ovat hy­vät ja väistyvät hyvällä ettei tarvitse ampua."




Lehdessä mainostetaan 4711 Tosca cremeä jokapäiväiseen kauneushoitoon, Askon lepotuoli N:o 1403:a, joka on tukeva ja pehmeä istua, Hellaksen suklaatankoja (kuva), Pond's huulipunaa ja Kakadu-mausteita. Maustemainos näkyy olevan Björn Landströmin käsialaa.

Saksalaisartikkelin lisäksi lehdessä kerrotaan ensi keväänä valmistuvasta Salmisaaren voimalaitoksesta, Garmisch-Partenkirchenin talvikisoista, naureskellaan Helsingin kaupungin taloudenpidolle; Turun, Tampereen ja Kuopion kaupunginkamreereita on haastateltu, ja kaikki ovat yksimielisiä siitä, että pääkaupungissa asiat on hoidettu huonosti. Kuva esittää mielenosoitusta Helsingin kauppatorilla. Toisessa kuvassa on rahatoimenjohtaja Erik von Frenckell, joka on pukeutunut polvipituisiin housuihin, pitkiin sukkiin, valkoisella päärmättyyn tummaan takkiin, solmukkeeseen ja harmaaseen slipoveriin.

Tuomas Anhava arvioi otsikolla "Taimitarha taskussa" WSOY:ltä ilmestyneen Vaeltava viisaus-aforismikokoelman, Kai Hytönen kertoo useiden valokuvien ja tekstin voimin Itä-Afrikan luonnosta, Teo Mertanen kertoo "Kauhujen kahvilasta" - helsinkiläisestä kahvila Mississippistä, jonka omistaja hra Ekman on usein joutunut turvautumaan pamppuun ja kaasuaseeseen murtomiehiä ja muita pahantekijöitä torjuessaan.

Lehdessä on sarjakuva "Tuomari Foster". Stripissä tyttö kuljettaa vaikeasti haavoittunutta Swift Gallonia, joka sitten kuolee puun juurelle, ja viimeisiksi sanoikseen vannottaa kuljettajansa tappamaan tuomarin. Lasten sivulla on sarjakuva nimeltä "Minä olen Ville enkä naukumammanpoika". Sen on piirtänyt Vic Green v. 1952. Lasten sivulla on lisäksi Walt Disney-kertomus "Vilkkaan suuri seikkailu", joka kertoo isokorvaisen kääpiön ja haltiattaren kohtaamisesta, josta oppii, ettei kannata koskaan enää jäädä töistä pois. Disney-tuotantoa on myös kolmas sarjakuva Robin Hood.

Lehdessä on myös Muodin viehkeyttä, Kotitaloutta ja Kynä käteen. Viimeksimainitussa ristisana- ja muita asiaankuuluvia tehtäviä.