Loppiaisaatto

Loppiainen on jo käsillä, jouluun on enää runsaat 350 yötä. Shakespearen Vilho kirjoitti loppiaisaattoaiheisen näytöskappaleen, jossa rakkausongelmissa juonitellaan niin viimeisen päälle.

Käännöstoimisto Googlen mukaan näytelmä alkaa suomeksi seuraavasti:  

Jos musiikki on ruoka rakkauden, pelata,

Anna ylittävät sen, että, surfeiting,
Ruokahalu voi sairastua ja niin kuolee.
Tämä kanta taas! Se oli kuolevan lasku;
O se tuli o'er korvani kuin makea ääni
Se hengittää kun pankki orvokit,
Varastaminen ja antaa haju! Riittää, ei enemmän;
"Oi ei niin makea nyt kuin se oli ennen.
O rakkauden hengessä, kuinka nopeasti ja tuoretta olet sinä!
Että huolimatta sinun kapasiteetti
Ottaa vastaan ​​kuin meri, nolla tulee siellä,
Mitä voimassaoloaika ja piki soe'er,
Mutta putoaa perusvähennystä ja edullinen hinta
Jopa minuutti. Niin täynnä muotoja on fancy,
Että se yksin on korkea mielikuvituksellisia.

Tekstissä puhutaan pankkiorvokeista ja myös perusvähennysten ja edullisen hinnan putoamisesta/poistumisesta.

Mutta musiikki on rakkauden ruoka, herttua toteaa; videolla loppiaisaaton maisemaa, ruotsinpihlaja ja Kontakt-orkesterin soittama C-duuri-romanssi.

Yritin digitaalisesti poistaa vanhan savikiekon ritinöitä, mutta vähän epäselväksi tulos jäi. Yhdellä mikillä äänitetettyksi aika hyvä tulos, käyrätorvet tahtovat jossakin tulla liikaa läpi :)  

Herrojen Eevan myöhemmät vaiheet 3

Eeva ja kraatarin oppipoika Jooseppi ovat jääneet keskustelemaan mestari Aapelin pihalle. Eevan emännöitsijäkseen palkanneet herrat eivät ole tätä huolineet enää palvelukseensa, vaan ovat lähteneet noutamaan uutta Helsingistä.

JOOSEPPI: Suonet anteeksi tuhmat sanani, kihlaus on vakava asia, enkä usko, että kukaan kristitty sisarensa pojan kihlata tahtoisi...  Mutta nyt kun Rusko on vielä valjaissa edellis-matkan jäljiltä, tahdonpa kyydittää sinua Martan ja Topiaan luo, ja samalla voin noutaa mestarille paitakangasta, Männistön muorin kutomaa. (menee ovelle ja huutaa sisään) Mestari, käyn noutamassa palttinaa, josta mennä viikolla puhe oli.
(Eevalle): Kas niin neitini, kiivetkääpä rattaille, niin mennään.

Matka kulki ensin Nummisuutarin talolle, jonne Eeva jäi, ja sitten Jooseppi suuntasi tiensä Männistöön, josta palttinakankaan kutonut muori halusi lähteä Aapelia tapaamaan kihlaus-selkkauksesta kuultuaan.

**********

Muutaman vuoden kuluttua vietetään Uutta-Vuotta Hämeenlinnan kaupungin keskellä sijaitsevassa komeassa asunnossa. Mestari Josef Orimattilainen, varakas ja hyvin koko Hämeen tuntema taitava kraatari, jolla liikkeessään monituisia palvelijoita, kankaanleikkaajia ja ompelijoita työssä on ja vaimonsa Eeva Helander sekä viisi vilkasta lasta ovat juhlaan valmistautuneet.

Koti-seudultansa ovat he kestiin vieraita kutsuneet. Mestari Aapeli nuorikkonsa Männistön muorin kera ovat kunniavieraita, eivätkä he enää vihalla Eevan kihlaus-konstia muistele. Iloisen naurunkin asia saattaa jo ilmoille kirvoittaa. Tietenkin läsnä ovat myös Martta, Topias ja Esko Nummisuutari.

Jahtivouti Eero Jukola vaimonsa Annan kera paikalle myös saapuu, ja tietääpä hän kertoa surullisesta tapauksesta. Ylioppilas Stenvall, joka sittemmin nuoren elämänsä aikana useita kirjoja, näytöskappaleita ja runoja julki saattanut oli, on eilispäivänä kovan taudin uuvuttamana kuolon-uneen nukkunut.

Mestari Eenokki sen sijaan on nykyään vakituinen vieras Puolmatkan krouvissa, jossa hänet nähdään kallistelemassa tuoppia Niko Järvelän ja Sakeri Helanderin kanssa.

Herrojen Eevan myöhemmät vaiheet 2

Eeva Helander, "Herrojen Eevaksi" kutsuttu, on keskeyttänyt kihlajaisensa kraatari Aapelin kanssa, ja mielii palata takaisin entiseen palveluspaikkaansa, mutta herrat eivät olekaan suopeita tuumalle tälle.

EEVA: Ettäkö Helsinkiin matka? Ja uutta emännöitsijää noutamaan! Aijotte siis julmalla koiran-konstilla minut hyljätä, minut, joka hyvin pientä rahaa vastaan olen teitä palvellut ja miellyttänyt parhaani mukaan. Ja senkin sokuriastian, jonka sain, meni tuo ukuli tuolla sisällä särkemään.
ENSIMMÄINEN HERRA: Neiti on hyvä ja rauhottuu nyt. Omaakin mainettamme meidän aatella täytyy. Kun keräjiä täällä istumme, pitäisi meidän elää niinkuin siveät ihmiset ainakin, no, eihän elomme kuitenkaan senkaltaista ollut ole, kuin mitä mailmalla hotistaan, mutta työtämme se haittaa.
TOINEN HERRA: Saimmepa lautamies Mäkelältä viestin sen suuntaisen, että on parasta pitää varamme, jos keräjäpöydän oikealla puolen istua tahdomme.
EEVA: Lautamies Mäkelä, hah, se tekopyhä uuspeili!
ENSIMMÄINEN HERRA: Jos tätä kihlaus-aietta ei olisi ollut, olisimme ehkä tehneet kirjoitustyö-kontrahdin ylioppilas Stenvallin kanssa, mutta asiasta kuultuaan setä Ahlqvist sen ehdottomasti torjui. Sun temppus tuli juuri oikeaan hetkeen päästäksemme pälkähästä, koska jo kauan ero-kirjan laatimista harkitsimme, ja nyt itse siinä prosessissa aloitteen teit. Uuden emännöitsijän siis saamme, joka myös kirjan-pidon taitaa.

Nyt lähdemme me!

Rattaat katoavat tien-mutkan taakse, matkaajat laulavat ruotsin-maalaista laulua:

"Liksom en Herdinna, högtids klädd,
Vid Källan en Juni dag,
Hopletar ur gräsets rosiga bädd
Sin prydnad och små behag.
Och ej bland Väpling, Hägg och Siren,
Inblandar Pärlors strimmande sken,
Innom den krants i blommors val,
Hon flätar med lekande qval."

EEVA: Voi minua onnetonta, sinne katosivat herrani... mutta menkööt vaikka Turkin-maalle pippuria poimimaan, mokomat petturit ja kanaljat.
JOOSEPPI: Uudistanpa äsköisen kysymyksen, mitä aijot nyt sinä?
EEVA: Uudistanpa äsköisen vastaukseni sulle päin pläsiä: Ei ole sun afääris! No, aluksi menen vanhemman siskoni Martan, miehensä Topiaksen ja heidän tyhmän poikansa luokse. Nähdään sitten, miten mailman kirjat kirjoitetaan.
JOOSEPPI: Voithan yrittää kihlata Eskon, vaikka vannonut hän on olevansa koskaan naimatta Karrin petoksen jälkeen. Suutari tosin ei niin suuri herra ole kuin kraatari, kuten minä tässä.
EEVA: Suus kiinni!
JOOSEPPI: Kovinpa säälin Topiasta ja Eskoa, kun Martta ja Eeva heitä yhdessä löylyttävät, mutta katsotaan, mitä tapahtuu.

JATKUU...

Herrojen Eevan myöhemmät vaiheet 1

Aleksis Kiven näytelmä päättyy haikeaan loppukohtaukseen. Eevan lähtiessä Aapeli ja Eenokki jäävät tanssimaan Joosepin laulun tahdissa. Entäs sitten? No, eikö vaikka:

EEVA: (Seisoo pihalla nyyttinsä kanssa ja katselee tien suuntaan) Hullu olin, kun herrojen luota läksin. Ensimäistä kertaa oikeasti uhkaukseni toteutin. Koetella nyt tulee luontoani ja herrojen luontoa, kuinka tämän solmun avata taitaa.

Talossa laulu ja tanssi hiljenee, ja Jooseppi tulee ulos.

JOOSEPPI: Kas. mitä näen ma! Eeva Helander vielä pihassamme. Noh, mitkä nyt on aikeet?
EEVA: Se ei kuulu sulle, tarhapöllön poikanen!
JOOSEPPI: Ei kuulu, ei. Ovatko herrat tulossa emännöitsijäänsä kotiin noutamaan?
EEVA: Sekään ei ole sun afääris.
JOOSEPPI: Niin, mietin tässä vain, että noin komean neidin ei tarvis olisi tuommoisiin vanhoihin-nuoriinmiehiin turvautua, jos kerran herra-säätyä ei avio kiinnosta.
EEVA: Mitä mököttelet, itseeskö mulle tarjoomassa olet?
JOOSEPPI: Mököttelen mitä mököttelen, nuorempi ainakin olen kuin nuo kaksi tuvassa tuolla.
EEVA: Ha ha, nuo sentään ovat kraataria, mestaria kumpainenkin, mutta mikä sinä olet, oppipoika, jolle vast-ikään mestaris isän kädestä antoi, kun makkarasopan padasta yli kuohutit.
JOOSEPPI: Ehkä kuohahti keitos, mutta sanonpa sulle, että kisällikirjani kohta valmis on, ja sittenpä muutan Hämeenlinnan kaupunkiin Gullströmille, jossa hienoimmat herrain ja naisten asusteet viimeisten muudien mukaisesti tehdä taidetaan.
EEVA: Hämeenlinnan kaupunkiin! Minä olen ollut palveluksessa Helsingissä, joka sentään on kaupunki pahaisen Hämeenlinnan rinnalla. Mutta sinnehän sinua varatonta mies-rukkaa ei kukaan kraatari töihin ottaisi.
JOOSEPPI: Enpä olekaan niin varaton kuin luulet. Kotikylässäni ja ympäristössä siellä olen tunnettu Josef Orimattilaisena, varakkaan perheen perijänä, joka maailmalle onneansa koettamaan lähtenyt on, ja vaihe tämä on nyt vaelluksessani, koska kunnon ammatin itselleni hankkia tahdon, ja perintörahani visusti takanani tallessa pidän.
EEVA: "Rahaa sitä on munkin takanani", sanoi kerjäläinen, kun pankin seinään nojasi. Mutta nyt hyst, rattaiden ääni kuuluu mäen takaa tuolta.

Tietä pitkin tulevat rattaat, joilla istuu kaksi herraa.

EEVA: Katsos, poika, niinpä tulevat he minua noutamaan. (Ottaa nyyttinä maasta ja menee pysähtyneiden rattaiden luokse.
ENSIMMÄINEN HERRA: No, mutta kraatarin tuleva rouva, mitä kuuluu, joko kihlajaiset ovat lopussa?
EEVA: Ei mitään kihlajaisia, päästäkäät minut rattaille.
TOINEN HERRA: So so, neitini, ei niin kiireesti. Muistaakseni kontrahtimme on loppunut, ja olemme nyt matkalla Helsinkiin palkkaamaan uutta emännöitsijää. Professori Ahlqvist sieltä preivin meille lähetti ja kutsui kyläilemään, ja samalla kirjoitti hän pätevän henkilön apulaiseksemme tietävänsä. Tämä kuulemma osaa hoitaa myös raha-asioita ja toimia sihteerinä kirjoitus-töissä.

JATKUU...

Myrcky ja Päiwän-paiste

1:ksi-näytöksinen näytelmä kylmien kesä-päiwien lohduksi ja lämmitykseksi. Mukaeltu prof. Zacharias Topeliuksen aiheen mukaan.

Henkilöt: Mummo, Myrcky, Päiwän-paiste.

Tapahtumapaikka: Metsä, jossa polku, iso kivi, risuja ja männyn-käpyjä.

Myrcky ja Päiwän-paiste tulevat.

MY: Luulenpa kuitenkin, Päiwän-paiste, olevani sinua peijoonan paljon wäkewämpi!

P: Ehei, Myrckyseni, jos tosi koetos tulee, vedän kyllä pitemmän korren.

Kiistelevät vilkkaasti, kunnes äkkiä hiljenevät.

MY: Hyst! Kuulenpa askeleita, joku tulee, joutuin piiloon!

Hyppäävät suuren puun taakse, josta jäävät kurkistelemaan.

Mummo tulee kontti selässä ja kävelysauvat kädessä.

MU: Huhhuijaa, olenpa väsynyt. Tuntuupa siltä, että aion kohta eksyä tänne metsään. Mutta sitä ennen istahdan kuitenkin tuohon kivelle ja maistelen hieman.

Ottaa kontin selästään ja kontista ewäs-leipää ja -kalaa.

MY: Katsopas vain, kokeillaanpa voimiamme tuohon eukkoon. Koitetaan, kumpiko saa sen vähentämään enemmän vaatteitaan.

P: Kiinni veti, voittaja saa sen eväät.

MY: Minä ensin, kun keksinkin.

Hyppää esiin ja menee Mummon luo.

MY: Nuttu pois, akka, niinkuin olisi jo!

Repii hihasta.

MU: Ja sinä et minuun nuttuani kopeloi! Tuosta saat!

Iskee Myrckyä kävelysauvalla korville, piikki raapaisee kasvoihin.

MY:Voivoivoi, nyt se puhkaisi minulta silmän tuolla kepillään!

Ryntää parkuen ja woiwotellen pakoon silmäänsä pidellen.

Päiwän-paiste tulee ja alkaa hiostaa, korventaa ja hiillostaa Mummoa niin, että tämä hiestyneenä heittää vaatekappaleen toisensa jälkeen, kunnes alushameisillansa istuu kivellä. Myrcky tulee verissäpäin paikalle.

P: Katsokaas nyt, opimme tästä, että tehokas hiillostaminen ja korventaminen tuottaa tuloksia.

Laulavat lopuksi naurukuoron oopperasta Kypron prinsessa.

Och då Zach, som de mesta finska gamla stormän, var svenskspråkig, samma också på svenska, såsom bara Barack Google kan det översätta. Detta slags kivaa rupattelua kan vi höra tex på Hesa gator i nykytiderna:

1: as-festtåg näytöksinen kall sommar päiwien lohduksi och uppvärmning. Mukaeltu prof. Zacharias Topelius ämne.
Människor: Farmor, Myrcky, Päiwän-Paiste.
Plats: Skog, där vägen till stor sten, ris och tall-kottar.

Myrcky och Päiwän-Paiste framtiden.

MIN: Jag tror dock Päiwän-Paiste, hur du peijoonan mycket wäkewämpi!
P: Ja, Myrckyseni, där de verkliga koetos kommer jag få en längre strået.

En tvist mellan hög densitet, tills plötsligt hiljenevät.

MIN: Kuulenpa steg, någon kommer snabbt dölja!

High jump bakom ett träd, som kommer att kvarstå kurkistelemaan.
Farmor kommer tillbaka behållaren och promenadkäppar i hand.

MU: Huhhuijaa, olenpa trött. Tuntuupa verkar som jag kommer att vandra bort här i skogen. Men före det dock sitta vid rock och njuta lite.

Ta tillbaka behållaren och behållare Ewas bröd och fisk.

MIN: Titta bara kokeillaanpa krafter på att eukkoon. Koitetaan, vilket skulle vara att minska sina utsläpp med mer kläder.
P: Du är på, vinnaren får skicka start.
MIN: jag först av allt, när jag kom med.

Hoppar ut och går till farmor.

MIN: jackan, slyna, som skulle ha varit!
Klyftor hihasta.

MU: Och du behöver inte kontakta mig nuttuani kopeloi! Från att du får!
Strejker Myrckyä kävelysauvalla öron, taggar raapaisee ansikte.

MIN: Voivoivoi, nu är det brast för mig i ögonen kepillään!

Rush parkuen och woiwotellen fly pidellen ögongloben.
Päiwän-Paiste kommer och börjar svettas, sveda och grillad Mummoa så att detta hiestyneenä kasta plagget efter det andra, tills alushameisillansa sitter på ett berg. Myrcky kommer verissä på webbplatsen.

P: Kolla nu, vi lära av detta att den effektiva hiillostaminen och korventaminen ge resultat.

Singing slutligen skrattar chorus Kypron opera prinsessa.

Soitantoa Roomin kaupungissa, näytös 4

4:äs näytös

Kohtaus I

Puisto Roomin kaupungin laitamilla. Muusikerit Luigi ja Alonso nukkuvat kuorsaten. Luigin torvi makaa osin rapakossa, Alonson soitto-pelin päälle on astuttu, ja on se suuresti litistynyt.

Benito saapuu, katselee tovereitaan hetken, ottaa sitten Alonson torven yrittäen sitä suoristaa.

BENITO: (its.) Kautta kaikkein Roomin pyhimysten ja paavein, ovatpa nämä täällä elämää viettäneet. Perin hirveät ovat muotonsa. (kovaan ääneen ja miekkosia ravistellen:) Herätkää nukkujat, soitantomme alkaa tuossa tuokiossa! Ylös kuin pitkäisen leimaus te unisäkit!

LUIGI: Kuka puhuu, ken haastaa... miksi helvetissä revit nuttuani, mies. Katso nyt, siitä hiha puuttuu. Mutta nyt muistankin himeästi, Alonson, kunnon kumppalini kera painia löimme kuin karhut kesäisellä kankaalla Pohjolassa tuolla. Mutta mitä haastelet soitosta?

BENITO: Pyhä Isä on meidät muusikereiksi kutsunut kirkolle. Aika koittaa koht sillään. Ylös ja matkaan kuin Paavali Kreikan-maalle!

LUIGI: Naurattaispa vertaukses, jos pääni tilalla tässä ei olis humiseva ampiais-pesä.

ALONSO: Ja kissa käynyt suussani asiaansa toimittamassa.

Nousevat ylös vielä aika vommassa ja lähtevät horjuen kulkemaan Paavin kirkkoa kohti.

Kohtaus II

Aukio Pietarin-kirkon edustalla. Paavin sveitsiläis-kaarti on asettunut rivistöön päällikkönsä johdolla. Suuri joukko kansaa odottaa seremonian alkua. Muusikerit saapuvat paikalle, ja heidät ohjataan soitto-koroitukselle.

PÄÄLLIKKÖ: Kun annan merkin heilauttamalla kättäni alas näin, soitanto alkakoon. Suoraan virkkaen, ulko-näköänne vilkaistessani harras toiveeni on, että muusiki on parempaa kuin se. Mutta Pyhä Isä, joka on täällä tuossa tuokiossa, ratkaiskoon kohtalonne.

LUIGI: Mutta mitä soitamme me? Jotain muuta kuin linnassa eilen?

BENITO: Paaville on tarkoitus tulohymni kajauttaa fanfaarein kera, luulen mä.

ALONSO: Enhän peijakas vieköön saa ulos minkäänlaista pihausta torvestani tästä.

LUIGI: Rapaa ja santaa on minunkin pelini täynnä. Katsokaat päälle, mitä tuo sotilas-pukuinen mies huitoo?

BENITO: Sappermentti, sehän on aloitus-merkki! Soittakaa!

Kohtaus III

Syrjäinen kuja Roomin kaupungin laidalla. Muusikerit astuvat jalkojaan laahaten kotoa kohti. Varsinkin huilun-soittajan askellus on vaivallista.

LUIGI: Perin huonosti kohtelivat meitä kirkolla tuolla. Kävihän kaarti-päällikkö kimppuumme kuin raivo koira heti ensimäisen soitto-kappaleen aikana. Kumman käskyn sotilailleen antoi.

ALONSO: Älä muuta virka, veliseni. Meidät ensin pois lavalta raahasivat, sitten yrittivät soitto-pelejämme tunkea arkaan paikkaan - no onnistuivat siinä vain pillipiiparin osalta.

Soitantoa Roomin kaupungissa, näytös 3

3:mas näytös

Kohtaus I

Italian kuninkaanlinnan tanssiais-sali. Soitto kajahtelee komeasti ja juhla-väki tanssaa, neidot punoittavin posken-päin ja kavalieerit heitä liehakoiden. Seuraa tauko ja Italian kuningas muassaan kardinaali suvultansa jalo astuvat esiin.

KUNINGAS: Niin, teidän armollinen jalosukuisuutenne, kuten olette voinut kuullella, tämän-iltainen orkesteerimme on hyvää laatua.

KARDINAALI: Aivan, Teidän Majesteettinne; he ovat tänä iltana pelanneet tanssiais-muusikia, mutta luulen, että he taitavat myös vakavampia sävel-aiheita soittopeleistään esille saattaa.

KUNINGAS: Lyönpä siitä pääni pantiksi, jos ei muutoin, niin harjoitus tuottaa mestareita, mutta miksi olette heistä niin kiinnostunut.

KARDINAALI: Nähkääs, Teidän Majesteettinne, huomenna, jos Jumala suo, on kirkko-aukealla Pyhän Isän vastaanotto ja se soitanto-kunta, joka tapausta tavallisesti juhlistaa, on viimeistä miestä myöten kolera-taudin kynsissä. Näin olen tehtävän saanut itseltään Pyhältä Isältä hankkia muusikereita juhlaan.

KUNINGAS: Ehkä käymme tiedustelemaan heidän suostuvaisuuttaan asiaan.

Menevät soittajain luo, jotka nyökyttelevät myöntyväisinä.

Kohtaus II

Puisto Roomin kaupungin laidalla. Muusikereista Luigi ja Alonso juopuneina, Benito sen sijaan raittiina.

LUIGI: Antoipa kuningas meille oivallisen palkkion! Kylläpä silmäni, nämä tihruiset tässä hämmästyksestä suurenivat, kun parasta Ranskan-maan konjakkia meille tuoda käski, ja torven-mitalla; mutta mitäs mökötät sinä pillipiipari, eikö pilliis enkelten nektaaria mahtunutkaan? Pillipiiparin palkka on pillipiiparin palkka, sanoo Siirakki. Me torvein-pelaajat juhlimme, me! Otas veljeni Alonso, malja kanssani niille kaikille impyeille, jotka täniltana ovat muusikista ilonsa saaneet! Ja ota sinäkin pillin-soittaja, tule veli tarjoaa!

BENITO: Enpä taida juomaas kajota minä.

LUIGI: Elä hyvä mies ryhdy konstikkaaksi, katso minulla on ja haluan siitä lähimmäiselleni tarjota.

BENITO: Olipa sulla kultarahojakin, joiden suhteen tarjous ei tullut kyseeseen. Yhtä monta soitto-kappalta puhalsin kuin sinäkin.

LUIGI: Kultarahat oli pormestarin määräys. "Kaikille niin paljon kuin soitto-peliin mahtuu, sanoi hän". Uskaltaisinko minä häntä vastustaa, tuota kiivas-luonteista herraa. Juoman tarjoaminen on sivistynyt tapa, ja loukkaatpa minua syvästi, kun sitä ylen-katsot. Mutta veli Alonso! Älä torku, ota ryyppy ja iloitse! Heleijaa, kohta taivas ja maa pyörii, koko ihana Roomin kaupunki heittää härän-pyllyä, nouse Alonso-veljeni tanssitaan, antaa tuon huilun-soittajan mököttää, mitä me hänestä välitämme!

BENITO: Mitä välittäisin minä juopuneen puheista, mutta muistakaat, että muutaman tunnin päästä meidän Pietarin-kirkon edustalla soittaman pitää.

Benito menee pois, toiset jäävät puistoon.

Soitantoa Roomin kaupungissa, näytös 2

2:nen näytös

Kohtaus I

Pormestarin palatsin suuri sali, jossa paljon kansaa. Iloinen puheen-sorina täyttää huoneen. kaikki katselevat, kun muusikerit asettuvat laattian-koroitukselle salin päätyyn. Etenkin nuoret naiset silmäilevät soittajia kaihoisasti.

LUIGI: Niin, molemmat soitto-veliseni, antakaamme nyt muusikin pauhata kuin taivaan enkelten pasuunoista. Ah, sydämeni pakahtuu tästä riemusta, katsokaa noita ihania impyitä, jotka meitä tarkkailevat rusoposkin ja viuhkojaan leyhytellen ja noita komeita herroja hienoissa vaatteissaan, joissa jokainen muudi ja sauma on räätälin tarkoin harkitsema. Olemmepa mekin joskus oleva heidän kaltaisiaan, kun vain tehtävämme taitavasti suoritamme. Tunnenpa olevani paratiisin iloissa!

ALONSO: Malta mieles, emmehän vielä ole soittaneet liiran edestä, mutta sanoa minunkin täytyy, että järkähteleepä, järkähteleepä tässä miehen mieli, niin että itkeä tahtoisin, jos tämä ei niin ilon paikka olisi.

BENITO: Hyst! Merkki on annettu, nyt soittamaan!

Muusikerit alkavat soiton, ja kansa ryhtyy tanssimaan. Soitetaan monta peliä, kunnes pormestari rykäisee ja ryhtyy puhumaan.

PORMESTARI: Kunnioitettavat juhlavieraani, olen iloinen, että niin moni teistä on saapunut kunnioittamaan minun ja arvoisan rouvani vihkijäis-vuosijuhlaa. On myös erinomaisen hienoa, että saamme viihdytystä näin mainioilta muusikereilta. En ole eläissäni kuullut näin kauniisti pelattavan. Haluni onkin tässä nyt palkita heidät mitä arvokkaimmin. Lakeija tänne!

LAKEIJA: Teidän korkea-arvoisuutenne suvaitsi kutsua.

PORMESTARI: Niin on asia. Juokse vikkelästi aarre-kammiooni ja tuo sieltä kultarahoja paljon, niin että heidän soittopelinsä täyttyvät niillä. Sen jälkeen soittajat voivat mennä koteihinsa ja nukkua siellä raskaan päivän päälle sikeästi kuin karhut pohjoisissa erämaissa.

Kohtaus II

Soittajat astuvat kotia kohti

BENITO: Kylläpä siellä kauniit röökynät tanssasivat sulhojensa käsivarsilla. Olisinpa minäkin halunnut päästä tarjous-pöytään. Eiväthän meille ruuan-murenaa siellä antaneet.

LUIGI: Mitä huolii ruuasta valittaa, kun torvi on niin täynnä kultaisia kolikoita, että ei kantamaan kykene, vaan näin kelkalla sitä vetämän täytyy. Kas niin, otahan kiinni tuosta ja kisko avukseni!

BENITO: Aikomukses on varmaan pitää itse kaikki kulta?

LUIGI: Totta maar! Itse kukin meistä on palkkansa ansainnut. Sanassa sanotaan, että lähimmäisen menestyksestä on iloittava, ei kadehdittava. Huiluus ei taitanut mahtua yhtään kolikkoa, mutta onko se minun syyni, kysyn vaan, kun noin katsoa mällistelet kuin vuohipukki.

ALONSO: Älkäät miehet aloittako kinaa näin tärkeällä hetkellä. Muistattehan, että kuninkaan kamariherra kutsui meidät kuninkaallisiin pitoihin ensi viikon lauvantaina. Mitä ovatkaan pormestarin lahjat kuninkaalliseen antiin verrattuina. Tyytykäämme nyt tähän ja odottakaamme mitä ensi kerta tullessaan tuo. No, mahtuihan minunkin torveeni muutama raha, vähemmän toki kuin Luigilla, mutta silti katkeroidu en. Muusikin ilo ja riemu käy monasti maallisten rikkauksien edelle.

LUIGI: Viisaasti haasteltu.

Soitantoa Roomin kaupungissa, näytös 1

(kuva)

Näytelmä 4:ssä näytöksessä

Henkilöt:

Luigi, Alonso, Benito; muusikereita

Roomin pormestari

Italian kuningas

Roomin piispa, eli paavi

Sveitsiläisen kaartin päämies

Pormestarin, kuninkaan ja paavin palvelijoita

Kansaa torilla, palatseissa ja kaduilla

1:nen näytös, kohtaus I

Roomin kaupungin sivukuja aikaseen aamulla. Aurinko nousee. Muusikerit Luigi, joka kantaa suurta basso-torvea, Alonso metsästys- eli käyrä-torven kera ja pienen huilun soittaja Benito saapuvat paikalle kulmauksen takaa.

LUIGI: Ah, veljet, virkanpa teille: Olemmehan kaikkein pyhimysten nimissä harjoittaneet soitantoa jo niin perusteellisesti, että pelvotta Roomin torille musikeeraamaan käydä voimme. Sydämeni rinnassa täällä lyö kiihkoisasti, mutta sanon, ei pelkoa veljet!

ALONSO: Oikein haastelet, poikaseni! Luulen, että markkinaväki meihin perin juurin ihastuu.

BENITO: Niin, ja avokätisesti työmme palkitsee. Annanpa silloin minä huiluni soida. Livertäköön kuin musta-rastas kesäisenä aamuna, semmoisena kuin nyt, kun kultainen päivän kehrä valoaan kaupungin kattojen ja kirkkoin tapuleiden ylle luoda alkaa.

ALONSO: Musta-rastailla on tapana laulaa iltaisin, mutta ymmärrän kyllä tarkoitukses.

Katoavat kulman taakse.

Kohtaus II

Iso tori, jolla paljon kansaa, kauppiaat esittelevät myynti-tuotteitaan kovalla äänellä. Soittajat saapuvat ja jäävät katselemaan elämää.

LUIGI: Kas kas, aika peijoonia, sanon minä. Ovathan nyt kesä-markkinat, ja kaikki joilla suinkin jotain myyntiin on, tänne saapuneet ovat.

ALONSO: Ostajia ovat paljon houkutelleet. Luulen, että joku kulta-ripponen heidän pussistaan myös meille heltiää. Mutta mitä jaarittelemme tässä, ryhtykäämme toimeen ja antakaamme soiton kajahtaa!

BENITO: Mutta missä on sovelias soiton paikka? Kuulua ja myös näkyä meidän tulee, jos ansioon päästä aiomme.

LUIGI: Niin, katselkaamme ympärillemme nyt kuin tarkka-silmäiset ja vikkelät kärpät, joiden nahoista kuninkaan ja paavin viitat ommellaan. Tiedä, vaikka itsekin kärppä-viitoissa pasteerailisimme, kun hyvin olemme ansainneet.

ALONSO: Ja päähämme panemme kolmi-kerroksisen hatun.

Nauravat. Benito osoittaa sitten torin reunalla sijaitsevaa rakennusta, jonka edessä on korotettu kivinen tasanne. Lähtevät sitä kohti.

Kohtaus III

LUIGI: Oletteko varmat siitä, että voimme tässä soittaa? Onhan tämä tuon talon rappujen edessä. Jospa olemme heille häiriöksi ja rahan sijasta saamme aika löylytyksen.

BENITO: Emme peräänny enää. Jos näemme, että löylytys uhkaa, keräämme vain koreasti pillin taskuun ja kuin kärpät käymme uutta paikkaa etsimään.

LUIGI: "Koreasti pilli taskuun", sanot sinä. No, olenpa tätä peliä kanniskelemaan tottunut minä. Tosin taskuun ei mahdu se, mutta uljas on ääni ja vasken loiste.

Ryhtyvät soittamaan. Soitto houkuttelee torikansaa viljalti kuultelemaan. Bravo-huutoja ja kolikoita singahtelee muusikereille. Äkkiä talon ovi avautuu, ja pihalle astuu mies, Roomin pormestarin lakeija, yllään kaksikulmainen hattu ja musta puku, jonka rinnusta koristavat vasken-karvaiset napit.

LAKEIJA: Keitä olette te, ja miksi olette tulleet tänne soittamaan?

LUIGI: (Kumartaa syvään) Armollinen herra, olemme köyhiä muusikereita kaupungin laidalta tuolta. Aioimme viihdyttää torikansaa, ehkä pientä palkkiota vastaan, mutta emme tahdo olla häiriöksi. Yksi vilkahdus vain, ja olemme muualla, jos niin tahtonne on.

LAKEIJA: Asiani ei ole toki tuon kaltainen. Isäntäni, pormestari, on soittoonne suuresti mielistynyt ja haluaa kutsua teidät illalla pelaamaan musiikia suuriin juhliin talossa tässä. Hän on myös hyvin ennalta-arvaamaton herra, sanon mä, ja tapahtua voi, että palkitsee hän teidät suurenmoisesti (menee sisälle).

ALONSO: Veljet! Nytpä meitä onni potkaisi, eikä piikki-kengällä potkaissutkaan. Olihan mies tosissaan?

BENITO: Vilpin häivettä kasvoillaan en nähnyt.

LUIGI: Mutta nyt ehdotan minä, että koko päiväksi emme torille tähän jää, vaan ryhdymme harjoittelemaan ankarasti. Illalla on meillä tulinen koitos. Kuullut olen minäkin pormestarin olevan äkki-pikainen herra, joka saattaa pienestäkin asiasta vihastuessaan heitättää raivonsa kohteen vankilaan rottien jyrsittäväksi. Toisaalta lempeä ja armollinen saattaa hän olla kerjäläistä kohtaan.

ALONSO: Astukamme siis joutuin kotiin harjoittelemaan.

Lähtevät