Eläkeläinen näkee paikallislehden etusivulla värikkään ilmoituksen. Puolueen paikallisosasto lupaa jakaa lauantaina torilla ilmaista makkaraa ja kahvia munkilla. Puolueen Puheenjohtaja on luvannut myös tulla kertomaan, ketä kannattaa äänestää kunnallisvaaleissa. Puheenjohtajaa itseänsä ei voi äänestää savolaisessa pitäjässä, mutta paikalla luvataan olevan niitä, joita voi.
Eläkeläinen hyppää pyörän selkään ja karauttaa puolen virstan päähän torille, johon kylmää tuulta ja muutenkin koleaa säätä uhmaten joukko iäkkäitä kansalaisia on kokoontunut kuuntelemaan Puheenjohtajaa ja esittämään tälle kysymyksiä.
Syödään siinä makkara, olisiko Atrilli-merkkinen. Eläkeläistä harmittaa, kun paikallisen osuustoimintaliike on korvannut alle euron hintaisen Atrillin vielä kymmenen senttiä halvemmalla Poprillillä, joka ei mielestään kertakaikkiaan ole enää nautintoa tuottava elintarvike. Puolueosasto toki voi olla varakaskin tarjoten kalliimpaa Hiillosmakkaraa. Grillimakkaravertailut on parasta tehdä syömällä ne kylmänä suoraan paketista. Kalleimmasta päästä oleva Camping häviää testissä Atrillille kirkkaasti.
Kahvia ja munkkia nautitaan makkaran peräruoaksi - peräruoka on ainakin Itä-Suomessa käytettävä muoto.
Puheenjohtaja on luvannut olla torilla 45 minuuttia, ja kyllähän toki asialleen omistautunut henkilö sen ajan jaksaa ja tarkenee keskustella kylmässäkin säässä aatteen hehkuttamana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
8.10.2016
20.9.2013
Hallinnasta
Sanovat, että meillä on huono hallitus. Nuoriso on ilman työtä, mamut mellastaa ja nämä vaan senkun mättävät rahaa Kreikkaan ja muille laiskureille. Nokian ukollekin antoivat maksaa 19 miljoonaa kaupan päälle ja Himaselle kanssa vähän. Kaukoidän porukat vie marjatkin maasta.
Ympärivuorokautinen hilpeä chat-ohjelma MTV3:n alakanavalla, jota muutaman minuutin aina aamuisin seuraan aamulääkkeiden ottamisen ohessa, kertoo ehdottoman subjektiivisen totuuden. Sanomisen ilosta jotkut näpyttelevät kymppitolkulla mielipiteitään politiikasta ja poliitikoista. No, meneväthän ne rahat mediayhtiölle, eikä Hellaan tyypeille. Kumma, kun joku on semmoisia hallitsijoita vallan jenkkakahvoihin kiinni päästänyt. Sen toisen oppositiopuolueen miljonääripuheenjohtaja ei uskalla puhua ja pakoilee julkisuutta. Toinen oppositiopuolue taas panee ensi vaalien jälkeen homman remonttiin olan takaa. Jo vuosia jatkunut keskustelu, voivatko miehet käyttää sukkahousuja, pulpahtaa silloin tällöin esille politiikan ulkopuolisista aiheista.
Mielestäni hallitus on vankka, olipa siinä jäseninä sitten vaikka ukko etnisiä, kun sen kätyrlauma sankka ei esimerkiksi öiseen aikaan tule hakemaan kuulusteluihin tai Siperian-junaan. Semmoisiakin hallituksia on joskus joissain maissa ollut.
28.10.2012
Poliitikkojen kyykätystä
Öylössäpäivänä oli torilla ja kirkkopuistossa suuren urheilujuhlan tunkua. Kuva esittää vauhdikkaan puolueidenvälisen kyykkäkilpailun tiimellystä. Puolueettomana tarkkailijana olen rajannut siitä viskaajan pois. Varjo näkyy, kuten kuvaajasta ja katsojistakin.
Jos nykyajan poliittiset puhujat käyttäisivät julistuksessaan vertauskuvia saarnan tyyliin, he voisivat väräjävillää äänillä verrata kyykkää vaaleihin. Ruudusta lentäviä palikoita voitaisiin verrata niihin, joita kansa kirkkain katsein ja toivo, kotiinpaluu, työläisen ja yrittäjän asema, sote, euro ja muut olennaiset asiat mielessään äänestää valtuustoihin ja lautakuntiin etuaan valvomaan.
Asia voitaisiin tulkita myös niin, että ne mitään aikaansaamattomat korruptoituneet ja vain omaa etuaan valvoneet lentävät nyt ulos kuin kyykät neliöstä. Kyykkätermistön mukaan akan poistamisesta saa kaksi ja papista yhden pisteen.
Torilla oli kalakauppiaiden lisäksi kolme telttaa, joista sai makkaraa, kahvia ja mustikkapiirakkaa ilmaiseksi. Nämä edustivat ns. vanhoja suuria puolueita. Suoritin vertailevan tutkimuksen ja olin tyytyväinen, kun muut näkyivät uskovan voittoonsa niin, etteivät olleet virallisesti paikalla, mitä nyt kyykkäareenalla jakoivat flaijereita. Olin tyytyväinen, koska en olisi jaksanut syödä kolmea makkaraa enempää. Kaikille kerroin äänestäneeni jo ensimmäisenä ennakkopäivänä klo 9.15, joten en antanut makkaroiden vaikuttaa ratkaisuihini.
Ensimmäisellä teltalla ehdokas kertoi ongelmistaan hiehojen kanssa. Kaikki hänen kolmattakymmentä elikkoaan olivat joutuneet koko kesän viettämään sorkat upoksissa sateen pehmittämällä pellolla. Vasta viime päivinä kamara oli alkanut kantaa paremmin. Makkara oli kohtalaista, hieman suurempi kypsyysaste olisi parantanut pisteitä. Mausteeksi tarjottiin sinappia ja ketsuppia, joista tyydyin ensiksi mainittuun, kuten muissakin vertailukohteissa.
Punakankaisen teltan makkarat olivat hieman kypsempiä. Sielläkin ehdokas puhui sääoloista. Hän kertoi käyneensä viime vuoden syyskuussa puolukassa paidattomana. Tänä vuonna se ei onnistunut.
Kolmannen teltan edustajat kyselivät eläkeläisen elämän sujumisesta. Kerroin eläkeurani alun pääasiassa sujuneen sateelta suojautumisella ja lehtimiehen työllä vaahteranlehtien toimittamisessa pois nurmikolta. Makkara maistui samalle kuin muillakin puolueilla, harmi, kun en tullut kyselleeksi kunkin tuotebrandia, natriumglutamaatin määrää, liha/nahka-suhdetta ym. oleellisia asioita.

25.10.2012
Pientä kiusaa
Kirjoitin aiemmin tuoneeni mökiltä muutamia banaanilaatikollisia polttopuita Savon Voiman kiusalla sähkölaskun pienentämiseksi.
Tänään tein kiusaa paikallisille huoltoasemille vaihtamalla itse renkaat autoon. Talvirenkaita ei toki nyt vielä tarvita, varsinkaan kun autolla ei ajeta. Sää on aurinkoinen ja lumeton, lämpötila pari astetta positiivisella puolella Celsiuksen asteikolla.
Itse renkaanvaihtotyö sujui rutiinilla lähes jokavuotiseen malliin. Tuo linkitetyssä jutussa oleva kirves ei ollut nyt käytössä, vaan suurempi Fiskars. Varsinkin etupyörillä on joskus taipumus jumittua kiinni vanteen keskiaukon ympäristöstä, ja silloin on hyvä olla käsillä astalo, jolla huitaista vanteen reunaan. Koska en omista aluvanteita enkä pinnapyöriä, en tiedä, juuttuvatko ne yhtä helposti kuin nämä köyhien kiekot, ja uskaltaako niitä kirveellä lyödä. Nyt piti vasenta etupyörää kajauttaa pari kertaa.
Pinnapyöriä käytettiin vielä 1960-luvun brittiurheiluautoissa. MG:n, Jaguarin ja Aston Martinin renkaanvaihto sujui irroittamalla pyörän keskellä oleva siipimutterin tapainen. Työkaluna käytettiin lyijyvasaraa. Formula ykkösissä kakkara on kiinni myös yhdellä mutterilla ja irtoaa ja kiinnittyy huomattavasti nopeammin kuin tämänpäiväinen urakka kotipihalla, mutta Nissanissa ei istunutkaan Kimi eikä kukaan muukaan kaasua painamassa.
Pientä kiusaa yrittivät tehdä toisilleen myös keskustelijat eilisessä vaaliohjelmassa. Onneksi toiselta kanavalta tuli Hans Välimäki, joka kävi tekemässä sushia Berliinissä Robert Heleniuksen kotona. Muistaakseni Hans kiusasi aikoinaan kokkikilpailuohjelmassa jotakuta, joka oli erehtynyt käyttämään epäeettistä tonnikalaa ruoka-annoksessaan. Berliinin kalatorilta ostettu tonnikala ei näyttänyt olevan epäeettistä, koska se kelpasi hyvin sushiainekseksi. Sitä tarvittiin, koska nyrkkeilijä tarvitsee työskentelyään tukemaan proteiinia, ja päätä lyhempi Välimäki ei sitten kai halunnut vastustella...
Mitä taas poliittisiin keskustelijoihin tulee, hieraisin silmiäni, kun näin tämän näköisen miehen pöydän takana istumassa. Tuohan oli se, joka roikkui kellon viisarista amerikkalaisessa elokuvassa.
Tänään tein kiusaa paikallisille huoltoasemille vaihtamalla itse renkaat autoon. Talvirenkaita ei toki nyt vielä tarvita, varsinkaan kun autolla ei ajeta. Sää on aurinkoinen ja lumeton, lämpötila pari astetta positiivisella puolella Celsiuksen asteikolla.
Itse renkaanvaihtotyö sujui rutiinilla lähes jokavuotiseen malliin. Tuo linkitetyssä jutussa oleva kirves ei ollut nyt käytössä, vaan suurempi Fiskars. Varsinkin etupyörillä on joskus taipumus jumittua kiinni vanteen keskiaukon ympäristöstä, ja silloin on hyvä olla käsillä astalo, jolla huitaista vanteen reunaan. Koska en omista aluvanteita enkä pinnapyöriä, en tiedä, juuttuvatko ne yhtä helposti kuin nämä köyhien kiekot, ja uskaltaako niitä kirveellä lyödä. Nyt piti vasenta etupyörää kajauttaa pari kertaa.
Pinnapyöriä käytettiin vielä 1960-luvun brittiurheiluautoissa. MG:n, Jaguarin ja Aston Martinin renkaanvaihto sujui irroittamalla pyörän keskellä oleva siipimutterin tapainen. Työkaluna käytettiin lyijyvasaraa. Formula ykkösissä kakkara on kiinni myös yhdellä mutterilla ja irtoaa ja kiinnittyy huomattavasti nopeammin kuin tämänpäiväinen urakka kotipihalla, mutta Nissanissa ei istunutkaan Kimi eikä kukaan muukaan kaasua painamassa.
Pientä kiusaa yrittivät tehdä toisilleen myös keskustelijat eilisessä vaaliohjelmassa. Onneksi toiselta kanavalta tuli Hans Välimäki, joka kävi tekemässä sushia Berliinissä Robert Heleniuksen kotona. Muistaakseni Hans kiusasi aikoinaan kokkikilpailuohjelmassa jotakuta, joka oli erehtynyt käyttämään epäeettistä tonnikalaa ruoka-annoksessaan. Berliinin kalatorilta ostettu tonnikala ei näyttänyt olevan epäeettistä, koska se kelpasi hyvin sushiainekseksi. Sitä tarvittiin, koska nyrkkeilijä tarvitsee työskentelyään tukemaan proteiinia, ja päätä lyhempi Välimäki ei sitten kai halunnut vastustella...
20.4.2012
Multakukkaset toukokuun
Toukokuu ja Vappu lähestyvät uhkaavasti. Videolla tsekkiläiset sellistit esittävät brittiläistä kansansävelmää viileähköissä olosuhteissa.
No nythän on niin, että kappaleen englanninkielinen vakiintunut nimi on Greensleeves, ja sanat, joissa ei hippaa oteta toukokuun kukkasiin kertovat ihan muista asioista. Väitetään, että laulun olisi tehnyt Henry The Eight Boleynin Annalle, mutta se lienee legendaa. Kun mainitaan sana green (vihreä) ja sleeve (hiha), joudutaan väistämäti politiikan ankariin kurimuksiin. Vihreällä värillä oli lauluntekoaikoihin varsinkin naisten vaatetuksessa hieman pejoratiivinen merkitys. Neito, jonka mekossa oli ruohikossa kieriskelyn johdosta väriä, oli vähän arveluttava - nytkin vihreä poliittisessa merkityksessä on joidenkin mielestä semmoinen.
Mitä taas hihoihin tulee, niiden merkittämisen merkityksistä keskustellaan parhaillaan monen muun tärkeän aiheen ohella. Hihamerkkien historia on pitkä ja monipuolinen. Ennen sotia oli Suomessa monella ässä hihassa. Mikäli olet kiinnostunut hihamerkeistä, valinnanvaraa löytyy identifiointiisi vaikkapa myös täältä.
Hihamerkki lienee kuitenkin turvallisempi kuin hihapuukko.
Alas, my love, you do me wrong,
To cast me off discourteously.
For I have loved you well and long,
Delighting in your company.
Chorus:
Greensleeves was all my joy
Greensleeves was my delight,
Greensleeves was my heart of gold,
And who but my lady greensleeves.
Alas, my love, that you should own
A heart of wanton vanity,
So must I meditate alone
Upon your insincerity.
(Chorus)
Your vows you've broken, like my heart,
Oh, why did you so enrapture me?
Now I remain in a world apart
But my heart remains in captivity.
(Chorus)
If you intend thus to disdain,
It does the more enrapture me,
And even so, I still remain
A lover in captivity.
(Chorus)
I have been ready at your hand,
To grant whatever you would crave,
I have both wagered life and land,
Your love and good-will for to have.
(Chorus)
Thou couldst desire no earthly thing,
But still thou hadst it readily.
Thy music still to play and sing;
And yet thou wouldst not love me.
(Chorus)
I bought thee kerchiefs for thy head,
That were wrought fine and gallantly;
I kept thee at both board and bed,
Which cost my purse well-favoredly.
(Chorus)
I bought thee petticoats of the best,
The cloth so fine as it might be;
I gave thee jewels for thy chest,
And all this cost I spent on thee.
(Chorus)
Thy smock of silk, both fair and white,
With gold embroidered gorgeously;
Thy petticoat of sendal right,
And these I bought thee gladly.
(Chorus)
My men were clothed all in green,
And they did ever wait on thee;
All this was gallant to be seen,
And yet thou wouldst not love me.
(Chorus)
They set thee up, they took thee down,
They served thee with humility;
Thy foot might not once touch the ground,
And yet thou wouldst not love me.
(Chorus)
'Tis, I will pray to God on high,
That thou my constancy mayst see,
And that yet once before I die,
Thou wilt vouchsafe to love me.
(Chorus)
Ah, Greensleeves, now farewell, adieu,
To God I pray to prosper thee,
For I am still thy lover true,
Come once again and love me.
Greensleeves was all my joy
Greensleeves was my delight,
Greensleeves was my heart of gold,
And who but my lady greensleeves.
28.2.2012
Palavat passit
Kuvassa seisaallaan oleva mies kävi kertomassa tänään mm. kuinka Pohjois-Karjalassa aletaan polttaa sotilaspasseja hallituksen päätösten takia. Passien, kirjojen ja muiden dokumenttien polttaminen onkin oiva ratkaisu moneen vaikeaan asiaan, kuten historian vaiheista muistamme.
Valtion Poikaleirillä - jonka termin blogisti Tillman on ansiokkaasti lanseerannut - olin n. 44 vuotta sitten nytten jo lakkautetussa Savon Prikaatissa, Mikkelin kittaajissa, kuten past. U.E. Luttinen määritteilisi. Nyt kiistanalaiseen karjalaiseen sotilaskeskittymään olen myös tutustunut. Melko pian Mikkelin poikaleirin jälkeen suoritin reservipalvelusta siellä. Lämmin kevät-kaksiviikkoinen vapun tietämissä meni mukavasti. Sotinpurolla ammuttiin sitten kovilla, ja koulutukseni tulenjohto- ja viestialiupseerista vaihtui varolaskijaksi. Varolaskijan tehtävänä on katsoa, että laskija osaa antaa tuliasemaan oikeita koordinaatteja. Ennen maastoon menoa kerholla iltaisin oli mukava tunnelma, jonka pilasi kerran vain jostain sinne eksynyt kirjaedustaja, joka pilkkasi surkeata sotilasammattia. En ostanut häneltä mitään, vaan kerroin jo omistavani kirjan.
Kun harjoitus päättyi, oli yhden miehen Tipparenun moottoritilaan tehnyt västäräkki pesän.
Myöhemmin olin kunnan edustajana ottamassa vastaan prikaatin komentajan kanssa puulaatikon päällä saapumiserän loppuparaatia kovassa pakkasessa. Vain rumpalit uhrattiin ulos, muu soittokunta oli sisällä.
Puheen piti pitää naapurikaupungin mies, mutta hän ei ollut saapunut paikalle.
- Ei hätää, sanoi luutnantti ja kaivoi taskustaan puheen, jonka sitten pidin kotiuttamistilaisuudessa.
Karjalan kunnailla-kulissitaloihin olen käynyt myös tutustumassa East Finland Film Comission esittelytilaisuudessa. Tuottaja kertoi, että sarjaan piti kirjoittaa ympäristösyistä johtuen ammuntaa ja metsästystä harrastavia henkilöitä.

28.1.2012
Lumierä
Sanovat, että toinen peittoaa toisen 6-0, tulee siis lumierä. Lapsuudestani on jäänyt mieleeni muisto lumesta ja hiihtämisestä 56 vuoden takaa. Vanhemmat kuuntelivat radiosta, kuinka siellä hoettiin yhtä ja samaa nimeä 151 kertaa, ja toista 149 kertaa. Minä mieluummin hiihtelin hankia hiljalleen.
Sanottiin, että se toinen voitti yhdellä äänellä, mutta eikös 151-149 ole 2?
Hävinnyt oli muuten siviiliammatiltaan parturi.
Sanottiin, että se toinen voitti yhdellä äänellä, mutta eikös 151-149 ole 2?
Hävinnyt oli muuten siviiliammatiltaan parturi.
24.1.2012
Miten sen nyt ottaa
Täytän EU-hakemusta sähköisesti Pdf-muodossa. Kokeilin yhtä linkkiä, ja ylläoleva varoitus napsahti näyttöön.
"Onko europa.eu mielestäsi luotettava?" Kummankin presidenttiehdokkaan mielestä taitaa olla, muunmieliset pelattiin pois.
"Onko europa.eu mielestäsi luotettava?" Kummankin presidenttiehdokkaan mielestä taitaa olla, muunmieliset pelattiin pois.
11.1.2012
Tiukkaa ääntöä
Hyvää karinpäivää kaikille Kareille, myös salakareille. Karin päivänä alkoi ennakkoäänestys. Koska se tapahtuu kerroksen verran työpaikkani alapuolella, olin jonossa jo pari minuuttia jälkeen yhdeksän. Samassa talossa työskentelevät vaalivirkailijat tunsivat minut 30 vuoden kokemuksella, joten passia tai ajokorttia ei tarvinnut näyttää, hetu piti toki luetella.
Kuvassa ovat kaikki ehdokkaat Evaa lukuunottamatta. Häntä edustaa tyhjä tummanruskea filmivaneritaulu. Ehkä tukijoukot ovat miettineet hänen saavan ääniä ilman julistettakin. Lähin ruotsinkielinen alakoulukin on vain runsaan kahdenkymmenen kilometrin päässä.
Näistä seitsemästä vain kaksi näyttää kuvassa kätensä. Poolopaitainen pitää oikeata kämmentään sydänalassaan tuskaisen näköisenä, toisella on vasen käsi taskussa. Vain yksi sukupuolienemmistöinen ehdokas on esillä sen puuttuvan Evan lisäksi. Muut kuuluvat vähemmistöön, naisia lienee Suomessa enemmän kuin miehiä. En ole asiasta varma, mutta näin luulen.
Jos kyseessä olisivat ulkomaiset hiihtokilpailut, kolme ehdokasta komeilisi television ja näyttötaulun tuloslistalla kirjoitusmuodossa Vaerynen, Niinistoe ja Arhinmaeki. Ulkomaalaisnimisiä presidenttejä olisi tarjolla nyt pari kappaletta, aikaisemmin heitä on ollut virassa muutamia.
Kuudesta miehestä vain kolmella on kravatti kaulassa. Omana veikkauksenani sanon, että se kannattaa.

24.10.2011
Otsikointia
Iltalehti otsikoi: "Ei läppäreitä istuntosaliin" ja sitten "Ei kannettavia istuntosaliin". Nykyinen puhemies Heinäluoma ei halua, että salissa olisi liikaa mobiililaitteita.
Toinen otsikko voisi tarkoittaa, että salissa ei saa olla (ulos)kannettavia henkilöitä, kuten joskus on ollut.
Toinen otsikko voisi tarkoittaa, että salissa ei saa olla (ulos)kannettavia henkilöitä, kuten joskus on ollut.
22.10.2011
Päivän taidekuvana on virolaisen 22.10.1865 syntyneen Kristjan Raudin/Raudan maalaus "Kalev kosjas", Viron kansalliseepoksen aihepiiriä. Suomessakin on taiteilijan sukunimikaima, kuvanveistäjä.
Linkin takana puhutaan vaaleista, niitähän taasen on tulossa. Kokoomus päättää tänään, kuka on puolueen presidenttiehdokas. Jännät paikat, mahtaako mennä äänestykseksi...
Linkin takana puhutaan vaaleista, niitähän taasen on tulossa. Kokoomus päättää tänään, kuka on puolueen presidenttiehdokas. Jännät paikat, mahtaako mennä äänestykseksi...
11.10.2011
Vaalivaltti
Niin koti- kuin ystävällismielisessä naapurimaassammekin keskustellaan parhaillaan vaaleista, siis ei blondeista, vaan käytännöstä, joilla kansakunnille valitaan semmoisia johtajia, mitä ne ovat ansainneet ja itse demokraattisesti halunneet valtiolaivansa purjeita kiskomaan ja ruoria veivaamaan.
Naapurimaassamme on vaalivaltiksi keksitty lumimies eli jeti, jonka pesä on löytynyt Kemerovosta. Duumaan pyrkivä nyrkkeilijä Jalujev, "The Beast From The East", 213 cm, kenkä 52, on osallistunut lumimiesretkikuntaan ja esitellyt tuloksia tiedemiehille. Joidenkin mielestä homma haiskahtaa huijaukselta, mutta kemerovalaiset mainostavat ja markkinoivat aluettaan mielenkiintoisena ja elämysrikkaana matkailukohteena.
Naapurimaan poliittisia pr-tapoja ajatellen lumimiehen löytyminen kyllä päihittää tiikeri- ja sukellusjutut mennen tullen.
Voisi olla aika iso jytky meillä, jos kuvassa oleva karvaturri liittyisi jonkun meikäläisen ehdokkaan kiertueelle. Vahinko vain, että nuo miehet tuossa sössivät hommansa ja päästivät sen karkuun Lapin tuntureille, mutta joku sikäläisiä maisemia tunteva saattaisi sen löytääkin.
Tässä linkki Venäjän jetiin.

3.10.2011
Dr. V. osa 2.
Hyvää lokakuun alkua. On jo kolmas päivä keskimmäistä syksyn kuukautta menossa, mutta toiveikkaissa merkeissä eletään. 10 miljoonan lottopotti meni joillekin muille, ehkä osaksi Lappiin, josta myös päivän ajankohtaiskuvan esittämä henkilö on kotoisin. Hänkin tavoittelee eräänlaista pottia, varmaan ihan jytkyä.
Mr. V. has left the building.
Mr. V. has left the building.
30.9.2011
Dr. V.
Syyskuun lopuksi rauhallista kuoromusiikkia. Päivän säveltäjä on Charles Villiers Stanford (30.9.1852 - 29.3.1924).
Blue Bird-laulun esittää suomalainen lauluyhtye Lumen Valo. Lunta ei ole vielä meilläpäin valaisemassa, onneksi, sillä pidän enemmän ruohonleikkuusta kuin lumitöistä. OP-Pohjolan seinässä oleva mittari näyttää nyt 14 astetta Celsiuksen asteikolla. Jossakin Reuna-Suomessa lienee vielä lämpimämpää.
Odotan jännittyneenä ensi maanantaita, sillä jos tässä rakennuksessa olisi keskusradiojärjestelmä, siitä voitaisiin aamulla kuuluttaa kaikille amerikkalaiseen tapaan: "Mr. V. has arrived at the building".
Mr. V:n olen tavannut iltamatilaisuudessa edellisellä asuinpaikkakunnallani. Iltamien ohjelma oli puhe ilman paperia, 45 - 60 min ja tanssimusiikkia sopivassa määrin. En puhunut vaan soitin muutaman muun kera, puhepuolen hoiti Mr. V.
Maanantaina ei soiteta, vaan jo tunnin päästä alkamisesta Mr V. has left the building.
22.9.2011
Pesun kestämättömät
Peellä alkava puolue, joka on hiljattain saanut ohjeet, millaista kielenkäyttöä tulisi harjoittaa, edellyttää myös, että sen nimi lyhennetään säädyllisesti. Kielenkäyttöön on vakiintunut muoto, jossa sen yhdyssanan muodostamasta nimestä on otettu alkuosasta kolme kirjainta ja loppuosasta kaksi.
Internaatin keskustelupalstoilla asiaa on mietitty hartaudella, ja aika hyvältä monen mielestä vaikuttaisi lyhenne, jossa tasapuolisesti olisi kaksi kirjainta kummastakin. Puhdashenkinen, puhtautta edustava sana toki vain.
Virallinen lyhennehän lie se, joka tuo mieleen savolaisen kauppa-hotelli-huoltoasema-ketjun ainakin täkäläisille asiakasomistajille.
Pesunkestävyydestä ja kestämättömyydestä esimerkki vireolla. Varoitus: Kielenkäyttö saattaa loukata herkkätunteisia.
10.8.2011
Tiedotustilaisuus
Urpiaisen Paavo, pitkänlinjan duunari putkialalla, istuu aamuyöllä sängyn laidalla ja yskii. Avovaimo Lipposen Jutta havahtuu ja tiuskaisee:
- Mitä se siinä keskellä yötä rykkii, ruppeehan sijalles siitä!
- On nyt niin tärkeetä mietittävvää, ei tule ennää uni silimään.
- Mittee se siinä miettii, nukkumaan nyt, että jaksat taas huomenna putkija asentaa.
- No kun huomenna on tiijotustillaisuus.
- Mikä "tiijjotustillaisuus", mittee ne siellä "tiijjottaa"?
- Kun ne on pyytänny minua piäluottamusmieheks.
- Ketkä on pyytänny - sinnuu, vanahoo ukkoo?
- No kaverit.
- Ketkä kaverit?
- No aattelin, että jos tarjoutuisin, niin kyllä varmaan jottiin pyytäis.
- Jottiin pyytäis... ei pyyvvä sinua Erkkikään, elä luule ja unta niä, nukkumaan siitä nyt!
5.5.2011
Politiikkaa
Faber-Castell on tunnettu lyijy- ja värikynämerkki. Tämänpäiväisessä radio-ohjelmassa, jossa puhuttiin politiikan kielenkäytöstä ja jossa juontajana oli Tuomas Katajapensas (nimi suom.), oli mukana myös lyijykynän hypistelystä tunnettu Ylen poliittinen toimittaja (eläk.).
Kaikki keskustelijat olivat sitä mieltä, että jytkypuolueen vahvuus on siinä, että se osasi, tai sen edustajat osasivat puhua suomalaisille suomea. Politiikan eläk. toimittaja sanoi joskus hermostuneensa, kun haastateltavat poliitikot eivät osaa sanoa asiaansa kansantajuisesti. Sitten juontaja Katajapensas ja em. lyijykynästä tunnettu totesivat jotensakin, että monimutkaisten sanontojen ja vaikeiden ilmaisujen sijaan olisi hyvä käyttää vanlainereita.

14.4.2011
Jäsenkirja
Tavaroita penkoessani löysin puolueen jäsenkirjan. Yllä oleva kuva oli liitetty siihen. Jätin päästä yläosan pois esteettisistä syistä, koska naamaan oli lisätty kuivamustekynällä aurinkolasit. Syynä siihen ehkä oli se, että henkilötiedoissa tukan värin ja pituuden (vartalon) lisäksi oli maininta "muuta", jossa luki silmälasit. Lasit olin saanut vasta tuon kuvan ottamisen jälkeen. Voi olla, että nykyisten puolueiden jäsenkortteihin tulevassa kuvassa ei hyväksytä autoa; ehkä joku puolue sentään kuvassa näkyvän merkin laskee eduksi.
Jäsenkortti kertoo, että sen haltija kuuluu SIEP-puolueeseen. Lyhenne on sanoista Suomen Ideologinen Edistyspuolue. Jäsenkirjan viimeisellä lehdellä on lueteltu puolueen etujärjestöt. Ne ovat SaPo, eli SIEPin akateemisten Poliitikkojen liitto ja ProTo, eli Propagandatoimisto.
Jäsenkortin välissä on puolueen koko jäsenkortisto. Neljä jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja ja Proton puheenjohtaja, toinen puoluesihteeri ja SaPon puheenjohtaja, kolmas rahastonhoitaja ja neljäs - ainoa naispuolinen - vain rivijäsen. Akateemisuuteen oli vielä matkaa vuonna 1964, jolloin kortti on annettu. Keskikouluaikaisia yhteiskunnallisia ajatuksia siinä kanavoitiin.
Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin kuuluin toiseen, vaikkakin jäsenkirjattomaan puolueeseen, ENP:een, eli Elastiseen Nihilistipuolueeseen, mutta siitä ehkä jotain joskus myöhemmin.
Nykyään ainoa jäsenkirjani on Euroopan Unionin passi.

11.4.2011
Päälauseita ja vihanneksia
Kielentutkija puhui radiossa. Hänen mielestään Perussuomalaisten menestyksen syynä ovat päälauseet. Asiat sanotaan lyhyesti ja selkeästi. Sama lippalakki ei sovi kurpitsalle ja sipulille. Rahaa ei saa antaa vieraille maille.
Päivän taidekuvana on Giuseppe Arcimboldon vihannesasetelma. Vihanneksilla ei ole tässä kuvassa lippalakkia vaan kypärämäinen hattu. Hattu sopiikin usealle vihannekselle yhtäaikaa. Käännä näyttöruutu ylösalaisin. Hattu muuttuu silloin kulhoksi.
Aion käydä iltapäivällä äänestämässä. En tiedä vielä ketä. Puoluekaan ei ole selvillä.
Ehdokaskuvissa kaikki ovat paljain päin.
11.3.2011
Kansallinen kulttuuri 7
Varsinkin vanhemmissa tietoperäisissä julkaisuissa, jotka käsittelevät mm. Suomen vientiä ja tuontia, puhutaan koneista, kojeista ja laitteista. Jotenkin olen käsittänyt, että kojeeseen liittyy jollakin lailla optinen elementti. Kone käy ja tupruttaa mustaa savua pakoputkestaan, kuten Veikko Huovisen novellin tietokone tehdassalin nurkassa. Suomalaista tuotantoa edustaa kuvan soittokone/koje/laite, autonomian aikaan E.G. Granholmin valmistama taffelipiano.
Pianoita tehtiin Suomessa myöhemminkin, mm. Fazer ja Hellas olivat suklaatehtaiden kaimoja. Kummassakin taisi olla samat sisuskalut, mutta kiista oli kova musiikinopettajien keskuudessa, kumpi oli parempi.
Mutta sitten asiaan:
- Juttamari Urpilahti-Kiveläinen, onko isänmaallisuus mielestänne tärkeää?
- Kyllä kun sä ajattelet niinku isänmaata ja vaikka myös äidinkielee, niin kyl sun täytyy sanoo, et molempi on niinku tärkee. Sä näät, et faija niinku huolehtii sen maapuolen ja mutsi sit kuitenki sanoo, siis et miten sun pitää niinku sauhuu tääl.
- Mitä mieltä olette tulevista vaaleista, oletteko jo päättänyt, ketä äänestätte?
- Totta kai sä meet äänestään, vaik sä et tietäskään ketä. Sul on valkkauksen varaa kato vähän (piip)usti, sä voit äänestää ketä vaan. Sä voit jättää tyhjän lipun jos sä haluut, mut sun on kuitenkin parempi vetää siihen joku nimi, näithän on...
- Mitä mieltä olette Soinista, onko hän vaara vanhoille puolueille?
- Kun sä näät sen Soininvaaran, Ode, vai mikä se nyt on, niin heti sä tajuut, et se on ihan oukei, et sä siis todellakaan voi pitää sitä mitenkään pahana.
- Nyt on puhuttu paljon postmodernismista. Mitä mieltä te olette siitä?
- Posti on kyl aika moderni. Sävoit mennä sinne nykyään vaikka lauantaisin tai sunnuntaisin, kun se on siwassa, niin sielt sävoit ostaa samalla sidukkaa tai lonkkuu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Aiheutetut
#
1950-luku
60-luku
aamuhartaus
aamutee
aapinen
aasinsillat
aateliset
Afrikka
aika
aikakauslehdet
ainekirjoitus
ajan kulku
ajankohtaisuus
ajatelmat
aku ankka
akvarelli
Alabama
alankomaat
Alaska
Aleksanteri III
Aleksis Kivi
alkoholi
alkuperäiskansat
alkusoitto
allegoriat
alumiini
Amerikka
ammunta
anagrammit
ananas
Anglia
animaatiot
anteeksianto
anteeksipyyntö
antirasismi
apinat
aprilli
apteekki
arabialainen kulttuuri
arabit
Arizona
arkiset väärinkäsitykset
arkkitehtuuri
arpajaiset
aseet
asetelma
askareet
askartelu
aterimet
Audi
auringonpimennys
australia
auto
Auto Union
autoilu
autokatsastus
autokilpailu
autokoulu
autolautta
Autot
avaruus
avioliitto
baarit
babysitting
Bach
banaani
banjo
Baranov
barokki
BB-talo
be bop
Beatles
beethoven
berberi
Bessie Smith
blogit
Blue Monday
blues
bmw
boogie-woogie
British Empire
broileri
Buddy Holly
Butlins
byrokraatti
bändit
cab calloway
Caterina Valente
cembalo
Chaminade
Charlie Parker
Chile
claves
Clayderman
Coca-cola
cognac
cola
colosseum
coverit
cowboy
daguerrotypia
Dalida
ddr
dekkari
design
Dexter Gordon
dinosaurukset
direktiivit
Disney
DNA
dodekafonia
doping
drinkit
Edmund Spenser
Edward Burnes
Eino Leino
ekspressionismi
elektronimusiikki
elokuva
elokuvat
elokuvataide
Elukat
Elvis
eläkkeet
elämänviisaus
englanti
enkeli
Erasmus
ergonomia
esivanhemmat
Espanja
etualan tarkennus
etätyö
EU
Eulenspiegel
euro
Eurooppa
euroviisut
faabelit
farkut
fasaani
filosofia
fleece
fluxus
Ford
formula 1
fotorealismi
Freddy Quinn
Galuppi
gamba
genealogia
Glen Miller
google
googlish
Grieg
grilli
grillimakkara
haaksirikot
hakit
hakkerointi
halaus
halko
hallitsijat
Hamina
hampaat
hampurilainen
Hankasalmi
harakka
harava
haudankaivuu
havaiji
Hazard
hedelmäpuut
hedelmät
hehkulamput
heinäkuu
heinänteko
helle
helmat
helmikuu
helmitaulu
helteet
henkilörekisterit
heraldiikka
herne
hevonen
hevoset
hiekka
hihamerkit
hihat
hiihto
hiilikuitu
hillo
hillotolppa
hippiet
historia
hiukset
Honda
horoskooppi
huhtikuu
huijarit
huilu
Hula
huonekalut
huopikkaat
huotra
huumori
huutokauppa
hymiöt
hymyhuulet
hyttyset
Händel
häntä
härkä
häät
höyry
höyryveturit
Ibsen
Idols
Iittala
IKEA
ikiliikkuja
ikkuna
ikkunanpesu
ilahduttaminen
ilmastonmuutos
impressionismi
intiaanit
Irlanti
iskelmät
islanti
israel
isänmaallisuus
isät
it-ala
itikka
itsenäisyys
Jack Scott
jalkapallo
Japani
jauheliha
jazz
jenkka
jeti
joet
John Coltrane
joulu
joulukalenteri
joulukuu
joulukuusi
joululaulu
joululaulut
joulumusiikki
joulupukki
jouluvalot
jouluvirsi
jouset
jousisoittimet
juhannus
juhlat
julisteet
junat
juoma
juomalaulu
juomat
juusto
juustokakku
jänis
järvi
jäsenkirja
jätelipeä
jääkiekko
jäätila
kaapit
kahvisuodatin
kaide
kaivos
kaksintaistelu
kalat
kaleidoskooppi
kalenteri
kalenteri. kevät
kalenteri56
Kalevala
kalkkuna
kalliomaalaus
kampa
kanava
kansa
kansakoulu
kansallispuvut
kansatiede
kantri
kapellimestari
karaoke
karhu
karkauspäivä
karkausvuosi
karppaus
kartat
kartta
kasakat
kasino
kassi
kasvit
katsastus
kattaus
kaukolämpö
kaukosäädin
kauniit valokuvat
kaupankäynti
kaupat
kauppamatkustaja
kauramurot
keinu
keinuminen
keisari
keittiö
Kekkonen
kello
kemia
kengät
kertomus
Keski-Suomi
keskiaika
keskiolut
keskuslämmitys
kestopuu
kesä
kesäkuu
kesäleski
kesäloma
kesämökki
kesätapahtumat
kevät
kielenkäyttö
kielet
kieli
kieli poskessa
kielioppi
kielitaito
Kihlaus
Kiina
kiinteistönhuolto
kilpailu
kilpaurheilu
kinkku
kirjaimet
Kirjallisuus
kirjapaino
kirjasto
kirjat
kirkko
kirkot
kirsikka
kirvat
Kirves
kissat
kitara
kitkeminen
kivi
klarinetti
koirat
koivupuu
kojeet
kokoonpanot
kola
koneet
konsertit
konsertto
konvarit
Korea
korkeakulttuuri
korot
korppi
korut
kotitalous
kotka
koulu
koulumuistot
kouluruoka
Kreikka
Kristiinankaupunki
kromosomi
kubismi
kukat
kukko
kulttuuri
kulttuuripääkaupunki
kuningas
kuninkaalliset
kuninkaat
kunnanvaltuusto
kunnat
kunta
kuntauudistus
kuntoilu
Kuopio
kuorolaulu
kuu
Kuuba
kuukaudet
kuulapelit
kuulo
kuulustelu
Kuusi
kuutamo
kuva-arvoitus
kuvaamataito
kuvankäsittely
kuvanveisto
kuvataide
Kvagga
kylpylä
kylätapahtumat
kyntö
kynät
kypärä
kyykkä
käki
kännykät
käpy
käsiteollisuus
käsityöt
käytännön opetukset
käännökset
laboratorio
Lada
lahjat
laivat
lakana
lammas
lampaat
lamppu
lamput
lapio
lasi
lasinaluset
laskimet
lastuvilla
lauantai
laukka
laulukirjat
Lehdet
Lehdistö
lehtivihreä
leijona
leikit
leipä
leivokset
lenin
lenkkeily
lentokoneet
les fauves. les six
levitteet
Lidl
lied
liettua
liha
lihapullat
liikenne
Liisa ihmemaassa
liiteri
Limburg
linja-auto
linnut
lintu
lintulauta
lippu
lipputanko
liputus
listat
loimi
lokakuu
loma
Loppiainen
lotto
louhos
lukio
lumi
lumicola
lumipallo
lumityöt
luolat
luonto
Luostari
luumut
luvaton ase
lyhenteet
lyijykynä
lämmitys
lämpötila
lääketiede
lääkkeet
lääkärit
Lönnrot
löytöretket
maahanmuuttaja
maailmankansalainen
maailmanloppu
maakuntalaulut
maaliskuu
maantieto
maapähkinä
maaseutu
maat
maatalous
Mainila
mainokset
maisema
maisemat
makkara
Mannerheim
Mannheim
margariini
Marilyn
marjat
Marketti
marraskuu
marssi
marssimusiikki
Marty Wilde
matematiikka
matkailu
matkakertomuksia
Matkus
matonpesu
matto
mausteet
media
meemi
meetwursti
mekaaninen musiikki
Meksiko
melodraama
meri
meripihka
merkit
merkkipäivät
messut
metronomi
metsästys
midi
mietelause
Mikkeli
Mikki Hiiri
mikrofoni
missit
mitalit
mmm
monot
moottoripyörät
mopot
Moskvitsh
Moskvitsh 407
Mozart
muisti
muisto
muistomerkit
munakas
muoti
muoviesineet
murre
murteet
museot
musiikki
musiikki. dallapé
musiikkitermit
musta makkara
mustarastas
myrsky
myötähäpeä
mäenlasku
Mäki
mäkihyppy
mänty
mökki
naakat
naakka
naisten viikko
naru
Nasta-kerho
nato
naulat
nelikenttä
Neuvostoliitto
New Mexico
nigerian kirjeet
niitit
niksit
nimenkirjoitus
nimet
nimipäivät
nobelpalkinnot
Nokia
nokkahuilu
Norja
Nostalgia
novellit
nuket
numerot
Nummisuutarit
nuohous
nuotit
nuottikirjoitus
nurmikko
nypyt
nyrkkitöny
näppäimistö
näytelmät
oboe
Okapi
Olavi
Olavi Virta
olut
olympialaiset
omaishoitaja
omaishoito
omena
omenapuut
Ooppera
oopperalaulajat
op-taide
oppikoulu
orava
orvokki
osavaltiot
paavi
Pacius
paikkakunnat
paimenet
paita
pakkanen
pakkoruotsi
Palestiina
palindromit
palloilulajit
pankki
paraati
parkkiautomaatit
partikkelit
partiointi
passi
pasta
Pat Boone
patsaat
pehmusteet
peippo
peltikatto
penkinpainajaiset
penkkarit
Pennsylvania
pensasaita
perhoset
perinne
perjantai
perspektiivi
peruna
peruskoulu
peräkärry
petaaminen
philosophy
piano
Picasso
piccolohuilu
pienoismallit
pihamaa
pihlajat
piippu
piirakka
pikkujoulu
pilvet
piste
pizzat
pokeri
poliisit
politiikka
polkka
polkupyörä
polttopuut
pommit
pop
Porilaisten marssi
pormestarit
poro
portteri
Portugali
posti
postimerkit
postmodernismi
potkukelkka
potkuri
Poulenc
prekessio
presidentinvaalit
presidentit
Preussi
prinsessa
prinssi
projektit
propelli
prosentti
prosenttiyksikkö
psykologia
puhallinmusiikki
puhaltimet
puhe
punkit
Puola
puolueet
puolukka
puolustusvoimat
purjo
purkkakuvat
Putin
puu
puuhevonen
puulajit
puupuhaltimet
puut
puutarhan hoito
puuteollisuus
puutyöt
puuveistos
pyykinpesu
pyöräily
pähkinä
päiväkirjamerkintöjä
päivämäärät
päiväntasaus
päähineet
pääministeri
pääsiäinen
pöllö
Quest
raamattu
radio
radio-ohjelmat
radioamatöörit
ragtime
raha
rakkaus
ralli
Rampal
Ranska
ranta
rautatiet
ravintola
ravit
ravut
Reg Owen
reino
renessanssi
renkaat
revolveri
Rick Nelson
ristiäiset
risusavotta
risut
ritarit
robotti
rock and roll
rokotus
romantiikka
Rooma
rovio
ruhr
ruis
Runeberg
runous
ruohonleikkuu
ruoka
ruokinta
Ruostumaton teräs
Ruotsi
ruotsin kieli
rusakko
ruska
rusketus
Russ Conway
ruusut
ruuvit
saappaanheitto
Saarenmaa
saarni
Sacha Distel
sade
sadut
sahapukki
sahatavara
sahaus
Saimaa
saippua
sairaala
sairaanhoito
sairaudet
sairaus
saksa
saksofoni
Salaatti
salakirjoitus
salami
salamurhat
salapoliisit
samba
sammakot
sananlaskut
sanaristikot
sanat
sandaalit
sanoitukset
sarjakuva
sarjakuvat
Sarkasmi
satelliitit
satelliitti
sattumuksia
sauna
Savo
savupiiput
Schleusingen
Schumann
Scifi
Seitsemän veljestä
sekalaista
selfie
sello
selluloosateollisuus
sementti
seteli
shoppailu
sibelius
sienitaudit
signac
siili
siilit
sijamuodot
sika
sillat
silmu
siluetti
sinappi
singapore
Sipilä
sipuli
sireeni
sirkus
sisävesimatkailu
skandaalit
skotlanti
snapsi
Snellman
Soisalo
soittimet
soitto
soittokeikat
sokeri
solmio
sommittelu
sormihyrrä
sosiaalinen media
sota
sotaväki
sote
sotilaat
Spike Jones
Spitfire
Sputnik
steppi
stride
suihkuhävittäjä
sukellusveneet
sukkahousut
sukkanauha
sukset
sukulaiset
sukututkimus
sulttaani
sumu
suojautuminen
suola
suolisto
suomenkieli
Suomi
Suonenjoki
surrealismi
suudelmat
suvivirsi
Sven Tuuva
syksy
syltty
sylvester
syntymäpäivät
syyskuu
syöpä
sä-passiivi
sädehoito
sähkö
sävellajit
säveltäjät
Säynätsalo
sää
säätila
taide
taidemuseo
Taiga
taistelut
taitto
takki
talouspolitiikka
talvi
talvirenkaat
talvisota
tammikuu
Tampere
tango
Tanska
tanssi
tanssimusiikki
tapahtumat
tarvikkeet
tasa-arvo
tatar
tattari
taudit
tavat
teatteri
Ted Herold
tee
teekutsut
tehtäviä
Teiniliitto
teiniyhdistys
teippi
tekniikka
tekokuu
tekstinkäsittely
teleportaatio
televisio
teltta
tenori
tenorisaksofoni
tervapääskyt
terveydenhuolto
terveys
terveysjuoma
Texas
The Beatles
The Belmonts
The Impalas
The Platters
tienpito
tietokilpailu
tietokirjat
tietokoneet
tietokonemusiikki
tietovuoto
tievalaistus
titus
toivotut
tonttu
Topelius
torkkupeitto
torvisoitto
tositeevee
toukokuu
traktorit
Trinidad
trumpetti
Tsaikovski
tsekki
Tukholma
tuli
tulipalot
tulitaide
tulitikkuetiketit
tulitikut
tulivuoret
tuohi
tupakka
tuppi
Turkin sota
Turkki
turkkilaiset
Turku
turve
tutkimusmatkat
tuttavat
tuuba
tuuli
TV
tv-ohjelmat
twist
Twitter
tyrni
tyylisuunnat
työkalut
työkalut. lumilapio
tähtitiede
täi
UFO
uinti
UK
ukkonen
Ukraina
ukulele
ulko-ovi
ulkomaalaiset
ulkomaat
unet
upseerit
urbaani sanakirja
urheilu
urheiluautot
urut
USA
uskonnolliset tilaisuudet
uskonnot
uuni
uusi vuosi
uuspeili
uutiset
vaa'at
vaahtera
vaakuna
vaakunat
vaalit
vaatetus
vaatteet
Valamo
valelääkärit
valetta
valkosipuli
vallankumous
valo
valokuvat
valokuvaus
valot
valssi
valtion laitokset
vanhojen vitsien tuunaus
vanhukset
vapaaehtoiset
vappu
Varkaus
varpaat
varuskunnat
vegaani
veivit
Venus
Venäjä
venäläinen musiikki
verikoe
vesi
vessapaperi
vetypommi
Vietnam
View-Master
vihannekset
viidakko
viihde
viikingit
viikonpäivät
viili
viina
viini
villi länsi
villieläimet
virka
virkamies
virkatie
viro
virret
visailut
vitamiini
viulu
Vivaldi
Vladimir Serov
vodka
voi
voiteluöljy
Volter Kilpi
vuodenajat
vuodet
vuosijuhlat
välimerkit
väriperspektiivi
värit
värityskirja
Wilbert Harrison
ydinsäteily
yhdydsanat
yhteislaulu
ylikonstaapeli
ylinopeus
ystävyys
ystävyyskunnat
ystävänpäivä
Yves Rocher
äänet
äänite
öljy
öljy-yhtiöt

Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi.