Hyvä suoritus

Paahteinen perjantai-iltapäivä Helsingissä. Suomen Suuriruhtinas Aleksanteri III oli suvainnut jälleen vierailla Suomen rannikolla huvipursineen, ennenkuin siirtyi kalastamaan Langinkoskelle, ja tästä tapahtumasta keskusteltiin innokkaasti. Perin riski mies Hänen Keisarillinen Majesteettinsa kuului olevan. Dalsbrukin tehtaallakin oli yhdellä kädellä kohottanut moukarin, jota tavallinen mies ei saa liikahtamaankaan.

Helsingin kaupungin alemman palkkausluokan kirjuri kävelee alle kouluikäisen poikansa kanssa kuumalla mukulakivikadulla. Muuta liikennettä ei juuri näy, ajurihevosen laiska kavionkopse kuuluu jostakin ja kajahtelee kivitalojen seinistä.

Tullaan erään tietyn talon edustalle. Talon, josta joskus iltaisin kuuluu musiikkia ja naurunremahduksia. Mies haluaa ohittaa paikan nopeasti, koska tuntee itsekin pientä syyllisyyttä... No, kortinpeluuta vain ja ehkä pari tuutinkia, mutta ei sen enempää.

- Isä, mikä talo tuo on? Poika tuijottaa ovea.
- Ihan tavallinen talo, isä sanoo, mennäänpä nyt, äiti odottaa.
- Mutta miksi siinä on noin paksut verhot ikkunoissa?
- He ehkä haluavat estää auringonvalon haalistamasta huonekaluja.
- Mennään katsomaan, millaisia huonekaluja siellä on!
- Ei nyt, nyt mennään kotiin, sanoin jo, että äiti odottaa.

Mutta poika saa yhtäkkiä päähänsä tempaista kätensä irti isän kädestä ja juoksee raput ylös ja ovesta sisään. Isä katselee hädissään ympärilleen ja näkee kauhukseen, kuinka tuttu pastori ilmestyy kulman takaa. Isä on kävelevinään, liikuttelee jalkojaan hitaasti odottaen, että kirkonmies menisi ohitse. Tämä jääkin keskustelemaan hänen kanssaan. Vaihdetaan viimeiset kuulumiset säästä ja Keisarin armollisesta vierailusta. Pappi tietää, että Suuriruhtinaalla on ystävänä köyhä kalastajanvaimo, joka hankkii tälle joka kerta suuria haukia. Isä pälyilee oven suuntaan hermostuneena.

Poika astuu sisään hienoon saliin. Lattiaa peittävät upottavat matot, seinillä on koreita vaatteita ja pieniä seinälamppuja. Sivummalla on kolmijalkainen soittopeli, jonka ääressä ei kukaan nyt istu. Neljä tätiä istuu pyöreän pöydän ääressä. Pöydällä on teetä, pullo jotain vihertävää juomaa ja leivoksia. Poika silmäilee huonetta suu auki ihmetellen.

Naisia huvittaa pojan ilme.
- Mitäs sinä ihmettelet, yksi heistä kysyy, etkös ole ennen täällä käynyt?
Naiset vitsailevat aikansa ja kehottavat sitten poikaa menemään kotiinsa ja tulemaan viidentoista vuoden päästä uudestaan.
- Annetaan sille nuo leivokset, yksi naisista sanoo. Ovat jo vähän huonoksi menneet.
- Ota, poika, syö ja mene sitten kotiin, toinen jatkaa.
Poika ei ole koskaan syönyt mitään niin hyvää, kolme leivosta uppoaa mahaan helposti, neljäs on jo liikaa, kermavaahdon toki jaksaa vielä nuolla pinnalta. Hän vilkuttaa naisille ja menee sitten ulos kirkkaaseen ilta-auringon paisteeseen.

- Kolme jaksoin kokonaan, neljättäkin nuolin, poika huutaa iloisena isälleen ja pastorille.

(Kuva: Otto Dix)