Kesän merkkejä on kolme:
- Telttakatoksen pystytys
- Siilien saapuminen
- Apus apus-airshow
Ensimmäinen toteutui eilen. Pihassa on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan kevytrakenteinen telttakatos, josta muutamana talvena on otettu vain kate pois, ja kehikko on uhmannut talven koettelemuksia parhaansa mukaan. Viime syyskesän myrskyt näyttivät teltalle ns. närhen värkit, ja vihreä putkisto odottaa noutajaansa metallinkeräyspisteessä.
Jyllantilaisperäisestä patja- ja vuodevaateliikkeestä ostimme tarjouksesta uuden. Tässä versiossa kulma- ja harjaliitokset on toteutettu muovisin liitoskappalein, kun joissakin aiemmissa on jouduttu tunkemaan kolme erisuuntaista ohuempaa putkea paksumpaan.
Koska kirkkaanvalkoinen katto ei oikein natsaa ympäröivän luonnon kera, sen päälle on viritetty aikaisemman teltan vihreä kangas, jossa paikoitellen kasvaa jäkälää. Aikaisempikin oli kaksikerroksinen, koska kangaskatto ei pidä vettä. Ylemmässä kuvassa oleva jalka on kiinnitetty maahan hennoilla maapiikeillä, joista ei tosipaikan tullen ole apua. Kolmesta muusta kulmasta on seinään ja puihin narut, jotka eivät ehkä kestä tsunamia, mutta kovan tuulen kuitenkin.
Kaikki putkien väliset liitokset katossa on vahvistettu kiesus-teipillä.
Siilien saapuminen tapahtuu myös näinä päivinä. Siili-menu sisältää kermaviiliä, makaronilaatikkoa, piimä-rypsiöljy-sekoitusta ja kissanmuroja. Ne kaikki ovat hyönteissyöjälle sopivaa ruokaa.
Airshow alkaa tavallisesti viikolla 20, jolloin tervapääskyt tulevat.