Pappeinkokous

Näin ihan sairaan mieletöntä unta. Olin pappeinkokouksessa. Nämä eivät olleetkaan ihan ketä tahansa rovasteja ja pastorloita, vaan suoria esi-isiäni useiden sukupolvien takaa. Tuttuja nimiähän ne minulle olivat, kun olen juuriani vuosien mittaan tutkaillut.

Kyselivät nuo minulta, mitä nykyajan meininkiin kuuluu ja totesivat, että ennen oli kaikki kuitenkin ... tuossa vaiheessa uni katkesi, enkä kuullut oliko kaikki millä lailla. Nukahdin sitten uudestaan, ja kokous jatkui. Kolmen esi-isäni veljet, Rothoviuksen Iiska, Tavastin Maukka ja Kollanuksen Klaude kurkistelivat ovenraosta sisään, mutta heitä ei päästetty huoneeseen liian kaukaisina sukulaisina, vain suorat kelpuutettiin, ja olihan niitä.

Kuvassa oleva Kuneliuksen Pena Viitasaarelta muisteli opiskeluaikojaan Tartossa, jonka yliopiston päärakennuksessa minäkin kerroin käyneeni. Pentti oli töikseen ollut ennen Viitasaarta Pähkinälinnassa sotilaspappina, jonka tehtäviin kuului myös käräjillä moittia ja kurittaa kirkon puolesta vihkimättömiä kaatuneille sotilaille raskaana olevia naisia. Siitä hän ei paljon halunnut puhua, varsinkin kun kuuli nykyajan yleisestä tavasta häiritä seksuaalisesti. Teinivuosinaan Viipurissa Kunelius oli huitaissut nyrkillään tunnetun räyhääjän ja poliisin vanhan tutun kuoliaaksi. Sakkoa joutui mies tuosta maksamaan ja korvauksia vainaan puolisolle.

Syötiin tukeva ateria 1600-luvun malliin, tuolla ajanjaksolla suurin osa porukasta oli elänyt. Ruokailun jälkeen aljettiin kokous. Puheenjohtajaksi valittiin Argillanderin Israel, joka suoritti nimenhuudon, ja kaikki läsnäolijat totesivat olevansa paikalla:

- Agricola, Krister Simonsson
- Argillander, Israel
- Cunelius, Bengt Canuti
- Herkepeaus, Christoforus Andreae
- Herkepeaus, Anders Christoffersson
- Jempsonius, Laurentius Paulus
- Kettunius, Bartholdus
- Krogerus, Samuel
- Krogerus (Savolaxensis), Olof Olaus
- Laxenius, Tuomas Sigfridi
- Laxenius, Tuomas
- Lilius, Henrik
- Pacchalenius, Tuomas
- Rennerus, Michael Jakobsson
- Rennerus, Claes Michaelsson
- Reuter, Jakob
- Savander, Michael Canuti
- Storckovius, Simon
- Strommius, Stephanus Laurentii
- Tammelansis(Herkepeaus), Thomas

Yksi läsnäolijoista  huusi ovenraosta kurkkivalle piispa Rothoviukselle haastaneensa muutamia seurakuntalaisia oikeuteen sapatin rikkomisesta. Isak-piispa peukutti tyytyväisen näköisenä. Kokouksessa saivat kiitosta erityisesti Kettunius, Jempsonius ja Herkepaeukset onnistuneista sukunimien vaihtamisesta hienompiin. Selvää on, että esimerkiksi kirkkoherra Bartholdus Kettunius on seurakunnassaan arvostetumpi kuin Pertti Kettunen. Bartsa kertoi toisen sukuhaaran jäsenten muuttuneen vielä Alopaeuksiksi.

Kokous sujui rauhallisissa ja leppoisissa merkeissä. Päätöskahveille kutsuttiin eteisessäkin olleet miehet. Sisään tuli pappissäädyn edustajien lisäksi myös suoran isälinjani vanhin tiedossa oleva 14 polven takaa, Nuutti, jonka jälkeen suvun nimi on muuttunut vain pappien kielitaidottomuuden tai hienostelun takia milloin W:llä, milloin keskellä ole k:n sijasta c:llä kirjoitettavaksi. Jostain syystä tapana on ollut vielä jättää itäsuomalaisesta nen-päätteestä kaksi viimeistä kirjainta pois, kuten muuten joissakin murteissa tehdään vieläkin.

Kerroin Nuutille, että Suomen presidentillä on saman niminen poika, ja että tämä on kaksi vuotta äitipuoltaan vanhempi. Esi-isä ei tuosta hämmästynyt, mutta aikoi sanoa jotakin. Heräsin, ja aloin kirjoittaa unessa näkemieni henkilöiden nimiä paperille.

Jos nämä, hyvä lukija, ovat sinunkin sukulaisiasi, älä pahastu unennäköäni. Tolkun ihmisiä tuntuvat kaikki olevan. 

Dagmar ja Aleksanteri

Suuriruhtinaan housut ovat jääneet prässäämättä, kengät kuitenkin kiiltävät.

Aleksanteri Romanohvi on Venäjänmaan keisari, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas. Hänen vaimonsa on Tanskan prinsessa Dagmar Schleswig-Holstein-Sonderburg-Beck-Glücksburg. Aleksanteri on noussut Aleksanteri III:n nimellä valtaistuimelle isänsä jälkeen. Edellinen Aleksanteri, jota Suomen kansa kunnioitti suuresti, joutui vastarintaliikkeen pommiattentaatin uhriksi. Uusi Aleksanteri ei ollut sittemmin niinkään suomalaisten mieleen, mutta hallintokautensa alussa järjestettiin komea vastaanotto Viipurin kautta Lappeenrantaan maakuntamatkalle saapuneelle hallitsijaparille.

Aleksanteri ja Dagmar näkevät Lappeenrannan satamassa Saimaalta lähestyviä soutuveneitä. Niissä on kansallispukuisia naisia. Naiset luovuttavat yhden paatin lahjaksi suuriruhtinaspariskunnalle ja pyytävät suuriruhtinattaren veneeseen. Vene on koristeltu tekstiileillä, joiden toteuttamiseen suuri määrä suomalaisia naisia on osallistunut. Dagmar on kansanomainen ja miellyttävä luonteeltaan toisin kuin jörrikkä ja väkivahva ukkonsa, joka kuulemma pystyy repäisemään korttipakan kahtia ja rypistämään hopearuplan paljain käsin. Ennen nykyistä puhelinluettelojen ohenemista oli voimamiesten temppuna repäistä luettelo kahtia. 1880-luvulla Lappeenrannan katalogin repiminen olisi varmaan onnistunut heikommaltakin yrittäjältä.

Tuolloin elokuun 5. päivänä järjestetään suuri sotilasparaati, ja päivämäärä julistetaan sotaväen paraatipäiväksi. Sotaväet tulevat ja menevät, ja merkkipäivät muuttuvat. Elokuun viidettä vietetään nykyään Suomessa kansallispuvun syntymäpäivänä. Romanohvin pariskunnalle parhaat kiitokset siitä ja siihen liittyvästä soittokunnan keikasta, joka oli samalla harjoitusta ensi viikonlopun esiintymisille Kouvolassa, Kuusankoskella ja Voikkaalla.

Merikuvia

Taitelijoiden lapsista tulee joskus taiteilijoita. Claude Joseph Vernet, s. 14.8. 1714, sai Antoine Charles Horace-pojan 14.8. 1758. Perhesuunnittelu lie onnistunut, kun sekä isän että pojan synttäreitä voitiin viettää samana päivänä.

Isän maalaus Välimeren rannikolta on ylemmässä kuvassa, ja pojan teos alempana. Clauden maalaukset ovat usein meriaiheisia, ja myrskyä ja haaksirikkoja esittäviä. Nyt tunnelma on tyyni ja rauhallinen.

Tuulta ja aallokkoa on sen sijaan pojan taulussa. Se esittää Berryn herttuattaren emigranttiseurueen saapumista Ranskaan Marseillen lähelle vuonna 1832. Kova maatuuli näyttää olevan, koska helmat liehuvat merelle päin, hattu karkaa sinne ja sateenvarjo kääntyy nurin. Aallot vyöryvät kuitenkin vastatuuleen.

Täydennyshankintoja

Hyvää maaliskuuta. Remontin alta väliaikaisiin tiloihin muuttoa valmisteleva kunnankirjasto ei myy enää poistokirjojaan. Se jakaa niitä ilmaiseksi. Parina päivänä kävin hakemassa semmoisia kirjoja, joita minulla ei vielä ole. Ensimmäisen päivän lasti painoi n. 3 leiviskää sisältäen mm. Suomen kulttuurihistorian I-III, Suomen kirjallisuuden I-VIII, Kotimaamme kuvan I-III, Pekka Tarkan Sanat Sanoista -kirjallisuusarvosteluja, Pekka Jalkasen Pohjolan yössä ja Joel Lehtosen Hyvästijätön Lintukodolle. Lehtosen Putkinotkon herraa ja Henkien taistelua hypistelin myös, mutta jätin harkintaan.

Ahneus iski myös seuraavana päivänä. Nyt poistettuihin oli lisätty kaikki musiikkiosastolla olleet taskupartituurit - semmoiset, joita on hyvä pitää konserteissa mukana ja olla seuraavinaan musiikin soljumista. On hyvä, jos partituurissa on sama kappale, mitä orkesteri soittaa. Youtube yllä esittää vanhaa, 115-vuotiasta musiikkia, yhden hankkimani kirjan mukaisesti.

Webernin lisäksi sain 16 muuta; Griegin pianokonserton, Prokofjevin Klassisen sinfonian, Borodinin Polovetsialaisia tansseja, Beethovenin kuutosen, Brahmsin pianokonsertto kakkosen, Händelin Vesimusiikin, Bizet'n Arlesialaissarja kakkosen, Mahlerin Vaeltavan kisällin lauluja, Sibeliuksen Myrskyn ja mylväyksen sekä Sadun, Tapiolan ja sinfoniat 1, 5, 6 ja 7.

Tämäkään hankinta ei rajoittunut pelkästään musiikkiin, ehei. Kassiin löysivät tiensä myös Juhan Kahkin ja Karl Siilivaskin Eestin SNT:n historia vuodelta 1986 ja Neuvostoliiton historia - lyhyt katsaus 1960-luvun alusta. Jälkimmäisen kirjan vajaaseen viiteensataan sivuun on tiivistetty historiaa eri kausiin ja niiden vaiheisiin jaettuna.

I Alkukantainen yhteisö ja orjanomistusjärjestelmä
II Feodalismin kausi
III Kapitalismin kausi
IV Sosialismin kausi

Viimeisen kauden viimeinen jakso on otsikoitu: "Sosialismin täydellinen ja lopullinen voitto SNTL:ssa. Neuvostoliiton siirtyminen kommunismin laajamittaisen rakentamisen kauteen (1946-1961)".

Kirjan viimeisenä osiona on luettelo tärkeistä historiallisista tapahtumista. Marraskuun 30. päivän 1939 ja maaliskuun 12. päivän välillä mainitaan Neuvostoliiton ja Suomen välinen sota. Aiemmin tekstissä se sivuutetaan myös lyhyellä maininnalla. Kesäkuun 22. päivänä vuonna 1941 "Fasisti-Saksa hyökkäsi valapattoisesti Neuvostoliittoon. Neuvostokansan Suuri Isänmaallinen sota saksalais-fasistisia valloittajia vastaan alkoi".

Viimeisenä tapahtumana on mainittu Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston Puhemiehistön puheenjohtaja L.I. Breznevin valtiovierailu Intiaan 15.-29. joulukuuta 1961.

Kirjan takakannen väliin on taiteltu kymmenkunta historiallista karttaa. Tässä niistä yksi

Kustantaja kohdistaa lukijalle kirjan lopussa toiveen:

Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike pyytää lukijoita esittämään mielipiteensä tästä kirjasta, suomennoksen laadusta ja kirjan asusta. Kustannusliike on kiitollinen myös muista ehdotuksista ja toivomuksista.

Osoitteemme:
Zubovski bulvar, 21
Moskova, Neuvostoliitto  

Riku Kolmonen

Britannian saaristosta sähkötetään, että kuningas Rikhard Kolmosen luuranko on löytynyt ja DNA-testillä oikeaksi todettu. Historian harrastajana olen tietysti tästä riemuissani. Nettilehden uutista, jonka mukaan Rikun jäännökset oli löydetty parkkipaikan alta, kommentoi joku sanoen, että kyllä se joku myöhäisempi täytyy olla, koska kuninkaita ei yleensä haudata parkkipaikkojen alle.

Kouluaikana vielä historia ei suuremmasti kiinnostanut. Muistan viitanneeni kerran, kun opettaja kysyi, miksi ei löytöretkille lähdetty kovin hanakasti. Kun kukaan ei nostanut räpyläänsä, ope lupasi omasta pussistaan kymmenpennisen sille, joka tietäisi. Silloin viittasin, ja kerroin, että kompassin keksiminen oli vasta tulevaisuuden juttu, ja että ei uskallettu oikein kauas avomerelle. Tienasin vastauksella 0,10 mk.

Lukioaikana kuvitin kirjoja ja vihkoja historiallisilla aiheilla, joista tässä esimerkki.

Kulttuurihenkilöitä

Wilhelm Camphausen: Bismarck ja Napoleon III Sedanin taistelun jälkeen

Suomalaisia kulttuurihenkilöitä käsittelevissä merkinnöissäni nähdään kaaviosta, että kaikki 12 valitsemaani ovat olleet elossa vuonna 1867 - Lönnrotista Sibeliukseen, viimeksi mainittu, kuten Gallénkin, vasta parivuotiaina.

Mutta on niitä merkkimiehiä ollut samana vuonna hengissä muuallakin, vaikka täällä Suomen erinomaisuutta jaksettiinkin korostaa. Seuraavaan on koottu niitä, jotka mieleen juohtuivat. Amerikasta on kolme, yksi Norjasta, kaksi Venäjältä ja loput EU:sta.

Loppiainen 1973

Loppiainen 40 vuotta sitten muistetaan siitä, että sitä vietettiin lumettomasti. Lunta oli ollut alkutalvesta, mutta se hävisi pois, ja Etelä-Suomeen kesään asti pysyvä hanki ilmaantui vasta helmikuulla.

Kubistinen kuva esittää vihille menevää paria pirkanmaalaisessa kirkossa, siinä, jota edeltänyt rakennus poltettiin, ja jossa on Kain Tapperin puuveistos alttaritauluna.

Hääpäiväksi oli valittu loppiainen, koska se oli silloin viimeistä kertaa vuosikausiin oikealla paikallaan tammikuun kuudentena. Kihlasormuksissa taas on kaiverrus 29.2.1972 karkausvuoden muistoksi.

Mitäpä muuta merkittävää tapahtui vuoden 1973 tammikuussa?

No, ainakin kuntaliitoksia, 30 kuntaa liitettiin naapureihin tai yhdistettiin keskenään, ja viisi kauppalaa muutettiin kaupungeiksi.

Eduskunta hyväksyi äänin 170–28 poikkeuslain, jolla presidentti Urho Kekkosen toimikautta jatkettiin neljällä vuodella 1. maaliskuuta 1974 alkaen. Pääministeri Kalevi Sorsa syytti puheessaan poikkeuslakia vastustaneita kansanedustajia ”sisäpoliittisesti taantumukselliseksi, ulkopoliittisesti arveluttavaksi äärioikeistolaiseksi ryhmittymäksi”. (Wikipedia)

Mitäpä oli tapahtunut 50 vuotta aikaisemmin, vuoden 1923 tammikuussa?

Wikipedia: Forssa, Haaga, Kouvola jaValkeakoski tulivat kauppaloiksi. Koijärvi erotettiinTammelasta itsenäiseksi kunnaksi, Helsingissä järjestettiin Suomen ensimmäinen julkinen radiokonsertti, joka koostui gramofonimusiikista.

Ranska ja Belgia miehittivät Ruhrin alueen pakottaakseen Saksan jatkamaan velanmaksuaan.

Presidentti K. J. Ståhlberg nimitti Suomen Pankin pääjohtajaksi lakitieteen kandidaatti Risto Rytin. Edellinen pääjohtaja Otto Stenroth oli erotettu hänen syyllistyttyään valuuttakeinotteluun.

Tässä vielä yläkuvaan liittyvää musiikkia, tosin urkujen sijasta pianolla tutun muusikon esittämänä. Tempo lienee vähän hitaampi kuin 40 vuotta sitten, mutta moni muukin toiminto lienee hidastunut...

Näppärä talonpoika

Asuvatpa ukko sekä eukko, elävät, huokuvat ja hengittävät pienessä lämpimässä tiili- ja harjakattoisessa tupasessa.

Eräänä päivänä, kun talvi tekee tuloaan, eukko puhuu ja ukollensa sanoo, että tämän pitää kauppaan ostoksia tekemään lähteä. Ukko myötäilee, lähteä pitää, sanoo, ja reppua jo kaapista selkäänsä hamuaa. "Kokeilenpa", se sanoo, "jos neljäkolmatta korttelia Keravalla pantua ohrajuomaa seljässäni kantaa saattaisin."

Ulos menee ukko, kulkee, köpöttelee tyhjä reppu seljässään. Tiellä on vitilunta vajaan tuuman vahvuudelta. Ukko hyräilee laulua, jossa kerrotaan tanskalaisesta talonpojasta, joka lähti olutta ostelemaan. Tanskassa on ukko kerran käynyt. Matkan ensimmäinen lentokone lähtee Suomesta kentältä, jonka parkkipaikkaa koristaa jalustalle asennettu neuvostovalmisteinen hävittäjä, ja kolmas - matkan viimeinen kone - laskeutuu kentälle, jonka parkkipaikkaa koristaa jalustalle asennettu yhdysvaltalaisvalmisteinen hävittäjä.

Tanskassa Jyllannin rannalla hiekka narskuu hampaissa. Illanvietossa suomalais-norjalais-ruotsalais-tanskalaistunnelmissa pianosta ukko löytää ruotsalaisten kanssa yhteisiä säveliä, osa norjalaisista on kannettu jo pois.

Kaupankäynti sujuu hyvin, kortti toimii, ja neljäkolmatta korttelia ohrajuomaa reppuun hyvin paketissa mahtuu. Ukolla on muitakin suunnitelmia. Ensiksi se lähtee sekatavarakauppaan, jonka nimi muistuttaa suurta tavarataloa, mutta josta on jätetty tavallisen kansalaisen ääntämyksen helpottamiseksi suhukerake alusta ja ulkomaan kielen mukainen toinen kerake, josta ei tiedä, pitäisikö se ääntää ässänä vai koona, pois.

Sekatavarakaupassa ukko kysyy, onko niitä kellokytkimiä tullut, joita luvattiin ulkokäyttöön kaksi vitosella. Ei ole tullut, asiakas poistuu.

Pieni matka on siirtyä kirjastoon. Ukko istuutuu tietokoneen eteen. Neljäkolmatta korttelia olutta selkärepussa vaikeuttaa asettautumista, mutta näytöltä selviää, että Jukka Tarkan "Karhun kainalossa"-kirja on lainassa ja palautuu vasta yksitoista päivää itsenäisyyspäivän jälkeen. Ukkoa harmittaa, kun ei napannut kirjaa edellisellä käynnillä, kun se oli näytteillä. Silloin sitä tuli selattua, ja semmoinen kohta avautui, jossa Paasikiven Jussia v***tti, kun olivat myöntäneet Leninin kunniamerkin. Ukko tilaa sitten Ilkka Kuusiston "Sävelten siivilän".

Kuusistot ja Koivistot tahtovat meediassa mennä helposti sekaisin, varsinkin Maunot ja Ilkat. Ukko on jo niin vanha, että muistaa, kuinka näköradion kuuluttaja kertoi Mauno Koiviston laulavan. Tirskahdushan siinä sitten kuuluttajattarelta pääsi, eikä siinä mitään, voisihan se Ilkka Kuusistokin johtaa eläintarhaa siinä missä oopperaakin.

Siell' uipi sorsa suruton...

Otsikko on katkelma laulusta, jota kuvassa ehkä lauletaan. Varauksella siksi, että eilisiltaisessa tilaisuudessa 132-vuotias bändi ja sen 71-vuotias solisti esittivät koulun 150-vuotisjuhlassa kolme muutakin laulua kuin tuon paikkakunnalla syntyneen sahanhoitajan pojan sävellyksen, ja kuvassa ei valitettavasti ole ääntä. Solisti kertoi olleensa koulussa ensin oppilaana ja myöhemmin viikon opettajan sijaisena.

Sorsakosken koulu on yhdenneksitoista vanhin kansakoulu Suomessa. Sitä vanhempi oli Leppävirran toisen teollisuuskylän, Varkauden, opinahjo.

Ukkoporukan lisäksi nuoremmatkin pääsivät esille. Koulun entinen oppilas Kristiina, laulu, ja naapurikaupungin kanttori Ossi, koskettimet ja laulu, vetivät tyylikkäästi oman osuutensa.

Siltasotia 2

Sillat ovat otollisia sotimispaikkoja. Aikaisemminkin olen niistä kirjoittanut, ja tässä vielä kuva ajankohtaisesta Stamfordin sillan taistelusta 25. syyskuuta 1066. Englannin kuningas Harald Godwininpoika ja Norjan kuningas Harald Ankara siinä ottivat yhteen. Peter Arbon maalauksessa Norjan Harald on saanut kuolettavan nuolen kurkkuunsa, ja tappion seurauksena katsottiin viikinkiajan päättyneen. Englanninkin Harald sai sitten takkiinsa Hastingsissa, jonne piti kiiruhtaa vastustamaan Vilhelm Valloittajaa.

Muutama vuosi sitten, kun olin Essenissä syömässä - saksalaisen kulinarismin nimikkokaupunki - pöytäseuruessa oli henkilöitä myös Hastingsista. Varovainen kysymys Hastingsin taistelusta johtii laajaan ja perusteelliseen esitelmään. Erityisen ylpeä kertoja oli, siitä, että Vilhelmin valloituksen jälkeen ei Englannin maaperällä ole taisteltu saaren ulkopuolelta tulevia hyökkääjiä vastaan. Paikallisia sotia ja ilmapommituksia ei lasketa.

Suomesta ei tule mieleen syömistä tarkoittavia kaupungin nimiä. Rikollisuutta sen sijaan edustaa ainakin tuo eteläinen naapurikunta, jonka joidenkin asukkaiden kotipaikka  ja ammattiala on mahdollisesti voitu todeta samaksi.

Vastaus edellisen jutun kysymykseen: Tuhannes.

Muistomerkit 3

Pieksämäen vanhan kirkon vieressä on muistokivi, joka on pystytetty vuonna 1939 kirkkoherra Claudius Collanuksen ja hänen veljensä Henrikin ja heidän Pieksämäen kirkkomaalle haudattujen jälkeläistensä muistoksi. Kiven on pystyttänyt ja sitä kukittaa Collan-suku.

Kantaisä, Claudiuksen ja  Henrikin isä oli Clas Sigfridsson, Magnus von der Palenin vouti Mikkelin Rantakylästä.

Collanit toimivat Pieksämäellä pappeina ja lukkareina sekä tilallisina, yksi sukuhaara muutti nimensä Linkoloiksi asuintilansa mukaan. Nykyään heitä on mm. säveltäjä Jukka ja kalastaja Pentti.

Suvun aikaisempi säveltäjä oli Helsingin yliopiston saksanopettaja ja kirjastonhoitaja Karl Collan, joka avioitui Fredrik Paciuksen tyttären kanssa. Työssäni jouduin usein järjestämään tilaisuuksia, joissa Karlin sävellystä lauletaan täysin rinnoin. Siinä on 11 säkeistöä, joista yleensä jaksetaan laulaa kolme tai neljä.

Tässä on kolmisäkeistöinen versio, aika raikas sovitus.

Collanit, Kollanukset, Kollanit ovat muuttaneet nimiään moniksi muiksi ja muuttaneet Pieksämäen ympäristöön ja kauemmaksikin. Synnyinpitäjääni Pieksämäen naapuriin saapui aikoinaan isoäitini äidin isä. Kivessä mainittu Henrik on siten isoisäni 13 polvessa.

Muistomerkit 1

Lauantaipäivänä on mukava matkailla vähän omaa pihaa edemmäs. Pyörähdimme kuvassa näkyvän muistomerkin luona. Se sijaitsee Sortavalaa ja Petroskoita lännenpänä, lähellä on myös peurojen pyydystämiseen aikoinaan käytettyjä pyyntikuoppia. Niihin eivät laatassa mainitut ole kuitenkaan tipahtaneet, korkealta kuitenkin ovat pudonneet.

Mikä muistomerkki ja missä?

Lisää Boriksen Venusta

Edellisessä jutussa Russkaja Venere kylpee talvisessa kelissä, varmaan käy löylyn päälle pyörähtämässä lumihangessa. Tässä taas vilvoitellaan jokirannassa kesäisen koivun alla. Saunakuvan julkaisemiseen minua johdatti ensi keskiviikkona tapahtuva Venuksen auringon editsekulku, sen jälkeen on media pelotellut meitä galaksien törmäyksellä. 4 000 000 000 vuoden päästä. Ensi kesänä siihen on aikaa enää 3 999 999 999 vuotta.

Vuoden 1921 iloista kylpijätyttöä se ei huoleta, aurinko paistaa, ja seuraavana vuonna perustetaan Neuvostoliitto, joka takaa tasa-arvon, rauhan ja kaiken muun hyvän ikuisiksi ajoiksi.

Veltto viidakossa

Kansanedustaja Virtanen (PS) on pahoittanut mielensä pääministeri Kataisen varmistinpuheista. Päivän taidekuvassa, jonka on maalannut Henri Rousseau (s. 21.5.1844), Velton näköinen mies istuu tiikerin selässä näppäillen ukulelea.

Varmistimen poistamisen on lanseerannut ensimmäisenä näytelmäkirjailija H. Johst, joka puhuu kulttuurin kuulemisen yhteydessä ("Wenn ich 'Kultur' höre...") Browning-merkkisestä pistoolista ja sen saattamisesta varmistamattomaksi "entsichern". Varsinainen varmistin, mekaaninen osa, joka estää liipasimen liikkeen, ei poistu, joten suomen kielen käytäntö on epätarkka.

Päivän taidekuva ei liity mitenkään Tsekkiin, jonka taidetta olen esitellyt Josef Ladan kalenterikuvien myötä. Siitä huolimatta kirjoitan siitä. Sehän sitten voitti Suomen, ja kaiken lisäksi poika oli viikonloppuna soittokeikalla moottoripyöräfestareilla Moraviassa, eli Määrissä. Tosin soittajat tulivat takaisin jo ennen peliä, mutta jos lopputulos olisi ollut toinen ja bändi vielä paikalla, niin pitkäpartainen festarikansa olisi varmaankin antanut vielä ylimääräiset raikuvat aplodit.

Tsekin toinen suuri historiallinen maakunta Bohemia, eli Böömi ja pääkaupunki Praha tunnetaan historiasta defenestraatioista. Böömiläiseen tapaan on hallitusherroja heitetty ikkunasta ulos ainakin kolme kertaa. Toisella kertaa protestantit heittivät Prahan linnasta 15 metrin korkeudesta kaksi katolista neuvosta ja näiden kirjurin vuonna 1618. Kaikki kuitenkin säilyivät hengissä pudottuaan lantakasaan. Kolmikymmenvuotinen sotahan siitä sitten kehittyi.

Hajanaisia lukuja

Back on the lines again. Kymmenkunta päivää tuossa vierähti ihan huomaamatta. Video kertoo sukellusveneestä. Suomalaista sukellusveneensuunnittelutekniikkaa hyödynsi mm. Saksa 1930-luvulla, kun sille itselleen oli asetettu rajoituksia tiettyjen kapineiden valmistamisessa. Suomelle niitä asetettiin sitten 1940-luvun lopulla, ja vedenalaisten rakentaminen tyrehtyi, mitä sitten Ranualla upotettiin turisteja järveen keltaisessa sukellusveneessä, joka ei ollut kuitenkaan sama, millä filmin piirroshahmot liikennöivät.

Luin jo hyvin nuorena Heinz Schaefferin kirjan "U-977, 66 päivää veden alla", jossa kerrotaan pitkästä sukelluksesta Saksasta Argentiinaan sodan lopulla. Runsaat kaksi kuukautta seilattiin snorkkelin varassa pinnan alla. "Das Boot" on myös aikanaan luettu ja katsottu elokuvana, samoin "Hait ja pienet kalat". Saksalaista viime sodan veneistä ja miehistöistä on laaja sivusto netissä.

Törmäsin tänään taas näihin vedenalaisiin, kun etsin netistä tähän päivään itselleni ja Meg Fosterille sopivaa musiikkia.

Seinäkalenterin mukaan seuraavaan ja viimeiseen kesälomaan on aikaa alle 30 työpäiväaamua.

Rahan kiilto silmissä

Edellisessä tekstissä puhuttiin mm. saksalaisista postimerkeistä. Nyt puhutaan rahasta. Kerroin, että en ymmärrä filateliasta paljoakaan, ja voin sanoa. että rahankeräilystä vielä vähemmän. Tuntuu, että kaikki menee, mikä tulee.

Alla on kaksi rahaa, joita en ole saanut vielä menemään, ja luulenpa, että jos Berliinin Valtakunnanpankkidirektorioon astelisi ylemmän setelin kera, siitä tuskin 50000 markkaa, joka viimeisimmän  saksanmarkan kurssin mukaan olisi 16666,66 euroa, maksettaisiin. Ruhrin alueen miehitys 1920-luvun alussa johti osaltaan nollien lisäämiseen paperirahoihin.

Seuraavana on Itävalta-Unkarin seteli vuodelta 1902. Keisarikunta hajosi aikanaan ja maasta ryhdyttiin käyttämään parin vuoden ajan nimitystä Deutsches Österreich, joka nimi on punaisella leimattu setelin toiselle puolelle. Rahan kääntöpuoli on samanlainen, leima puuttuu. Itävaltalainen korpraali sitten järjesteli Saksan ja Itävallan raha- ja muitakin asioita.

Seuraava seteli on suunniteltu kansainväliseen käyttöön sitten kun kaikki kansat ovat veljeksiä keskenään. Arabiaksi ja liekö kiinaksikin on yhdistymiskehoite painettu. Historian kulku johti meidät kuitenkin toisennimisen yhteisrahan käyttäjiksi; ehkäpä parempi on niin. Kiina, Arabimaat ja Venäjä vielä muutamien muiden maiden kera ovat vielä siitä erillään.

Lopuksi vielä Kummeli-kysymys: - Mikä maa oli valmis maksamaan vaadittaessa tästä setelistä 25 senttiä? No, maailman virallisen kultakantaluettelon mukaan Kanadan valtiolla on 3,4 tonnia kultaa, joka vastaa 0,2% sen valuuttavarannosta. Vuonna 1923 olisi valtionpankin kultavarastonhoitaja raapaissut sveitsiläisellä linkkuveitsellä setelin esittäjälle pienen lastun harkosta.

Sininen ja musta

Hyödyntäessäni eilen kylpyläpalveluita huomasin yllättäen kenkiä riisuessani, että sukat jalassani olivat eriväriset, niistä kumpainenkin. Otin kuitenkin tilanteen huumorin kannalta ja laadin aiheeseen liittyvän länsisuomalaistyyppisen rekilaulun. Niissähän yleensä ensin kuvaillaan luonnonilmiöitä ja sitten keskitytään tunne-elämän tapahtumiin. Koska toisessa säkeistössä viitataan kirkollisiin toimituksiin, sävellaji on d-doorinen moodi. Loppusointu on jykevyyden vuoksi B-duurissa.

1. Sukka on toisessa sininen,

ja toisessa jalassa musta.

Heilini mulle kirjoitti,

että kyllä mä tykkään susta

2. Mikään ei oo niin sileää

kuin tyynellä pinta Saimaan.

Huomenna haetaan kuulutukset

ja sitten me päästään naimaan.

Nuottikuva on kaapattu suoraan Finalesta ennen tulostamista, josta johtuu hauska yhteensattuma: tahtiviivat ovat sinisiä ja muu aines mustaa.

Paitsi tässä sukkiin, väriyhdistelmää on käytetty aiemmin myös muissa asusteissa, esimerkiksi 1930-luvun italialaisen muodin mukaan mustaa paitaa ja sinistä kravattia.

Mitä sitten sukanväriin tulee, sekä sini- että mustasukkaisuus ovat tunnettuja termejä suomenkielessä. Sinisukkaisuus voi tarkoittaa joko oppinutta naishenkilöä tai kalevalaisen maailman mukaan muuten vain jaloa ja hienoa persoonaa. Mustasukkaisuus on taas kuulohavainnon perusteella tehty virheellinen käännös ruotsista. "Mustankippee" se on kuten Hämmeessä sanotaan.

Nimiä on annettu hevostenkin mukaan

Jos Ludvig Äks-Ii-Veetä uskoisimme, ja miksi emme uskoisi, vuoden 1619 helmikuun 24. päivänä syntynyt Charles Le Brun on Ranskan kaikkien aikojen paras taiteilija. Ludvigin hallinnon jälkeen on ollut Monetteja ja Manetteja, impressionisteja ja pointillisteja, joita myös hyvinä pidetään, mutta voi olla, että Ludvigia, josta Charles maalasi komeita muotokuvia pullean humman seljässä, nämä eivät hetkauttaisi.

Yllä olevassa kuvassa ei kuitenkaan kukaan selkähevosmies ei ole Ludde, vaan maalaus esittää Suuren Aleksanteria hindukuningas Poroksen kanssa voittoisan taistelun jälkeen. Jalomielinen Aleksanteri antoi kuninkaan jäädä hallitsemaan tämän valtakuntaa ja perusti sinne oman hevosensa mukaan nimensä saaneen kaupungin, Bukefalan. Historian toinen tulkinta on taas, että Poros voitti, ja sai sen johdosta jatkaa hallitsemista.

Ehkä on hyvä, että Suomen Sodassa kunnostautunut Sandels ei saanut tilaisuutta nimetä uusia kaupunkeja. Sandelsin hevonenhan on se, joka esiintyy Joulukirkkoon-joululaulussa: "Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu. Riemua on pelkkää, hymyyn käy Bijou."

Mannerheimin viimeinen ratsu oli nimeltään Käthy. Suomalaisten ottaessa Petroskoin ympäristön hallintaansa Jatkosodassa, olisi joku kylä voitu nimetä sen mukaan uudestaan, kun Petroskoistakin tuli Äänislinna, tai aikaisemmin Tampereen valtauksen yhteydessä Sorvan kylä olisi voitu muuttaa Käthyksi - tosin heppa syntyi vasta vuonna 1934 Ruotsissa. Sen isä oli nimeltään Kyffhäuser - outoja nimiä antavat ruotsalaiset...

Ruhtinaat

Nyt kun olemme saaneet uuden maanisän, siis maan-isän, edellisen tilalle, voimme muistella myös entisiä. Fredrik Isacsson on säveltänyt ja Niilo E. Vainio sanoittanut laulun Aleksanteri II:n - "Vapauttajatsaarin" - muistolle.

Aleksanteri oli iso ja riski mies. Kerrotaan hänen jaksaneen nostaa Taalintehtaalla käydessään raskaan moukarin ilmaan yhdellä kädellään. Kaikki eivät saaneet työkalua hievahtamaan kaksin käsinkään. Laulussa ei kerrota hänen urotöistään naisten kanssa eikä siitä, miksi puolalaiset turistit hämmästelevät hänen patsastaan Helsingissä.

Nyt heitän idean Suomen sävelläjille - tätä muotoa prof. Timo Mäkinen käytti Jyväskylässä mainitessaan "Suomen säveltäjiä"- kirjan luennollaan. Mikäpä olisi hienompaa kuin muistolaulu entisistä presidenteistä, jokaisesta erikseen. Seuraavaan Kansanopiston Laulukirjan painokseen vain Aleksanterin, Snellmanin, Aleksis Kiven, Uno Cygnaeuksen ja Runebergin seuraan. Aleksanterin laulu on skannattu vuoden 1911 painoksesta.

Lopuksi vielä laulu Suomen ruhtinaalle, sävel Carey - Britannian kuningashymni:

Eläköön armias,
Rakkahin ruhtinas,
Rauhallinen,
Jossa on onnemme,
Jossa on ilomme,
Turva ja toivomme
Täydellinen!

Arwaten arwonsa
Wahwisti walansa
Wartijamme;
Lepo on lewinnyt
Walistus wirinnyt
Elatus enennyt
Majoissamme.

Suojeltu sodassa
Riemuitkoon rauhassa,
Suomalainen!
Olen taas uudella
Uskollisuudella,
Urhoollisuudella
Alamainen.

Oi Luoja laupias,
Wahwista woimallas
Ruhtinaamme!
Elonsa enennä,
Päivänsä pitennä,
Waiwoja wähennä
Waltiaamme!

Töittensä tunnossa,
Menonsa muistossa
Eläköön hän!
Waeltain wieläkin
Taiwahan tielläkin,
Muistoissa meilläkin
Eläköön hän!

Puhelinvaalit 1956

- Hyvää iltaa, ja tervetuloa seuraamaan ensimmäistä presidenttikilpailun tuloslähetystä. Tänään joudumme jättämään hyvästit yhdelle ehdokkaalle, aikaa äänestää on vielä hetki, jonka käytän kertoakseni vielä lähtötilanteen. Muistutan vielä, että jos haluatte että Teidän ehdokkaastanne tulee presidentti, tarttukaa puhelimeen ja soittakaa, myöhemmin on turha sitten kiukutella, jos ette ole käyttänyt äänioikeuttanne. Ehdokkaiden numerot näette ruudun alareunassa, voitte äänestää soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin. Ehdokas numero kaksi on siis K.A. Fagerholm, kolme Urho Kekkonen, neljä Eino Kilpi, viisi Sakari Tuomioja, kuusi Eero Rydman, ja seitsemän Ralf Törngren.

- No niin sieltähän jo tuodaankin kirjekuorta, josta tämän ensimmäisen äänestyksen tulokset käyvät ilmi. Niiden mukaan... ensimmäisenä kilpailun joutuu jättämään... Rydman.

Annetaan aplodit hänelle, huomenna katsotaan, kuka on seuraava. Kilpailu kiristyy, pysykää huomenna kanavalla, ja muistakaa, vain soittamalla voitte vaikuttaa. Puhelun hinta on 50 markkaa valtionpuhelimista, kaukopuheluihin lisätään taksan mukainen lisä, puhelinyhdistysten taksat vaihtelevat, tarkistakaa oma tilanteenne.