Traversot

Niccolo Jommelli (s. 10.9.1771) oli pappismies ja säveltäjä Italiassa. Tässä syyskuisen tiistain vaihtuessa keskiviikkoon tarjoillaan triosonaatti kahdella traversolla ja sellolla soitettuna. Traversolla tarkoitetaan tavallisimmin barokkiaikaista tai myöhempääkin poikkihuilua, johon vielä ei Theobald Böhm ollut kehittänyt nykyisin käytössä olevaa läppäjärjestelmää.

Vanhaa musiikkia halutaan nykyään soittaa vanhoilla tai niitä muistuttavilla soittimilla. Voi kuitenkin olla, että esimerkiksi Mozart olisi riemastunut nykyaikaisesta hopea-, kulta- tai hiilikuituhuilusta. Hän piti aikakautensa huiluja ongelmallisen epäpuhtaina, vaikka niille sonaatteja ja konserttoja sävelsikin.

Puhaltimet ovat muuttuneet, rakennetta on kehitetty ja uusia on keksitty, mutta vielä halutaan palata vanhaan saundiin, vaikka yhtään cd:tä tai savikiekkoa ei renessanssilta tai barokista ole jäljellä.

Entäpä jos muuttaisimme jousisoittimien muotoa. Eikö neliskulmainen laatikko voisi soida yhtä hyvin kuin nykyään käytössä oleva malli? Pitääkö ääniaukkojen olla juuri tietyn muotoiset ja simpukan olla semmoinen kuin on?

Asiahan ei minulle kuulu, mutta kysyn vain.

Kappaleen nuotit löytyvät täältä.

L'Arlesienne

Päivän biisinä Karajanin Herbien johtama esitys Georges Bizetin Arlesitar-sarjasta. Arlesitar on sen ensimmäisen myllykirjailijan, Alphonse Daudetin, kertomus kokoelmasta "Kirjeitä myllyltäni". "Kirjeitä myllystäni" on taas toisen myllykirjailijan teos, jossa huutia saavat mm. saatanan tunarit.

Georges Bizetin syntymäpäivää vietetään 25. lokakuuta; ensimmäisen kerran vuonna 1838. Arlesittaren musiikki on sävelletty 1872, vajaa 30 vuotta saksofonin keksimisestä. Tällä paholaismaisella torvella soitetaan soolo - videolla se alkaa noin kolmen ja puolen minuutin kohdalla. Eräässä opiskelijakokoonpanossa tuota tuli hapuiltua. Alttosaksofoni oli Stravinskin inhokkisoitin: "Siinä on nuorisorikollinen ääni". Kokoonpano, josta mainitsin toimi Jyväskylässä ja aluksi sitä johti Ahti Karjalainen. Siis ei K-linjan vaan kapellimestari ja säveltäjä. Soittajina oli konservatorion ja yliopiston opiskelijoita. Läppävikaisella torvella hiljaa aloittaminen merkitystä 2-viivaisesta ceestä oli temppu, joka oli tuottaa läppävikoja soittajaankin. Kuten kaikki transponoinnista tiedämme, kun alttofonin nuotissa on c2, se on soivana suurta sekstiä alempi.

Mutta jotta tietäisimme, mistä Arlesittaressa on alunperin ollut kyse, laitan tähän kaksi käännöstä tekstin alusta. Käännöstoimisto Google on jälleen tehnyt ansiokasta työtä. Tekstit kokonaisuudessaan löytyvät Gutenbergista.

Ensin käännös ranska-suomi ja sitten englanti-suomi:

Voit mennä kylään, alas minun mylly, ohitamme maalaistalo rakennettu lähelle tien alareunassa suuri piha on istutettu Mulperipuussa.Tämä on totta koti Kotitalouksien Provence, sen punainen laatat, leveä ruskea julkisivu epäsäännöllisesti osunut, niin tuuliviiri yläreunassa ullakolle, nosta talja pyörät, ja muutama nukka ruskea ruoho, jotka ylittävät ...

Miksi tämä talo se löi minua? Miksi tämä on portti kiinni, hän puristaa sydäntäni? En voinut sanoa, mutta nyt kotona olin kylmä. Oli liian paljon hiljaisuutta ... Kun kulunut, koirat eivät kuori, helmikana pakeni ilman huutaa ... Sisällä ei ääntä! Mikään, ei edes mule-kelloa ... Ilman valkoinen verhot ikkunoiden ja savu nousee kattojen, voisi kuvitella paikka autio.

-------------------------

Kuten mennä alas kylän tuulimylly, tie kulkee tilan takana sijaitseva suuri piha on istutettu korkeita Välimeren härkää sarvista puita. Se on tyypillinen talo Provencal torppari sen punainen laatat, iso ruskea julkisivu, ja sattumanvaraisesti sijoitettu oviin ja ikkunoihin.Se on sää-kukko oikeus päälle parvi, ja hihnapyörän nostamaan heinää ja muutama nukka vanha heinä törröttää ....

Mitä se oli juuri tämän talon, joka iski minulle? Miksi suljettu portilla jäätyä vertani? En tiedä, mutta tiedän, että talo antoi minulle puistattaa. Se tukahduttaa aavemainen hiljaisuus. Ei koiria haukkui. Helmikana hajallaan hiljaa. Mikään ei ollut kuullut sisällä perusteita, ei edes kaikkialla muulin kelloa .... Jos näin ei valkoista verhot ikkunoissa ja savu nousee kattoon, paikka olisi ollut autio.


Arlesittaresta (Madame Ginoux) on muotokuvan tehnyt Vincent va Gogh, ja täältä pääset ostamaan sen. Tosin ehkä se ei ole alkuperäinen. Joka tapauksessa voit kokeilla nettisivulla sitä erivärisille seinille erivärisissä kehyksissä ja erilaisten sohvien päälle.  

Jousilla

Edellisessä jutussa on luettelo Ukrainan hetmanneista. Viimeisen poika A. Rasumovski toimi aikoinaan Wienissä diplomaattina ja tilasi Beethovenilta jousikvartettoja.

Rasumovski piti vuonna 1814 omilla rahoillaan rakentamassaan linnassa bileet, joihin ottivat osaa melkein kaikki wieniläiset sopivan statuksen omaavat paitsi Beethoven, joka kylläkin oli kutsuttu. Pihalle oli rakennettu juhlatila, jota lämmitettiin ylimääräisen hormin avulla. Vieraiden poistuttua syttyi tulipalo, joka tuhosi suuren määrän ruhtinaan keräämiä taideteoksia.

Bratsche

Orvokin ja Violan päivän soittimeksi soveltuu hyvin alttoviulu, eli Viola, jonka saksankielinen nimi on otsikossa. Musiikinteorian alttoviulua koskeviin kysymyksiin tässä pari tärppiä, joilla voi tutkintolautakuntaa ällistyttää:

1. Mikä ero on viululla ja alttoviululla?
Vast: Alttoviulu palaa kauemmin.

2. Mistä johtuu alttoviulun saksankielinen nimi Bratsche?
Vast: Äänestä, joka siitä lähtee päälle istuttaessa/astuttaessa.

Kesäinen hauska joukkueleikki (paljon hauskempi kuin pesäpallo, jota Tillman blogissaan arvioi) on Valio-leikki. Anteeksi nyt Arla-Ingmanin kannattajat, mutta ei voi mitään.

Leikkiin tarvitaan kaksi viisihenkilöistä joukkuetta, ja kullekin jäsenelle suurikokoinen (A3) paperi , jossa on joku kirjaimista V, A, L, I tai O, niin että joukkueen jäsenet alkutilanteessa muodostavat rinnakkain seisoessaan sanan VALIO.

Joukkueiden lisäksi peliin kuuluu arvuuttaja ja sopiva määrä tuomareita. Arvuuttaja esittää kysymyksen, jonka jälkeen joukkueet järjestäytyvät niin, että oikea vastaus on lapuista luettavissa. Peli alkaa viisikirjaimisilla sanoilla ja jatkuu neli- ja kolmikirjaimisiin, tai miksei pitemmällekin, jos henki on otollinen ja altis, eikä voittajaa saada aikaisemmin selville. Voittaja on nimittäin se joukkue, joka ensimmäisenä on saanut rivinsä kuntoon useamman kerran.

Viisikirjaimisia ovat ainakin VALIO, LOIVA, VIOLA, OLAVI, IVALO, LAIVO (saari Kuopiossa)

Kysyttäessä esimerkiksi, mikä on taiteilija Miina Ä:n alkuperäinen sukunimi, kilpailijat kipaisevat muotoon LOIVA.

Matalaa bluesia

Tämmöisiäkin on, kontrabassosaksofoneja nimittäin. Hyvää viikonloppua!

Randy Emerick soittaa. Klikkaa kuvaa, niin näet lisää sakspiippuja.

Cantilena

Sillä, ken härjillä ajaa, on myös taipumus niistä puhua. Sunnuntaimusiikkina tarjoan itsenikin joskus soittamaa Poulencin sonaattia huilulle ja pianolle. Toinen osa, Cantilena, on hidas ja hehkuva, paahtava ja pakahduttava.


Esittäjinä ovat Jean-Pierre Rampal, huilu, ja itse säveltäjä, piano. Nuotinkääntäjän henkilöllisyyttä ei kerrota. Vuonna 1958 Rampal tallensi siihen asti kymmenen vuotta käyttämänsä Louis Lotin 1860-luvulla valmistaman kultahuilun kassaholviin ja siirtyi soittamaan amerikkalaista Haynes-huilua, niinikään kultaista. Tämä esitys on vuodelta 1958, kumpikohan soitin siinä on käytössä.

Sakspiippu

Belgiasta tulee äkistään mieleen byrokratian lisäksi Tintti-sarjakuva, viime päivinä YLE:ssä esillä ollut filantrooppi imperialistikuningas ja saksofonin keksijä Adolphe Sax (kuvassa; Wikipedia).

Uuden pillin tarkoituksena oli pehmentää sotilassoittokuntien soundia puupuhallinten ja vaskipuhallinten välimaastossa. 1800-luvulla kehitettiin myös toinen, lähinnä peltistä oboe-fagottiperhettä muistuttava sarrusofoni. Saksofoni sen sijaan perustuu klarinetin suukappaleeseen ja oboen kartiomaiseen muotoon.

Lieneekö haetarin lisäksi mikään soitin ollut niin synnillinen kuin sakspiippu. Jatsin poljentoon ja ilotalojen sekä kieltolakikapakoiden ilmapiirteisiin se on kautta aikojen yhdistetty.

Muistan nuorna miesnä jo jonkin verran ko. soittimella soiteltuani erään uskonnollishenkisen tilaisuuden, jossa vanhempi rovasti ääni värähtäen kertoi pahuuden luolista, joissa saksofoni soi. Myös pakinoitsija-kirjailija Aapeli kertoo teoksessaan "Musta Kissa" tuon nimisestä ravitsemusliikkeestä, jonka jotkut perin säädylliset henkilöt ovat jotenkin joutuneet testamentin kautta saamaan haltuunsa. Kylmät väreet käyvät, kun siellä saksofonit "olisevat".

Mutta mennäänpä sitten Suomen Kuvalehden mukana Australiaan v. 1929, V. Kuhlefelt:

"Äskettäin järjestivät sanomalehti Evening News ja Uuden Etelä-Walesin radioyhtymä kilpailun siitä, kuka on Austraalian paras saksofonisti.

Täällä Sydneyssä on usein pidetty kilpailuja eri soittimien ja myöskin oopperalaulajien kesken, mutta saksofonikilpailu oli järjestetty aivan ennenkuulu­mattoman suurenmoisesti. Miljoonakaupungin ”lempilap­selle” saksofonille osoitti kuu­luisa Evening News aivan erikoista huomaavaisuutta.
Osanottajia oli tullut aina Amerikasta saakka, sillä saksofoni on oikea ”Amerikan kan­sallissoitin”, ja Amerikalle voiton pitäisi ilman muuta kuulua.

Eurooppalaisia edustamassa oli ainoastaan muutama englantilainen, pari italialaista ja eräs 20-vuotias suoma­lainen, Josef Kaartinen. Mr. Kaartinen on aivan äskettäin tänne saapunut ja on lyhyessä ajassa päässyt hyvin tunne­tuksi toimien erään 9-miehisen tanssiorkesterin kapellimestarina. Jo Suomessa hänet tunnettiin eteväksi ja lahjakkaaksi muusikeriksi, ja Parisissa­kin hän on herättänyt huomiota tanssikapelli­mestarina.

Kuulin vielä viime vuonna Mr. Kaartisen soittavan Suomen Yleisradiossa, ja jo silloin hän oli etevä saksofonisti, mutta nyt täällä hän osoitti suorastaan suurten viuluniekkojen verroille kohoa­vaa taituruutta. Oli todellinen nautinto kuulla, millä lämmöllä ja antaumuksella hän esitti kilpailu­kappaleen, Rimsky-Korsakovin ”Song of India”. Oli aivan kuin kaunis naisen mezzo-sopraano olisi laulanut, ja paikoitellen oli mahdoton erottaa, oliko ääni ihmisen vai saksofonin.

Austraalialaiset pitävät kovasti saksofonista ja vaativat myöskin paljon tämän soittimen käyttäjiltä.
Noin 500 kilpailijasta valit­tiin ensin 50 parasta, ja näistä kolme parasta joutui loppu­kilpailuun, nimittäin kaksi amerikkalaista, toinen heistä Amerikassa tunnettu Mr. Ted Brown. sekä Mr. J. Kaartinen.
Torstaipäivän aurinko nousi kirkkaana pallona ja niinkuin tavallisesti 8 tuntia aikaisemmin kuin Suomessa.
Klo 8 ip. oli tuhansittain ihmisiä suurten radioliikkeiden edustalla kuuntelemassa tätä ainoalaatuista kilpailua.
Loppukilpailussa piti soit­taa ennenmainittu. Song of India ja R. Wiedoeftin humo­ristinen ”Sax - o – phun”. Erityisesti piti saada esille naurua, ja kun Mr. Kaartinen sen esitti, niin kuului, kuin itse paholainen olisi ollut saksofonin sisällä nauramassa ja ilkkumassa. Kuulijoitakin alkoi vastustamattomasti nau­rattaa.
Hetken kuluttua tiedoitettiin radiossa, että arvostelu­lautakunta oli yksimielisesti määrännyt palkinnon nuorelle saksofonistille Mr. Josef Kaartiselle.

Amerikkalaiset olivat kiukuissaan siitä, että tämä vaaleatukkainen poika vei voiton Eurooppaan, mutta yleisö tunnusti yksimieli­sesti amerikkalaisten hävinneen. ja ”jenkit” saivat tyhjin käsin lähteä kotiinsa.

Se päivä oli omistettu Mr. J. Kaartiselle. Hänelle tarjottiin järjestettäväksi 15-miehinen orkesteri, joka tulee jatkuvasti esiintymään eräässä suuressa tanssipalatsissa. Mr. Kaartinen tulee toimjmaan orkesterin johtajana soitellen kuitenkin välillä soolonumeroitaan.
Sydneyn suurin musiikkikauppa Albert & Son omisti yhden näyteikkunan yksinomaan Mr. Kaartisen valokuville, radiossa pidettiin esitelmä hänestä, ja Josef Kaartisen romanttisen elämäkerran tuntee nyt jo koko Austraalia."

Sain kimmokkeen tähän juttuun öylössäpäeväsestä TV:n limanpoistolääkemainoksesta, jossa etualan pariskunta hehkuu terveyttä ja taustalla häiskä vetää muutaman lennokkaan sävelen saksofonilla. Ovelat mainosmiehet ovat laittaneet pillin suukappaleen ylösalaisin, jolloin ns. päre tulee yläleukaa vasten. Aika hyvä temppu, enpä tuotakaan mainosta nyt muuten muistaisi. Tässä terveydentilassa limaa tulee kyllä ilman lääkettäkin ihan riittävästi.

Tässä pari musiikkipätkää, ensin Bachia , jossa kvintetti muodostuu kahdesta altosta, kahdesta tenorista ja baritonista ja sitten syntisempää osastoa, kvintetissä mukana sopraano, altto, tenori, baritoni ja basso.

Rudy Wiedoeft, jonka kappaleen Kaartinen kisoissa soitti soittaa tässä oman sävellyksensä "Saxema". Löytyi Gutenberg.orgista.

Pian on soittoa

Kuvassa ei ole mannertenvälinen eikä taktinenkaan nahjus vaan pianon osa. Näitä pötkylöitä löytyy soittimen sisältä parhaimmillaan 243 kappaletta. Pötkylän oikeanpuoleisessa päässä näkyvään reikään kiinnitetään kieli. Kieli on teräslankaa, jokunen on päällystetty. Pianon kieliin taisi Gestapo hirttää toisin(aan)ajattelijoita.

Pianon kieli on englannin kielellä piano string. Eipä ihme, kun saamme useinkin käännöskirjallisuudessa lukea "pianon jousista". Jos taas englanniksi sanotaan "violin string", se voisi samalla logiikalla käännettynä olla viulun jousi, joka kuitenkin englanniksi on bow. Bow on käännettynä suomeksi kaari ja tarkoittaa englannin kielessä paitsi viulun jousta, myös kaari- tai jousiasetta, jollaisen muotoinen viulunkin jousi aikoinaan oli. Yksinkertaista.

Käännöskukkasista vielä: takavuosina eräissä maakuntalehdissä ilmestyi mainio sarjakuva nimeltä Modesty Blaise. Eräässä seikkailussa Modestyn ystävä Willie oli toipumassa rasituksista sievien neitosten huomassa, jotka kantoivat tälle mm. suklaata ja greippejä. Grape englannin kielessä tarkoittaa viinirypälettä, greippi on Grapefruit.

Mutta vielä pianosta; vaikka kieliä on 243, koskettimia on vain 88, eli filistealainen mummokin älyää, että ainakin jotkut koskettimet operoivat useammalla kuin yhdellä kielellä. Kasikasi on myös pianon nimi amerikan murteella - radioamatöörien lyhenteenä se tarkoittaa rakkautta ja suukkoja.