31.1.2009

Allin päivä


Kuva esittää kilpa-autonkuljettaja Enzo Ferraria, joka myöhemmin tunnetaan myös autonvalmistajana.

Tänään viettävät nimipäiväänsä Alli, Alfhild ja Alfa. Ferrarin auto on Alfa Romeo vuodelta 1929.

Presidentin rouva Paasikivi, jonka oikea nimi ei ollut Alli, on postuumisti joutunut antamaan nimensä käsivarsista riippuville löysille lihoille. Hämmästellä täytyy, kun Googlesta hakee sanaa Alli, sillä ensimmäisenä - jopa ennen sitä pitkähäntäistä merilintua, jolla on surkea lapsuus - tulee Alli-niminen ulkomaalainen laihdutuslääkekapseli, imee ruoasta rasvaa, sanovat mainoksessa.

Presidentin rouva Paasikiven kerrotaan pahoittaneen mielensä laulusta, jossa kerrotaan suutarin tyttärestä. Rouvan isä oli kenkäkauppias.

Enzo Ferrarin taas kerrotaan pahoittaneen traktoritehtailija Lamborghinin mielen, kun ei suostunut myymään tälle valmistamaansa autoa. Lamborghini purki mielipahansa ryhtymällä valmistamaan traktoreiden lisäksi myös urheiluautoja, joita on Suomessakin nähty vaihtelevissa seikkailuissa.

30.1.2009

Rotu

Rotuaari on Oulun kävelykadun nimi. Sana ei tule ihmis- eikä eläinrotua sisältävästä pinta-alamitasta vaan ranskankielisestä jalkamiehille tarkoitettua tietä merkitsevästä sanasta.

Päivän taidekuvana spanielia esittävä piirros 1920-luvulta. Rotuasioihin perehtyneen taiteilijan nimi näkyy kuvan alanurkassa.

29.1.2009

Kevättä kohti

Kaamos alkaa hellittää. Sen huomaa siitä, että rapunkaiteeseen kiedotun valoköyden ajastusta pitää siirtää aamulle aikaisemmaksi ja illalle myöhäisemmäksi. Ulkopistokkeessa on mekaaninen laite, jonka toimintaa voi säädellä viidentoista minuutin välein.

Päivän taidekuva uskoo jo tulevaan kevääseen ja kesään. Siinä Nikita H. ja Fidel C. ihastelevat alkukesän koivikon lumoa. Luulisin, että kuva ei ole Kuubasta. Siellähän sokeriliemi tuotetaan ruo'osta eikä koivun mahlasta. Fidel on kuitenkin niin hurmioituneen oloinen, että tiedä vaikka suunnittelisi mahlakoivikon istutusta. Nythän siellä jää suurehko alue metsitettäväksi, kun Guantanamon asukkaita siirretään muualle.

Hyviä metsän istuttajia ja taimikon hoitajia voitaisiin ottaa meillekin Uniooniin.

28.1.2009

Suksen suihketta II

Verihinsä kohta nääntyy
Kuka meitä vastustaa,
Kenpä pakosalle kääntyy,
Senkin suksi saavuttaa.
Pelastettu
Rakastettu
Kohta onpi kotimaa!

(Julius Krohn, Suksimiehen laulu, viimeinen säkeistö)

Kuvana on taiteilija Katseblinin näkemys nimellä "Hiihtomatkailua Karjalassa". Teos on maalattu 1930-luvulla ja kuvaa ehkä Neuvostoliiton sisällissotaan liittyvää talvitoimintaa. Hirmuinen hämminki karjalaistalon pihamaalla kertoo, että vierailijoiden tuloon ei ole varauduttu. Mitenkähän äkkiä avoimessa maastossa kiväärimiehet saavat torrakon selästään, ja kuka on jo melkein puolivälissä oleva edellähiihtäjä, politruk, komppanianpäällikkö? Avoimena oleva lumiviitta jarruttaa vauhtia jyrkässä rinteessä, mutta ei täytä naamiointitarkoitustaan.

24.1.2009

Pk-ala

Aikaisemmin kirjoitin IT-alasta. Myös Pk-ala on huomattava kansantaloudellinen tekijä. Pk-seuraa on tarjolla lehtien palstoilla ja myös internetin ihmemaasta sitä löytyy. Voidaan puhua jopa Pk-teollisuudesta, varsinkin Pk-seudulla.

Mauno Koivisto oli Pk-mies Larry Thornen joukoissa. Hänen Pk-seuranaan oli "Emma" Dektjarev etutuella ja rumpulippaalla.







22.1.2009

Hyrysysyt

Pyristelen irti Suomen Kuvalehden 1929:n vuosikerran tenhovoimasta. Vielä kuitenkin lyhyt yhteenveto lehdessä esiintyneistä hyrysysy-reklaameista.

Automainokset sijoittuvat lehden alkuun, ennen nimiösivua, ja ne ovat poikkeuksetta koko sivun kokoisia.

Vuonna 1929 mainostetut automerkit ovat:
- Erskine
- Studebaker
- De Soto
- Chrysler
- Chevrolet
- Oakland
- Plymouth
- Buick
- Nash
- Graham-Paige
- Superior Whippet
- Reo
- Dodge Brothers
- Pontiac
- Ford

Eniten mainostaa GM Chevroletin, Oaklandin, Buickin ja Pontiacin voimin, Ford on melkein hännillä - tarvitsikohan sitä edes reklameerata?

Amerikkalaiset autot olivat kaiketi edullisia, vai mistä johtuu, että esimerkiksi Citroën, Renault, Austin, Morris ja Mercedes-Benz puuttuvat kokonaan?

21.1.2009

Sakspiippu

Belgiasta tulee äkistään mieleen byrokratian lisäksi Tintti-sarjakuva, viime päivinä YLE:ssä esillä ollut filantrooppi imperialistikuningas ja saksofonin keksijä Adolphe Sax (kuvassa; Wikipedia).

Uuden pillin tarkoituksena oli pehmentää sotilassoittokuntien soundia puupuhallinten ja vaskipuhallinten välimaastossa. 1800-luvulla kehitettiin myös toinen, lähinnä peltistä oboe-fagottiperhettä muistuttava sarrusofoni. Saksofoni sen sijaan perustuu klarinetin suukappaleeseen ja oboen kartiomaiseen muotoon.

Lieneekö haetarin lisäksi mikään soitin ollut niin synnillinen kuin sakspiippu. Jatsin poljentoon ja ilotalojen sekä kieltolakikapakoiden ilmapiirteisiin se on kautta aikojen yhdistetty.

Muistan nuorna miesnä jo jonkin verran ko. soittimella soiteltuani erään uskonnollishenkisen tilaisuuden, jossa vanhempi rovasti ääni värähtäen kertoi pahuuden luolista, joissa saksofoni soi. Myös pakinoitsija-kirjailija Aapeli kertoo teoksessaan "Musta Kissa" tuon nimisestä ravitsemusliikkeestä, jonka jotkut perin säädylliset henkilöt ovat jotenkin joutuneet testamentin kautta saamaan haltuunsa. Kylmät väreet käyvät, kun siellä saksofonit "olisevat".

Mutta mennäänpä sitten Suomen Kuvalehden mukana Australiaan v. 1929, V. Kuhlefelt:

"Äskettäin järjestivät sanomalehti Evening News ja Uuden Etelä-Walesin radioyhtymä kilpailun siitä, kuka on Austraalian paras saksofonisti.

Täällä Sydneyssä on usein pidetty kilpailuja eri soittimien ja myöskin oopperalaulajien kesken, mutta saksofonikilpailu oli järjestetty aivan ennenkuulu­mattoman suurenmoisesti. Miljoonakaupungin ”lempilap­selle” saksofonille osoitti kuu­luisa Evening News aivan erikoista huomaavaisuutta.
Osanottajia oli tullut aina Amerikasta saakka, sillä saksofoni on oikea ”Amerikan kan­sallissoitin”, ja Amerikalle voiton pitäisi ilman muuta kuulua.

Eurooppalaisia edustamassa oli ainoastaan muutama englantilainen, pari italialaista ja eräs 20-vuotias suoma­lainen, Josef Kaartinen. Mr. Kaartinen on aivan äskettäin tänne saapunut ja on lyhyessä ajassa päässyt hyvin tunne­tuksi toimien erään 9-miehisen tanssiorkesterin kapellimestarina. Jo Suomessa hänet tunnettiin eteväksi ja lahjakkaaksi muusikeriksi, ja Parisissa­kin hän on herättänyt huomiota tanssikapelli­mestarina.

Kuulin vielä viime vuonna Mr. Kaartisen soittavan Suomen Yleisradiossa, ja jo silloin hän oli etevä saksofonisti, mutta nyt täällä hän osoitti suorastaan suurten viuluniekkojen verroille kohoa­vaa taituruutta. Oli todellinen nautinto kuulla, millä lämmöllä ja antaumuksella hän esitti kilpailu­kappaleen, Rimsky-Korsakovin ”Song of India”. Oli aivan kuin kaunis naisen mezzo-sopraano olisi laulanut, ja paikoitellen oli mahdoton erottaa, oliko ääni ihmisen vai saksofonin.

Austraalialaiset pitävät kovasti saksofonista ja vaativat myöskin paljon tämän soittimen käyttäjiltä.
Noin 500 kilpailijasta valit­tiin ensin 50 parasta, ja näistä kolme parasta joutui loppu­kilpailuun, nimittäin kaksi amerikkalaista, toinen heistä Amerikassa tunnettu Mr. Ted Brown. sekä Mr. J. Kaartinen.
Torstaipäivän aurinko nousi kirkkaana pallona ja niinkuin tavallisesti 8 tuntia aikaisemmin kuin Suomessa.
Klo 8 ip. oli tuhansittain ihmisiä suurten radioliikkeiden edustalla kuuntelemassa tätä ainoalaatuista kilpailua.
Loppukilpailussa piti soit­taa ennenmainittu. Song of India ja R. Wiedoeftin humo­ristinen ”Sax - o – phun”. Erityisesti piti saada esille naurua, ja kun Mr. Kaartinen sen esitti, niin kuului, kuin itse paholainen olisi ollut saksofonin sisällä nauramassa ja ilkkumassa. Kuulijoitakin alkoi vastustamattomasti nau­rattaa.
Hetken kuluttua tiedoitettiin radiossa, että arvostelu­lautakunta oli yksimielisesti määrännyt palkinnon nuorelle saksofonistille Mr. Josef Kaartiselle.

Amerikkalaiset olivat kiukuissaan siitä, että tämä vaaleatukkainen poika vei voiton Eurooppaan, mutta yleisö tunnusti yksimieli­sesti amerikkalaisten hävinneen. ja ”jenkit” saivat tyhjin käsin lähteä kotiinsa.

Se päivä oli omistettu Mr. J. Kaartiselle. Hänelle tarjottiin järjestettäväksi 15-miehinen orkesteri, joka tulee jatkuvasti esiintymään eräässä suuressa tanssipalatsissa. Mr. Kaartinen tulee toimjmaan orkesterin johtajana soitellen kuitenkin välillä soolonumeroitaan.
Sydneyn suurin musiikkikauppa Albert & Son omisti yhden näyteikkunan yksinomaan Mr. Kaartisen valokuville, radiossa pidettiin esitelmä hänestä, ja Josef Kaartisen romanttisen elämäkerran tuntee nyt jo koko Austraalia."

Sain kimmokkeen tähän juttuun öylössäpäeväsestä TV:n limanpoistolääkemainoksesta, jossa etualan pariskunta hehkuu terveyttä ja taustalla häiskä vetää muutaman lennokkaan sävelen saksofonilla. Ovelat mainosmiehet ovat laittaneet pillin suukappaleen ylösalaisin, jolloin ns. päre tulee yläleukaa vasten. Aika hyvä temppu, enpä tuotakaan mainosta nyt muuten muistaisi. Tässä terveydentilassa limaa tulee kyllä ilman lääkettäkin ihan riittävästi.

Tässä pari musiikkipätkää, ensin Bachia , jossa kvintetti muodostuu kahdesta altosta, kahdesta tenorista ja baritonista ja sitten syntisempää osastoa, kvintetissä mukana sopraano, altto, tenori, baritoni ja basso.

Rudy Wiedoeft, jonka kappaleen Kaartinen kisoissa soitti soittaa tässä oman sävellyksensä "Saxema". Löytyi Gutenberg.orgista.

20.1.2009

Palestiina

Syksyllä 1929 kirjoitti tohtori Aapeli Saarisalo Suomen Kuvalehdessä seuraavaa:

"Kuten lehdistä on viime aikoina nähty, arabialaiset suhtautuvat hyvinkin vihamielisesti siionistiseen maanviljelyssiirtolaisuuteen. Nousee kysymys, miten juutalaiset ovat käytännössä järjestäneet niitten kaikkien syrjäisten siirtolaiskyliensä itsepuolustuksen, joiden apuna eivät Englannin joukot sotatilassakaan ehdi olla, saati sitten rauhantilassa niitä jokapäiväisiä kahnauksia vartioimassa, joita pakostakin syntyy vihamielisten naapurien kesken. Juutalaisia asutuksia on erillään noin 140 eteläisen erämaan liepeiltä aina Libanonin vuorimaiden reunaharjanteille saakka. Ennen maailmansotaa, turkkilaisvallan aikana, Palestiina oli niin huonosti hallittua, että syntyvät siirtolat saivat kokonaan itse huolehtia puolustuksestaan. Suhteessa arabialaisiin juutalaiset ovat alusta alkaen asettuneet rauhan kannalle kilpaillakseen pelto- ja puutarhatyössä eikä sotarintamalla. Niinpä he vuoteen 1908 asti käyttivät palkattuja ei-juutalaisia vartijoita (enimmäkseen ristiriidan ulkopuolella olevia murjaaneja ynnä tsherkessejä) saadakseen viljelyksensä ja asuntonsa suojelluiksi väijyviltä ryöstäjiltä. Mutta ajan mittan Galileassa syntyi aate omasta juutalaisesta suojelujärjestöstä, varsinkin kun viime aikoina perustettuihin siirtoloihin ei ole enää rakennettu ympärysmuuria ampuma-aukkoineen.

Retkeillessäni yhdeksän kuukautta yhteensä eri vuosina olen tehnyt sen havainnon että juutalaisten ja arabialaisten suhde maaseudulla olisi pikemmin sovintoon päin, verrattuna sodanjälkeisten vuosien kysymykseen. Mutta maaseutu ei pääse rauhoittumaan, kun kaupungeista muhamettilaisten johtomiehet yhäti jatkavat kiihoitustyötä, ja kristityt arabialaiset ovat jos mahdollista vieläkin kiihkoisempia (katoliset nim.). Hämmästyinpä kerran, kun kysyin juutalaiselta arvostelua katolisista munkeista ja heidän suurista lähetyskouluistaan: 'Mitä ajattelette heistä?' - 'Ne ovat siionismin edistäjiä. Sillä ne kasvattavat suuret joukot arabialaisen peltoväestön lapsia ilmaiseksi kouluissansa kaupunkilaishengessä hienoiksi herroiksi, jotka eivät enää koske turpeeseen, vaan muuttavat siirtomaihin seikkailemaan, ja maa jää täällä siionisteille.'

Tässä julkaistu kuva riihitantereen murhapoltosta on myös luonteenomaisen selostettava. Siinä on auringonlaskussa palamassa Jordanin syvänteessä sijaitseva siirtolan viljavarasto, vielä puimaton. (Siirtolan nimi merkitsee 'Herran sota'.) Tulipatsaan vasemmalla puolella näkyy siirtolakatu taloriveineen ja puutarhoineen. Kun kaukaa vuorilla retkeilin, tapasin kaksi arabialaista kristittyä pyssyniekkaa, jotka iloiten hymyilivät minulle (heidän mielestään juutalaiselle) siitä, että taas oli saatu muutaman kymmenen juutalaisen perheen vuosielo 'korjatuksi'.

Eivät ne syrjäisten retkeilyseutujeni arabialaiset luonnollisesti ole voineet tehdä erotusta suomalaisen ja juutalaisen välillä, heidän päähänsä mahtuu vain arabialainen ja juutalainen. Niinpä sain tämän kesän alussakin kerran pienen kiven selkääni ja toisella kertaa tropiikkikypärääni. Jos sitävastoin voin näyttää toteen, etten ole juutalainen, sain kylissä mitä parhaimman vastaanoton. Passin virkaa toimitti tavallisesti mukanaoleva kristillisten kirjojen varasto, josta lukutaitoiset kykenivät ymmärtämään minut kristityksi. Kristittyä nim. suvaitaan paljon mieluummin kuin juutalaista, sillä kyseessä on enemmän kansallisuus kuin uskonto. Vaikeampaa oli saada erämaan lukutaidottomia paimenia ymmärtämään edes virallista passia.

Lisäksi saan hiukan selostaa 'Lasten siirtolan' kuvaa. Siirtolan maa- ja puutarhatyöt suorittavat yksinomaan ne orvot lapset, jotka on sinne sijoitettu Ukrainan vainojen jälkeen, niiden verilöylyjen, jotka Denikinin aikoina pantiin toimeen. Ajattelen semmoisia lapsia, jotka Venäjän ajoilta ovat saaneet perinnöksi hysteerisiä taipumuksia ja jotka nyt taas saavat Luvatussa maassansakin tuntea taistelua. Siirtola on rakennettu aivan Uuden Testamentin Nainin lähelle.

Lopuksi saan mainita, että enemmän kuin 'itkumuurin asia' on nykyiseen jännittyneeseen tilanteeseen vaikuttanut arabialaisten puolelta n.s. nuorsyyrialaisen kansallisliikkeen herääminen ja juutalaisten puolelta siionistien siirtolaisuusmenetelmien äsken tapahtunut uusinta. Uusi 'Jewish Agency'-järjestö osoittaa enemmän valtiolliskansallista luonnetta kuin tähänastinen 'The Zionist Executive', mutta näiden työmenetelmien ja periaatteiden tarkempi vertailu ei mahdu tämän esityksen puitteisiin.

19.1.2009

Kielenkääntäjänä Atrialla

Pohjanmaalla eivät itikat lennä. Niitä lypsetään siellä, nyljetään ja syödäänkin. Itikka on myös pohojalaanen lihaosuuskunta, omistaa osan Atriaa. Viiskytluvulla Itikan auto oli ruskeine puulavoineen tuttu näky Keski-Suomenkin maanteillä, joiden pölyämistä estettiin niille levittämällä säiliöautosta Lievestuoreen sellutehtaan jätelipeää. Paljain jaloin oli sitten hauska juoksennella märällä tiellä, kun ruskea haiseva aine tursui varpaanväleistä.


Jotkut vanhemmat ihmiset pelottelivat lapsia Itikan autoon joutumisella, jos eivät (lapset) ole kiltisti. Aika karua, mutta semmoista se oli.

Kuva esittää 2 kg painavaa naudan kieltä, ja se on löydettävissä netissä viime helmikuun Suomen Kuvalehden ruokasivulta. "Ajattelevien ihmisten lehti" on Kuvalehden alaotsikko. Aivoista ei silti ole kuvaa.

Mitä varsinaiseen kääntämiseen tulee, testasin Googlen käännöskonetta, joka oli jo varhaisella Georg Walker Googlen ja huomisesta alkaen Barack Googlen kaudella käytössä. Kun tuon IT-alaa käsittelevän juttuni pyysin kääntämään englannin kielelle, nimi Mannerheim ei muuttunut miksikään, mutta Sigurd Wettenhovi-Aspan käyttämä muoto Mannerheimo kääntyi sanoiksi Continent Heimo. Aika karu! Sigurd olisi innoissaan, jos tietäisi, eikä pyörähtäisi haudassaan yhtään.

Ruotsinmaalla olen nähnyt propellinkeksijä Ericssonin hautakappelin, jota koristaa laivan potkuri. Siitähän tulee mieleen vanha tarina miehestä, joka kuolinvuoteellaan vannotti vaimoaan pysymään visusti erossa muista miehistä ja sanoi pyörähtävänsä haudassa aina, kun emäntä lipsuisi kaidalta tieltä. No, sitten tuli vaimonkin aika lähteä P.Pietarin pakeille, ja tietysti ensiksi kysytään, mistä mies löytyy. Nimet kysellään ja sotut ja hetut, ja viimein Pietari sanoo: "Ai niin, tämä on se Propelli-Virtanen."

The country of Sweden, I have seen propellinkeksijä Ericsson's tomb chapel, which adorns the ship's propeller. That comes to mind the old story of a man who kuolinvuoteellaan vannotti his wife to stay carefully separated from the men and said pyörähtävänsä grave whenever the hostess lipsuisi kaidalta road. Well, then became his wife in time to join the St. Petersburg Tel pakeille and, of course, first ask what a man is found. Names of the foregoing, and sotut and hetut, and finally to St. Petersburg says: "Oh, this is the Propelli-Smith."

Virtanen on Smith in English, ettäs tiedätte.

16.1.2009

IT-ala




IT-alan huomattavimpia kehittäjiä jo viime vuosisadan alkukymmeninä olivat saksalainen Krupp Gmbh ja ruotsalainen Bofors Ab. Saksassa oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen rajoituksia IT-alalla, ja niinpä Kruppin tuotteet kehitettiin Ruotsissa.

Myös tsekkiläinen Skoda tuotti IT-kalustoa, Suomessakin käytettyä.

Kuvassa on it-päätteen henkilökuntaa lataamassa.

Mannerheimin, josta kiivas suomalaisuusmies ja monipuolinen taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa käytti nimeä Mannerheimo, hautajaisissa kunnialaukaukset toteutettiin IT-tekniikalla ja tavanomaisesta käytännöstä poiketen kovilla. Onneksi Suomenlahden päällä ei silloin lentänyt minkään Suomen itäisen suuren naapurimaan ilma-aluksia rajaa loukkaamassa.

15.1.2009

Voi

Voi voi, kun voi voi olla hyvää. Tämä oli joskus viime vuosituhannen puolella internetissä olleen kielenkääntöohjelman esimerkkilauseena siitä, mitä kyseinen ohjelma ei osaa kääntää. Osasihan se sittenkin, kun tietotekniikkainsinöörit olivat sen sinne vartavasten kääntäneet.

so, when you can can not be good. This was sometime last millennium of the Internet to have been the back of the language program esimerkkilauseena of what this program can not be translated. Osasihan it after the computer engineers were there specifically for the translated.

Now, when you Google the machine language of leadership takes George Walker on Google after his successor, Barack, Google, is a good test of how Barrylta smooth translation.

14.1.2009

Viisikymppinen nuoriso

Volter Kilpi pohdiskeli paitsi Alastalon salin tapahtumia, harjoitti myös kansallista itsetutkiskelua. Tuon nimisessä teoksessaan kirjailija pui monia kulttuurin - suomensuomalaisen ja -ruotsalaisen ongelmia. Ikuisina nuorina itseään pitävää viisikymppisten ikäluokkaa hän käsittelee seuraavasti (eihän nykyään enää tällaista ole?):

"Tämä kahdeksankymmen- ja yhdeksänkymmenluvun kiihko- ja heräämiskauden kanta- ja jälkijoukko, sen aikuisen kirjallisen ja taiteellisen naturalismin ja yhteiskunnallisen radikalismin elähyttämät piirit käsittävät yhä edelleen itsensä maan suolaksi: kaiken verekkään nuoruuden, hengen vireyden ja vapaamielisen, uhmailevan ennakkoluulottomuuden edustajiksi tässä maassa. Ikäpolvensa oikeudella istuvat nämä, toistensa 50-vuotispäiviä juhlivat ikuiset nuorukaiset nyt vuorostaan yhteiskuntamme määräävillä istuimilla, johtavat johtokunnissaan, suuntailevat komiteoissaan, puuhailevat laitoksissaan, jaarittelevat lehdissään ajatellen siinä ohessa yllättyneellä mielihyvällä: kas, somasti tämä sujahtikin; voittipa nuoruus kuitenkin lopulta! nyt ei piintynyt, väljähtänyt vanhoillisuus enää istu ohjaksissa; nyt määräämme me asiat, nyt saamme me vapaasti järjestellä nuorten unelmiemme tuhatvuotista valtakuntaa!--Tosin on elämän laki sellainen, että mikä kolmekymmentä vuotta sitten vielä sykähteli nuoruuden uhoa, ei enää kolmeakymmentä vuotta myöhemmin kukoistakaan aivan ehdottoman nuoruuden tenhossa ja raikkaudessa. Saattaapa joku julkimus olla näkevinään aivan ilmeisiä vanhuuden kurttujakin siinä, joka sentään kaikkien asiantuntijain tunnustuksen mukaan varmasti oli nuorta kolmekymmentä vuotta sitten!

Niinpä hommastelevat ja järjestelevät nämä viisikymmenvuotiset nuoret asioitaan, omia ja yhteisiä. Jo aikoja sitten suorittaneina omat todelliset, kasvuvoimaiset alotteensa, tyhjentäneinä luovan toteuttamistarpeensa ja -pontensa, ovat he nyt vuorostaan saavutettuaan ja vallattuaan julkisuuden ja johtajain asemat yhtäläisesti vaimenneet ja tasautuneet kuin sekin ikäpolvi, jonka tyrehtyneisyyttä vastaan heidän nuori, käyvä voimansa aikoinaan kuohuili ja pauhaili. Nämä nuoruuden patentin ottaneet entisen ikäpolven »nuoret» muodostavat nyt vuorostaan sen vaisun sivistyskerroksen, joka nykyhetkellä tyrehdyttää elämän palavaa tykintää ja jota vastaan herännyt, luova elämänkäynti hyökyy. Heidän luuloteltuun nuoruuteen kääriytynyt itsehyväisyytensä, heidän pysähtynyt, itseään ihaileva vapaamielisyytensä, heidän koko umpeutunut, arkeutunut, itsekylläisyyteen lihonnut elämäntajunsa muodostavat nyt vuorostaan työläimmän ja sitkeimmän esteen nykyhetken nuorten ja veresten voimien tiellä. Mutta yhtä yllättävä ja kohtuuton kuin heidän nuoruutensa aikojen keski- ja yli-ikäisille oli heidän nuorekas kritiikkinsä ja tyytymättömyytensä, yhtä ällistyttävä ja paradoksaali on heille itselleen tällä hetkellä se, että heidänkin--»nuorten»--takana ja varjossa jo aikoja sitte on varttunut ja muodostunut uusi ikäpolvi, jolle heidän malttuneet ja talttuneet elämänihanteensa saattavat tuntua melko väljähtäneiltä ja sovinnaisilta, jonka toimintahalulta he vuorostaan salpaavat tien ja toteutumisen ja joka melkoisella kärsimättömyydelläkin jo odottaa omaa ratkaisevaa sana- ja työvuoroaan yhteiskunnallisessa, johtavassa rakennustyössä.

Kuten aikaisemmille johtoon päässeille ikäpolville, ovat näillekin niminuorille epämukavia ja epämieluisia heitä nuoremman ikäpolven itsenäisemmät, kulmikkaammat, hedelmällisyyttä ja tarmoa uhoavammat luonteet, ja vaalivat hekin otollisena ja suvaittuna jälkivesanaan etupäässä vain tasaisia ja tyhjiä, siloisia ja sovinnaisia vanhemman polven jälkitaivaltajoita, noita lupaavia nuorukaisia, jotka kiltisti taipuvat »setien» ohjattaviksi setien tallatuille laduille. Omistamatta sitä itsetuntemuksen kehittyneisyyttä ja miehistä kypsyyttä, että tunnustaisivat ja mukautuisivat vanhenemiseensa, että tuntisivat ja näkisivät viileytymisensä ja vaimenemisensa ja alistuisivat siihen, omistamatta tätä resignatsionin ja itsekieltäymisen suuruutta luulottelevat nämä väistyvän ikäpolven nuoret itsensä yhä edelleen kaiken hurmehtivan nuoruuden edustajiksi tässä maassa ja näkevät senvuoksi heidän sijalleen ja ohitseen pyrkivässä todellisessa nuoruudessa vain epäkypsää, nuorekkaasti liioittelevaa rabulismia, jota ei edes kannata ottaa täysin vakavalta kannaltakaan.

Tämä itsetyytyväisen ja itseriittävän viiskymmenvuotiaan nuoruuden home tukahuttaakin meillä kuoleuttavana ja tahmaisena niin yhteiskunnallisia harrastuksiamme kuin henkistä vireyttämme, niin taidetta ja kirjallisuutta kuin politiikkaa ja sanomalehdistöäkin, niin julkisten laitosten toimintaa kuin johtavien seurapiirien yksilöllistä elämänsävyäkin. Aikoinaan elokas, europalaisuudella ja nuorella vapaamielisyydellä kyllästetty elämänkatsomus on vaisuuntunut ja seisahtunut läpäisemättömäksi henkiseksi ilmakerrostumaksi, jonka puhki eivät uudemmat, terävät europalaiset hengenvirtaukset ja raittiit puhdistavat hengähdykset enää ole vapaasti päässeet puhaltamaan ja tuulettamaan henkistä ilmakehäämme. Ja omassa kansallisessa elämässämme on tämä liian kauan nuoreksi itsensä kuvitellut ja nuoruuden sekä nimen että aseman ja etuoikeudet anastanut polvi yhtä tukahduttavasti ja tyrehdyttävästi painanut todellista, uutta voimaa versovaa ja hedelmöivää nuoruutta."

Kivaa olla kuusikymppinen.

Aikakauslehtiratsaus X


Vuoden aluksi katsahdus Suomen Kuvalehteen, joka joissakin piireissä myös Suomen Kuivalehtenä tunnetaan, tammikuulta 1929, tuon vuoden numero 2.

Kuvassa nimiösivu, kannessa on kuva naisesta nimeltä Ellen Sylvin. Ellen oli näyttelijä, joka esiintyi mm. viime sunnuntaina Yle Teemalla esitetyssä "Korkein voitto"-elokuvassa. Ellen ei ollut siinä se paha vakoojatar, vaan kiltti Karin Huhta. Vakoojatarkin toki paransi tapansa, eikä lähtenyt häntä hakemaan tulleen bolshevikkilentokoneen kyytiin, ja vankilatuomion kärsittyään sai parooninsa.

Heti kansisivun kääntöpuolella kysytään: "Joko olette ajaneet De Sotoa?" Helsingin Autokeskus O/Y siinä kertoo kuusisylinterisen vaunun ominaisuuksista. De Sotolla on "hämmästyttävä nopeus ja äänetön kiihtyväisyys, 8-80 kilometriin 50 metrissä. Sisäiset nestepainejarrut, jotka vähäisestä kosketuksesta pysäyttävät vaunun lentävästä vauhdista".
No, Chrysler-yhtymä, joka De Sotot ja Plymouthit valmisti, taitaa tällä hetkellä olla surkeimmassa kunnossa kolmesta suuresta amerikkalaisesta.

Raleigh-moottoripyörä, Malli N:o 15 de Luxe, 250 cm3: "Tämä suuruus konetta riittää kiidättämään Teitä missä maastossa hyvänsä, ollen kulutus aivan mitätön."
Ilmoitusten lisäksi lehdessä on useita kuvallisia artikkeleita, mm. Maila Talvion "Pyhää maata", jossa ei kuvailla Israelia eikä Gazaakaan vaan Helsingin vanhojen hautausmaiden historiaa. Hautakivistä on runsaasti kuvia.

Kulttuurikuvasivulla kerrotaan Pia Ravennan asettuneen jälleen Helsinkiin ja antavan laulutunteja, Anja Ingnatius, viulu, Alma Kuula ja Annikki Forsström, laulu konsertoivat kuluvassa kuussa.

Henkilökuvia on vuosia täyttävistä, mm jyväskyläläinen kauppaneuvos A. Fredrikson täyttää 70 vuotta. Vankien ystävä Mathilda Wreden viimeiseltä matkalta 29.12 1928 on valokuva.
Vuoden alussa voidaan kysyä ennusteita eri aloilta, niin tässäkin lehdessä otsikolla "Mitä tapahtuu vuonna 1929?" Vastaajina eri alojen asiantuntijat ja virkamiehet.

Kirkollinen ala: vuonna 1929 vihitään tarkoitukseensa 3 uutta kirkkoa, mutta kun lasketaan korjatut ja eri uskonnollisten yhteisöjen rakennukset, arvio on kahdeksantoista.

Muuttoliike ulkomaille: Yhdysvaltoihin 600, Kanadaan 5.000, Etelä-Amerikkaan 70, Australiaan 150

Suomen asukasluvun lisäys: 25.001

Veden kulutus Helsingissä: 150 l vuorokaudessa

Voin ja juuston kulutus Suomessa: Voita syödään 30.900.012 kg, juustoa 4.891.612 kg

Tienrakennus: Betoni- tai asfalttitietä korkeintaan 1000 m (eduskunta ei myönnä ajoneuvoverotuloja rakentamiseen) soratietä 150 km, loppukesällä jo Petsamoonkin.

Saapuvia ulkomaalaisia matkailijoita: hieman yli 15.000

Kuvareportaasi Elannon uudesta hallintorakennuksesta esittelee nykyaikaista liike-tekniikkaa uutta Suur-Helsinkiä. Uutiskuvia on eri puolelta maata, ja ajanvietesivut tarjoavat lukijoille kilpailuja ja askartelutehtäviä. Aikaisemmin lehdessä on ollut sarjakuvasankari Junnu-aiheinen piirustuskilpailu, johon tuosta konkonenähahmosta on tullut runsaasti piirroksia.

Mielenkiintoinen on myös arkkitehti Rafael Blomstedtin artikkeli saksalaisesta kirjataidenäyttelystä. Muutamaa vuotta myöhemmin olisi näytillä ollut ehkä vähän toisenlaisia kirjoja...

Lopuksi elokuvamainos:


13.1.2009

Takalasi väärinpäin

Anglia ei ollut ainoa brittiauto, jossa takaikkuna oli vinossa toisinpäin. Kuva, jonka on maalannut David Irving, esittää Ford Consul 315:ta.

Rööperi-elokuvan Angliassa on muuten näköjään Mikkelin läänin rekisterilaatat. Elokuvaa en ole nähnyt, en tiedä kenenkä autoa se esittää, mutta 60-luvulla vielä vaihdettiin tunnukset kotipaikan mukaan. Ehkäpä Rööperiin on tullut serkku Savonrannalta.

"Koju pieni, missä mies lyö halpaa naqqaraa, lapset ilmaiseksi..."

4.1.2009

Satunnainen hauki

Kun nyt presidenttipeli sai uuden käänteen, julkaisen taannoisen asiaan täysin liittymättömän kirjoitukseni uudelleen:

Jossakin oli tämmöinen hupailu:Perusta leikisti bändi ja etsi sen nimi, älppärin nimi ja biisien nimet wikipedian satunnaisista hauista.
Nyt kävi näin:
Bändi:
Aurinkotuuli
LP:
Jakov Jurovski
Biisit:
Gordon Bitner Hinckley
Ocean’s Heart
Anni Polva
Bentsaldehydi
Kari Tapio konserttilavalla
Austin Montego
Kyssäkaali
Atman
Christy
Ohjaskelkkailu talviolympialaisissa 1976

Joskus tuntuu, että näin se menee oikeastikin.

Muuten aikamoinen taivutettava tuo haku-sana. Haku, haun, hausta, hakuun, hautta, haut, hauista, hakuihin, hauitta…
Jos on haku ja hauki, niin tarvitaanko puhuttaessa näistä hauista hauista?


Aku Ankassa aikoinaan oli Veljekset Haukion kalaliike, jonka nimi ytimekkäästi oli Haukion Kala.

3.1.2009

Autot, joita ajoin 5

Kuvassa olevaa autoa en ole ajanut, se on vain samanniminen, kuin se jolla liikuskelin vuosituhannen vaihteessa yli 300 000 kilometrin verran, eikös se ole kymmenen kertaa maapallon ympäri, vai mitä se oli?

Pitkiin ajomatkoihin ja maapalloon liittyen kysyn, onko mahdollista piirtää kolmiota, jonka kaikki kulmat ovat 90 astetta?

No, lähdetään ajamaan pohjoisnavalta etelään, ja kun saavutaan päiväntasaajalle, käännytään 90 astetta oikealle (tai vasemmalle), ajetaan yhtä pitkä matka kuin navalta tänne ja käännytään taas 90 astetta pohjoiseen ja ajetaan takaisin navalle.

Kuvassa näkyvää Skoda Feliciaa tehtiin 1960-luvulla, ja aikanaan se sai, ihan syystä, kunniamainintoja muotoilusta.

Minun Felicianoni - kuten eräs viulutaiteilija sen nimesi José-artistin mukaan - ei ollut avomalli vaan combi, joka tarkoittaa samaa kuin herrgårdsvagn på svenska tai stationwagon tai combi tai break tai farmari muilla kielillä.

Kun teillä on mahdollisuus tarkkailla Felicianoja Suomen, ja miksipä ei ulkomaankin teillä, luokaapa silmäys takaluukkuun ja siinä olevan muovilistan päälle. Useimmissa on ruostetta ja jopa reikiä. Salakavala ruostuminen alkaa luukun sisältä, jonne pääsee vettä takalasin pesurin suuttimen reiästä johtuen huonosta tiivisteestä.

José Feliciano, kuten Ray Charles ja Steve Wonder tunnetaan paitsi musiikista, myös siitä että he ovat näkövammaisia. Kerrotaan jonkun näkövammaisen artistin Suomen-kiertueeseen liittyen managerin mainostaneen sloganilla: "Taatusti sokea, jos näkee, rahat takaisin!"

2.1.2009

Oakmoon



Suht. tuoreen tammikuun kunniaksi katsahdamme Limburgin poikain kalenterikuvaan, joka esittää tammikuista lahjojenantopäivää. Berryn herttua karvalakissaan on sitoutunut vastaanottamaan runsaasti lahjoja; liharuokaa ja leivonnaisia on ainakin kannettu pöytään. Etualan vihreänuttuinen häiskä uhkailee kahta pöydällä seisovaa koiranpenikkaa puukolla - lienevätköhän vadeilla olevat nyljetyt paistit samasta kennelistä peräisin? Lattialla oleva koira tosin saa parempaa kohtelua makupalan kera. Juhlan kunniaksi sotaväki taustalla ottaa mittaa toisistaan olan takaa.

1.1.2009

Palindromia ja symmetria

Osa vuosiluvuista voidaan arabialaisilla numeroilla kuvatussa muodossa ryhmitellä palindromisiin ja symmetrisiin. Palindromihan tarkoittaa sanaa, lausetta tai tässä tapauksessa lukua, joka on sama luettuna etu- tai takaperin. Tämän lukijoilla on ollut onni elää kahtena palindromivuonna, olettaen, että vuoden 1991 jälkeen syntyneet eivät tänne eksy. Toinen p-vuosi oli 2002. Jos lähdetään liikkeelle nelinumeroisittain vuodesta 1000, p-vuosia ovat olleet 1001, 1111, 1221, 1331, 1441, 1551, 1661, 1771, 1881, 1991 ja 2002. Seuraavaa emme ilman lääketieteen vallankumousta näe.

Symmetrialla tarkoitan sitä, että luku voidaan kääntää ylösalaisin, ja se säilyttää silti merkityksensä. On tietysti oletettava, että ykkönen ja kahdeksikko ovat samanlaisia ylös- ja alaspäin ja kuutonen on ylösalainen yhdeksikkö ja yhdeksikkö kuutonen. Niinpä, jos lähdemme taas liikkeelle vuodesta 1000, symmetrisiä ovat 1001, 1111, 1691, 1881 ja 1961. Seuraava on vasta 6009. Onpa siis monella meistä ollut tilaisuus viettää symmetristäkin vuotta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Aiheutetut

# 1950-luku 60-luku aamuhartaus aamutee aapinen aasinsillat aateliset Afrikka aika aikakauslehdet ainekirjoitus ajan kulku ajankohtaisuus ajatelmat aku ankka akvarelli Alabama alankomaat Alaska Aleksanteri III Aleksis Kivi alkoholi alkuperäiskansat alkusoitto allegoriat alumiini Amerikka ammunta anagrammit ananas Anglia animaatiot anteeksianto anteeksipyyntö antirasismi apinat aprilli apteekki arabialainen kulttuuri arabit Arizona arkiset väärinkäsitykset arkkitehtuuri arpajaiset aseet asetelma askareet askartelu aterimet Audi auringonpimennys australia auto Auto Union autoilu autokatsastus autokilpailu autokoulu autolautta Autot avaruus avioliitto baarit babysitting Bach banaani banjo Baranov barokki BB-talo be bop Beatles beethoven berberi Bessie Smith blogit Blue Monday blues bmw boogie-woogie British Empire broileri Buddy Holly Butlins byrokraatti bändit cab calloway Caterina Valente cembalo Chaminade Charlie Parker Chile claves Clayderman Coca-cola cognac cola colosseum coverit cowboy daguerrotypia Dalida ddr dekkari design Dexter Gordon dinosaurukset direktiivit Disney DNA dodekafonia doping drinkit Edmund Spenser Edward Burnes Eino Leino ekspressionismi elektronimusiikki elokuva elokuvat elokuvataide Elukat Elvis eläkkeet elämänviisaus englanti enkeli Erasmus ergonomia esivanhemmat Espanja etualan tarkennus etätyö EU Eulenspiegel euro Eurooppa euroviisut faabelit farkut fasaani filosofia fleece fluxus Ford formula 1 fotorealismi Freddy Quinn Galuppi gamba genealogia Glen Miller google googlish Grieg grilli grillimakkara haaksirikot hakit hakkerointi halaus halko hallitsijat Hamina hampaat hampurilainen Hankasalmi harakka harava haudankaivuu havaiji Hazard hedelmäpuut hedelmät hehkulamput heinäkuu heinänteko helle helmat helmikuu helmitaulu helteet henkilörekisterit heraldiikka herne hevonen hevoset hiekka hihamerkit hihat hiihto hiilikuitu hillo hillotolppa hippiet historia hiukset Honda horoskooppi huhtikuu huijarit huilu Hula huonekalut huopikkaat huotra huumori huutokauppa hymiöt hymyhuulet hyttyset Händel häntä härkä häät höyry höyryveturit Ibsen Idols Iittala IKEA ikiliikkuja ikkuna ikkunanpesu ilahduttaminen ilmastonmuutos impressionismi intiaanit Irlanti iskelmät islanti israel isänmaallisuus isät it-ala itikka itsenäisyys Jack Scott jalkapallo Japani jauheliha jazz jenkka jeti joet John Coltrane joulu joulukalenteri joulukuu joulukuusi joululaulu joululaulut joulumusiikki joulupukki jouluvalot jouluvirsi jouset jousisoittimet juhannus juhlat julisteet junat juoma juomalaulu juomat juusto juustokakku jänis järvi jäsenkirja jätelipeä jääkiekko jäätila kaapit kahvisuodatin kaide kaivos kaksintaistelu kalat kaleidoskooppi kalenteri kalenteri. kevät kalenteri56 Kalevala kalkkuna kalliomaalaus kampa kanava kansa kansakoulu kansallispuvut kansatiede kantri kapellimestari karaoke karhu karkauspäivä karkausvuosi karppaus kartat kartta kasakat kasino kassi kasvit katsastus kattaus kaukolämpö kaukosäädin kauniit valokuvat kaupankäynti kaupat kauppamatkustaja kauramurot keinu keinuminen keisari keittiö Kekkonen kello kemia kengät kertomus Keski-Suomi keskiaika keskiolut keskuslämmitys kestopuu kesä kesäkuu kesäleski kesäloma kesämökki kesätapahtumat kevät kielenkäyttö kielet kieli kieli poskessa kielioppi kielitaito Kihlaus Kiina kiinteistönhuolto kilpailu kilpaurheilu kinkku kirjaimet Kirjallisuus kirjapaino kirjasto kirjat kirkko kirkot kirsikka kirvat Kirves kissat kitara kitkeminen kivi klarinetti koirat koivupuu kojeet kokoonpanot kola koneet konsertit konsertto konvarit Korea korkeakulttuuri korot korppi korut kotitalous kotka koulu koulumuistot kouluruoka Kreikka Kristiinankaupunki kromosomi kubismi kukat kukko kulttuuri kulttuuripääkaupunki kuningas kuninkaalliset kuninkaat kunnanvaltuusto kunnat kunta kuntauudistus kuntoilu Kuopio kuorolaulu kuu Kuuba kuukaudet kuulapelit kuulo kuulustelu Kuusi kuutamo kuva-arvoitus kuvaamataito kuvankäsittely kuvanveisto kuvataide Kvagga kylpylä kylätapahtumat kyntö kynät kypärä kyykkä käki kännykät käpy käsiteollisuus käsityöt käytännön opetukset käännökset laboratorio Lada lahjat laivat lakana lammas lampaat lamppu lamput lapio lasi lasinaluset laskimet lastuvilla lauantai laukka laulukirjat Lehdet Lehdistö lehtivihreä leijona leikit leipä leivokset lenin lenkkeily lentokoneet les fauves. les six levitteet Lidl lied liettua liha lihapullat liikenne Liisa ihmemaassa liiteri Limburg linja-auto linnut lintu lintulauta lippu lipputanko liputus listat loimi lokakuu loma Loppiainen lotto louhos lukio lumi lumicola lumipallo lumityöt luolat luonto Luostari luumut luvaton ase lyhenteet lyijykynä lämmitys lämpötila lääketiede lääkkeet lääkärit Lönnrot löytöretket maahanmuuttaja maailmankansalainen maailmanloppu maakuntalaulut maaliskuu maantieto maapähkinä maaseutu maat maatalous Mainila mainokset maisema maisemat makkara Mannerheim Mannheim margariini Marilyn marjat Marketti marraskuu marssi marssimusiikki Marty Wilde matematiikka matkailu matkakertomuksia Matkus matonpesu matto mausteet media meemi meetwursti mekaaninen musiikki Meksiko melodraama meri meripihka merkit merkkipäivät messut metronomi metsästys midi mietelause Mikkeli Mikki Hiiri mikrofoni missit mitalit mmm monot moottoripyörät mopot Moskvitsh Moskvitsh 407 Mozart muisti muisto muistomerkit munakas muoti muoviesineet murre murteet museot musiikki musiikki. dallapé musiikkitermit musta makkara mustarastas myrsky myötähäpeä mäenlasku Mäki mäkihyppy mänty mökki naakat naakka naisten viikko naru Nasta-kerho nato naulat nelikenttä Neuvostoliitto New Mexico nigerian kirjeet niitit niksit nimenkirjoitus nimet nimipäivät nobelpalkinnot Nokia nokkahuilu Norja Nostalgia novellit nuket numerot Nummisuutarit nuohous nuotit nuottikirjoitus nurmikko nypyt nyrkkitöny näppäimistö näytelmät oboe Okapi Olavi Olavi Virta olut olympialaiset omaishoitaja omaishoito omena omenapuut Ooppera oopperalaulajat op-taide oppikoulu orava orvokki osavaltiot paavi Pacius paikkakunnat paimenet paita pakkanen pakkoruotsi Palestiina palindromit palloilulajit pankki paraati parkkiautomaatit partikkelit partiointi passi pasta Pat Boone patsaat pehmusteet peippo peltikatto penkinpainajaiset penkkarit Pennsylvania pensasaita perhoset perinne perjantai perspektiivi peruna peruskoulu peräkärry petaaminen philosophy piano Picasso piccolohuilu pienoismallit pihamaa pihlajat piippu piirakka pikkujoulu pilvet piste pizzat pokeri poliisit politiikka polkka polkupyörä polttopuut pommit pop Porilaisten marssi pormestarit poro portteri Portugali posti postimerkit postmodernismi potkukelkka potkuri Poulenc prekessio presidentinvaalit presidentit Preussi prinsessa prinssi projektit propelli prosentti prosenttiyksikkö psykologia puhallinmusiikki puhaltimet puhe punkit Puola puolueet puolukka puolustusvoimat purjo purkkakuvat Putin puu puuhevonen puulajit puupuhaltimet puut puutarhan hoito puuteollisuus puutyöt puuveistos pyykinpesu pyöräily pähkinä päiväkirjamerkintöjä päivämäärät päiväntasaus päähineet pääministeri pääsiäinen pöllö Quest raamattu radio radio-ohjelmat radioamatöörit ragtime raha rakkaus ralli Rampal Ranska ranta rautatiet ravintola ravit ravut Reg Owen reino renessanssi renkaat revolveri Rick Nelson ristiäiset risusavotta risut ritarit robotti rock and roll rokotus romantiikka Rooma rovio ruhr ruis Runeberg runous ruohonleikkuu ruoka ruokinta Ruostumaton teräs Ruotsi ruotsin kieli rusakko ruska rusketus Russ Conway ruusut ruuvit saappaanheitto Saarenmaa saarni Sacha Distel sade sadut sahapukki sahatavara sahaus Saimaa saippua sairaala sairaanhoito sairaudet sairaus saksa saksofoni Salaatti salakirjoitus salami salamurhat salapoliisit samba sammakot sananlaskut sanaristikot sanat sandaalit sanoitukset sarjakuva sarjakuvat Sarkasmi satelliitit satelliitti sattumuksia sauna Savo savupiiput Schleusingen Schumann Scifi Seitsemän veljestä sekalaista selfie sello selluloosateollisuus sementti seteli shoppailu sibelius sienitaudit signac siili siilit sijamuodot sika sillat silmu siluetti sinappi singapore Sipilä sipuli sireeni sirkus sisävesimatkailu skandaalit skotlanti snapsi Snellman Soisalo soittimet soitto soittokeikat sokeri solmio sommittelu sormihyrrä sosiaalinen media sota sotaväki sote sotilaat Spike Jones Spitfire Sputnik steppi stride suihkuhävittäjä sukellusveneet sukkahousut sukkanauha sukset sukulaiset sukututkimus sulttaani sumu suojautuminen suola suolisto suomenkieli Suomi Suonenjoki surrealismi suudelmat suvivirsi Sven Tuuva syksy syltty sylvester syntymäpäivät syyskuu syöpä sä-passiivi sädehoito sähkö sävellajit säveltäjät Säynätsalo sää säätila taide taidemuseo Taiga taistelut taitto takki talouspolitiikka talvi talvirenkaat talvisota tammikuu Tampere tango Tanska tanssi tanssimusiikki tapahtumat tarvikkeet tasa-arvo tatar tattari taudit tavat teatteri Ted Herold tee teekutsut tehtäviä Teiniliitto teiniyhdistys teippi tekniikka tekokuu tekstinkäsittely teleportaatio televisio teltta tenori tenorisaksofoni tervapääskyt terveydenhuolto terveys terveysjuoma Texas The Beatles The Belmonts The Impalas The Platters tienpito tietokilpailu tietokirjat tietokoneet tietokonemusiikki tietovuoto tievalaistus titus toivotut tonttu Topelius torkkupeitto torvisoitto tositeevee toukokuu traktorit Trinidad trumpetti Tsaikovski tsekki Tukholma tuli tulipalot tulitaide tulitikkuetiketit tulitikut tulivuoret tuohi tupakka tuppi Turkin sota Turkki turkkilaiset Turku turve tutkimusmatkat tuttavat tuuba tuuli TV tv-ohjelmat twist Twitter tyrni tyylisuunnat työkalut työkalut. lumilapio tähtitiede täi UFO uinti UK ukkonen Ukraina ukulele ulko-ovi ulkomaalaiset ulkomaat unet upseerit urbaani sanakirja urheilu urheiluautot urut USA uskonnolliset tilaisuudet uskonnot uuni uusi vuosi uuspeili uutiset vaa'at vaahtera vaakuna vaakunat vaalit vaatetus vaatteet Valamo valelääkärit valetta valkosipuli vallankumous valo valokuvat valokuvaus valot valssi valtion laitokset vanhojen vitsien tuunaus vanhukset vapaaehtoiset vappu Varkaus varpaat varuskunnat vegaani veivit Venus Venäjä venäläinen musiikki verikoe vesi vessapaperi vetypommi Vietnam View-Master vihannekset viidakko viihde viikingit viikonpäivät viili viina viini villi länsi villieläimet virka virkamies virkatie viro virret visailut vitamiini viulu Vivaldi Vladimir Serov vodka voi voiteluöljy Volter Kilpi vuodenajat vuodet vuosijuhlat välimerkit väriperspektiivi värit värityskirja Wilbert Harrison ydinsäteily yhdydsanat yhteislaulu ylikonstaapeli ylinopeus ystävyys ystävyyskunnat ystävänpäivä Yves Rocher äänet äänite öljy öljy-yhtiöt