Lämmön vaikutus kiskotuksessa ja aivoituksessa

Tänään pitkästä aikaa näin junan. Se saapui Turusta Jyväskylän kautta ja pysähtyi raiteelle kolme (kuvassa lähimpänä). Silloin kun vielä kuljin junilla, satunnaisesti tosin, kiskot kolkuttivat, talvella kovemmin ja kesällä vaimeammin. Kesähelteillä, kuten nyt, rautainen kisko laajeni, ja välit olivat pienemmät kuin talvella. Selitettiin, että jos rata rakennetaan viileällä kelillä liian tiiviiksi, lämmin sää turvottaa rautaa niin, että rata saattaa mennä mutkille ja aiheuttaa liikenneonnettomuuden. Muistan tämmöisestä laajenemisesta nähneeni lehdessä kuvankin. Topparoikka tai päivystävä ratavartija resiinoineen oli todennäköisesti huomannut kuitenkin vaurion ajoissa, eikä vahinkoja päässyt syntymään.

Lukioaikana me yhteiskunnallisesti valveutuneet perustimme Vapaiden Taiteiden Kerhon, joka kuitenkaan ei saanut laajaa hyväksyntää historian lehtorin ja rehtorin taholta. Kerhon yhtenä vaatimuksena oli "kovennettua kiskotusta rautateille". Koulun tie risteytyi rautatien kanssa, ja useasti ruoka- tai juoksutunnilta palatessa tiellä poikittain seisoi tavarajuna. Alihan siitä piti kontata tunnille ehtiäkseen, ja usein myös moni Suomen Tasavallan laillinen metallinen maksuväline koki huomattavan laajennuksen Jumbon tai Riston pyörän alla.

Entäpäs nyt? Kiskot on hitsattu kiinni toisiinsa, kolketta ei enää kuulu. Hitsaussauma näkyy kuvassa etummaisen raiteen takimmaisessa kiskossa. Vaikea uskoa, että rauta ei enää laajene helteellä. Suomen rautatiekartassa radat pohjoisessa päättyvät Kolariin ja Kemijärvelle. Kummastakin eteenpäin on kuitenkin merkitty rataa väritunnuksella "lakkautettu", Epäilys herää, että sinne on jätetty avoin linja, jota myöten kiskoilla on varaa pidetä kilometrikaupalla. Rataverkoston yksi haara päättyy Venäjän rajalle Vartiukseen. Lieneeköhän Venäjän puolella varaa laajenemiseen, ovatko kiskot hitsattu naapurin rataverkkoon, joka kovalla Siperian helteellä saattaa sujahtaa pitkälle Kiinan puolelle.

Junalaivajuna

Tasan kuusi vuotta sitten vietettiin Kerman kanavan ja Heinäveden reitin matkustajaliikenteen 100-vuotisjuhlaa. Torvisoitotta ei niistäkään kinkereistä selvitty. Myös baritoni Juha Kotilainen oli esiintyjälistalla. Hirmuinen heinäkuun helle piinasi niin soittajia kuin kuulijoitakin kanavatuvan edustalla. Toisenlainen oli sää eilisessä Savon radan juhlassa. Sateelta vältyttiin, mutta kylmä tuuli teki parhaansa keikan alkupuolella. Pussillinen pyykkipoikia kuuluu aina ulkomusiikin esittäjien varustukseen. Vaikka sää olisi alunperin kuinka tyyni, tuuli reagoi aina soittoon, varsinkin sooloihin tai muuten vaativiin kohtiin, joita ei hatusta vedellä noin vain.


Rautatien merkitystä Pieksämäen kehitykselle kiitteli kaupunginjohtaja puheessaan. Hän arveli paikkakunnan asukasluvuksi tällä hetkellä korkeintaan 6000, mikäli kiskoja ei aikoinaan olisi tienoolle vedetty.

Naapurikunnassa asuvana muistuttaisin vielä täkäläisten kauppiaiden ja laivureiden osuudesta kehitykseen; leppävirtalaiset liikemiehet vastustivat radan rakentamista Leppävirran kautta Kuopioon, koska pelkäsivät harjoittamansa vesiliikenteen siitä kärsivän. Niin sitten rata tehtiin Pieksämäeltä Suonenjoen kautta Kuopioon.


Kerman kanavalla Kerman Kalle - kanavamestari Kalle Pakarinen - oli aikanaan tunnettu sääenustaja, vähän niinkuin myöhempien aikojen tunnetuksi tekemä sammakkoprofessori Heikkinen.

Veeärrä

Olin tänäänkin jo edellisessä artikkelissani mainitulla risteysasemapaikkakunnalla. Tällä kertaa en käynyt leipomossa, enkä kuvannut Triumpheja. Sain kutsun muutama päivä sitten tulla avustamaan Rautatieläisten Soittokuntaa. No, tilaisuus liittyi Suomen Valtion Rautateiden 150-vuotisjuhlavuoteen, ja se pidettiin Pieksämäen vanhan aseman, jossa nykyään toimii Savonradan museo, pihamaalla. Soiton ja laulun lisäksi puheissa muisteltiin sota-aikaa, kuvailtiin rautatien merkitystä paikkakunnan kehitykselle jne.

Kuvassa oleva Hanomag-vaihtoveturi "Kana" oli lämmitetty kyydittämään juhlavieraita ratapiha-alueella, ja saapuipa Jyväskylästä saakka matkustajia tuoden paikalle Dm7, joka myös Lättähattuna tunnetaan. Muilla raiteilla hurahtelivat sitten Intercityt kaksikerrosvaunuineen ja Pendolinot.

- Taas yksi keikka lähempänä eläkettä, kuten meidän oman soittokunnan piirissä leikillisesti todetaan. Rautatiesoittajista en tiedä, mutta eivät nuo näytä ihan eilisen teeren poikia olevan hekään.

Luminanssi

Viereisen liiketalon tasaisella katolla, sama katto, josta jo kirjoitin joskus aikaisemminkin, on kolamies. Lunta tulee taivaan täydeltä. Äsken vielä sää oli poutainen, mutta sumuinen. Eilen oli 7 astetta pakkasta ja satoi vettä. Lapio on siirtynyt aikaisempaan kuvaan verrattuna taas oikeanpuoleisen tötterön vasemmalle puolelle, vasen tötterö on sinisen pressun peitossa.

Rautateiden konduktöörejä on kuulemma haukuttu huonon sään johdosta. Päivän taidekuva on Valentin Lisenkovin 1950-luvulla maalaama. Siinä Pendolinon matkustajat ovat päättäneet kollektiivisesti ratkaista kulkuvälineen juuttumistilanteen. Konduktööriä ei kuvassa näy, ehkä lämmittelee samovaarin seurassa.