Clitonian lakia säätävä elin on parlamentti, joka valitaan puolivuotiskaudeksi kerrallaan. Näin on mahdollisimman monella syntyperäisellä clitonilla mahdollisuus päästä vaikuttamaan maan asioihin. Parlamentissa on 200 jäsentä, joita valittaessa pyritään siihen, että samoja ei valittaisi useampia kertoja peräkkäin. Tästä huolimatta muutamat kansansuosikit populistisihkoilla puheillaan ovat päässeet edustajiksi kahdeksikin vuodeksi, siis neljäksi kaudeksi, peräjälkeen.
Mielenkiintoiseksi vaalitaistelun tekee imitaattorien käyttö. Imitaatio on yksi suosituimmista viihdemuodoista poetry slammingin ja vuohenkutsukilpailujen lisäksi. Kullakin ehdokkaalla on henkilökohtainen imitaattori, joka edustaa tätä keskustelu- ja toripropagandatilaisuuksissa. Muualla päin on totuttu, että imitaattorit pilkkaavat poliitikkoja, mutta Clitoniassa he ovat tavallaan samalla puolella edustamiensa kanssa. Huumoria toki heitetään kehiin, ja mitä enemmän kansa nauraa, sen enemmän ns. sataa Perusclitonien, ainoan puolueen laariin. Sanontaa laariin satamisesta on paheksuttu ainakin Suomessa perin vääränä kielikuvana, koska tavallisesti viljalaarit sisältöineen on hyvä pitää kuivina, mutta clitonialaisen viiniteollisuuden sammiot, joita laareiksi kutsutaan ovat avotaivaan alla, ja kun sataa, viiniä on enemmän pullotettavaksi.
Parlamentti kokoontuu heti vaalien jälkeisenä päivänä koulutukseen, jossa kerrotaan käyttäytymis- ja äänestämissäännöt. Myös johtamista koulutetaan. Isoja fläppitauluja nelikenttien piirtämistä varten on parlamenttitalon eri huoneissa työryhmille, jotka pohtivat imagoa, strategioja, uhkia, vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia, mahdottomuuksia, sisäistä sankariutta ja muita tyynni tärkeitä asioita. Koulutus kestää parisen viikkoa, jonka jälkeen täysistunnossa käydään läpi ryhmätöiden tulokset. Yksi edustaja ryhmästään saa käydä vuorollaan venyvän karttakepin - laserkynien käyttö on lailla kielletty - kera näyttämässä otsikot ja kertomassa yhteenvedot. Uusille tottumattomille edustajille se voi olla tuskainen paikka. Eräskin vapisi kuin haavanlehti, mutta sai kuitenkin sanotuksi yhteen hiileen puhaltamisen olevan tärkeintä, johon salista edustaja, ammatiltaan koksikauppias, reagoi paheksuvasti:
- Yksi hiili ei riitä, useampi sangollinen niitä pitää olla lämmitykseen!
Edustajien joukosta valitaan pääministeri, joka sitten valitsee yhdeksän muuta ministeriä valtioneuvostoon. Tärkein heistä on ollut jo vuosikausia lapsiministeri, joka on tavallisesti ollut esikoulunsa päättänyt nuori kansalainen. Mikäli lapsiministeri ei vielä osaa lukea, ei haittaa, sillä lukutaito ja varsinkaan luetun ymmärtäminen ei ole politiikan piirissä yleisesti kovin tärkeänä pidetty taito. Muilla ministereillä ei ole määriteltyjä hallinnonaloja, he hoitavat ymmärryksensä mukaan kaikkia esilletulevia asioita. Päällekkäisyyksiä sattuu joskus; kun esimerkiksi eräs ministeri oli antanut luvan rakentaa suuri kauppakeskus kaavoittamattomalle alueelle vuoristoon, oli toinen asiasta tietämättä käynyt sen kieltämässä. Kansalaiset ovat kuitenkin tottuneet tähän, ja mikäpäs on oltaessa, dollareita riittää ja lisää painetaan tarvittaessa.
Paikallisen oikeuslaitoksen muodostaa seriffi, kaksi apuseriffiä ja pyöveli. Kuten muistetaan käytössä on kuolemanrangaistus, joka pannaan täytäntöön olutta juottamalla - usein teloitus kestää vuosikausia. Kuninkaalla on kuitenkin lupa armahtaa, ja varsin usein hän sen tekeekin, sillä rikokset ovat pieniä, solvauksia ja pientä nujakointia. Varkauksia ja ryöstöjä, tapoista ja murhista puhumattakaan, ei esiinny; kaikilla on rahaa tarpeeksi. Kuolemanrangaistuksessa on kyse lähinnä perinteestä - "Perinteet kansakunnan voimana" on nimeltään clitonifilosofi ja kuningas Cliton VIII:n julkaisema teos, johon jo alakoulussa tartutaan elämäntaito-, yhteiskunta- ja luokkaoppitunnilla.
Ulkoministeri Dullesin vierailu näkyy lainvalvojien habituksessa. Ministerillä oli mukanaan elokuvaprojektori ja muutamia lännenfilmejä, joita hän näytti parlamenttitalossa lain laatijoille. Lännen teeman innoittamana rakennettiin saluuna ja seriffin toimisto, joita sitten James Warner Bellah ja Willis Goldbeck, jotka 1960-luvulla käsikirjoittivat John Fordin "Mies joka ampui Liberty Valancen", kävivät katsomassa malliksi.
(jatkuu...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti