Taannoisena aikana Saksanmaalla muuan junkkari, todellinen kelmi ja lurjus, tunsi omantuntonsa painamana tarvetta ripittäytymiseen, kuten kristityn on syytä silloin tällöin tehdä.
Pappi saapui rippituolin edessä odottelevan miehen luo vilkaisten samalla komeaa kultaista kelloaan, jonka sijoitus takaisin taskuun sujui perin onnettomasti; se luiskahti lattialle. Pappi ei arvoesineensä putoamista kuitenkaan huomannut, ja polvistunut ripin suorittaja pisti sen oitis omaan taskuunsa.
- Poikani, mikä mieltäsi painaa, mitä haluat sen keventämiseksi tunnustaa?
- Voi Isä, olen joutunut pahan hengen riivaamaksi. Se pakottaa minut kajoamaan toisten arvokkaaseen omaisuuteen. Aivan äskettäinkin olen ottanut jotain, joka ei minulle kuulu.
- Sinun pitäisi palauttaa se omistajalleen.
- Otatteko te sen?
- En tietenkään.
- Omistaja ei halua sitä takaisin.
- No sitten voit pitää sen itse, jos hän ei sitä halua.
Tämän keskustelun jälkeen seurasi synninpäästö, ja lurjus poistui kultakello taskussaan.
Kuvan rippituoli ei liity kertomukseen.
1880-luvulla julkaistu juttu löytyi täältä monien muiden hauskuuksien ohella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti