Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

17.12.2016

Joulumusiikkia 2

Savolaisen kuoron Saksassa esittämän ukrainalaisen joululaulun jälkeen siirrymme amerikkalaisiin tunnelmiin. 

16.12.2016

Joulumusiikkia 1

Ukrainalainen joululaulu, es. Leppävirran Melodia-kuoro ensimmäisenä adventtina vuonna 2011 Saksassa Ruhr-joen varrella sijaitsevan Schwerten kaupungin St. Viktor-kirkossa.

Kirkon tornin huippu on vino, kuten linkin kuvasta näkyy, ja kertomuksen mukaan se oikenee, kun neitsyt astelee vihille. Samasta syystä se on kuulemma aikanaan vinoutunut. 

2.12.2015

Joulun avaus

Joulu lähestyy hyvää vauhtia, mutta siitä huolimatta en ole avannut yhtään luukkua kalenterista. Sen sijaan lähtiessäni äsken uimaan avasin Nissa-Nissa tuulilasin peitteenä yön yli olleen saksalaisperäisestä marketista hankkimani foliopäällysteisen pehmeän suojuksen. Televiision sääprofetiat niin kaupallisilla kuin verollepannuilla kanavilla antoivat ymmärtää mahdollisuuden lumi- tai ainakin räntäsateisiin olevan viime yönä kohtalaisen todennäköinen.  Erinomaisen hyvä oli lähteä autolla kuntoilua harrastamaan, kun hiki ei tullut jo tuulilasia hinkatessa. Toiset ikkunat tosin vaativat näön vuoksi pari sipaisua, jos päätä tarvitseisi käännellä peruuttaessa tai sivulta tulevaa liikennettä tarkastellessa.

23.12.2014

Sukulaisista ja vannomattomista valoista



Jouluaatonaaton sää kirkastuu. Lunta on jo ihan tarpeeksi, kiitos vain.  Jouluna usein kohtaamme ja muistelemme sukulaisia, niin edesmenneitä kuin edeskäypiäkin. Amerikassa näkyy olevan kilpailuja komeimmista jouluvaloista, Suomenkin näköradiosta näitä on voitu seurata. Kesällä jo innokkaimat kaivavat lamppuja varastoistaan ja suunnittelevat tulevia spektaakkeleita. Mikäs siinä, jos lamppuja, virtaa ja pätäkkää piisaa. Joku on pejoratiivissävyisesti määritellyt parhaiksi jouluvaloiksi etenevät jouluvieraiden auton takavalot.

Vähän Sudenpentujen Käsikirjaa muistuttavassa sivustossa, Futility Closetissa, jota pääsee lukemaan tämän sivun oikeasta laidasta kuten muitakin mielestäni lukemisen arvoisia tekstejä, oli pari päivää sitten seuraava sukulaisuussuhteita käsittelevä vanha tarina, jonka toki olen kuullut ennenkin, mutta lukijoiden kiihkeistä pyynnöistä huolimatta julkaisen tämän tositapahtumiin oletettavasti perustuvan kertomuksen suomennettuna ja ilman traagista loppuratkaisua.

Mies nai lesken, jolla oli aikuinen tytär. Miehen isä kävi kylässä, rakastui tyttöön ja meni tämän kanssa naimisiin. Niinpä isästä tuli miehen vävy ja tytöstä äiti. Vähän ajan päästä vaimo synnytti pojan, tästä tuli isän lanko ja miehen setä, sillä hän oli tämän äitipuolen veli. Isän vaimolla - siis äitipuolella - oli myös poika, hän oli miehen veli ja samalla lapsenlapsi, sillä hän oli hänen tyttärensä poika. Miehen vaimo oli hänen isoäitinsä, koska oli äidin äiti. Mies oli vaimonsa aviomies ja samalla lapsenlapsi, ja koska isoäidin aviomies on isoisä, mies oli itsensä isoisä.

23.12.2012

Aatonaattoa

Järin pienen joulukuusen kannoin äsken verannalle. Siinä se on useampina vuosina ollut, tietysti aina uusi yksilö vuosittain. Entiset ovat loppiaisen jälkeen palvelleet sitten muissa tehtävissä, kuten näistä parista jutusta ilmenee.

Kaksi vuotta sitten olen näköjään ajellut autolla, ja pakkasta on ollut melkein 10 yksikköä Celsiuksen asteikolla enemmän kuin nyt.

Kuvassa oleva kuusi ei ole se, joka meillä on verannalla. Tuo kasvaa tontin nurkalla kahden kadun risteyksessä ja toimii asuntolana harakoille ja oraville.

Höperyys, joka on ilmennyt rahapussin kadottamisina, tuntuu vaikuttavan myös sisälukutaitoon. Kun äsken kävin yläkerran huoneessa, näin siellä senkin eli piirongin päällä Kodin Kuvalehti-nimisen perhejulkaisun vuodelta 2008. Huomiotani kiinnitti kannen otsikkoteksti: "Tuliaseet näppärästi netistä".

Mietin, oliko vielä neljä vuotta sitten mahdollista tilata mausereita ja browningeja nettikaupoista, kunnes huomasin, että tekstissä tuliaseiden sijasta puhuttiinkin tuliaisista.

Huomenna on viimeisen joulun taidekalenterin vuoro. Kuvia olen poiminut netistä useammiltakin  aihetta sivuavilta sivustoilta, mm. täältä. Vuosisatojen ajan on aihe taiteilijoita innoittanut, ja monenlaiseen ympäristöön ja kulttuuriin on tapahtumat sijoitettu.

26.12.2011

Tapaninajelua


Lumitilanne on toissapäiväisestä muuttunut, kuten kuvasta näkyy. Sileillä renkailla ei liikkuminen lumella oikein onnistuisikaan.

Jalkakäytävät tosin ovat niin iljanteiset, että jos satakuntalainen myrsky riehuisi täällä, ei myötätuuleen siirtymiseen tarvitsisi jalkojaan nostella.

Yritän kuitenkin iltapäivällä selviytyä kirkkoon kuuntelemaan Hynnistä ja Kiviniemeä (ei Mari vaan Kalevi).

23.12.2011

Mustavalkoinen joulu

Joulusta tulee mustavalkoinen; noin ihan konkreettisesti jos sitten jonkun mielestä aatteellisestikin. Tykkee tai on tykkeemmätä.

Kinkku on uunissa, 12 kilogrammaa ostettaessa. Muutama kilo siitä hupenee tänä iltana viiden hengen voimin ja Colmanin erikoissinapin kyydittämänä.

Tapaninpäivänä menen kuuntelemaan J. Hynnistä ja K. Kiviniemeä kirkkoon. Heistä ensiksimainitun tapaan joulun jälkeen soittokunnan harjoituksissa, jolloin treenaamme loppiaislauantain tansseja varten. Pitäähän bändin nyt toki kokeilla, onko solisti millainen - no toki sama mies on ennenkin kanssamme esiintynyt. Mainittuna lauantaina saatavilla tuloilla rahoitetaan Sorsakosken Seuralan kattoremonttia, tapaninpäivän rahoilla täkäläistä kesäistä musiikkileiriä.

- Hyvvee joulua, jos ei nähä, sanotaan Savossa - ja sitä sammoo vaekka nähtässiinki.

14.2.2011

Puuhevonen II


Koska puuhevosen peräpää herätti ajatuksia kommenttiosastolla, linkkaan jouluiseen tunnelmaan. Eihän siitä vielä ole kahta kuukauttakaan, ja kohta se taas riemuksemme tulee. Tarkkailkaa tässä puuhevosten liukuhihnaporausta, aika lailla elokuvan alkuvaiheessa. Tontut ovat tässä jostakin syystä sinisiä - johtuisiko lähestyvistä vaaleista?

7.1.2011

Mutta ensi vuonna hän...


Kuusi koki kovan kohtalon. Nesteytyksestä (kuusen) huolimatta en tänäkään vuonna uskaltanut lähteä raahaamaan sitä yhtenä kappaleena asuinkiinteistömme halki, vaan napsin ensin oksat pois saksalaisperäisestä satunnaistavaratalosta hankkimillani oksasaksilla.

Oksaton kuusi palvelee tukevassa rautajalustassaan ensi jouluun asti ensin ajoesteenä peltikattoisen ulkorakennuksen räystään läheisyydessä. Jos kevät ja suojasäät tulevat, katolta tulee lunta alas huomattavia määriä ja liian lähelle seinää pysäköity auto ei siitä pidä, eivätkä auton omistajatkaan. Toinen käyttötarkoitus on merkitä viemärikaivon muovisen venttiilin paikka sitten kun lumesta ei ole enää vaaraa. Siitä sen jouluviikolla kaivoin esille ja heitin viimevuotisen rangan liiteriin. Tämänvuotiset oksat paloivat hyvin uunissa iltapäivällä.

Kuvan valkoiset pisteet ovat lumihiutaleita.

23.12.2010

Aatonaatoonaatonajo


Toivottelin hyvää joulua jo edellisessä jutussani, mutta kunnon talvisää kutsui autoilemaan läheiselle mäelle, joita toli savossa riittää. Yllä kuva samasta maisemasta, joka on esiintynyt palstallani jo useasti viime tammikuusta lähtien. Tunnelma on sama huurteinen, mutta laskeva jouluaurinko antaa kuvaan punertavan sävyn. 

Alemmassa kuvassa taas on korutonta kertomaa talviautoilun riemuista. Pakkokielien kannattajana olen vaihtanut tekstin ruotsiksi. Muita vaihtoehtoja ovat englanti, tanska, italia ja ranska. Saksa puuttuu, joka suretti minua kyyditessäni saksalaisia ystäviäni. 

21.12.2010

Hyvää joulua

Hyvää joulua

Savossa on tapana toivottaa joulun alla: "Hyvvee jooluva, jos ee nähä" (= Hyvää joulua Teille ja koko perheellenne jo tässä vaiheessa, jos emme syystä tai toisesta sattuisi tapaamaan vielä sitä ennen).

On tietysti hyvä lisätä: "ja vaekka nähtäsiinki".

17.12.2010

Aikakauslehtiratsaus XXXIII


Pitkästä aikaa ratsaamme jälleen aikakauslehteä. Tällä kertaa julkaisu on nimeltään Nuorison Joulu 1918. Puutteellisista mediatiedoista käy ilmi, että julkaisija on Arvi A. Karisto-kustannusyhtiö Hämeenlinnassa; toimituskunnasta, hinnasta ym. oleellisista seikoista ei ole tietoa. Tästä numerosta puuttuu takakansi, joten sen myötä voivat uupua myös tiedot.

En tällä kertaa ryhdy ruotimaan lehden sisältöä tarkemmin, suurin osa niistä on kertomuksia; jouluun ja muihinkin elämäntilanteisiin liittyviä. Haastan sen sijaan lukijat osallistumaan alla olevalla sivulla julkaistuun numerosarjatehtävään.

Siis: Valitse lukuryhmistä joku luku tai numero äläkä kerro sitä. Ilmoita sitten, missä ryhmissä se esiintyy. Se voi olla yhdessä tai useammassa. Telepaattisen kykyni johdosta voin sitten kertoa mistä luvusta on kyse. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Jos esimerkiksi olet valinnut luvun 22, se esiintyy ryhmässä 2, 3 ja 5.



Alla rautatieaiheinen sokkelotehtävä. Edellisessä jutussani mainittu raidekonsultaatioryhmä olisi tosi liemessä sen kanssa lumimyräkässä


Lopuksi Alpo Noposen jouluinen runo jugend-grafiikan kera. Veikkaisin kuvan tekijäksi Joseph Alasta?

5.4.2010

Tannenbaum

Kun loppiaisena tapana on viedä joulukuusi pois, pois, pois, monelle saattaa herätä kysymys kuusen kohtalon ns. lopullisesta ratkaisusta. Sarjassamme "Kicksejä kodissa ja puutarhassa" kerromme kuitenkin, kuinka kuusta voi hyödyntää vielä seuraavaan jouluun saakka.

Kuusi viedään jalkoineen - paras jalusta on kuvan valurautainen - ulos ja liiat oksat, itse asiassa kaikki, poistetaan. Latvaan voi jättää pienen tupsun, ja mikä ettei tähteäkin.

Kun joulun jälkeen lumipeite alkaa kertyä mm. peltikatoille, joiden välittömässä läheisyydessä on tapana paikoittaa autoja ja muita arvokaluja, jolukuusi jalkoineen sijoitetaan siihen kohtaan, johon katolta syöksyvä lumi ei enää yllä. Auton voi sitten paikoitella huolettomasti vaikka etupuskuri kiinni kuusenrunkoon.

Kuva esittää seuraavaa vaihetta, jolloin lumenputoamisvaaraa ei enää ole, ja piha on paikoitellen pehmentynyt liian upottavaksi jalan saatikka autolla kulkea.

Kun piha on kuivunut ja kovettunut,kuusi siirretään viemäriputken muovikannen päälle estämään yliajoa.Siinä se saa sitten olla aina seuraavan joulukuusen noutoon saakka, jolloin jalalle on käyttöä uuden kuusen pitimenä.

Koska joulukuusi lienee saksalainen innovaatio, Google kääntää tämän saksaksi, bitte sehr!

Epiphany, wenn es üblich, zu Weihnachten wegnehmen wird, fort, fort, können viele Menschen aufwachen das Schicksal der sogenannten Frage der Tanne. Die Reihe der "Kicksejä Haus und Garten", wir sagen Ihnen aber, wie man aus Anspruch nehmen noch bis zum nächsten Weihnachtsfest.
Six feet wird exportiert - die besten Stand des Bildes aus Gusseisen - out blow off und den Zweigen, in der Tat vorhanden, wird entfernt. Nach Weihnachten, wenn der Schnee beginnt zu akkumulieren in mm. Blechdächer, dessen unmittelbarer Nähe ist in der Regel Trainer und andere arvokaluja, jolukuusi Meter, an der Stelle, die von der Decke des Schnees platzen positioniert wird nicht mehr gepflegt. Das Bild zeigt die nächste Stufe, wenn lumenputoamisvaaraa nicht mehr existiert, und der Hof ist zu weich, stellenweise pehmentynyt Fuß oder sogar ein Auto zu passieren.
Wenn die Werft trocken ist und geheilt, zog sechs bis Abwasserleitung und Plastikdeckel zu yliajoa.Siinä dann müssen immer abgedeckt auf die nächste Weihnachten, als zu Fuß die Verwendung eines neuen Baumes ist pitimenä erreichen zu verhindern.

28.12.2009

Yves


Tillman kirjoitti muistokirjoituksen Yvesistä. Ylläolevan kuvan myötä yhdyn muisteloihin. Päivittäisen lääkevarannon kotiapteekkina toiminut rallye-henkinen YR-pussi hajoitti useavuotisen käytön jälkeen vetoketjunsa ja päätyi kuvanoton jälkeen roskiin. Astiat etualalla ovat niinikään Yvesiltä hankittuja. Mansikoin kirjaillussa kannellisessa purkissa säilytetään sinappia, jonka valmistusohje löytyy täältä.
Sinappipurkin alla on peltinen, myös kasviaihein somistettu, lautanen. Glögin nautintaan on tarkoitettu joulupukkia muistuttava muki. Näiden lisäksi posti toi silloin tällöin pieniä rullalle käärittyjä arpoja.

20.12.2009

Karin keittiö: Colman


Jeremiah Colman perusti sinappimerkkinsä vuonna 1814, joten se on yksi vanhimmista ruokabrandeista. Joulunviettoon kuuluu sinapin nauttiminen olennaisena osana. Lisukkeena käytetään yleensä uunissa kokonaisena paistettua sian takajalkaa.

Sinapin siemeniä on käytetty vertauskuvana. Pienistä siemenistä kasvaa iso puu, jonka oksille linnut pesiytyvät. Myös suomalaisessa laululyriikassa mainitaan kyseiset siemenet. Me suuret ikäluokat ja vähän vanhemmatkin muistamme Otto Donnerin sävellyksen Jaakko Pakkasvirran elokuvasta Vihreä leski: "On riemulla pikkuiset siemenet, litikutileijaa ja siemenet, ne on sinapinsiementä pienemmät, halitulihittu ja pienemmät..."

Mutta reseptiin:

Joulusinappi

Aineet:
- Colman´s sinappijauhetta
- Vettä

Tarvikkeet:
- Sekoitusastia
- Pienehkö mitta
- Lusikka
- Säilytysastia


  1. Ammenna sekoitusastiaan riittävän monta mitallista jauhetta.
  2. Ammenna yhtä monta mitallista kylmää vettä. Mikäli jostakin syystä ammennat ensin vettä, kuivaa mitta ennen jauheen lisäämistä.
  3. Sekoita lusikalla yhtenäiseksi tahnaksi. Sekoitusastian on hyvä olla loivapohjainen, jolloin kuivaa pulveria ei jää pohjan reunojen tuntumaan.
  4. Siirrä valmis sinappi säilytysastiaan ja varastoi jääkaapissa muutama tunti, jolloin maku lievittyy hiukan. Vastatehdyn sinapin maistaminen tulee tehdä omalla vastuulla ja sisäänhengitystä välttäen.
  5. Nauti sinapin lisukkeena kinkkua, joka on parasta aatonaattoiltana puu-uunista otettuna. Ruis- tai setsuurileivän palasia voi lisäksi kastella sulassa ja suolaisessa kinkunrasvassa. "Se särvittää niin", sanoi Simeoni Juhaninpoika Jukola.

8.12.2009

Aikakauslehtiratsaus XXIV


Tällä kertaa hypähdämme 90 vuotta taaksepäin Suomen Sotilas-lehden joulunumeroon vuodelta 1919. Julkaisu on Suomen armeijan ja suojeluskuntain viikkolehti, N:o 50-52. Vastaava toimittaja on Ilmari Heikinheimo. Muita mediatietoja ei ilmoiteta hintoja (3:50, irtonumero, 20:00 kokovuosik., 12:50 puolivuosik.) ja painopaikkaa (K. F. Puromiehen Kirjapaino O.=Y.) lukuunottamatta. Kansikuva on tunnetun jugend- ja Kalevalataiteilija Joseph Alasen käsialaa.

Lehdessä on kansien, jotka ovat vahvempaa kartonkia, lisäksi 48 sivua, joista 10 viimeistä varattu ilmoituksille. Myös takakansi ja kansien sisäsivut sisältävät reklaameja. Etukannen sisälle on laitettu Stockmannin mainos:


Siinä isäntä ja emäntä ovat lähteneet pirssiautolla jouluostoksille.

Artur Malinin "Joulun Herra"-kirjoitus on lehdessä ensimmäisenä. Pastori Verneri Louhivuori tekee selkoa "Joulujuhlista ennen ja nyt" artikkelissaan. Kuvissa on mm. lapsia hiuksista repivä sarvipäinen saksalainen joulupukki "Knecht Ruprecht".

Vänrikki Salmela on kirjoittanut 11-säkeistöisen runon sotilaan joulusta:

"Muut viettävät joulua kirkoissa,
valomerta on kynttelit pelkkää,
on heillä herkut ja joulupuu,
ja riemua äänet helkkää.

Kuka muistaa silloin: ulkona
on vahdissa vuorollansa
sotamies, joka vilusta väristen
näin viettää saa jouluansa.

---"

Nimimerkki (todennäköisesti) Lotta Svärd on kirjoittanut pienen tarinan "Kasarmin pojille jouluaattona". Siinä hän kehoittaa kaikkia Mikkoja, Matteja, Pekkoja ja Paavoja kasarmin seinien sisältä kotiin joulunviettoon ja puhdistautumaan kaikesta ulkoisesta kuin sisäisestäkin maailman melskeissä tarttuneesta liasta.

Suojeluskuntain Ylipäällikkö eversti v. Essen antaa joulutervehdyksensä suojeluskuntalaisille. Neljä sivua pitkän kirjoituksen kuvituksena on 12 potrettia, jotka esittävät Suojeluskuntain Yliesikunnan jäseniä.

Artturi Leinosen runo "Sankarit" on lehden mukaan "lausuttu eräällä sankarihaudalla, jossa lepäävät sekä 1808-09 vuoden sen luona käydyssä taistelussa kaatuneet että viime vapaussodassa surmaan suistuneet pitäjäläiset".

Kansatieteilijä Samuli Paulaharju on kirjoittanut ja kuvittanut muistelmia Tolvannon taisteluista:



Jalmari Kara kirjoittaa novellin "Jouluaatto" ja taiteilija H. Tandefelt kertoo Augustin Ehrensvärdistä, Suomenlinnan rakentajasta. Tohtori  Fredr. J. Lindströmin artikkelin otsikkona on "Sotilas Suomen taiteessa. Esimerkkikuvina ovat Severin Falkmanin "Kaarle Knutinpojan lähtö Viipurin linnasta 1448", Edelfeltin "Kaarle herttua Klaus Flemingin ruumiin äärellä", "Porilaisten marssi", "Döbeln Juuttaalla", "Vilhelm von Schwerin" ja "Luutnantti Zidén" sekä Emil Wikströmin "Viimeinen mies", joka tunnetaan paremmin nimellä "Taistelija".

Värrikki Kivisalo esittelee jutussaan Suomen sotilaskoteja, joita on jo 22 eri puolilla Suomea, pohjoisin Rovaniemellä.

Toimittaja Juho Torvelainen on matkaillut auringonnousun maissa, Kiinassa ja Japanissa, ja kuvailee ja vertailee niiden sotilasoloja.

"Lika ja syöpäläiset ovat kiinalaisen alituisena seurakumppanina. Eikä sotalaitoskaan ole näistä vapautunut, vaan ovat kasarmit sen laatuiset, että meikäläinen sotamies ei niissä päivääkään olisi ilman perinpohjaista suursiivousta. Yksi kuvistamme esittää, miten kiinalainen upseeri on nostanut jalkansa Harbiinin hienoimman hotellin terassikaiteelle ja tappaa syöpäläisiä säärystimistään vähääkään välittämattä siitä, että itse terassilla parhaillaan aterioidaan ja vieraiden joukossa on upseereita milt'ei kaikista liittoutuneiden armeijoista."

"Japanilaiselle sotamiehelle on Nippon, joksi japanilaiset omaa maataan nimittävät, kaikki kaikessa maailmassa. Sitä hän rakastaa ja sen puolesta henkensä uhraa. Sellainen isänmaanrakkaus on tekijä, joka vaikuttaa valtavasti ei ainoastaan sodan tuloksiin, vaan kansakunnan menestykseen rauhallisenkin kehityksen alalla ja takaa kansalle varman tulevaisuuden."

25.12.2008

2 vain valveill'

Ylläoleva joululaulu sävellettiin ja esitettiin ensimmäisen kerran 190 vuotta sitten. Kanttori ja opettaja sen yhdessä väänsivät. Kitaralla säestettiin, kun urut olivat rikki. Kiinaksi voi laulaa oheisen tekstin mukaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Aiheutetut

# 1950-luku 60-luku aamuhartaus aamutee aapinen aasinsillat aateliset Afrikka aika aikakauslehdet ainekirjoitus ajan kulku ajankohtaisuus ajatelmat aku ankka akvarelli Alabama alankomaat Alaska Aleksanteri III Aleksis Kivi alkoholi alkuperäiskansat alkusoitto allegoriat alumiini Amerikka ammunta anagrammit ananas Anglia animaatiot anteeksianto anteeksipyyntö antirasismi apinat aprilli apteekki arabialainen kulttuuri arabit Arizona arkiset väärinkäsitykset arkkitehtuuri arpajaiset aseet asetelma askareet askartelu aterimet Audi auringonpimennys australia auto Auto Union autoilu autokatsastus autokilpailu autokoulu autolautta Autot avaruus avioliitto baarit babysitting Bach banaani banjo Baranov barokki BB-talo be bop Beatles beethoven berberi Bessie Smith blogit Blue Monday blues bmw boogie-woogie British Empire broileri Buddy Holly Butlins byrokraatti bändit cab calloway Caterina Valente cembalo Chaminade Charlie Parker Chile claves Clayderman Coca-cola cognac cola colosseum coverit cowboy daguerrotypia Dalida ddr dekkari design Dexter Gordon dinosaurukset direktiivit Disney DNA dodekafonia doping drinkit Edmund Spenser Edward Burnes Eino Leino ekspressionismi elektronimusiikki elokuva elokuvat elokuvataide Elukat Elvis eläkkeet elämänviisaus englanti enkeli Erasmus ergonomia esivanhemmat Espanja etualan tarkennus etätyö EU Eulenspiegel euro Eurooppa euroviisut faabelit farkut fasaani filosofia fleece fluxus Ford formula 1 fotorealismi Freddy Quinn Galuppi gamba genealogia Glen Miller google googlish Grieg grilli grillimakkara haaksirikot hakit hakkerointi halaus halko hallitsijat Hamina hampaat hampurilainen Hankasalmi harakka harava haudankaivuu havaiji Hazard hedelmäpuut hedelmät hehkulamput heinäkuu heinänteko helle helmat helmikuu helmitaulu helteet henkilörekisterit heraldiikka herne hevonen hevoset hiekka hihamerkit hihat hiihto hiilikuitu hillo hillotolppa hippiet historia hiukset Honda horoskooppi huhtikuu huijarit huilu Hula huonekalut huopikkaat huotra huumori huutokauppa hymiöt hymyhuulet hyttyset Händel häntä härkä häät höyry höyryveturit Ibsen Idols Iittala IKEA ikiliikkuja ikkuna ikkunanpesu ilahduttaminen ilmastonmuutos impressionismi intiaanit Irlanti iskelmät islanti israel isänmaallisuus isät it-ala itikka itsenäisyys Jack Scott jalkapallo Japani jauheliha jazz jenkka jeti joet John Coltrane joulu joulukalenteri joulukuu joulukuusi joululaulu joululaulut joulumusiikki joulupukki jouluvalot jouluvirsi jouset jousisoittimet juhannus juhlat julisteet junat juoma juomalaulu juomat juusto juustokakku jänis järvi jäsenkirja jätelipeä jääkiekko jäätila kaapit kahvisuodatin kaide kaivos kaksintaistelu kalat kaleidoskooppi kalenteri kalenteri. kevät kalenteri56 Kalevala kalkkuna kalliomaalaus kampa kanava kansa kansakoulu kansallispuvut kansatiede kantri kapellimestari karaoke karhu karkauspäivä karkausvuosi karppaus kartat kartta kasakat kasino kassi kasvit katsastus kattaus kaukolämpö kaukosäädin kauniit valokuvat kaupankäynti kaupat kauppamatkustaja kauramurot keinu keinuminen keisari keittiö Kekkonen kello kemia kengät kertomus Keski-Suomi keskiaika keskiolut keskuslämmitys kestopuu kesä kesäkuu kesäleski kesäloma kesämökki kesätapahtumat kevät kielenkäyttö kielet kieli kieli poskessa kielioppi kielitaito Kihlaus Kiina kiinteistönhuolto kilpailu kilpaurheilu kinkku kirjaimet Kirjallisuus kirjapaino kirjasto kirjat kirkko kirkot kirsikka kirvat Kirves kissat kitara kitkeminen kivi klarinetti koirat koivupuu kojeet kokoonpanot kola koneet konsertit konsertto konvarit Korea korkeakulttuuri korot korppi korut kotitalous kotka koulu koulumuistot kouluruoka Kreikka Kristiinankaupunki kromosomi kubismi kukat kukko kulttuuri kulttuuripääkaupunki kuningas kuninkaalliset kuninkaat kunnanvaltuusto kunnat kunta kuntauudistus kuntoilu Kuopio kuorolaulu kuu Kuuba kuukaudet kuulapelit kuulo kuulustelu Kuusi kuutamo kuva-arvoitus kuvaamataito kuvankäsittely kuvanveisto kuvataide Kvagga kylpylä kylätapahtumat kyntö kynät kypärä kyykkä käki kännykät käpy käsiteollisuus käsityöt käytännön opetukset käännökset laboratorio Lada lahjat laivat lakana lammas lampaat lamppu lamput lapio lasi lasinaluset laskimet lastuvilla lauantai laukka laulukirjat Lehdet Lehdistö lehtivihreä leijona leikit leipä leivokset lenin lenkkeily lentokoneet les fauves. les six levitteet Lidl lied liettua liha lihapullat liikenne Liisa ihmemaassa liiteri Limburg linja-auto linnut lintu lintulauta lippu lipputanko liputus listat loimi lokakuu loma Loppiainen lotto louhos lukio lumi lumicola lumipallo lumityöt luolat luonto Luostari luumut luvaton ase lyhenteet lyijykynä lämmitys lämpötila lääketiede lääkkeet lääkärit Lönnrot löytöretket maahanmuuttaja maailmankansalainen maailmanloppu maakuntalaulut maaliskuu maantieto maapähkinä maaseutu maat maatalous Mainila mainokset maisema maisemat makkara Mannerheim Mannheim margariini Marilyn marjat Marketti marraskuu marssi marssimusiikki Marty Wilde matematiikka matkailu matkakertomuksia Matkus matonpesu matto mausteet media meemi meetwursti mekaaninen musiikki Meksiko melodraama meri meripihka merkit merkkipäivät messut metronomi metsästys midi mietelause Mikkeli Mikki Hiiri mikrofoni missit mitalit mmm monot moottoripyörät mopot Moskvitsh Moskvitsh 407 Mozart muisti muisto muistomerkit munakas muoti muoviesineet murre murteet museot musiikki musiikki. dallapé musiikkitermit musta makkara mustarastas myrsky myötähäpeä mäenlasku Mäki mäkihyppy mänty mökki naakat naakka naisten viikko naru Nasta-kerho nato naulat nelikenttä Neuvostoliitto New Mexico nigerian kirjeet niitit niksit nimenkirjoitus nimet nimipäivät nobelpalkinnot Nokia nokkahuilu Norja Nostalgia novellit nuket numerot Nummisuutarit nuohous nuotit nuottikirjoitus nurmikko nypyt nyrkkitöny näppäimistö näytelmät oboe Okapi Olavi Olavi Virta olut olympialaiset omaishoitaja omaishoito omena omenapuut Ooppera oopperalaulajat op-taide oppikoulu orava orvokki osavaltiot paavi Pacius paikkakunnat paimenet paita pakkanen pakkoruotsi Palestiina palindromit palloilulajit pankki paraati parkkiautomaatit partikkelit partiointi passi pasta Pat Boone patsaat pehmusteet peippo peltikatto penkinpainajaiset penkkarit Pennsylvania pensasaita perhoset perinne perjantai perspektiivi peruna peruskoulu peräkärry petaaminen philosophy piano Picasso piccolohuilu pienoismallit pihamaa pihlajat piippu piirakka pikkujoulu pilvet piste pizzat pokeri poliisit politiikka polkka polkupyörä polttopuut pommit pop Porilaisten marssi pormestarit poro portteri Portugali posti postimerkit postmodernismi potkukelkka potkuri Poulenc prekessio presidentinvaalit presidentit Preussi prinsessa prinssi projektit propelli prosentti prosenttiyksikkö psykologia puhallinmusiikki puhaltimet puhe punkit Puola puolueet puolukka puolustusvoimat purjo purkkakuvat Putin puu puuhevonen puulajit puupuhaltimet puut puutarhan hoito puuteollisuus puutyöt puuveistos pyykinpesu pyöräily pähkinä päiväkirjamerkintöjä päivämäärät päiväntasaus päähineet pääministeri pääsiäinen pöllö Quest raamattu radio radio-ohjelmat radioamatöörit ragtime raha rakkaus ralli Rampal Ranska ranta rautatiet ravintola ravit ravut Reg Owen reino renessanssi renkaat revolveri Rick Nelson ristiäiset risusavotta risut ritarit robotti rock and roll rokotus romantiikka Rooma rovio ruhr ruis Runeberg runous ruohonleikkuu ruoka ruokinta Ruostumaton teräs Ruotsi ruotsin kieli rusakko ruska rusketus Russ Conway ruusut ruuvit saappaanheitto Saarenmaa saarni Sacha Distel sade sadut sahapukki sahatavara sahaus Saimaa saippua sairaala sairaanhoito sairaudet sairaus saksa saksofoni Salaatti salakirjoitus salami salamurhat salapoliisit samba sammakot sananlaskut sanaristikot sanat sandaalit sanoitukset sarjakuva sarjakuvat Sarkasmi satelliitit satelliitti sattumuksia sauna Savo savupiiput Schleusingen Schumann Scifi Seitsemän veljestä sekalaista selfie sello selluloosateollisuus sementti seteli shoppailu sibelius sienitaudit signac siili siilit sijamuodot sika sillat silmu siluetti sinappi singapore Sipilä sipuli sireeni sirkus sisävesimatkailu skandaalit skotlanti snapsi Snellman Soisalo soittimet soitto soittokeikat sokeri solmio sommittelu sormihyrrä sosiaalinen media sota sotaväki sote sotilaat Spike Jones Spitfire Sputnik steppi stride suihkuhävittäjä sukellusveneet sukkahousut sukkanauha sukset sukulaiset sukututkimus sulttaani sumu suojautuminen suola suolisto suomenkieli Suomi Suonenjoki surrealismi suudelmat suvivirsi Sven Tuuva syksy syltty sylvester syntymäpäivät syyskuu syöpä sä-passiivi sädehoito sähkö sävellajit säveltäjät Säynätsalo sää säätila taide taidemuseo Taiga taistelut taitto takki talouspolitiikka talvi talvirenkaat talvisota tammikuu Tampere tango Tanska tanssi tanssimusiikki tapahtumat tarvikkeet tasa-arvo tatar tattari taudit tavat teatteri Ted Herold tee teekutsut tehtäviä Teiniliitto teiniyhdistys teippi tekniikka tekokuu tekstinkäsittely teleportaatio televisio teltta tenori tenorisaksofoni tervapääskyt terveydenhuolto terveys terveysjuoma Texas The Beatles The Belmonts The Impalas The Platters tienpito tietokilpailu tietokirjat tietokoneet tietokonemusiikki tietovuoto tievalaistus titus toivotut tonttu Topelius torkkupeitto torvisoitto tositeevee toukokuu traktorit Trinidad trumpetti Tsaikovski tsekki Tukholma tuli tulipalot tulitaide tulitikkuetiketit tulitikut tulivuoret tuohi tupakka tuppi Turkin sota Turkki turkkilaiset Turku turve tutkimusmatkat tuttavat tuuba tuuli TV tv-ohjelmat twist Twitter tyrni tyylisuunnat työkalut työkalut. lumilapio tähtitiede täi UFO uinti UK ukkonen Ukraina ukulele ulko-ovi ulkomaalaiset ulkomaat unet upseerit urbaani sanakirja urheilu urheiluautot urut USA uskonnolliset tilaisuudet uskonnot uuni uusi vuosi uuspeili uutiset vaa'at vaahtera vaakuna vaakunat vaalit vaatetus vaatteet Valamo valelääkärit valetta valkosipuli vallankumous valo valokuvat valokuvaus valot valssi valtion laitokset vanhojen vitsien tuunaus vanhukset vapaaehtoiset vappu Varkaus varpaat varuskunnat vegaani veivit Venus Venäjä venäläinen musiikki verikoe vesi vessapaperi vetypommi Vietnam View-Master vihannekset viidakko viihde viikingit viikonpäivät viili viina viini villi länsi villieläimet virka virkamies virkatie viro virret visailut vitamiini viulu Vivaldi Vladimir Serov vodka voi voiteluöljy Volter Kilpi vuodenajat vuodet vuosijuhlat välimerkit väriperspektiivi värit värityskirja Wilbert Harrison ydinsäteily yhdydsanat yhteislaulu ylikonstaapeli ylinopeus ystävyys ystävyyskunnat ystävänpäivä Yves Rocher äänet äänite öljy öljy-yhtiöt