Menevät rantaan, kissat yrittävät lähteä perään, mutta Oleg Aleksandrovitsh hätistelee niitä edemmäs. - Putoavat vielä jokeen, ja jos entiset merkit paikkansa pitävät, meillä on kohta talo täynnä tiikereitä ja leijonia, mies mutisee.
On alkanut sataa tihuutella ja housunlahkeet ja hameenhelmat kastuvat polun poikki taipuneissa heinissä. Matkalaiset eivät kuitenkaan sitä huomaa innokkuudeltaan. - Mitäpä aiot heittää jokeen seuraavaksi, mies kysyy. - Rahapussisiko?
- Oleg, Oksana vastaa, vahinkoja olivat kumpikin, voi olla, ettei tahallaan tehtynä toimi.
- Nuo uudet tavarat, joita olet Boris Nikolajevitshin näköiseltä mieheltä saanut, voivat olla varastettuja, joita hän yrittää kätkeä. Meidän täytyy ilmoittaa niistä miliisille, ettemme joudu itse epäillyiksi, Oleg sanoo, ja huomaa harmistuneen ilmeen vaimossa kasvoilla. - Se oli ihme, Oksana kivahtaa, se oli palkinto rehellisyydestäni, siitä että en ole ahne. Ja mistä se sai minun omat pyykkini, jotka joki vei?
- Kah, tarkkaili sinua pensaan takana ja sitten pyydysti vaatteet vedestä, helppoa se on tyhmiä naisia huiputtaa, ihme mukamas.
Oksanaa kiukuttaa, mutta hän ei halua jatkaa riitaa itsepäisen miehensä kanssa.
Jo ollaan perillä pyykkirannassa. Oleg Aleksandrovitsh kyselee, mistä mies oli ilmestynyt, millainen ulkonäkö, millaiset vaatteet. Oksana selittää vaatetuksen; valkoinen kauluspaita, ei kravattia, ylin nappi auki, vaaleanruskea kesäpuku – takki ja housut – jalassa ruskeat sandaalit ja valkoiset froteesukat, kasvoiltaan ja hiuksiltaan aivan kuin Boris Nikolajevitsh Jeltsin.
Pyykinpesupaikan vierestä joen ranta alkaa kohota korkeaksi ja jyrkäksi. Oleg lähtee kipuamaan sinne. - Kyllä minä täältä varkaiden kätköpaikan löydän, hän huutaa, mutta sitten jalka lipeää sateen kostuttamassa savikossa, ja mies putoaa päistikkaa jokeen ja häviää virran viemänä mutkan taakse.
- Oleg Aleksandrovitsh!, sydänkäpyseni, kultalintuseni! Oksana parkuu kauhuissaan, - Eihän se uidakaan osaa, ja nyt virta vei armaani!
Samassa tuttu hahmo seisoo Oksana Grigorievan edessä ja kysyy: - No, mikäs sinulla nyt on hätänä? - No kun mies ajelehtii virran vietävänä, eikä uidakaan osaa, auttakaa nyt armollinen herra, hakekaa hänet pois vedestä, nainen tyrskii.
- Oliko se mies tämä? Jeltsinin näköinen kysyy ja vetää esiin Dmitri Anatoljevitsh Medvedevin. Oksanalta loksahtaa suu auki, mutta hetken päästä hän nyökkää, - Da, tuo se oli, kyllä se oli tuo. Jeltsinin näköinen menee vakavaksi, katselee Oksanaa arvioivasti ja murahtaa sitten: - Voi sinua, ahneuden ansaan menit kuitenkin. Miten voit kuvitella, että tämä on miehesi? - Eihän se oikeasti sitä ole, Oksana sanoo, mutta jos olisin kieltänyt, seuraavaksi olisit vetänyt esiin Vladimir Vladimirovitsh Putinin ja sitten vielä mieheni. Kuinka voisit kuvitella minun kestävän noita kaikkia kolmea höyrypäätä?
3 kommenttia:
Puolustuksen puheenvuoro oli kuitenkin hyvä. Ehkä Jeltsinin näköinen mies armahtaa?
Juu, tämä perustui vanhaan vitsiin, jonka olen lukenut joskus netistä. Siinä oltiin Amerikassa, ja joenhaltija veti loppupelissä Brad Pittin tarjolle.
Siis joenhaltia.
Lähetä kommentti