Ratsauksen kohteena tänään on KUVA-POSTI-niminen julkaisu marraskuun 8. päivältä vuodelta 1962. Kustantaja on Yhtyneet Kuvalehdet Oy, päätoimittaja Olli Ohtomies ja ilmoituspäällikkö Kosti Saaristo.
Tilaushinnat kotimaassa 1/1 v. 2400:-, Skandinavian maihin 2670:- ja muualle ulkomaille 4200:-. Osoitteen muutoksesta veloitetaan 20:- Irtonumeron hinta on 90:-.
Me kaikki ennen vuotta 2002 syntyneet muistamme, että mainittuna vuonna Suomen markka poistui kehistä. Vielä pitkämuistisemmat tietävät, että lehden ilmestymisvuonna oli vielä käytössä ns. vanha markka, ja siitä poistettiin seuraavana vuonna kaksi nollaa, ja pennit tulivat jälleen käyttöön. Seuraavana vuonna siis lehti samoilla hinnoilla maksaisi 0,90:- Vuoden 1963 rahanuudistus oli monelle vaikeampi laskutoimitus kuin euroon siirtyminen seitsemän vuotta sitten.
Mutta sitten lehden sisältöön: etukannen sisäsivulla on "Uusin tieto"-niminen piirroskuvitettu tietoisku maapallon rantaviivasta, ja siinä todetaan muun muassa, että "Jos joutuisitte mittaamaan maapallon rantaviivojen pituuden, niin vaikka hyppäisitte alle viidentoista kilometrin levyisten lahtien yli, saisitte kävellä yhtä pitkän matkan kuin maasta kuuhun."
Pääkirjoituksessa nimimerkki Vatupassi tarkastelee järjestötoimintaa otsikolla "Turmeltuneen järjestödemokratian tunnussävel: Heijuu junttana poo..." mm. seuraavasti:
”…On »demokraattisesti» hallittava järjestö, jonka johtoportaassa olevat haluavat jatkuvasti säilyttää asemansa. Johtoporras on nykyaikainen eikä turvaudu suoranaisesti junttalappuihin eikä muihin raakoihin menettelytapoihin. Se harrastaa suhdetoimintaa. Sillä on käytettävissään järjestön varat, joiden avulla se ohjailee propagandatoimintaansa täsmälleen oikeaoppisessa hengessä. Järjestön julkaisutoiminta hoidellaan tuossa hengessä, sen toimihenkilöt on valittu ehdottomasti »luotettavista» yksilöistä ja vähänkin epävarmat tyypit on hienovaraisesti vapautettu järjestön palveluksesta. Propaganda hoidellaan siten, että johtoportaan ansiot näyttävät tuntuvasti todellista suuremmilta ja mahdolliset virheet eliminoidaan näkymättömiin. Vastustajien (niiden, jotka voisivat olla seuraava johtoporras) virheet esitetään vahvasti suurennettuina ja heidän ansioistaan vaietaan. Kaikki tuo taitavasti ja hienovaraisesti, suhdetoimintaa.
Sitä ei sanota edes propagandaksi, koska jotkut voisivat höristää korviaan. Sitä sanotaan valistustyöksi ja siihen tarvitaan paljon rahaa. Mutta rahaahan on, eikä sen tuhlaamista surra, koska se ei ole omaa rahaa. Ja missä on se mies, joka uskaltaa nousta vastustamaan, kun on kysymys valistustoiminnasta? Sellaista miestä ei ole.
Harjoitetaan siis sopivaa »valistustoimintaa», järjestön hyväksi (todellisuudessa järjestön johtoportaan hyväksi). Järjestellään kursseja, luento- ja opintopäiviä, joilla luotettavat järjestöteknikot suorittavat aivopesua. Sopiviksi havaituista koulutetaan samalla kaikessa hiljaisuudessa uusia järjestöteknikkoja, joille taitavasti neuvotaan, miten kiusallinen oppositio pienemmissä puitteissa nujerretaan.
Mutta eihän tuo toki riitä. Saattaa olla ihmisiä, jotka ovat tuollaisen valistustyön saavuttamattomissa. Jos heidän arvellaan olevan edes jonkinlaisia tekijöitä silloin, kun tärkeitä ratkaisuja tehdään, on heihin saatava kosketus. Aivan erityisesti silloin, jos he ovat epävarmoja tapauksia, eivät siis ole riittävän selvästi johtoryhmän kannattajia, mutta eivät liioin avoimessa oppositiossakaan.
Heidät on pyrittävä hoitamaan. Mutta miten? Varsin yleinen on ns. lohivoileipäsysteemi. Upea päivällispöytä riittävine tykötarpeineen on monesti koeteltu keino…”
Kannen tekstissä viitataan Aake Jermon ja Jorma Blomqvistin reportaasiin, jossa tuodaan esille vaikutelmia kahdelta rajalta; Haaparannasta ja Vaalimaalta.
Näin esipuheessa: "Suomen valtakunnan rajojen pituus on kaikkiaan 4307 km. Maarajaa on 2609 km ja merirajaa 1698 km.
Maarajasta on Neuvostoliiton vastaista itärajaa 1357 km. Läntistä maarajaa taas on 1252 km. josta Norjan vastaista 716 km ja Ruotsin vastaista 536 km.
Rajojen valvonnasta ja vartioinnista huolehtii sisäasiainministeriön alainen. armeijan tapaan järjestetty rajavartiolaitos. Maarajojamme vartioimassa on neljä rajavartiostoa: Kaakkois-Suomen rajavartiosto, jonka esikunta on Immolassa, Pohjois-Karjalan rajavartiosto Onttolassa, Kainuun rajavartiosto Kajaanissa ja lapin rajavartiosto Rovaniemellä. Merirajojen vartioinnista huolehtii merivartiolaitos, joka nykyään on osa rajavartiolaitosta. Se jakaantuu kolmeen merivartiostoon: Suomenlahden, Saaristomeren ja Pohjanlahden merivartiostot.
Elämä rajalla ja sen välittömässä läheisyydessä on aina ja kaikkialla ollut luonteeltaan melkoisesti erilaista kuin muualla. Usein puhutaan - eikä syyttä - rajan kiroista. Reportterimme ja valokuvaajamme ovat käyneet tutustumassa jokapäiväiseen elämänmenoon sekä Suomen läntisellä että itäisellä maarajalla. Mistään rajan kiroista ei nykyään voida puhua; olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä kaikkien rajojemme takana on naapurivaltiot, joiden kanssa olemme ystävällisissä suhteissa. Tunnelma valtakunnanrajan välittömässä läheisyydessä on kuitenkin nykyäänkin, normaalioloissa, omaleimainen; ikään kuin tietynlaisen jännityksen sävyttämä. Jo yksistään rajavyöhykkeellä voimassa olevat erikoismääräykset, jotka rajoittavat kansalaisten Liikkumis- ja toimintavapautta, antavat jokapäiväiselle elämälle rajan pinnassa oman erikoisen sävynsä.
»Itä on itä ja länsi on länsi, ei kohtaa ne milloinkaan», sanoi Kipling aikoinaan. Kai se niin on. Vaikka niin lännessä kuin idässäkin on ystäviä rajan takana, on rajan tunnelma kuitenkin tuiki erilainen. Länsirajallamme eletään niin kuin ei rajaa lainkaan olisi. Pohjoismaiden välillä ei ole viisumi- eikä passipakkoa, joten kaikki saavat vapaasti liikkua valtakunnasta toiseen; vain tullisääntöjä on noudatettava. Itärajalla ovat asiat toisin. Siellä ovat rajoitukset hyvinkin ankarat. Siellä liikkuessaan tuntee jatkuvasti olevansa kuin kahden maailman rajalla."
Juttu on kahdeksan sivun mittainen, jokainen aukeama sisältää neljä kuvaa, kaksi sivullaan taitettuina sivun sisäreunaan, ulkoreunassa on kunkin kuvan kohdalla siihen liittyvää tekstiä vajaan puolen sivun mittaisesti varustettuna kolmen rivin anfangilla. Kuvien väliin on sijoitettu otsikkotekstit:
"Länsirajalla kaarretaan tien toiselle puolelle, itärajalla kuluu muodollisuuksiin melkoisesti aikaa"
"Lännessä kuljetaan maasta toiseen milloin halutaan, itärajan yli ei niin vain mennä"
"Valtakunnan rajaa vartioidaan niin lännessä kuin idässäkin"
"Lännessä on tapana naida poikki oman rajan, idässä saa katsella omia entisiä peltojaan"
"Länsirajan yli viedään Suomen rahaa hyvin paljon, itään saa kukin viedä korkeintaan 20000 mk"
Viimeksimainitussa tekstissä kerrotaan, että jos rahaa sattuu olemaan mukana enemmän kuin 20 tonnia, ne pitää jättää talteen tulliasemalle; vuonna 1962 elokuun loppuun mennessä talletuksia oli yli 10 milj. mk.
"Onpa sattunut sellaistakin, että tulliasemalta on jouduttu toimittamaan sinne talletetut rahat - sillä kertaa yli 80000 mk - vainajan kuolinpesälle. Kysymyksessä oli melko vanha mies, joka matkatoveriensa kertoman mukaan kuoli Leningradissa kaunistelematta sanottuna - viinaan.
- Teidän pitäisi nähdä jokin turistiporukka, joka on palaamassa Leningradista, reportterille sanottiin. - Ei se ole mitään leikkipuhetta vaan totisinta totta, että sieltä silloin tällöin palaa miekkosia, jotka eivät tiedä Leningradissa käyneensäkään. Täällä Vaalimaalla ne rupeavat ihmettelemään, että milloin se Leningrad oikein tulee ja ovat ällistyneitä, kun rajavartija - jota he kai luulevat venäläiseksi miliisiksi - puhuu suomea."
Nimimerkki Havukka on kirjoittanut pakinan "Atomitarinaa". Teksti paljastaa tekijän Veikko Huoviseksi. Jutun aineksia on julkaistu myöhemmin hänen novellikokoelmissaan.
Väinö Länsiluoto ja Urpo Rouhiainen päättävät juttusarjansa presidentti Urho Kekkosen Ranskan-vierailusta otsikolla "Loppu hyvin, kaikki hyvin". Rouva Kekkonen kastaa Suomeen tulevan Alsthom-veturin Väinämöiseksi, presidentti viihtyy hyvin työläisten seurassa niin veturi- kuin autotehtaallakin, josta saa lahjaksi Peugeot 404-auton. Marseillen satama-alueella kiertoajelulla presidenttiä seurasivat sammakkomiehet, jotka "olivat valmiit puolustamaan valtion päämiestämme henkeen ja vereen".
Patsaskiistoista on pari sivua. Uusin riita koskee Matti Hauptin tekemää teosta "Kokoava voima", joka suuresti muistuttaa Auguste Rodinin "Kolmen varjon" miestä. Kummastakin veistoksesta on kuvia edestä ja takaa. Jutussa viitataan HS:n Olli Valkosen kirjoitukseen. Patsaskiistoista luetellaan vielä presidenttien kuvat eduskuntatalon edessä, Ida Aalberg-monumentti, Sibelius-monumentti, Kauko Räsäsen reiällinen enkeli, Kain Tapperin Oriveden alttaritaulu.
"Mitä ruoka maksaa meillä ja muualla" -otsikolla on suuri värillinen vertailu keskiaukeamalla, jossa todetaan Suomen olevan kallein maa vain sokerin ja margariinin osalta. Vertailumaita Suomelle ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Englanti, Ranska, L-Saksa ja Sveitsi. Kahvi on kalleinta Saksassa, toiseksi kalleinta Suomessa ja halvinta Englannissa. Norjasta ja Englannista saa sokeria edullisimmin, Ruotsissa leipä on kalleinta ja Tanskassa halvinta.
Veikkauskonetta, joka muistuttaa hyvin paljon nykyistä lottokonetta, esitellään. Sen tarkoituksena on arpoa peruutetut pelit. Kuvassa hallitussihteeri Erkki Laaksovirta ja ylikonstaapeli Eino Riikonen suorittavat arvontaa. Laaksovirta on "varmuuden vuoksi asettunut selin lasipalloon, jossa 36 pientä pingpong-palloa napin painalluksella aloittaa pyörimisensä".
KUVA-POSTIn lukijaraati arvostelee kirjoja. Tällä kertaa luettavana on ollut Juhani Mustosen Kunnian kukko. Raadin mielipiteistä lyhennelmät:
"Kunnian kukko oli lukuelämys, jollaisen kokee harvoin (maalari Tampereelta)."
"Romaania ei ymmärrä, mutta onko kirjoittaja tarkoittanut sen ymmärrettäväksi! (kotirouva)."
"Ei ole suurikaan taito saattaa lukija ymmälleen. Tarvitsee vain sinkauttaa muutama älyttömyys (voimistelunopettaja)."
"Kunnian kukko ei ole huono teos, mutta hullusta Bagdadista en silti ymmärtänyt yhtään mitään (koneteknikko)."
"En löytänyt kirjasta mitään mainittavaa lukemisen arvoista (poliisin rouva)."
Angel Alcazar de Velasco kertoo juttusarjassaan Martin Bormannista, jonka auttoi pakoon Etelä-Amerikkaan. Kuudennessa jaksossa kerrotaan de Velascon ja Bormannin tapaamisesta vuonna 1957. Velasco pääsi liikkumaan Etelä-Amerikassa väärennetyin paperein muka härkätaisteluseurueen johtajana.
Eila Pennanen kirjoittaa tarinan nimeltä "Miehekäs mies", jossa päähenkilö paljastuu kuoltuaan robotiksi, kuvakatsauksia on ympäri maailmaa, Kent-savukkeita, Neosynephrine-nuhalääkettä, Forapin-reumalääkettä, Optylan-lasten kuumelääkettä, Pepsodent-hammastahnaa ja Aga-televisiota mainostetaan. Sarjakuvia on kolme: Sirpa ja Saku, Virtasen katti ja Ben Bolt. Sillireseptejä on tarjolla, ja takasivulla on huumoria, josta tässä näyte:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti