Haikeaa huhtikuuta

Olen kunnostellut huollon tarpeessa olevaa soitintani ja soitellut sillä vanhaa musiikkia. Kappale videolla on muutaman sadan vuoden takaa, soittimen ovat japanilaiset huilusepät tehneet 1970-luvulla. Soittaja sijoittuu ikänsä puolesta näiden väliin.

Huhtikuu on kuukausista julmin, totesi T.S.Eliot. Voihan se olla, mutta sopivalla musiikilla sitä voidaan myös haikeuttaa. Soittajan hyviin tapoihin ei kuulu pyydellä anteeksi huonoa äänitystä ja muita virheitä esityksessä. Ennen tämän julkaisua meilasin säveltäjälle ja kysyin, käykö tämä esitys päinsä. Vastausta ei tullut, joten mielsin vaikenemisen myöntymisen merkiksi. Äänitys on tehty läppärin ääressä, ja yhdellä ohjelmalla on sitten lisätty kaikua esiasetuksella "large room", jota on kasvatettu vielä muutamalla neliömetrillä.

Kuva rakentuu soiton aikana kubismista vaahteran kevätsateiseen oksaan.

Likkojenko soitin

Pätkä 70-luvun puolivälin japanialaista huilua. 

Töölöntorin reunalta-blogissa kerrotaan Jethro Tullin konsertista ja harmaahapsisista ponnaripojista. Nuoremmille pitänee kertoa, että kyseinen Jethro ei tee asuntokauppoja eikä hölmöile muutenkaan kaikilla kanavilla. Savolaisittain on tietysti mahdollista, jos tämä kiinteistövälittäjä saapuu pihaan, kuulla huudahdus "Jethro tulj!"

Ensinnäkin on autuaallista ja oikeus ja kohtuus, että myös mieshuilistit, onpa heillä hiuslaite mikä tahansa, pääsevät esille. Huilusta on vuosien kuluessa tullut ihan likkojen soitin. Moni aloittaa opiskelunsa teoksen "Marin huilukoulu" siivittämänä. Nimi ei tarkoita Coloradossa laillistettua nautintoainetta eikä sukulaiskansaamme Putiniassa. Kun Turon, Jeren, Jyryn, Otson, Väinön tai Veikon kaverit näkevät sen kotona tai koulurepussa, onpa hauskaa.

Onneksi nyt kuitenkin RSO:ssa on mieshuilisti, tosin Japanista tullut, mutta sieltähän hyvät huilutkin tulevat.

Aiheesta lisää täällä.

Pieni huilusarja IV

Pienen huilusarjan neljännessä osassa soi Clara Schumannin (s.13.9.1819) Romanssi nro 1 sovitettuna huilulle ja pianolle. 1800-luvun romantiikkaa viululle, mutta jolle metallihuilun soundi antaa viuluun ääneen verrattuna oman intensiivisen värinsä.

Taikuri on itsekin ihmeissään, kun pieni huilusarja rakentui neljän peräkkäisinä päivinä syntyneen säveltäjän teosten varaan.

Pieni huilusarja II

Eipähän arvannut, tai tiedä vaikka olisi arvannutkin William Boyce (s.11.9.1711) säveltäessään barokkiajan sinfonian, että sitä kolmensadan vuoden päästä soitettaisiin huiluorkesterilla. Barokkiaikana ei ollut säveltäjienkään mielestä niin nougattia, soitettiinko joku sävellys krummhornilla, ofikleidilla, flageolotilla, violonilla, luutulla tai gamballa, kunhan ei sentään saksofonilla tai thereminilla, pääasia, että hyvältä kuulosti. Tästä huiluorkesteriesityksestä saa itse kukin kuulija luoda mielipiteensä.

Pieni huilusarja I

Niccolo Jommellin (s, 10.9.1714) 301-vuotissyntymäpäivän kunniaksi tämä taidemusiikkiesitys. Kyseessä on konsertto traversohuilulle (nykyisen Böhm-poikkihuilun edeltäjä), jousille ja continuolle (kosketin- ja bassosoitin). Jommelli ehti katsella 1700-luvun maailmaa 60 vuotta. Musiikkityylit muuttuivat, soittimet kehittyivät. Nykymusiikkia kuunnellessa tulee joskus mieleen, joko kaikki järkevät kappaleet on sävelletty. Soittoporukassamme joskus arvioidaan uusia biisejä sillä, voiko niitä kuulija viheltää perästä - siis muistnnvaraisesti esityksen jälkeen. Nykysävellysten yhteydessä perästä viheltäminen tuottaa usein vaikeuksia - paitsi jonkin 16-äänisen klusterin ääni voi sattua kohdalle.

Aurinko paistaa ulkona kuten intiaanikesässä ainakin. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut, että intiaanikesä on viroksi vananaiste suvi, eli mummokesä.

Selfiet

Kuvan etummainen selfie on otettu n. 40 vuotta sitten, vanhemman miehen naama öylössäpäivänä. Rillit ja viikset ovat jääneet pois, pilli saattaa olla sama.

Soivana näytteenä Mozartia. Sekä eilinen Rampal ja tänäinen Pahud näyttävät soittavan kultahuilulla. Rakenteellinen ero on soittimen loppupäässä eli jalassa. Rampalilla on C-jalka ja Pahudilla H. Nuoremman miehen pillillä saa matalimman sävelen puoli sävelaskelta alempaa. Tässä Mozartissa sitä ei tosin tarvita, ellei sitten kadenssissa. Kadenssi on se osa sävellystä vähän ennen kunkin osan loppua, jossa muut soittajat ovat hiljaa, ja jonka perinteisesti solisti on laatinut itse taitojaan näyttääkseen.

Jatsin poljentoa Versaillesissa

Tänä vuonna en vielä ole huiluun tarttunut. Ensi keskiviikkona alkavat harjoitukset. Sitä ennen on hyvä karistaa turhat luulot omasta taidosta tämän videon myötä. Jean-Pierre Rampal (s. 7.1.1922) soittaa Claude Bollingin sävellyksen huilulle ja jazztriolle.

Säveltäjä soittaa pianoa, esityspaikka on Versailles - sisällä ja ulkona. Tyyliltään aika lähellä Dave Brubeckia, 5/4-osa pätkää myöten (Javanese 13:15). Kannattaa kuunnella kokonaan, en tiedä, tuleeko tässä linkatussa versiossa mainoksia, mutta sulkekaa niiltä sisimpänne.

Etumerkitöntä menoa

Paul Hindemithin (s. 16.11.1895) biisi, jonka aikaisemmin mainitun sijasta toinen Korean Kim huilulla soittaa, on siitä mukava, että sen missään osassa ei ole alussa ylennys- tai alennusmerkkejä. C-duurissa tai a-mollissa siis mennään, ellei kirkkosävellajeja oteta huomioon. Ensimmäinen osa päättyy kuitenkin B-duurisointuun, toinen H-duuriin, kolmas a-molliin ja neljäs taas B-duuriin. Tilapäisiä ylennyksiä ja alennuksia on sitten senkin enemmän. Laskin, että ensimmäisen osan toistasadassa tahdissa on vain kuusitoista merkitöntä. Varmaan myös Saksan maanisät kiinnittivät tyyliin huomiota, koska pitivät Paulin säveltuotantoa epäsaksalaisena, ja säveltäjä katsoi parhaaksi poistua maasta noin kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Tutkin omistamaani nuottia ja hämmästyksekseni huomasin, että joku pianisti oli tehnyt siihen sormijärjestysmerkintöjä ja iskuviivoja. En muista kenen kanssa sitä olen soittanut tai harjoitellut - toisaalta vain lahjattomat harjoittelevat, tai sitten pianistit.

Nyt marraskuun kaamoksen kunniaksi olen tutustunut viiteentoista musiikkihenkilöön. Suurin osa heistä on ollut minulle ennalta tuntemattomia, valikointi on tapahtunut Wikipedian päiväkohtaisten artikkeleiden perusteella.

Tässä vielä nimet ja synttäripäivät:

Karl Ditters von Dittersdorf 2.11.1739
Emils Darzins 3.11.1875
Vadim Salmanov 4.11.1912
Attilio Ariosti 5.11.1666
Ray Conniff 6.11.1916
Ignaz Brüll 7.11.1846
Arnold Bax 8.11.1883
Rudolf Karel 9.11.1880
Henri Rabaud 10.11.1873
Andrea Zani 11.11.1696
Alexandr Borodin 12.11.1833
George Whitefield Chadwick 13.11.1854
Johann Nepomunk Hummel 14.11.1778
Artie Matthews 15.11.1888
Paul Hindemith 16.11.1895

Säveltäjien tuotoksia olen linkittänyt YouTubesta kyseisen päivän kohdalle.

Karlin kvartetto

Vanha, kulunut ja pejoratiivinen kysymys kuuluu: - Mikä soi kauniimmin kuin kaksi huilua? Vastaus kuuluu: - Yksi huilu. Entäpä kun huiluja on äänessä kerrassaan neljä kerrallaan? Kappaleen säveltäjä Karl Ditters von Dittersdorf syntyi marraskuun 2. päivänä vuonna 1739, ja tunnetaan nykyään ehkä parhaiten kontrabassokonsertoistaan. Tämä videolla oleva kvartetti edustaa kuitenkin orkesteripartituurin yläriviä, ja nätisti soi, jos ovat soittajatkin nättejä. Aikaisemmassa Mahlerin kisällijutussa mainitsin japanilaisorkesterin soittajien sukupuolesta suhteutettuna nykyisten orkesterien huilistisukupuolijakaumaan. Tämä olkoon nyt tasoituksena tasa-arvoasioista mielensäpahoittajille.

Joutukaat autuaat sielut

Tasan 300 vuotta sitten syntyi säveltäjä Christoph Willibald Ritter von Gluck Baijerissa. Tunnetuin sävellyksensä on ooppera Orfeus ja Euridike, josta aiheesta aiemmin käsittelemäni Offenbach teki köykäisemmän version hameenhelmoja heiluttelevan can canin kera. Kreikkalainen Orfeus oli kova poika soittamaan. Kun rakastettunsa Euridike kuoli käärmeenpistoon paetessaan kilpakosijaa, Orfeus lähti häntä manalasta pelastamaan soiton keinoin. Manalan johtoryhmä liikuttui kauniista musiikista, ja lupasi Eurin pois sillä ehdolla, että Orfe ei tähän kotimatkalla vilkaisisikaan. Tiedetäänhän se, kuinka siinä kävi - niinkuin antiikin taruissa yleensä. Orfeus meni vuorille kovaäänisesti suremaan, ja paikalliset terroristikapinalliset pilkkoivat hänet ja heittivät pään jokeen, missä se vielä huusi Euridikea.

Videolla Paula Robison soittaa oopperasta tunnetuimman pätkän, "autuaitten sielujen karkelon", jonka tunnetuin pätkä alkaa kolmen minuutin kohdalla. Se tunnetaan nimellä "Gluckin melodia", ja on huilistien hää-, hautajais-, kirkkokonsertti- ja kevätnäyteohjelmistossa sangen yleinen. Paula ja kumppanit esittävät sen mukavan reippaassa tempossa; monesti kuulee, esimerkiksi urkusäestyksellä, sitä soitettavan turhan hitaasti.

Lunta odotellessa

Wikipedian syntyneet-henkilörekisteriä penkoessani huomasin, että mainio huilisti ja säveltäjä Michel Blavet on syntynyt 13. maaliskuuta vuonna 1700.

Blavet oli siitä erikoinen huilisti, että hän soitti vasemmanpuolisesti. Soitin oli poikittain suun edessä sojottaen vasemmalle, kun se tavallisesti sojottaa oikealle. Barokkiajan läpättömillä ja vähäläppäisillä huiluilla se onnistui helpommin, kuin nykyaikaisilla, joissa koneisto on suunniteltu niin, että vasen käsi on lähempänä puhaltajan päätä sormenpäät taaksepäin oikean olan päällä ja oikea kauempana sormenpäät eteenpäin.   

Siirryin nuottikokoelmalleni, ja sieltähän käteen osui eri säveltäjien etydejä sisältävä kokoelma. Blavetin osuutta edusti e-molliin sävelletty Rondeau. Kynämerkinnöistä päätellen olen sitä joskus harjoitellut, ehkä jossakin tempossa osannut soittaakin.

Soittopuolen annoin nyt kuitenkin läppärin tehtäväksi. Hyvinhän tuo siitä selviytyy - virheettömästi muuten, mutta vähän konemaisesti, vaikka "humanic-" ja barokkiasetukset ovat päällä.

Säätieteilijät ovat luvanneet hurjia lumisateita Etelä- ja Itä-Suomeen. Lisäsin musiikin taustalle kuvia keväisestä pihamaisemasta ennenkuin kaikki peittyy talvisen hangen alle. Viimeisenä on kuva kappaleen äänestä.   

Päivänsankarien tuotoksia

Säveltäjä Francis Poulenc (s. 7.1.1899) oli Ranskan Les Six-säveltäjäryhmän jäsen - vähän samaan tapaan muodostettu kuin venäläinen viiden kompositöörin kopla, josta oli juttua viime viikolla. Tässä kuultava huilusonaatti on vuodelta 1956, koko uudemman kamarimusiikin merkkiteoksia.

Poulenc oli myös pianisti, ja aikaisemmin Youtubesta löytyi tämän kappaleen versio hänen ja Jean-Pierre Rampalin (s. 7.1.1922) kanssa. Laitoin sen bogiin muutama vuosi sitten, mutta jonnekin se sitten häipyi. Joka tapauksessa kappale on Rampalille sävelletty. Pianistina on tässä Robert Veyron-Lacroix.

Tuhannes

Tuhannennenninnannonnan kerran kunniaksi pitkästä aikaa huilumusiikkia. Federica Lotti siinä tulkitsee Luigi Nonoa (s. 29.1.1920). Huilistin lisäksi puikoissa on Alvise Vidolin kääntämässä nappulaa.

Bassohuilua en ole koskaan edes nähnyt, saati kädessäni pitänyt. Nauttikaamme yhdessä Nonon "Hengittävästä kirkkaudesta" vajaan 23 minuutin ajan.

Huilataan

Lantalainen ja Lapin mies tekivät yhteistä matkaa hikipäässä. - Eiköhän huilata vähän, etelän mies sanoi. Toinen vilkaisi kummissaan ja pisti lisää vauhtia. Kovin vaikea on tulkita toisen kielialueen ilmaisua, kuten jo kai aikanaan Wittgensteinkin mietelmillään tarkoitti.

Tässä kuuluvan musiikin on säveltänyt André Jolivet (s. 8.8.1905), ja tässä huilisti ei pahemmin huilaa, tai sitten huilaa - riippuen puhutaanko lapiksi vai lannaksi.

Hyvää tammikuun loppua itse kullekin säädylle. Tänään vietämme Schubertin syntymäpäivää. Kaikkihan Franzin tietävät, mutta onkos tämä  Deviennen Francoise muille kuin huilisteille tuttu? Francoise on syntynyt tammikuun 31 päivänä vuonna 1759, Franz 1797. Käytännössähän he ovat etunimikaimoja, Ransuja mitä Ransuja.

Got any porter?

Nyt kopisevat aasinsillat oikein olan takaa. Kaapista löytyi pullo portteria, jonka aion tyhjentää kohtsillään. Uuraan etsimisen tuloksena eilen löysin videolla soitettavan kappaleen nuotit toisesta kaapista. Amy Porter soittaa tuossa, eikä yhtään hassummin. Voi olla, että itse soitan ensimmäistä osaa ensimmäisenä adventtina Ruhrin rannalla muutama sata vuotta vanhassa kirkossa. Kirkkoakustiikka pelastaa huilistin siinä, missä pedaali pianistin.

Sillalla kulkevia eläimiä ovat myös pukit, ne kolme joista suurin puski peikon jokeen. Se ei ollutkaan valepukki, vaikka valelääkäreitäkin jää poliisin haaviin tuon tuosta. Onhan toki ollut valelentokapteeneja ja muita meneviä miehiä, mutta valepoliitikkoja, lieneekö heitä?

Lämmittelymusiikkia

Kun orkesteri kokoontuu soittamaan - harjoituksiin tai konserttiin - kuullaan usein lämmittelymusiikkina huilupultista tämän biisin alkua. Käyrätorvet vastaavat siihen Till Eulenspiegelillä. Säveltäjä Claude Debussy syntyi 22. elokuuta vuonna 1862 ja oli mukana impressionismin kuohunnassa ja raukeudessa siinä missä Manet, Monet ja monet muut muusikot ja maalarit.

Syrinx on varmasti tunnetuin soolohuilusävellys, ja siitä on Youtubessa ainakin ruumenkopallinen esityksiä.

Tältä näyttää alku:

Doppler-ilmiö

Doppler-ilmiöksi nimitetään nykyään sitä, kun esimerkiksi lähestyvän formula-auton ääni tuntuu mataloituvan kuulijan ohitettuaan.

1800-luvun Doppler-ilmiö on kuvassa. Huilisti- ja säveltäjäveljekset Franz ja Karl Doppler. Penkoessani taas jälleen kerran International Music Score Librarya, havaitsin näiden herrojen olevan siellä hyvin edustettuna.

Veljekset mustassa puvussaan ja kiiltävissä saappaissaan yhdistettynä virtuoosimaiseen soittoon on varmaan ollut mieleenpainuva näky.

Vähän harmitti, kun melkein kaikki nuotit, joita jouduin kaupasta ostamaan aikoinaan, ovat nyt siellä PDF-muodossa tulostettavina, kuten Franzin Valakialainen ja Unkarilainen paimenfantasia. Valakialaista en ole treenannut, mutta unkarilaista tuli aikanaan kokeiltua. Oikea nuotti oikeaan aikaan, on hyvä ohje.

Allaolevalla videolla ei soiteta kumpaakaan mainittua kappaletta, vaan poikain säveltämää Unkarilaista fantasiaa kahdelle huilulle ja pianolle. Piano on vaihdettu orkesteriin, eikä solisteissakaan ole valittamista edes näön vuoksi...

Kallen konsertto

Jussi S. Puron poika Kalle Vilppu syntyi 8. maaliskuuta vuonna 1714. Muusikko ja säveltäjä hänestä tuli kuten isästäänkin. Nättiä keväistä, vai olisiko jo ihan kesäistä musiikkia tässä kuulemme. Olen itse joskus räpeltänyt sekä Isä-Jussin että Poika-Kallen soolohuilukappaleita, mutta tässä on kyseessä konsertto, eli orkesterin ja solistin yhteinen taideluoma d-mollissa, jossa on vain yksi alennusmerkki.

Ylenmääräinen määrä alennus- tai ylennysmerkkejä aiheuttaa joskus vaikeuksia soittajille. Niinpä eräässä soittokunnassa aikanaan kapellimestari oli helpottanut alkuharjoituksia ja määrännyt ensin soitettavaksi ilman näitä kiusankappaleita. Niitä sitten vähitellen taidon karttuessa otettaisiin huomioon.

Kuuntelin äsken autoradiosta hetken Mozartin Taikahuilun analysointia, kuinka luku 3 esiintyy musiikkinäytelmässä alinomaa. Alkusoiton sävellajikin on Es-duuri, kolme alennusmerkkiä, joista muodostuu viivaston alussa kolmio, joka taas on vapaamuurariuden tärkeä symboli. Juontaja kertoi, että Mozartin aikana melkein kaikki kuuluivat vapaamuurareihin.

Kapellimestareita

Giovanni Battista Pergolesi, s. 4.1.1710, on säveltänyt yllä nähtävän ja kuultavan konserton huilulle ja muutamalle jousisoittimelle. Huilisti toimii samalla kapellimestarina. Palautin äsken kirjastoon suomalaisia kapellimestareita käsittelevän paksun kirjan. Arvelin ensin lukea hilpaisevani sen muutamassa iltayön tunnissa, mutta se veikin, 1000 sivua, muutaman iltayön tunteja plus vähän ihan valoisenakin aikana.

Ihan hyvä kirja, alkuosa varsinkin Kajanuksen, Sibeliuksen, Järnefeltin ja Wegeliuksen ajoilta mielenkiintoista luettavaa.

Auringonpimennyskin sattui tälle päivälle, ja ihmettelinkin, miksi kymmenen - puoli yhdentoista aikaan oli niin pimeää kuin oli. Auringonpimennyksestä kerrotaan, että linnutkin lakkaavat silloin laulamasta ja luonto hiljenee muutenkin. Ainakin lintujen lauluasia pitää paikkansa. En kuullut hiiskaustakaan.