Vuosihuolto

Vladimirski: Mustat korpit

Leninin näköinen mies astuu ulos punaisesta Ikarus-bussista Tampereen Kaihari-Centerin parkkipaikalla. Ansioituneet kansalaiset ovat päässeet seuramatkalle Suomeen. Koska kotona on vaikea hankkia kohtuullisella hinnalla sukkahousuja, purukumia ja muovikasseja, niitä ostetaan täältä. Koska Suomessa suomalaisten on vaikea hankkia kohtuullisella hinnalla vodkaa, sitä tuodaan. Bilateraalinen vähittäiskauppa kukoistaa - kumpikin osapuoli on tyytyväinen.

Mutta miksi Leninin näköinen mies on mukana, kuinka hän on ansioitunut?

Kävellessään kerran torin laitaa tuhatkirkkoisessa Moskovassa viereen pysähtyy musta umpiauto, liekö Volga tai Zim - ylen kiiltävä ja hieno kumminkin. Takaovi avautuu ja mies sieltä huutaa: - Hyvää päivää, toveri kansalainen, voisimmeko hiukan keskustella?

Puhuteltu säikähtää, miettii viime aikojen tekojaan, elämänsä vaellusta, työpaikan komissaaria...

- Älä pelkää, meillä on sinulle hyvä tarjous, josta et varmasti voi kieltäytyä, tule hetkeksi istumaan tänne.

Mies tietää, että mustassa umpiautossa tehdystä tarjouksesta ei yleensä voi kieltäytyä ilman vakavampia seurauksia ja kömpii sisään. Ovi sulkeutuu ja hetken päästä auto kaartaa torin poikki kohti muurin ympäröimiä rakennuksia.

Samovaari hehkuu toimistohuoneen pöydällä, tupakkaa, monta eri laatua savukkeita on tarjolla. Virkailijat kertovat miehelle Leninin vuosihuollon olevan ajankohtainen, ja pyytävät häntä viikoksi sijaiseksi - ulkonäön vuoksi.

- Emme sinua sattumalta tässä ja nyt löytäneet, he sanovat. - Jo pitemmän aikaa elämääsi tarkkailleet olemme. Ulkonäkösi lisäksi olemme kiinnittäneet huomiota työsi hoitamiseen ja muihinkin elintapoihisi. Palkkioksi saat matkustaa Suomeen, joka on ystävällismielinen vaikkakin vielä takapajuinen maa. Oikealla asenteella siellä voit edistää kansojemme välistä ystävyyttä, avunantoa ja yhteistyötä. Tuliaisiksi voisit tuoda meille näytteitä tekstiiliteollisuudesta vertailun vuoksi, vaikka sukkahousuja ja James-merkkiset farmarihousut kokoa 52.

Mies viedään mustalla autolla kotiinsa. Sekavin tuntein hän kertoo vaimolleen, mitä on tapahtunut. Työ on helppo, mausoleumin aukiolopäivinä lepäillään arkussa selällään kädet peiton päällä ja silmät kiinni. Virkailijat lupaavat antaa päivittäin rauhoittavaa lääkettä tarpeeksi, jotta työ sujuisi paremmin. Ei ole suotavaa, että Lenin yskähtelisi tai aukoisi silmiään kesken kaiken.

Niin on käynyt joskus aikaisemmin, ja katsojien keskuudessa syntyi pieni paniikki, joka kuitenkin saatiin aisoihin. Mediakaan ei asiasta maininnut. Silloinen Leninin tuuraaja ja viraston päällikkö saivat siirron Sahalinin kalakombinaattiin.

Tehtävä sujuu mainiosti, lääkettä annostellaan sopivasti niin, että elonmerkkejä alkaa näkyä välittömästi sulkemisajan jälkeen. Musta auto kiidättää miehen päivittäin kotiin ja työhön. Naapurit katselevat liikennettä kummissaan. Jotkut alkavat tervehtiä kohteliaasti, jotkut välttelevät kohtaamista. Vaimolta kysellään, mutta koska tämä ei pidä meri-ilmastosta, eikä sanottavammin kalastakaan, pitää suunsa kiinni.

Suomen-matkan jälkeen on mukava kuunnella miehen tarinoita läntisestä naapurimaasta - siistiä oli siellä ja paljon tavaraa esillä.  Kummallisia kirjaimia vain käyttivät. Yhden purukumin nimi oli POP, mutta sitä ei lausuttukaan "POP" vaan "поп". Liekö sitten tavallisella työläisellä asiaa kapitalistin kauppaan.