Jazzviikolla tänään luomme katseen ja korvan musiikkigenreen nimeltä swing. Kun ns. dixieland-kokoonpano käsitti tyypillisimmillään klarinetin, kaksi kornettia (tai trumpettia), pasuunan, banjon, pianon, tuuban ja rummut, kuvan mallisessa 1930-luvulla kehittyneessä orkesterissa oli 5 saksofonia (2 alttoa, 2 tenoria, baritoni sekä vaihtosoittimina klarinetteja ja sopraanosaksofoneja), 3-4 trumpettia ja pasuunaa, piano, kontrabasso, kitara ja tietysti soittajan paras ystävä rumpali (soittajat syömmää ja tuu siehhii rumpal!). Kun Dixiä soitetaan ainakin osittain ns. kollektiivisesti improvisoiden, niin swingissä on tarkat sovitukset, jotka muodostavat täsmälliset taustat improvisoiduille sooloille tai laulusolistille. Aksenttimerkkejä käytetään; pisteellinen neljäsosa saattaa soida vähemmän aikaa kuin tenuto-viivallinen kahdeksasosa. "Se on sitten iskulle tai ei", on hyvä ohje tässäkin musiikissa.
Jazzin kehitystä voi mielestäni rinnastaa hyvin klassisen musiikin tyylisuuntiin. Barokki polyfonisine fuugineen ja kenraalibassoineen rinnastuu dixielandiin, swing bigbandeineen on jo klassismia ja romantiikkaa.
Alla oleva ääninäyte on vuoden 1938 Amerikan listahitti, joka saattaa tuossa värikuvassakin ottohetkellä soida. Kuva on Opistolehden kannesta vuodelta 1989. Kappaleen nimi itäsuomalaisittain suomennettuna on "Elä tie nuin, jiät vielä tuommoseks".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti