Päivän biisinä Karajanin Herbien johtama esitys Georges Bizetin Arlesitar-sarjasta. Arlesitar on sen ensimmäisen myllykirjailijan, Alphonse Daudetin, kertomus kokoelmasta "Kirjeitä myllyltäni". "Kirjeitä myllystäni" on taas toisen myllykirjailijan teos, jossa huutia saavat mm. saatanan tunarit.
Georges Bizetin syntymäpäivää vietetään 25. lokakuuta; ensimmäisen kerran vuonna 1838. Arlesittaren musiikki on sävelletty 1872, vajaa 30 vuotta saksofonin keksimisestä. Tällä paholaismaisella torvella soitetaan soolo - videolla se alkaa noin kolmen ja puolen minuutin kohdalla. Eräässä opiskelijakokoonpanossa tuota tuli hapuiltua. Alttosaksofoni oli Stravinskin inhokkisoitin: "Siinä on nuorisorikollinen ääni". Kokoonpano, josta mainitsin toimi Jyväskylässä ja aluksi sitä johti Ahti Karjalainen. Siis ei K-linjan vaan kapellimestari ja säveltäjä. Soittajina oli konservatorion ja yliopiston opiskelijoita. Läppävikaisella torvella hiljaa aloittaminen merkitystä 2-viivaisesta ceestä oli temppu, joka oli tuottaa läppävikoja soittajaankin. Kuten kaikki transponoinnista tiedämme, kun alttofonin nuotissa on c2, se on soivana suurta sekstiä alempi.
Mutta jotta tietäisimme, mistä Arlesittaressa on alunperin ollut kyse, laitan tähän kaksi käännöstä tekstin alusta. Käännöstoimisto Google on jälleen tehnyt ansiokasta työtä. Tekstit kokonaisuudessaan löytyvät Gutenbergista.
Ensin käännös ranska-suomi ja sitten englanti-suomi:
Miksi tämä talo se löi minua? Miksi tämä on portti kiinni, hän puristaa sydäntäni? En voinut sanoa, mutta nyt kotona olin kylmä. Oli liian paljon hiljaisuutta ... Kun kulunut, koirat eivät kuori, helmikana pakeni ilman huutaa ... Sisällä ei ääntä! Mikään, ei edes mule-kelloa ... Ilman valkoinen verhot ikkunoiden ja savu nousee kattojen, voisi kuvitella paikka autio.
-------------------------
Kuten mennä alas kylän tuulimylly, tie kulkee tilan takana sijaitseva suuri piha on istutettu korkeita Välimeren härkää sarvista puita. Se on tyypillinen talo Provencal torppari sen punainen laatat, iso ruskea julkisivu, ja sattumanvaraisesti sijoitettu oviin ja ikkunoihin.Se on sää-kukko oikeus päälle parvi, ja hihnapyörän nostamaan heinää ja muutama nukka vanha heinä törröttää ....
Mitä se oli juuri tämän talon, joka iski minulle? Miksi suljettu portilla jäätyä vertani? En tiedä, mutta tiedän, että talo antoi minulle puistattaa. Se tukahduttaa aavemainen hiljaisuus. Ei koiria haukkui. Helmikana hajallaan hiljaa. Mikään ei ollut kuullut sisällä perusteita, ei edes kaikkialla muulin kelloa .... Jos näin ei valkoista verhot ikkunoissa ja savu nousee kattoon, paikka olisi ollut autio.
Arlesittaresta (Madame Ginoux) on muotokuvan tehnyt Vincent va Gogh, ja täältä pääset ostamaan sen. Tosin ehkä se ei ole alkuperäinen. Joka tapauksessa voit kokeilla nettisivulla sitä erivärisille seinille erivärisissä kehyksissä ja erilaisten sohvien päälle.
1 kommentti:
Hain lisää taustatietoja Bizetin Arlesitar-sävellyksestä ja päädyin Kari Rydmanin sivuille, sitä tietä Hannu Salmen Cocteau-kommentteihin.
6.1.2014 Radio 1 muisti Arlesitar-sarjan olemassaolon, ja kuulijan kokemukseni oli: nämäkin sävelet tuntuivat tulevan jostain valmiista maailmasta: Bizet ne löysi ja välitti meille. Kuulija koki, jotain ainakin samansuuntaista. Jos kyse ei ole - filosofien kielellä - kvaliteeteista, tunteen (mielen tomintaa) laaduista, mistä sitten? (Vrt. esim. Joseph Margolis) Eivät pythagoralaiset ja Platon kovin kaukana (omassa metafysiikassaan) tästä ole. Mutta miten . . . ?
Hannu Salmi esittelee Jean Cocteaun runollisia elokuvia - Orfeuksen testamentti siitä näytti puuttuvan. Yleisen kirjallisuustieteen luennoilla eivät Leevi Valkama ja Eino Krohnkaan Cocteausta mitään puhuneet - ei myöskään lukion äidinkielen opettaja Vilho Viitasalo, jonka oppilailleen antamat runoanalyysi-tehtävät ja niihin vastaaminen olivat tyttölyseon lukion aivan parasta antia, eräiden muiden aineiden ohella, ja koskettivat mielen syvimpiä kerroksia. Nykyinen äidinkielen opetus kirjallisuus-ja runoanalyysit tärkeänä osana sisältäen, näyttäisi paremmin vastaavan oppilaiden "lahjakkuusprofiilien" moninaisuutta - jos unohdamme, emmekä tietenkään voi unohtaa - nykyisen teknologia-ja mammona -painotteisen kulttuurimme koulujen muiden taideaineiden tuntien vähyyden, myös suhteessa opetettavan oppiaineksen määrään.
Mutta Cocteau - omien sanojensa mukaan (Suomen elokuva-arkisto B6; 1983) hän oli puuseppä. Tietämän mukaan Sokrates (tai isänsä) oli kivenhakkaaja. Kumpikaan ei ollut spiritisti, mutta spirituelli Platonin tavoin, tietysti. Kuten Konstantin Kavarnos ytimekkäässä esseessään Platonin taideteoria (Valamon luostarin julkaisuja 23; 1987) uudempaa Platon-tutkimusta myötäilee, ei vm. suinkaan taidetta tuominnut, vain näennäistaiteen.
Mihin johtopäätökseen aavistuksen verran mutkia suoristaen voi tulla? Oikea taide Platonin mukaan koskee käsitteellistä ulottuvuutta, ja kvaliteetit joita paitsi kielemme adjektiivit myös tunteiden laadut (mielen toimintojen seurauksia) ilmaisevat, toki kuuluvat käsitteelliseen todellisuuteemme. "Silmä ja korva" eli mielemme ikäänkuin löytää ne itse - kunnes teknologian sokaisemat kulkevat "ajattelevat" lasit silmillään ja kaikki on heille samaa mössöä kuin Platonin luolassa.
Noin kymmenen vuotta sitten allekirjoittaneella oli tilaisuus käydä Mentonissa Etelä-Ranskassa. Saatoin päätellä, että Cocteau oli huomattavasti parempi runoilija elokuvien luojana kuin kuvataiteilijana. Hänen maaluksensa, piirustuksensa ja keraamiset työnsä entisessä kodissaan, kastellissa (lat. Castellum, pieni linna) ovat tasoa, johon moni nykylukiolainenkin pystyy, myös ylittää ne.
Miksi kävin Etelä-Ranskassa? Suomalaistenkin isien tiet voivat purjeiden myötä - ainakin ennen viime sotia - kulkea Tristan da Cunhan, Magalhaesin, Tasmanian ja Ranskan kautta takaisin Suomeen. On sen silloin lapsikin melkein kulkenut.
Kristina Holmström
TaM
Lähetä kommentti