- Vegaaniksi? Anna hämmästyy. - Ethän sinä syö vihanneksia muutenkaan. Pihviä ja makkaraa pitäisi olla. Mihinkä meidän kaikki sinua varten hankitut karjalanpaistit ja kasslerit pannaan pakastimesta? En minä niitä jaksa syödä.
- Niin, Usko virkkaa. - Meidän on aika ajatella maapallon tulevaisuutta. Lihakarjalle syötetään suurin osa viljellystä viljasta. Haluan jokapäiväisen leipäni omaan enkä lehmän suuhun. Sitä paitsi ainakin minun hampaistoni ja suolistoni tukevat paremmin kasvis- kuin liharavintoa. Jos suoli olisi lyhyt kuten sudella tai koiralla tai kissalla, niin okei, mutta minun ja lajitovereideni paksusuoli on pitkä ja tarkoitettu sulattamaan kasveja, ja hampaisto rauhalliseen pureskeluun eikä lihan raateluun ja repimiseen. Sitä paitsi en halua riistää, tuhota ja käyttää elintoimintojeni tukemiseen viattomia tovereitani eläimiä. Päätin tämän viime yönä laskiessani lampaita. Päätös on luja ja vakaa, ja aion tiedottaa siitä työpaikallani kunnan ruokahuollon toimintaa silmälläpitäen. Ajattelepa, kuntamme henkilöstö, koululaiset, vanhainkodin asukkaat ja sairaalan potilaat maapallon asialla!
Anna menee melkein pois tolaltaan. - Tuleeko tästä ensimmäinen riitamme, hän miettii hädissään, vaikka kyllähän jo silloin kerran oli tiukka paikka, kun Usko ei ymmärtänyt äidin ja minun mielipidettä tiskikoneen täytöstä. Toisaalta tässä on kyse koko maapallon tulevaisuudesta.
Anna rauhoittuu ja kysyy mieheltä tarkempia suunnitelmia muutoksen toteuttamiseen.
- Pienillä askelilla päämäärään, with small steps to the goal, kuten Brod Walton tai kuka se nyt oli, sanoo. Aloitan itsestäni. Sotaväessä alokkaana ollessani opetettiin asentoa, lepoa ja käännöksiä. Alikersantti näytti ensin itse, kuinka liike tehdään. "Komennan itseäni", hän sanoi, jotta alokkaat eivät hämmentyisi ja pyöriskelisi sekavasti rivissä yrittäessään tehdä vielä oppimattomiaan temppuja. Tulen näyttämään esimerkkiä vaiheittaisesta etenemisestä.
- No, mikä on ensimmäinen vaihe? vaimo kysyy.
Usko nousee, menee olohuoneen baarikaapille ja ottaa sieltä punaista katkeroa sisältävän pullon.
- Tämä on ensimmäinen vaihe.
- Mitä sinä sille, työpäivän aamuna?
- Juoma on värjätty kuivatuilla kirvoilla punaiseksi. Koodi on E 120.
- Meinaatko kaataa sen pois?
- Tavallaan, kaadan sen suolistoni läpi ja jätän samalla yhdelle eläinkunnan tuotteelle ikuiset jäähyväiset, Usko sanoo, avaa korkin ja juo kerralla pullon tyhjäksi. - Seuraava vaihe tämän jälkeen voisi olla sianliha. Voisitkin laittaa nyhtöpossua uuniin hautumaan illaksi. Lopuksi pitkän prosessikaavion ja kehittymislaukan jälkeen meillä on puuvillavaatteet, tai synteettiset - tosin muoviakin tehdään öljystä ja sekin taitaa olla alunperin hirmuliskoista peräisin... pitää vielä siihen perh... perehtyä.
Anna sieppaa takkinsa naulakosta. - Nyt minä lähden opettamaan ruotsia! Aiotko sinä mennä kunnantalolle näyttämään esimerkkiä tuossa kunnossa kasvissyönnistä, senkin nyhtöpossu, fy fan!
...jatkuu,,,
1 kommentti:
Rehabilitoituva Usko reinkarnoi nyhtöpossun sarkomeeri sarkomeerilta.
Kun Sarkon Meeri sitten ruokatunnilla kävi lisääntymisopissa Kylmäsellä, oli possu jo eloisana ja kiimaisena havaintovälineenä ensimmäisen vaiheen demonstrointiin.
Koulutustilannetta komplisoi hieman Anna-vaimon iäkäs papukaija, joka kiihkeästä röhkimisestä oppineena toisteli emäntänsä nimeä ....
Lähetä kommentti