Henkilöpyörät

Luin jostakin käsittääkseni ihan järkevästä mediasta, että polkupyörätietä kuvaava määräysmerkki korvataan toisella. Nykyisin sinisessä lätkässä on valkoinen fillari, jossa etuhaarukkaa ja keskiöstä ylös lähtevää putkea yhdistävä ylempi putki on vaakasuorassa. Tällöin puhutaan vakiintuneesti miestenpyörästä. Yllä olevaan kuvaan olen vertailun vuoksi muokannut toisentyyppisen kulkimen. Siihen on lisätty ketjunsuojus ja taakse tavarateline. Hameverkko siitä puuttuu, mutta eipä niitä ole 50-luvun jälkeen silmiini tullut.

Tietojen mukaan pyörän kuva korvataan kuitenkin maastopyörällä, jossa ehkä ylätanko on poistettu kokonaan, tai ehkä kuvaan tulee Jopo-tyyppinen fillari.

Siniset pyöreät kulkuneuvoja tai henkilöitä esittävät merkit ovat tyypiltään määräysmerkkejä, eivät siis kiellä, opasta tai varoita.

Määräysten noudattaminen liikenteessä on oikein ja asiallista. Näissä teksteissäni olen kertonut useammankin kerran Tunturi-merkkisestä retkipyörästäni, 49v, joka kuluneen kauden ajan on ollut tallissa, ihan ajokunnossa. Jalan nostaminen pyörän takaosan yli saattaa vähitellen koitua hankalaksi, joten mukavuussyistä olen pyöräillyt Tunturi-naistenpyörällä, jossa on lisäksi etukori kauppahankintoja varten.  Käsijarrullisella pyörällä yli neljäkymmentä vuotta operoineena jalkajarru tuntuu vaikealta, kun poljinten pitää olla tietyssä asennossa haluttaessa hiljentää. Äkkijarrutustilanteita tulee yllättävän paljon, kun kauppojen pihoista kadulle tulevien autojen kuljettajat eivät katso sivulleen pyörätietä ylittäessään.

Jos miestenpyörä-nimitys muutettaisiin joksikin tasa-arvoisemmaksi, saattaisi olla, että joku housuasuinen nainenkin heilauttaisi jalkansa yläkautta matkaan käydessään. Hame päällä se on tietysti vähemmän sopivaa. 

Huippunopeus

Nopeusmittari näyttää nyt nollaa, koska pyörä ei liiku. Matkaa nollailen silloin tällöin - olen minä tänä kesänä ajanut enemmän kuin 26,190 km!

Tunturi Retki-pyörässäni (47v.) on lisävarusteena mittari. Se näyttää yksinkertaisen polkijan yksinkertaisilla asetuksilla vain ajetun matkan ja nopeuden. Monimutkaiseen käyttöohjeeseen luottamalla ja perehtymällä siitä saisi irti myös keskinopeuksia, matkoja ja olikohan se kalorinkulutuksiakin, mutta EVVK. Melkein 7-kymppiselle ajomiehelle riittää matka ja vauhti. Kun hyppään Tunturin selkään ja polkaisen pari kertaa, pääsen ostoksille Lidliin. Muihinkin kauppoihin tietysti pääsen, mutta menomatkalla on poljettava enemmän. Vapaalla lasketellen vauhti kiihtyy parhaimmillaan yli kolmeenkymmeneenviiteen kilometriin tunnissa puolitoistakilometrisen matkan aikana. Takaisinpäin kyyti on hillitympää.

Lisäsin äsken ilmaa renkaisiin. Etummainen irvistelee ruokottomasti. Voi olla, että tulee käynti alan liikkeessä. Sota- ja pula-aikaiseen tyyliin korjaaminen kietomalla hamppunarua irvistävän kohdan ympäri ei ole asiallinen tapa, kun renkaita on toistaiseksi myynnissä pienemmilläkin paikkakunnilla. Narusta tehty sidos aiheuttaa epätasaisuutta pyörimiseen ja saattaa johtaa vakaviin vaurioihin suurilla nopeuksilla.

Meedian tietojen mukaan pyöräily saattaa olla vaarallista nykypäivänä. Vaaroja kohdattiin myös silloin kun kulkupelini oli uusi. Sain sen vähän ennen kuin liityin Suomen Armeijan Kranaatinheitinjoukkoihin. Tunturia en saanut mukaan palvelukseen, mutta olihan siellä talon puolesta niitä. Mukavasti kihelmöi vaaran aavistus, kun pyörään on nahkahihnoilla sidottu heittimen putki, jarrut pettävät alamäessä, ja luutnantti huutaa käskien tulemaan takaisin, kun pyörä pysähtyy, tai kun jyrkän ylämäen takia joutuu polkemaan seisaaltaan, ja ohjaustangon käsituppelo irtoaa.

Jalkajarrullista pyörää en ole suostunut omistamaan sen jälkeen kun n. 12-vuotiaana käsijarrullisen sain. Siinä oli rumpujarrut toisin kuin nykyisessä, mutta jalat saivat keskittyä polkemiseen eteenpäin.

Eräs entinen ammattisotilasmuusikko kertoi vuosia sitten, että liikekannallepanon aikana hänen tehtävänsä on jakaa Porvoossa sotajoukoille polkupyöriä.

Tunturilla mennä tahdon

Toinen omistamistamme Tuntureista on jo nostettu pihanurmikolle päivänpaisteeseen. Säämetronomi Pouta lupaili nimensä mukaista säätä tälle päivälle. No, tulihan lumenhitusia aamupäivällä vähän, mutta nyt kulkuväline jättää nurmikkoon uran lisäksi jo kuvassa havaittavan varjon. Nurmikonleikkuun jätän ainakin tältä viikonlopulta väliin.

Otsikkoa on hiuksenhienosti muokattu V.E. Törmäsen Tunturilauluja-runokokoelmasta. Toisen laulun "Kuin tunturilla puuro hiljaa helää" samasta paketista  voi kuunnella Yrjö Kilpisen sävelin täältä.

Asennuksiin asennoitumista

Muutamaan päivään en ole kehannut kirjoittaa mitään. Kehtaaminen tarkoittaa, jos se kirjoitetaan kuten ensimmäisessä virkkeessä, viitsimistä. Jos taas käytetään muotoa kehrannu tai keherannu, se tarkoittaa, että siihen liittyvä toiminta koetaan arkaluontoiseksi ja ehkä häpeää tekijässä ja naurua katsojassa aiheuttavana.

Siispä, kun Päijänteen itäpuolella pyydetään jotakuta viemään roskat ulos, voi vastaus olla:
- Enpä kehtoo.
Puhuteltu ei nouse sohvalta, koska telkkarista tulee hyvää ohjelmaa.

Lännessä:
- Emmää vaan kehtaa.
Puhuteltu häpeää olemustaan, alushoususillaan vielä aamupäivällä - naapurit voivat nähdä

Päivän kuva liittyy asennustöihin kahden polkupyörän parissa tänään. Punaiseen Tunturi Avantiin vaihdoin takarenkaan; tarkemmin sanoen sisärenkaan, koska entinen ei enää pitänyt ilmaa sisällään, tai teki sen epäsymmetrisesti. Ylhäältä kyllä oli pullea, mutta maata vasten oleva reuna oli lituska.

Polkupyöränrenkaita olen vaihtanut massoittain elämäni aikana. Rutiinilla se käy, tuonkin pistin paikalleen ruokatunnilla. Tärkeä sääntö on muistaa, että pyörää takaisin asennettaessa ketjut ja ratas tulevat samalle puolelle.

Toinen asennustehtävä koski Tunturi-retkipyörää, vm 1968, josta olen kertonut ennenkin, ja jolla suoritin alamäkiajon jokunen aika sitten. Oli onni, ettei takajarrun vaijeri jumittunut sen aikana, tänään se nimittäin juuttui - ehkä ensimmäisten pakkasten vuoksi. Poljin nimittäin aamupuolikahdeksaksi Itä-Suomen Laboratorio Oy:öön verenlaskua varten. Paikallisessa toimipisteessä on tapana päästää työhönmenijät omilla numeroillaan ennen eläkeläis- ym joutilaampia asiakkaita 7 ja 8 välillä. Verta laskenut laboratoriohoitaja oli oikea, ei valehoitaja - yhtään ei sattunut. Myöskään odotushuoneessa istuvat eivät olleet valepotilaita.

Menomatka toimenpidepaikkaan alkoi hyvin alamäkeen, mutta kun piti jarruttaa, vaijeri jumittui, ja välillä piti taluttaa.

Illalla nostin pyörän verannalle, irroitin vaijerin, luistattelin sitä edestakaisin kuoressaan ja ruiskutin siihen CRC:tä. Huomenna sitten nähdään, kuinka homma toimii.

Kuntoilua

Lokakuun lopuksi kuntoiluvideo. S:n kuvernementin L:n kylän korkeimmalta paikalta ajetaan tai lasketellaan polkupyörällä polkematta n. kahden kilometrin matka kylän alhaisimpaan paikkaan U-järven rantaan, jossa sijaitsee I-outletmyymälä, joka remontin vuoksi on sijoitettu toistaiseksi parakkiin.

Kuntoilu ajossa tarkoittaa lähinnä jarrukahvojen puristelua ja epätasaisuuksien välttämistä, jotka kyllä kameran heilumisena tulevat esille. Toiseen suuntaan meno onkin sitten eri juttu. Marraspäivitys: Torvisoitto lisätty vauhtia antamaan.

Pyörä & potkuri

Kun sitä kaipaa talvea ja lumitöitä ihan hillittömästi, täytyy valkoisen elementin kanssa päästä jotenkin tekemisiin. Mutta eipä hätää, huolta; hotellin aulasta vaan hissiin, jos ei maanpäällinen elämä miellytä. Kolmekymmentä metriä alas ja hiihtäjien joukkoon potkurilla laskettelemaan.

Henkisesti virkistäytyneenä lokakuun lämpöön, ja pyörällä kohti kotoa. Toenperrään, tavi ja lumi eivät kuulu ykkös-ihquihini. Ensi viikolla näyttää lämpenevän taas vähän, jopa kymmeneen asteeseen Celsiuksen asteikolla. Uusi joulukuusikin, joka on jo valmiiksi katsottu, on hauskempi hakea sulasta maasta hangessa pohrustamatta.

Pyöräilyä

Sulia paikkoja on jo kaduilla. Kohta pitänee ottaa vanha kunnon Tunturi-polkupyörä käyttöön. Se täyttää tulevana keväänä 43 vuotta.

Kelejä odotellessa voidaan katsoa pyöräilyä Valparaisosta. Painakaa oikeanpuoleisesta ruudusta alapalkissa; kuva suurenee ja vauhti pelottaa entistä enemmän.

Myös Valparaisossa on Funiculi Funicula.

Fillariviikko

Televiisiossa kerrottiin tänään, että vietämme pyöräilyviikkoa. No, mikäs siinä, vietetään vaan. Sen kunniaksi julkaisen kaksi kuvaa tänä vuonna 42 vuotta täyttävästä päivittäisestä kulkupelistäni.

Kuten kuvista voi huomata, se on merkiltänsä Tunturi ja väriltänsä harmaan ja punervan sekainen 5-vaihteinen retkipyörä. Jarrupaloja, renkaita ja vaijereita on vaihdettu vuosikymmenien mittaan. Vaihteet ja jarrut ovat Altenburger-merkkiset, ja vaihdekeppi sijaitsee runkoputkessa, jolloin vaijeri on suhteellisen lyhyt eikä tee monia mutkia. Pyörät saa irti nopeasti avaamalla akselin toisessa päässä sijaitsevan pikakiinnittimen.

Nuorempana miehenä vaihdoin suoran ohjaustangon kilpapyörän tangoksi, nyt olen jo aikoja sitten palannut alkuperäiseen. Tuolla vehkeellä tuli vuonna 1968 polkaistua yhdessä päivässä Jyväskylästä Lahteen vanhaa nelostietä, eli Kuhmoisten kautta. Korpilahdelle asti oli myötätuuli ja alamäkeä, ylämäet alkoivat Jämsästä, ja Vääksyssä jo mietin, pitäisikö kääntyä takaisin.