Kännykkäkeskusteluja X

- Taalinilla, Joosef puhelimessa.
- Kuusis-Otto tässä terve mieheen!
- No tervepä terve, joko teillä hallitus on kasassa?
- On se nyt kun vielä maatallousministeriksi saatiin Äikiän Armas.
- Eikös se ole joku runnoilija?
- Onhan se, mutta maatallouvessa tarvitaan runollista katontakantaa, varsinkin sitten kun kolhoosiloita ruvetaan pystyttämmään suurtilallisten hoviloitten tilalle.
- Voihan se olla niinnii.
- Mutta kun sinulla on tuo kuuskymppispäivä kohta, niin arveltiin täällä lähettää onnittelut ihan julukisesti. Ehkenpä luven sulle näin etukätteen mitä myö on mietitty.
- No tieppäs se. Varmuus on aina parasta.
- Näin se männöö:
"Suomen Kansanhallitus esittää Suomen työtätekevän kansan puolesta, joka taistelee rinta rinnan sankarillisen Puna-armeijan kanssa vapauttaakseen maansa valkokaartilaisten kansan pyöveleiden ja ulkomaisten imperialististen sotaprovokaattoreiden palkkarenkien ikeestä, itsenäisen Suomen demokraattisen tasavallan voiton puolesta, Josef Vissarionovitsh Stalinin 60-vuotissyntymäpäivän johdosta syvimmän kunnioituksensa Suomen kansan suurelle ystävälle, jonka nimi tulee aina olemaan niin Neuvostoliiton ja Suomen kansojen kuten myös maailman kaikkien kansojen ystävyyden ja veljeyden tunnuskuva."

- Ihan nätisti sanottu, herkistyy tässä vanha mies, spasiba vaan ja kuulemiin.

Faabelin tornista

Korppi nimeltä Korhonen (nimi muutettu) lensi 38,53 metrin korkeudessa pikitien yllä pohjoisessa.

- Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo, heijallerii hei tuijalleraa, se lauloi innoissaan. Se oli kohdannut elämänsä naisen, jonka kanssa nyt rakennettiin pesää kalliolouhikossa törröttävään kelopuuhun.

Korppi oli ruoanhankintamatkalla. Se siunasi mielessään autoilijoita, jotka litistivät tielle jäniksiä, myyriä, sammakoita käärmeitä ja muita herkkuja nokittaviksi. Myös parkkipaikkojen jäteastiat pursusivat hyvää syötävää.

Korhonen laskeutui parkkipaikan pöydälle ja katseli ympärilleen. Äskeiseltä porukalta oli tipahtanut maahan Reissumies-täyteleipä kinkulla ja juustolla. Lintu hypähti maahan ja otti leivän nokkaansa.

- Tämän vien kotiin iltapalaksi, se ajatteli, mutta näki samassa ketun hiipivän paikalle.

Korppi muisti vanhan jutun, kuinka kettu oli muka houkutellut korpin laulamaan ja samalla pudottamaan juustonpalan suustaan. Korhonen piti juttua äärettömän typeränä. Kuka nyt ruoka suussa laulaisi.

Lintu ajatteli ensin lentää pois niine hyvineen, mutta siirtyikin männyn oksalle katselemaan kettua.

- Terve, kettu sanoi, hieno ilma - ja hieno leipä sinulla suussa. Itse asiassa tämä paikoitusalue on minun ruoanhankintareviiriäni, joten ole hyvä ja anna se leipä tänne, ellet halua ikävyyksiä.

Korppi piti nokkansa tiukasti kiinni.

- Kuulin tuossa juorun vaimostasi, kettu sanoi. Jos heität leivän, en lähde levittelemään sitä.

Korhonen pudisteli päätään ja oikoi kaulaansa, mutta piti tiukasti leivästä kiinni.

- No, viikonloppubileissä pomosi oli kähminyt sitä. Luotettavan tahon tieto.

- Mitä helvettiä, korppi raakkui, ja leipä putosi ketun suuhun.

- Opetus, ystäväiseni, on: Jos tiedät pomosi kähmivän vaimoasi, pidä suusi kiinni, niin pysyt leivässä, kettu virkkoi ja katosi metsään.

Autoasetus

Aleksanteri Ykkösestä loikataan sata vuotta eteenpäin Nikolai Kakkoseen. Fordin T-malli vuodelta 1911 on kuvassa, ja samalta vuodelta myös Nikolai Toisen, Jumalan Armosta, koko Wenäjänmaan, Pihkovan, Kiovan, Wladimirin, Novgorodin Keisari ja Itsevaltias, Kasanin Tsaari, Astrakaanin Tsaari, Puolanmaan Tsaari, Siperian Tsaari, Taurian Kersoneson Tsaari, Grusian Tsaari, Pihkovan Herra ja Smolenskin, Liettuan, Wolhynian, Podolian ja Suomen Suuriruhtinas; Wironmaan, Liivinmaan, Kuurinmaan ja Semgallin, Samogitian, Bjälostokin, Karjalan, Tverin, Jugorian, Perman, Wjatkan, Bulgarian y. m. Ruhtinas; Ali-Novgorodin, Tschernigovin, Rjäsanin, Polotskin, Rostovin, Jaroslavin, Bieloserskin, Udorian, Obdorian, Kondian, Witebskin ja Mstislavin Herra ja Suuriruhtinas ja koko Pohjoisen maan Hallitsija; Iberian, Kartalinian, Kabardan ja Armenian maakunnan Herra; Tscherkassien ruhtinasten ynnä muitten Vuoriruhtinasten Perintöruhtinas ja Ylivaltias; Turkestanin Herra; Norjan Perillinen; Schleswig-Holsteinin, Stormarnin, Ditmarsin ja Oldenburgin Herttua, j. n. e. j. n. e. j. n. e. vahvistama kansainvälinen sopimus automobiililiikenteestä, josta ote tässä:

Jokainen automobiili pitää, ennenkuin sen sallitaan liikkua yleisillä teillä eri maissa, olla asianomaisen viranomaisen taikka sen valtuuttaman seuran, katsastuksen jälkeen, liikekuntoiseksi tunnustama tahi sitten sellaista mallia, jolle samalla tapaa on tuollainen lupa myönnetty. Katsastuksen tulee nimittäin käsittää seuraavaa:

1) Konelaitteiden tulee toimia varmasti ja olla niin sijoitettuja, että kaikki tulen tai räjähdyksen vaara mikäli mahdollista estyy; ne eivät saa jyskeellä säikyttää ratsas- tai vetoeläimiä, eivät muullakaan tavoin aiheuttaa vaaraa liikenteelle eikä mainittavasti häiritä ohikulkijoita savulla tai höyryllä.

2) Automobiilissä tulee olla seuraavat konelaitteet:

A. Luotettava ohjauslaite, jonka avulla käänteiden tekeminen käy helpoksi ja varmaksi.

B. Kaksi toisistaan riippumatta vaikuttavaa riittävän voimakasta jarrua; ainakin toisen näistä jarruista tulee vaikuttaa nopeasti suorastaan pyöriin tai niiden kanssa välittömässä yhdeydessä oleviin renkaisiin.

C. Konerakenne, joka jyrkissäkin nousuissa voipi kokonaan estää, takaisinpäin vierimisen, jos toinen jarruista ei täytä tätä tehtävää.

Jokainen automobiili, joka tyhjänä painaa päälle 350 kilogramman, on varustettava semmoisella konerakenteella, että automobiili ohjaajan paikalta saadaan peräytymään moottorin avulla.

3) Ohjauslaitteet pitää olla niin sijoitetut, että ohjaaja varmasti saa ne toimimaan taukoamatta silmällä pitämästä tietä.

4) Jokainen automobiili olkoon varustettu merkillä, joka ilmaisee sen toiminimen, joka on rakentanut alustan, tämän viimemainitun tehtaannumeron, moottorin hevosvoimamäärän tai silinterien luvun ja läpimitan sekä automobiilin painon sen tyhjänä ollessa.

Kännykkäkeskusteluja IX

- Kaarle Möllersvärd

- Täällä Venäjän keisari ja Suomen Suuriruhtinas Aleksanteri Ykkönen, hyvää iltaa.

- Iltaa, Teidän Armollinen Suuriruhtinaallinen Majesteettinne, mikä suo meille tämän kunnian.

- No kun tuossa tapasin teidän tyttären, tämän Ulrikan, tai Ullan, kuten hän halusi itseänsä kutsuttavan, niin siinä kun tulin maininneeksi, miten perkeleen kalliita on Porvoon hotellit, niin tuli mieleen, että jos voisin teille vaikka tulla yöksi.

- Tuota (yskii vinkuen) kyllä se, kyllä se varmaan, kysyn vaimolta... joo tervetuloa vaan matalaan majaamme. Tarjoamme iltapalan ja pehmeän vuoteen.

- Elä nyt, Kaarle käsitä väärin, funktiona tässä on tutustuminen suomalaiseen kansanelämään, eikä mikään neitojen niinku viekottelu. Istutaan iltaa ja jutellaan.

- Niin, aivan, Ulrika-tyttäreni on tietysti vielä naimaton, ja sulhasmiehiä näinkin korkeassa asemassa olevan isän tyttärelle on vaikea...

- Tulen ihan kohta, kai teillä samovaari on kuumana?

- Joo, kuumana ollaan, tervetuloa!

(Kuva T.J. Särkän elokuvasta "Tanssi yli hautojen", Taabe Slioor (ei Ulla) ja Leif Wager)

Gabriel

Päivän taidekuvana italialaisen Carlo Crivellin (n. 1435-1495) Marian ilmestystä kuvaava maalaus. Kadulla piispa neuvottelee enkeli Gabrielin, tämän päivän nimipäiväsankarin kanssa. Vai olikos niitä piispoja olemassa jo?

Renessanssimaalareille horisontti ja sen mukaiset kaupunkikuvat muureineen ja parvekkeineen olivat haaste. Syvyysvaikutelmaa tehostaa mainiosti kuvasta melkein putoavat hedelmät etualalla. Niitä on varmaan aikanaan moni katsoja yrittänyt koskettaa. Myös erilaisten pintamateriaalien todenmukaiseen kuvaamiseen on tässä hyvä pyrkimys, monenlaista kangasta, puuta, kiveä ja höyheniä on esillä.

Aikakauslehtiratsaus XIV

Viikkosanomat, numero 4, 29.1.1953 on nyt käsittelyssä. Lehti on kooltaan 245x350 cm, siinä on kannet mukaanlukien 32 sivua, joista kansien lisäksi 6 on nelivärisiä. Kaikilla sivuilla on kuitenkin käytetty myös yhtä lisäväriä.


Mediatiedoissa kerrotaan julkaisijan olevan Viikkosanomain Kustannusosakeyhtiö, jonka johtokunnan puheenjohtaja on Risto Kavanne. Päätoimittaja on Tapio Hiisivaara. Toimitus on avoinna asiakkailleen arkisin klo 10-11.30 ja klo 13-14; lauantaisin ja juhlapäivien aattoina vain aamupäivisin.


Kansikuva liittyy neliväriaukeamaan japanilaisesta taiteesta. Paul Jacoulet: Rakkauden huolia.


Tapio Hiisivaara, matkakirjailija, toimittaja ja kääntäjä kirjoittaa kannessakin näkyvällä otsikolla Saksan sodanjälkeisestä tilanteesta ja ennen kaikkea saksalaisten asenteista. Aseveliliikkeet ja -yhdistykset nostavat päätään, ja kapakkakeskusteluissa on usealla paikkakunnalla seuraava sävy ja tyyli:


"Ja seurassa oli miehiä, jotka olivat taistelleet itärintamalla alusta loppuun saakka, ja jotka olivat kokonaan unohtaneet, että Saksan armeijan kukka, ammattiupseeristo, valtava ja erinomainen ammattimainen aliupseeristo sekä ammattisotilaiden enemmistö, Ranskassa loistavasti taistelleet panssaridivisionat, kaikki kuluivat loppuun ja sammuivat jo vuonna 1941 ennen kaikkea pakkaseen.
Toisissa paikoissa, kuten Bonnissa, seura tiesi, että olin suomalainen ja lehtimies ja että olin tullut Länsi-Saksaan tutustuakseni saksalaisten mielipiteisiin ja toiveisiin. Siinäkin seurassa kaikki olivat sitä mieltä, että he olisivat voittaneet ilman muuta, elleivät länsivallat olisi sekautuneet peliin. Keskustelu alkoi käydä niin sähköiseksi, että heti irti päästyäni merkitsin kaiken sana sanalta muistiin.
Sanoin: - Mutta itärintaman kohtalo ratkesi jo vuoden 1941 pakkaseen. Eihän länsivalloilla ollut siihen aikaan mitään mahdollisuuksia auttaa Neuvostoliittoa. Enkä minä nähnyt koko sodan aikana oikeastaan mitään länsivaltojen antamaa apua vihollisen puolella.
- Eikö edes lentokoneita?
- Ei. Niitä oli tosin Suomen rintamalla, mutta itse en nähnyt yhtään.
- Eikä muonapakkauksia?
- En koskaan nähnyt muuta muonasaalista kuin limppuja ja vodkaa.
- Eikä panssarivaunuja?
- Ei ainoatakaan.
- Eikä amerikkalaisia kiväärejä?
- Amerikkalaisen kiväärin näin ensimmäisen kerran vuonna 1949 Münchenissä amerikkalaisen sotilaan olalla.
- Sitten teillä on koko sodan ajan ollut silmät kiinni.
- Niinkö luulette?
Vastaus tuli kuin rivistä karjaistuna: - Kyllä. Ja sitäpaitsi, minä sanon teille kerrankin totuuden. Te suomalaiset olette syypäitä myös. Venäläiset kävivät teitä vastaan vain leikkisotaa vuonna 1939 ja te sumutitte koko maailman ja myös meidät muka sankarillisella puolustuksella, kun totuus oli, että Neuvostoliitto lähetti teitä vastaan vain vanhaa romua ja roskaväkeä.
Vastasin mainitsemalla Summan lohkolta muutamia tykkitulta koskevia lukuja, jotka jokainen mukana ollut muis­taa koko ikänsä vaikka keskellä yötä herätettäisiin.
- Se on vale. Samaa valhetta kaikki. Nyt ette enää sumuta. Ja niin se on. Elleivät länsivallat olisi auttaneet, olisimme voittaneet sodan ilman muuta, alkoi eräs jo karjahdella. Hän pui nyrkkiä nenäni alla ja sanoi: - Minä olin kahdeksan kilometrin päässä Moskovasta, minä tiedän. (neljäkymmentä lienee ennätys).
Jos olisin kysynyt oliko vastustajilla englantilaisia tai amerikkalaisia aseita tai jos olisin kysynyt, miksi hän ei ajanut raitiovaunulla loppumatkaa, olisin saanut perusteellisesti selkääni."


Hiisivaara kirjoittaa vielä: "Juttelin kolmen miehen kanssa, jotka tulivat junaan Stuttgartissa ja jäi­vät pois Karlsruhessa. He edustivat kaik­ki kolme parasta mitä saksalaisessa sotilaassa on, eikä heitä oltu otettu amerik­kalaisten palvelukseen kansanvaltaisen luotettavuuden perusteella. Kaikki kolme olivat olleet kauan ennen sotaa palkkasotureita, kaksi jo Francon puolella Legion Condorissa ja Rommelin melkein kokonaan ammattisotilaista kokoonpannuissa panssaridivisioonissa. He edustivat hyvää sotilaallisuutta ilman minkäänlaisia vivahteita. Työpalvelujoukot asuvat kasarmeissa ja noudattavat kaikkia sotilaallisen kurin henkisiä määräyksiä ja useita ulkonaisiakin. He tarvitsevat vain aseita ollakseen valmis armeija.
Samoin on asianlaita itälohkolla vaikka siellä en käynytkään, sillä tietäähän jokainen, että "kansanpoliisi" on aseistettu paljon paremmin kuin poliisit yleensä ja jokainen tietää myös, että länsivaltojen levittämien tietojen mukaan "kansanpoliisia" on kymmenen divisioo­nan verran. Ja tässä onkin kaiken ydin. Kun länsi saa kaksikymmentä divisioonaa ja itä kaksikymmentä, niin entäpä jos kumpikin loistavan teollisuutensa ja järjestelykykynsä ansiosta perustaa kädenkääntees­sä kymmenen divisioonaa lisää. Entäpä jos upseerit silloin ilmoittavat kuivahkosti sekä kommunisteille että kansan­vallan kannattajille, että herrat ovat hy­vät ja väistyvät hyvällä ettei tarvitse ampua."




Lehdessä mainostetaan 4711 Tosca cremeä jokapäiväiseen kauneushoitoon, Askon lepotuoli N:o 1403:a, joka on tukeva ja pehmeä istua, Hellaksen suklaatankoja (kuva), Pond's huulipunaa ja Kakadu-mausteita. Maustemainos näkyy olevan Björn Landströmin käsialaa.

Saksalaisartikkelin lisäksi lehdessä kerrotaan ensi keväänä valmistuvasta Salmisaaren voimalaitoksesta, Garmisch-Partenkirchenin talvikisoista, naureskellaan Helsingin kaupungin taloudenpidolle; Turun, Tampereen ja Kuopion kaupunginkamreereita on haastateltu, ja kaikki ovat yksimielisiä siitä, että pääkaupungissa asiat on hoidettu huonosti. Kuva esittää mielenosoitusta Helsingin kauppatorilla. Toisessa kuvassa on rahatoimenjohtaja Erik von Frenckell, joka on pukeutunut polvipituisiin housuihin, pitkiin sukkiin, valkoisella päärmättyyn tummaan takkiin, solmukkeeseen ja harmaaseen slipoveriin.

Tuomas Anhava arvioi otsikolla "Taimitarha taskussa" WSOY:ltä ilmestyneen Vaeltava viisaus-aforismikokoelman, Kai Hytönen kertoo useiden valokuvien ja tekstin voimin Itä-Afrikan luonnosta, Teo Mertanen kertoo "Kauhujen kahvilasta" - helsinkiläisestä kahvila Mississippistä, jonka omistaja hra Ekman on usein joutunut turvautumaan pamppuun ja kaasuaseeseen murtomiehiä ja muita pahantekijöitä torjuessaan.

Lehdessä on sarjakuva "Tuomari Foster". Stripissä tyttö kuljettaa vaikeasti haavoittunutta Swift Gallonia, joka sitten kuolee puun juurelle, ja viimeisiksi sanoikseen vannottaa kuljettajansa tappamaan tuomarin. Lasten sivulla on sarjakuva nimeltä "Minä olen Ville enkä naukumammanpoika". Sen on piirtänyt Vic Green v. 1952. Lasten sivulla on lisäksi Walt Disney-kertomus "Vilkkaan suuri seikkailu", joka kertoo isokorvaisen kääpiön ja haltiattaren kohtaamisesta, josta oppii, ettei kannata koskaan enää jäädä töistä pois. Disney-tuotantoa on myös kolmas sarjakuva Robin Hood.

Lehdessä on myös Muodin viehkeyttä, Kotitaloutta ja Kynä käteen. Viimeksimainitussa ristisana- ja muita asiaankuuluvia tehtäviä.

Kauppamatkustajan elämää

Uuniedustaja Jesse Hartikkala heräilee hotellissa. Eilinen raskas työpäivä ja sitä seurannut vielä raskaampi viihde vaikeuttavat heräämistä. Toisaalta on niin paha olo, että sängyssäkään ei oikein pysty olemaan.

Päivä oli ollut todella rankka, eikä sitä ollut lievittänyt yhtään se, että täkäläiset rakennustarvikekauppiaat eivät juurikaan olleet kiinnostuneita Hartikkalan uuneista. Hän itse oli kuvitellut, että vanhassa puukaupungissa vuolukiviuunit menevät kaupaksi, mutta oli törmännyt selityksiin museaalisista arvoista ja entisöinnistä ja mistähän vielä.

Ilta sinänsä oli sujunut hauskasti hotellin alakerran vähän pubia muistuttavassa ravintolassa. Siellä oli ollut asiakkaina puolalaisia rakennusmiehiä naapurikunnan ydinvoimalatyömaalta. Muutaman tuopin jälkeen kielivaikeudet hälvenivät, ja kulttuurista, kuten mäkihypystä ja jääkiekosta, keskusteltiin antaumuksellisesti. Puolalaiset ihmettelivät hotellirakennuksen ulkomuotoa, muistuttihan se heidän mielestään enemmänkin elokuvateatteria kuin perinteistä majoituslaitosta. Henkilökunnan edustaja kertoi talossa olleen aikanaan elokuvateatteri, joka nyttemmin on juhlatilana. Talon oli rakennuttanut paikallinen suojeluskunta. Jesse ei osannut tarkkaan selittää puolalaisille, mikä suojeluskunta oli; kertoi että se oli perustettu pitämään kommunistit kurissa. Puolalaiset nyökkäilivät tyytyväisinä.

Kauppamatkustaja nousee sängystä ja muistaa, että tänään olisi ajettava Ylä-Savoon. Pitkä useamman tunnin matka, joten ei auta viivytellä. Päässä humisee aika lailla, mutta promilleja Hartikkalan mielestä on alle säädetyn rajan. Pari kertaa puhalluksessa viisari on värähtänyt, mutta puhuttelulla niistä on selvitty.

Aamiaispöydässä ei maistu oikein muu kuin appelsiinimehu. Kuppi kahvia sentään virkistää. Lautaselle kasaamansa leivät ja kinkut mies käärii lautasliinaan ja pistää salkkuunsa. Syöpähän sitten matkalla pahimpaan nälkäänsä. Auto seisoo hotellin takapihalla räntäsateessa. Yöllinen pakkanen on kuorruttanut ikkunat ja jäädyttänyt tuulilasinpyyhkimet. Autoa raapiessaan Hartikkala tuntee, että päänsärky ei olekaan lähtenyt kahvin voimin.

Audi hurahtaa käyntiin ja suuntaa nokkansa itää kohti.

Pitkä matka on ajettu, ja iltapäivä alkaa hämärtyä. Olo ei tuntunut paranevan, ja aakkosten alkupään mukaan nimetyssä huoltamoravintolassa tulee nautittua pullollinen olutta. Se auttaa ainakin hetkiseksi ja matka jatkuu. Hartikkala pysähtyy katselemaan karttaa tien levikkeelle, kun auton ikkunaan äkkiä koputetaan. Ulkona seisoo mies, joka on pukeutunut punaiseen haalariin. Jesse avaa ikkunan.

- Heippa, haalaripukuinen sanoo, tänään on kansainvälinen Ole Hyvä Homoille-päivä, ja minä olen punahaalarinen homo. Kuten tiedät meitä on kaikissa sateenkaaren väreissä. Pyydän sinulta lahjoitusta. Ei tarvitse olla rahaa, ruoka tai juomakin käy, ystävällinen asenne on tärkeintä.

Hartikkala ällistyy, mutta avaa sitten salkkunsa ja antaa hotelliaamiaisleivät.

- Kiitoksia paljon ja hyvää päivänjatkoa, haalarimies hihkaisee ja häipyy.

Kartta kertoo parin kilometrin päästä kääntyvästä pikkutiestä, joka oikaisee matkaa aika reilusti. Keli on huono, mutta aikaa on voitettava, ja Audi kääntyy pienelle tielle. Mäkiä ja mutkia on runsaasti, ja Jesse miettii, pitäisikö kääntyä takaisin, kun vastaan tulee tukkirekka, joka pöllyttää lunta silmille. Kova jarrutus, lukkiutumattomat jarrut rutisevat, mutta auto liukuu tiellä ja tössähtää penkkaan niin syvälle, että omin voimin ei lähde. Hartikkala kiroaa rekka-auton, lumipenkan, mutkaisen tien ja Suomen talven.

Kohta paikalle saapuu keltahaalarinen mies.

- Heippa, haalaripukuinen sanoo, tänään on kansainvälinen Ole Hyvä Homoille-päivä, ja minä olen keltahaalarinen homo. Kuten tiedät meitä on kaikissa sateenkaaren väreissä. Pyydän sinulta lahjoitusta. Ei tarvitse olla rahaa, ruoka tai juomakin käy, ystävällinen asenne on tärkeintä.

- Häivy siitä, perkeleen homo, Hartikkala ärähtää. Juuri minä yhdelle annoin voileipää.

- Voisin kyllä auttaa sinua työntämään auton tielle - vaikka ilman korvausta.

Hartikkala hyppää rattiin, ja haalaripukuisen avustamana auto saadaan irti penkasta. Avustukseksi homo saa vajaan tupakka-askin. Matka jatkuu, ja keltahaalarinen jää seisomaan tielle.

- Kaikenlaisia perkeleitä niitä maa päällään kantaa, mies ärisee.

Päänsärky tuntuu pahenevan ja Hartikkala kaivaa muovikassista kaljatölkin. Hän pysähtyy tien laitaan juomaan ja katsomaan karttaa samalla. Taas ikkunaan koputetaan.

- No mitäs sinä v***n homo haluat, kauppamatkustaja karjaisee, kahdelle olen jo antanut!

- Ajokortti, rekisteriote ja pitkä puhallus tähän, sinihaalarinen vastaa.

Tasapäistä

Moponetistä poimittu kuva muistuttaa meitä eilispäivän Minna Canthin päivästä. Ei se Minna tietystikään kova mopoilija ollut, vaikka tasa-arvon symboliksi onkin Suomessa valittu. Mopokuva muistuttaa meitä tasa-arvoisista risteyksistä, ja kuinka niissä on käyttäydyttävä. Tässäkin päivässä on tasapäisyyttä ihan olan takaa. Yö ja päivä näetsen ovat yhtä pitkiä.

Aikaisemmin kirjoitin joen mukaan nimensä saaneista autoista, mutta osaavat ne Amerikassakin: Equinox tarkoittaa päiväntasausta.

Soitantoa Roomin kaupungissa, näytös 4

4:äs näytös

Kohtaus I

Puisto Roomin kaupungin laitamilla. Muusikerit Luigi ja Alonso nukkuvat kuorsaten. Luigin torvi makaa osin rapakossa, Alonson soitto-pelin päälle on astuttu, ja on se suuresti litistynyt.

Benito saapuu, katselee tovereitaan hetken, ottaa sitten Alonson torven yrittäen sitä suoristaa.

BENITO: (its.) Kautta kaikkein Roomin pyhimysten ja paavein, ovatpa nämä täällä elämää viettäneet. Perin hirveät ovat muotonsa. (kovaan ääneen ja miekkosia ravistellen:) Herätkää nukkujat, soitantomme alkaa tuossa tuokiossa! Ylös kuin pitkäisen leimaus te unisäkit!

LUIGI: Kuka puhuu, ken haastaa... miksi helvetissä revit nuttuani, mies. Katso nyt, siitä hiha puuttuu. Mutta nyt muistankin himeästi, Alonson, kunnon kumppalini kera painia löimme kuin karhut kesäisellä kankaalla Pohjolassa tuolla. Mutta mitä haastelet soitosta?

BENITO: Pyhä Isä on meidät muusikereiksi kutsunut kirkolle. Aika koittaa koht sillään. Ylös ja matkaan kuin Paavali Kreikan-maalle!

LUIGI: Naurattaispa vertaukses, jos pääni tilalla tässä ei olis humiseva ampiais-pesä.

ALONSO: Ja kissa käynyt suussani asiaansa toimittamassa.

Nousevat ylös vielä aika vommassa ja lähtevät horjuen kulkemaan Paavin kirkkoa kohti.

Kohtaus II

Aukio Pietarin-kirkon edustalla. Paavin sveitsiläis-kaarti on asettunut rivistöön päällikkönsä johdolla. Suuri joukko kansaa odottaa seremonian alkua. Muusikerit saapuvat paikalle, ja heidät ohjataan soitto-koroitukselle.

PÄÄLLIKKÖ: Kun annan merkin heilauttamalla kättäni alas näin, soitanto alkakoon. Suoraan virkkaen, ulko-näköänne vilkaistessani harras toiveeni on, että muusiki on parempaa kuin se. Mutta Pyhä Isä, joka on täällä tuossa tuokiossa, ratkaiskoon kohtalonne.

LUIGI: Mutta mitä soitamme me? Jotain muuta kuin linnassa eilen?

BENITO: Paaville on tarkoitus tulohymni kajauttaa fanfaarein kera, luulen mä.

ALONSO: Enhän peijakas vieköön saa ulos minkäänlaista pihausta torvestani tästä.

LUIGI: Rapaa ja santaa on minunkin pelini täynnä. Katsokaat päälle, mitä tuo sotilas-pukuinen mies huitoo?

BENITO: Sappermentti, sehän on aloitus-merkki! Soittakaa!

Kohtaus III

Syrjäinen kuja Roomin kaupungin laidalla. Muusikerit astuvat jalkojaan laahaten kotoa kohti. Varsinkin huilun-soittajan askellus on vaivallista.

LUIGI: Perin huonosti kohtelivat meitä kirkolla tuolla. Kävihän kaarti-päällikkö kimppuumme kuin raivo koira heti ensimäisen soitto-kappaleen aikana. Kumman käskyn sotilailleen antoi.

ALONSO: Älä muuta virka, veliseni. Meidät ensin pois lavalta raahasivat, sitten yrittivät soitto-pelejämme tunkea arkaan paikkaan - no onnistuivat siinä vain pillipiiparin osalta.

Soitantoa Roomin kaupungissa, näytös 3

3:mas näytös

Kohtaus I

Italian kuninkaanlinnan tanssiais-sali. Soitto kajahtelee komeasti ja juhla-väki tanssaa, neidot punoittavin posken-päin ja kavalieerit heitä liehakoiden. Seuraa tauko ja Italian kuningas muassaan kardinaali suvultansa jalo astuvat esiin.

KUNINGAS: Niin, teidän armollinen jalosukuisuutenne, kuten olette voinut kuullella, tämän-iltainen orkesteerimme on hyvää laatua.

KARDINAALI: Aivan, Teidän Majesteettinne; he ovat tänä iltana pelanneet tanssiais-muusikia, mutta luulen, että he taitavat myös vakavampia sävel-aiheita soittopeleistään esille saattaa.

KUNINGAS: Lyönpä siitä pääni pantiksi, jos ei muutoin, niin harjoitus tuottaa mestareita, mutta miksi olette heistä niin kiinnostunut.

KARDINAALI: Nähkääs, Teidän Majesteettinne, huomenna, jos Jumala suo, on kirkko-aukealla Pyhän Isän vastaanotto ja se soitanto-kunta, joka tapausta tavallisesti juhlistaa, on viimeistä miestä myöten kolera-taudin kynsissä. Näin olen tehtävän saanut itseltään Pyhältä Isältä hankkia muusikereita juhlaan.

KUNINGAS: Ehkä käymme tiedustelemaan heidän suostuvaisuuttaan asiaan.

Menevät soittajain luo, jotka nyökyttelevät myöntyväisinä.

Kohtaus II

Puisto Roomin kaupungin laidalla. Muusikereista Luigi ja Alonso juopuneina, Benito sen sijaan raittiina.

LUIGI: Antoipa kuningas meille oivallisen palkkion! Kylläpä silmäni, nämä tihruiset tässä hämmästyksestä suurenivat, kun parasta Ranskan-maan konjakkia meille tuoda käski, ja torven-mitalla; mutta mitäs mökötät sinä pillipiipari, eikö pilliis enkelten nektaaria mahtunutkaan? Pillipiiparin palkka on pillipiiparin palkka, sanoo Siirakki. Me torvein-pelaajat juhlimme, me! Otas veljeni Alonso, malja kanssani niille kaikille impyeille, jotka täniltana ovat muusikista ilonsa saaneet! Ja ota sinäkin pillin-soittaja, tule veli tarjoaa!

BENITO: Enpä taida juomaas kajota minä.

LUIGI: Elä hyvä mies ryhdy konstikkaaksi, katso minulla on ja haluan siitä lähimmäiselleni tarjota.

BENITO: Olipa sulla kultarahojakin, joiden suhteen tarjous ei tullut kyseeseen. Yhtä monta soitto-kappalta puhalsin kuin sinäkin.

LUIGI: Kultarahat oli pormestarin määräys. "Kaikille niin paljon kuin soitto-peliin mahtuu, sanoi hän". Uskaltaisinko minä häntä vastustaa, tuota kiivas-luonteista herraa. Juoman tarjoaminen on sivistynyt tapa, ja loukkaatpa minua syvästi, kun sitä ylen-katsot. Mutta veli Alonso! Älä torku, ota ryyppy ja iloitse! Heleijaa, kohta taivas ja maa pyörii, koko ihana Roomin kaupunki heittää härän-pyllyä, nouse Alonso-veljeni tanssitaan, antaa tuon huilun-soittajan mököttää, mitä me hänestä välitämme!

BENITO: Mitä välittäisin minä juopuneen puheista, mutta muistakaat, että muutaman tunnin päästä meidän Pietarin-kirkon edustalla soittaman pitää.

Benito menee pois, toiset jäävät puistoon.

Soitantoa Roomin kaupungissa, näytös 2

2:nen näytös

Kohtaus I

Pormestarin palatsin suuri sali, jossa paljon kansaa. Iloinen puheen-sorina täyttää huoneen. kaikki katselevat, kun muusikerit asettuvat laattian-koroitukselle salin päätyyn. Etenkin nuoret naiset silmäilevät soittajia kaihoisasti.

LUIGI: Niin, molemmat soitto-veliseni, antakaamme nyt muusikin pauhata kuin taivaan enkelten pasuunoista. Ah, sydämeni pakahtuu tästä riemusta, katsokaa noita ihania impyitä, jotka meitä tarkkailevat rusoposkin ja viuhkojaan leyhytellen ja noita komeita herroja hienoissa vaatteissaan, joissa jokainen muudi ja sauma on räätälin tarkoin harkitsema. Olemmepa mekin joskus oleva heidän kaltaisiaan, kun vain tehtävämme taitavasti suoritamme. Tunnenpa olevani paratiisin iloissa!

ALONSO: Malta mieles, emmehän vielä ole soittaneet liiran edestä, mutta sanoa minunkin täytyy, että järkähteleepä, järkähteleepä tässä miehen mieli, niin että itkeä tahtoisin, jos tämä ei niin ilon paikka olisi.

BENITO: Hyst! Merkki on annettu, nyt soittamaan!

Muusikerit alkavat soiton, ja kansa ryhtyy tanssimaan. Soitetaan monta peliä, kunnes pormestari rykäisee ja ryhtyy puhumaan.

PORMESTARI: Kunnioitettavat juhlavieraani, olen iloinen, että niin moni teistä on saapunut kunnioittamaan minun ja arvoisan rouvani vihkijäis-vuosijuhlaa. On myös erinomaisen hienoa, että saamme viihdytystä näin mainioilta muusikereilta. En ole eläissäni kuullut näin kauniisti pelattavan. Haluni onkin tässä nyt palkita heidät mitä arvokkaimmin. Lakeija tänne!

LAKEIJA: Teidän korkea-arvoisuutenne suvaitsi kutsua.

PORMESTARI: Niin on asia. Juokse vikkelästi aarre-kammiooni ja tuo sieltä kultarahoja paljon, niin että heidän soittopelinsä täyttyvät niillä. Sen jälkeen soittajat voivat mennä koteihinsa ja nukkua siellä raskaan päivän päälle sikeästi kuin karhut pohjoisissa erämaissa.

Kohtaus II

Soittajat astuvat kotia kohti

BENITO: Kylläpä siellä kauniit röökynät tanssasivat sulhojensa käsivarsilla. Olisinpa minäkin halunnut päästä tarjous-pöytään. Eiväthän meille ruuan-murenaa siellä antaneet.

LUIGI: Mitä huolii ruuasta valittaa, kun torvi on niin täynnä kultaisia kolikoita, että ei kantamaan kykene, vaan näin kelkalla sitä vetämän täytyy. Kas niin, otahan kiinni tuosta ja kisko avukseni!

BENITO: Aikomukses on varmaan pitää itse kaikki kulta?

LUIGI: Totta maar! Itse kukin meistä on palkkansa ansainnut. Sanassa sanotaan, että lähimmäisen menestyksestä on iloittava, ei kadehdittava. Huiluus ei taitanut mahtua yhtään kolikkoa, mutta onko se minun syyni, kysyn vaan, kun noin katsoa mällistelet kuin vuohipukki.

ALONSO: Älkäät miehet aloittako kinaa näin tärkeällä hetkellä. Muistattehan, että kuninkaan kamariherra kutsui meidät kuninkaallisiin pitoihin ensi viikon lauvantaina. Mitä ovatkaan pormestarin lahjat kuninkaalliseen antiin verrattuina. Tyytykäämme nyt tähän ja odottakaamme mitä ensi kerta tullessaan tuo. No, mahtuihan minunkin torveeni muutama raha, vähemmän toki kuin Luigilla, mutta silti katkeroidu en. Muusikin ilo ja riemu käy monasti maallisten rikkauksien edelle.

LUIGI: Viisaasti haasteltu.

Käypäläiset

Jonkun viikon on blogin reunuksessa ollut käypäläisgadget. Tänään aamupäivällä ällistyksekseni huomasin, että kymmenen viimeisen kävijän joukossa ei ole kotomaastamme ketään. Kävin tosin eilen eräässä kansainvälisyyttä käsittelevässä seminaarissa, mutta en todellakaan tämmöistä tulosta siitä osannut aavistaa.

Listalla on kaksi osoitetta Ruotsista - Eslövistä ja Helsingborgista - kaksi USAsta, joista toinen on Louisianasta ja toinen vain sieltä pelkästään. Lieneekö itse U.S.Air Force Onen haltija. Sitten on Baijerista, Madridista, Surabajalta, Beijingistä ja Singaporesta. Yhdestoista oli Turku, mutta sitä ennen Brysselin kaupunki oli käynyt kolmasti, pormestarikohan siellä.

Vanha karttakuva on täältä.

Soitantoa Roomin kaupungissa, näytös 1

(kuva)

Näytelmä 4:ssä näytöksessä

Henkilöt:

Luigi, Alonso, Benito; muusikereita

Roomin pormestari

Italian kuningas

Roomin piispa, eli paavi

Sveitsiläisen kaartin päämies

Pormestarin, kuninkaan ja paavin palvelijoita

Kansaa torilla, palatseissa ja kaduilla

1:nen näytös, kohtaus I

Roomin kaupungin sivukuja aikaseen aamulla. Aurinko nousee. Muusikerit Luigi, joka kantaa suurta basso-torvea, Alonso metsästys- eli käyrä-torven kera ja pienen huilun soittaja Benito saapuvat paikalle kulmauksen takaa.

LUIGI: Ah, veljet, virkanpa teille: Olemmehan kaikkein pyhimysten nimissä harjoittaneet soitantoa jo niin perusteellisesti, että pelvotta Roomin torille musikeeraamaan käydä voimme. Sydämeni rinnassa täällä lyö kiihkoisasti, mutta sanon, ei pelkoa veljet!

ALONSO: Oikein haastelet, poikaseni! Luulen, että markkinaväki meihin perin juurin ihastuu.

BENITO: Niin, ja avokätisesti työmme palkitsee. Annanpa silloin minä huiluni soida. Livertäköön kuin musta-rastas kesäisenä aamuna, semmoisena kuin nyt, kun kultainen päivän kehrä valoaan kaupungin kattojen ja kirkkoin tapuleiden ylle luoda alkaa.

ALONSO: Musta-rastailla on tapana laulaa iltaisin, mutta ymmärrän kyllä tarkoitukses.

Katoavat kulman taakse.

Kohtaus II

Iso tori, jolla paljon kansaa, kauppiaat esittelevät myynti-tuotteitaan kovalla äänellä. Soittajat saapuvat ja jäävät katselemaan elämää.

LUIGI: Kas kas, aika peijoonia, sanon minä. Ovathan nyt kesä-markkinat, ja kaikki joilla suinkin jotain myyntiin on, tänne saapuneet ovat.

ALONSO: Ostajia ovat paljon houkutelleet. Luulen, että joku kulta-ripponen heidän pussistaan myös meille heltiää. Mutta mitä jaarittelemme tässä, ryhtykäämme toimeen ja antakaamme soiton kajahtaa!

BENITO: Mutta missä on sovelias soiton paikka? Kuulua ja myös näkyä meidän tulee, jos ansioon päästä aiomme.

LUIGI: Niin, katselkaamme ympärillemme nyt kuin tarkka-silmäiset ja vikkelät kärpät, joiden nahoista kuninkaan ja paavin viitat ommellaan. Tiedä, vaikka itsekin kärppä-viitoissa pasteerailisimme, kun hyvin olemme ansainneet.

ALONSO: Ja päähämme panemme kolmi-kerroksisen hatun.

Nauravat. Benito osoittaa sitten torin reunalla sijaitsevaa rakennusta, jonka edessä on korotettu kivinen tasanne. Lähtevät sitä kohti.

Kohtaus III

LUIGI: Oletteko varmat siitä, että voimme tässä soittaa? Onhan tämä tuon talon rappujen edessä. Jospa olemme heille häiriöksi ja rahan sijasta saamme aika löylytyksen.

BENITO: Emme peräänny enää. Jos näemme, että löylytys uhkaa, keräämme vain koreasti pillin taskuun ja kuin kärpät käymme uutta paikkaa etsimään.

LUIGI: "Koreasti pilli taskuun", sanot sinä. No, olenpa tätä peliä kanniskelemaan tottunut minä. Tosin taskuun ei mahdu se, mutta uljas on ääni ja vasken loiste.

Ryhtyvät soittamaan. Soitto houkuttelee torikansaa viljalti kuultelemaan. Bravo-huutoja ja kolikoita singahtelee muusikereille. Äkkiä talon ovi avautuu, ja pihalle astuu mies, Roomin pormestarin lakeija, yllään kaksikulmainen hattu ja musta puku, jonka rinnusta koristavat vasken-karvaiset napit.

LAKEIJA: Keitä olette te, ja miksi olette tulleet tänne soittamaan?

LUIGI: (Kumartaa syvään) Armollinen herra, olemme köyhiä muusikereita kaupungin laidalta tuolta. Aioimme viihdyttää torikansaa, ehkä pientä palkkiota vastaan, mutta emme tahdo olla häiriöksi. Yksi vilkahdus vain, ja olemme muualla, jos niin tahtonne on.

LAKEIJA: Asiani ei ole toki tuon kaltainen. Isäntäni, pormestari, on soittoonne suuresti mielistynyt ja haluaa kutsua teidät illalla pelaamaan musiikia suuriin juhliin talossa tässä. Hän on myös hyvin ennalta-arvaamaton herra, sanon mä, ja tapahtua voi, että palkitsee hän teidät suurenmoisesti (menee sisälle).

ALONSO: Veljet! Nytpä meitä onni potkaisi, eikä piikki-kengällä potkaissutkaan. Olihan mies tosissaan?

BENITO: Vilpin häivettä kasvoillaan en nähnyt.

LUIGI: Mutta nyt ehdotan minä, että koko päiväksi emme torille tähän jää, vaan ryhdymme harjoittelemaan ankarasti. Illalla on meillä tulinen koitos. Kuullut olen minäkin pormestarin olevan äkki-pikainen herra, joka saattaa pienestäkin asiasta vihastuessaan heitättää raivonsa kohteen vankilaan rottien jyrsittäväksi. Toisaalta lempeä ja armollinen saattaa hän olla kerjäläistä kohtaan.

ALONSO: Astukamme siis joutuin kotiin harjoittelemaan.

Lähtevät

Autokoulutusta

Tillmanin blogiin tuli kommentoitua ajo-opetusasiaa. Näistä autoista ei näytä nyt pääsevän eroon mitenkään, vaikka lupasin, että en enää kerro ajokeistani.

No siitä Hondasta tuli päästyä eroon viikko sitten, kun ajoin sen viimeiselle matkalleen purkamolle. Ei tarvinnut onneksi maksaa mitään. Silloin ja tällöin purkamoilla on jaossa muutaman satosen arvoisia seteleitä vastikkeeksi ympäristöteosta.

Amerikassa sulkivat vuonna 1957 Plymouth Belvedere-merkkisen uuden kullanhohtoisen autokaunottaren betonilaatikkoon maan alle. Tavoite oli nostaa se esiin 50 vuoden päästä. Niin sitten tapahtui, ja kaiketi monia ostotarjouksia tiiviissä paketissa olleesta autosta oli tehty. Mutta kuinkas sitten oli käynytkään...

Mutta yleisön pyynnöstä huolimatta tuosta Hondasta vielä pari sanaa. Kun se ostettiin, mukana tuli peilistä riippuva pieni musta kultalangalla kirjailtu samettityyny - arabialaista kirjoitusta molemmin puolin. Otin sen pois, ajatellen, että turhaan vain herättää joissakin henkilöissä aggressioita. Kun sitten vetoakselin nivel irtosi, jäähdytin puhkesi, poliisit ottivat rekisterilaatat pois (tietokonetulkintahäiriö), auto varastettiin, ym. pientä, kysyin arabiaa ymmärtävältä tuttavaltani, mitä tyynyssä lukee. Siinä luki toisella puolella Allah ja toisella Muhammed. Vein tyynyn takaisin autoon.

Otsikkokuva on täältä ja liittyy yhteen ajamaani autokouluautoon. Kommentissani Tillmanille mainitsen Volkswagen 1600 TL:n ja Taunuksen, mutta myös Karmann Ghia 343 oli opetuskalustossa.

Perjantai, 13.

Tummempiasuinen kuvassa on syntynyt perjantaina 13. päivänä, tässä taas on johtotehtävissä 13. päivänä kuollut.

Fideliä ja Nikkeä mahlakoivikossa esittävän taulun on maalannut Samsonov.

Temppeliherrojen ritarikunta oli aikoinaan rikas ja vaikutusvaltainen yhteisö. Se oli perustettu tarjoamaan ristiretkeläisille majoitusta, rahoitusta ja turvapalveluja.

Liiallinen raha ja valta saattaa johtaa vaikeuksiin. Vuonna 1307, perjantaina 13. päivänä lokakuuta avattiin Ranskan kuningas Filip Kauniin käskykirje, jonka nojalla ritarikunnan jäsenet vangittiin, ja osa poltettiin roviolla. Käsityksen mukaan tästä tulee tietyn päivän huono maine.

Oheiseen linkkiin viitaten:

- Soittajat syömmää ja tuu siehhii rumpal!

Aikakauslehtiratsaus XIII

Maaliskuun kunniaksi katselemme Tiden-nimistä viikkolehteä vuodelta 1894. Sivuja on kahdeksan, sivumitat ovat 300 x 400 mm. Lehti ei sopinut skanneriin, ja kamerakuvaan tuli räikeänkeltainen päivämäärä, jota en osaa poistaa kamerasta, joten tuhrasin kuvankäsittelyohjelmalla vasenta alanurkkaa. Siinä luki alunperin: "Vår illustration å 5:te sidan visar finska utställningar af skidor m. fl. vintersportföremål i Mürzzuschlag, hvarom närmare i en särskild artikel.

Irtonumeron hinta on 15 p., tilaushinta 6 mk, Hbl:n tilaajille 4. Maaseudulle samaan hintaan, Venäjälle 2 ruplaa, 1 rupla ja 50 kopeekkaa.

Etusivulla käsitellään lehden kuvitusta, ja kerrotaan keisari Wilhelmin ja Bismarckin tapaamisesta. Isommassa kuvassa ruhtinas Bismarck odottaa junan saapumista uniformussaan ja keisarin äskettäin lahjoittamassa päällystakissa. Pienempi kuva kertoo kodikkaasta tunnelmasta Bismarckeilla. Miehet vetävät sikaria ja piippua täysin palkein ja ruhtinatar ei taida polttaa, mutta saa kyllä savusta ja öljylamppujen kärystä osansa.

"Teknisessä ja tieteellisessä kronikassa" kerrotaan mm. Brasilian suunnittelevan uutta pääkaupunkia. Syynä tähän on se, että nykyinen sijaitsee tykinkantaman päässä vihollisen sotalaivoista. Uuden pääkaupungin on määrä nousta sisämaahan korkealle ylängölle. Asiaa valmistelee komitea, johon kuuluu mm. tri Crus Rion observatoriosta. Samassa artikkelissa on kappale Argentiinan vehnäkuninkaasta, italialaissyntyisestä José Guazzonesta, joka saapuessaan Argentiinaan vuonna 1875 aloitti vehnänviljelyn Pampalla, ja omistaa tällä hetkellä 255 neliökilometriä peltoa, joka tuottaa satoa 3000 junanvaunullista.

Anaglyfisten kuvien tekniikkaa esitellään. Ne ovat kolmiulotteisia, joihin stereoskooppinen vaikutelma saadaan katsomalla niitä värillisten, toinen linssi punainen ja toinen sininen, silmälasien läpi. Vanhemmantyyppiset stereoskooppikuvat vaativat katselulaitteen, joka saattaa rasittaa silmiä.

Eri maiden valtionvelkoja vertaillaan. Liechtensteinissa se ei ole kuin 4 mk 64 p asukasta kohti, Suomessa 32 mk, kun taas Venäjällä 184,74 mk ja Ranskassa peräti 968,14! Ruotsi ja Norja ovat mukana alle satasella.

Unkarilainen Koloman von Mikszath on kirjoittanut romanttisen tarinan varapresidentistä, joka ottaa huostaansa kolerassa kuolleen perheen tyttäret, ja V. Lindman arpajaisiin ja rakkauteen liittyvän kertomuksen "Högsta vinsten".

"Anarkismin oppinut apostoli" otsikolla esitellään ranskalainen anarkisti Elisée Reclus. Kirjoittaja myöntää Reclusin ajatukset yhteisestä rajattomasta maailmasta hyviksi, mutta toteaa artikkelin lopussa tämän olevan vaarallinen, koska kannattajat voivat tulkita oppeja väärin.
(Reclus aiheutti aikoinaan pahennusta antaessaan tyttäriensä elää avoliitossa, tästä ei artikkelissa ole mainintaa.)

Yllä oleva kuva esittää Suomen hiihtonäyttelyosastoa Itävallan Mürzzuschlagissa järjestettyjen kilpailujen yhteydessä. Esillä suksia, sauvoja, pieksuja ja ketunnahkoja. Norjan miehet veivät kisoissa voittoja, mäkihypyssä ei muunmaalaisia kilpailijoita ollutkaan. Herra Holmen leiskautti 14 metriä kantaneen hypyn.

14½ kilometrin hiihdon voitti niinikään Holmen ajalla 55 min. 33 sek. Toiseksi tuli Robert Pehrson ajalla 1 t. 5 min. 10 sek. , ja kolmanneksi Andre Hansen aikaan 1 t. 5 min. 51 sek.

Suomalaisten saavutuksista ei puhuta muuta kuin näyttelyosaston yhteydessä. Suomalaiset sukset todistetaan sitkeiksi ja kestäviksi, sillä Suomen Vientiyhtiön johtaja Pacius asettaa parin niitä kahden tuolin varaan kärjistään ja kannoistaan ja nousee sitten niille. Sukset pysyvät vahingoittumattomina.

Lehdessä käsitellään vielä "Dagens frågor i utlandet", jonka otsikon alla puhutaan lasten unentarpeesta ja englantilaisesta pukeutumisuudistuksesta, joka miesten osalta on pyrkimässä yksinkertaisuuteen ja samankaltaisuuteen eri sosiaaliluokkien välillä.

Alvar Sten aloittaa jatkokertomuksensa "I spillror" klassisesti:

"Solskenet föll varmt och glittrande ned från en kornblå sommarhimmel."

1800-luvun blondivitsi:

- Rakkaani, sinä ammuit murtovarkaan, olet urhea nainen, mutta minne hän katosi?

- Se toinen rosvo kantoi hänet pois.

- Mikä toinen rosvo?

- No, se jota tähtäsin.

Sammakkoperspektiivi

Kevin White istuu junassa. Juna kulkee Alabaman Birminghamin ja Tuscaloosan väliä. Kevin on palaamassa kotiin työmatkalta. Vakuutusyhtiö, jonka leivissä hän on ollut vasta vajaan vuoden, järjesti koulutustilaisuuden Birminghamissa. Vakuutusten lisäksi Kevin edustaa kylpyammeen puhdistussarjoja.


Kevin miettii koulutuspäivän antia. Hyökkäävää käytöstä myyjältä pidettiin periaatteessa pahana, vaikka välttämätöntä onkin saada asiakas ymmärtämään oma etunsa. Assertiivisuus on myös asiakaspalvelun tärkeä voimavara.


Lucille, Kevinin nuori vaimo - nuorihan on mies itsekin, tuskin kolmekymmentä täyttänyt - on mennyt pariksi päiväksi katsomaan vanhempiaan, ja miehen pitää tulla toimeen omin neuvoin sen aikaa. Lapsiakaan ei ole vielä hoidettavana, vakuutusmies pärjää kyllä yksin kotona.

Juna pysähtyy Tuscaloosan asemalle, ja Kevin kerää tavaransa; päällystakin ja hatun sekä asiakirjasalkun ja pienen matkalaukun, jossa ovat hotelliyöpymisessä tarvittavat varusteet.

Tihkuinen sadesää on muuttunut hehkuvaksi helteeksi, ja päällystakki jää käsivarrelle Kevinin kävellessä bussipysäkille. Nuorenparin asunto on esikaupunkialueella, 1920-luvulla rakennettu pieni omakotitalo, joka on remontoitu perinpohjin. Rahoituksesta vastasivat Lucillen rikkaat vanhemmat, jotka varakkuudestaan huolimatta suhtautuvat köyhään Keviniin ystävällisesti. Talon remontti sujui muuten hyvin, mutta termiittien kanssa oli tulla vaikeuksia. Ne saatiin kuitenkin häädettyä, ja koti on hyvässä kunnossa.

Kevin jää bussista pois pienen metsikön reunassa ja aikoo oikaista tuttua polkua pitkin kotikadulleen. Polku on vielä kostea sateen jäljiltä, vaikka vesi haihtuukin höyrynä ilmaan kuumuudessa. Kun mies pääsee polulla puoleenväliin, hän kuulee nimeään huudettavan.
- Kevin, mies siellä, hei!

Kevin pysähtyy ja katselee ympärilleen. Ketään ei kuitenkaan näy, vaikka ääni tuntui tulevan aika läheltä.
- Mr White! Ääni kuuluu jälleen, naisääni, Kevin siristelee silmiään ja yrittää nähdä huutajan, vastaa vihdoin:
- Kuka siellä, kuka huutaa?

- Tule tänne lähemmäksi, olen tässä ojan reunalla, tule, minulla on sinulle tärkeää asiaa, ääni vastaa.
Mies rämpii mättäiden yli solisevan ojan reunalle, mutta vieläkään ei ketään näy.
- Varohan vähän, ettet astu päälleni, kuuluu äkkiä maasta, ja Kevin perääntyy järkyttyneenä. Jalan juuressa on sammakko, ja ääni tuntuu tulevan siitä.
- Ei helvetti, tämän täytyy olla jotain pilaa, vakuutusasiamies miettii, radio laitettu kumisammakkoon tai jotain.
- Älä ihmettele, sammakko sanoo, etkö ole kuullut noidutuista prinsessoista tai prinsseistä. Minä olen entinen Miss Alaska, joka jouduin kiertueellani täällä etelässä voodoon uhriksi.

Mies katselee sammakkoa epäuskoisesti, mutta näkee, että oikea se on, elävä, hengittävä eläin.
- No, mitä asiaa sinulla on?
- Ota minut mukaan, vie kotiisi, niin neuvon, kuinka voit palauttaa minut ennalleen.
Liikemiehen aivoissa alkaa tapahtua asiayhteyksien kytköksiä. Puhuva sammakko, America's got Talent-kilpailu, Las Vegas... Misseyteen ja noituuteen on vaikeampi uskoa, mutta puhuva sammakko sinänsä jo riittäisi toisenlaisiin hankkeisiin kuin vakuutuksia ja kylpyammeen raaputtimia myymällä.

Kevin ottaa sammakon ja pistää sen takin sivutaskuun. Pikkupoikana jo hän oli kulkenut sammakko taskussa. Naapurin poikien kanssa oli järjestetty elukoille hyppykilpailuja. Yhdellä Bertillä oli ollut mestarihyppääjä. Se kuoli valitettavasti kesken uransa hypättyään Bertin isän peruuttaman Mercuryn alle.

Mies päättää olla sammakolle mieliksi ja pitää tästä uudesta rahasammosta hyvää huolta. Se täytyy opettaa myös hyppäämään pitkälle; vielähän hyppykilpailujakin järjestetään. Puhuva hyppymestari antaisi lausuntoja, miksi hyppy kulkee ja miksi ei.

Kohta ollaan kotona, ja Kevin laittaa sammakon keittiön pöydälle.
- Nyt tehdään palautushomma, elukka sanoo, - onko sinulla viiniä ja kynttilöitä?
Kevin katsoo kaappiin, löytää kynttilän, jota on vähän poltettu, viiniä ei löydy, mutta iso pullo Four Roses bourbonia saa korvata sen, tämän sammakkokin hyväksyy.

Kynttilään tuli, lasit pöytään, korkki auki, ja niin operaatio alkaa. Keviniä hirvittää vähän sammakon viskin ryystäminen. Hyvin se kuitenkin tuntuu kestävän sitä, ja pian mies on melkein huonommassa kunnossa kuin eläin.

- Nyt mennään jatkamaan makuuhuoneen puolelle, sammakko hihkuu ja loikkaa parivuoteelle.
- Tule tänne, tehdään seuraava vaihe!
Kevin horjahtelee sammakon viereen.
- Vähennä vaatetta, sammakko kurnuttaa, mitä sitä kuumalla ilmalla nyt niin paljon päällä pitää olla. Kevin riisuu alushoususilleen, ei kehtaa enempää.
- Nyt kun suutelet minua, taika poistuu, sammakko hyrisee, ja Kevin antaa sille moiskauksen.

Entinen vakuutusmyyjä Kevin White istuu nykyään Tuscaloosan Mugshots-baarissa tai aseman pihan penkillä päivittäin kertomassa halukkaille ja haluttomillekin kuulijoille, mitä sitten tapahtui.

- No, vaimo tuli juuri sisään, kun sammakko oli muuttunut Miss Alaskaksi, sammakolla ei ollut vaatteita, ei siis missilläkään. Huusin vaimolle innoissani: "Hei, et ikinä arvaa, mitä täällä on tapahtunut."

(Kuvassa Tuscaloosan asema)

Vako auki

Hyvää Auran päivää! Auran lisäksi juhlii Aurora suomalaisen almanakan mukaan. Mitäs muita kuntia niitä onkaan Auran lisäksi, joilla on nimipäivä almanakassa?

Kuva vuodelta 1815 esittää Yorkshirelaista perinnetapahtumaa, auramaanantaita. Siinä kirjavasti pukeutunut äijäporukka tormuuttaa kyntöpeliä ympäri kylää ovelta ovelle. Esitys huipentuu tietysti rahanpyyntöön, ja jos ei hyvällä heltiä, saiturin talon porraskivi kynnetään ylös.

Aurajoki on muuten Suomen ainoa joki, joka on saanut nimensä oluen mukaan.

Oksanan pyykkipäivä, osa 4

Menevät rantaan, kissat yrittävät lähteä perään, mutta Oleg Aleksandrovitsh hätistelee niitä edemmäs. - Putoavat vielä jokeen, ja jos entiset merkit paikkansa pitävät, meillä on kohta talo täynnä tiikereitä ja leijonia, mies mutisee.

On alkanut sataa tihuutella ja housunlahkeet ja hameenhelmat kastuvat polun poikki taipuneissa heinissä. Matkalaiset eivät kuitenkaan sitä huomaa innokkuudeltaan. - Mitäpä aiot heittää jokeen seuraavaksi, mies kysyy. - Rahapussisiko?

- Oleg, Oksana vastaa, vahinkoja olivat kumpikin, voi olla, ettei tahallaan tehtynä toimi.

- Nuo uudet tavarat, joita olet Boris Nikolajevitshin näköiseltä mieheltä saanut, voivat olla varastettuja, joita hän yrittää kätkeä. Meidän täytyy ilmoittaa niistä miliisille, ettemme joudu itse epäillyiksi, Oleg sanoo, ja huomaa harmistuneen ilmeen vaimossa kasvoilla. - Se oli ihme, Oksana kivahtaa, se oli palkinto rehellisyydestäni, siitä että en ole ahne. Ja mistä se sai minun omat pyykkini, jotka joki vei?

- Kah, tarkkaili sinua pensaan takana ja sitten pyydysti vaatteet vedestä, helppoa se on tyhmiä naisia huiputtaa, ihme mukamas.

Oksanaa kiukuttaa, mutta hän ei halua jatkaa riitaa itsepäisen miehensä kanssa.

Jo ollaan perillä pyykkirannassa. Oleg Aleksandrovitsh kyselee, mistä mies oli ilmestynyt, millainen ulkonäkö, millaiset vaatteet. Oksana selittää vaatetuksen; valkoinen kauluspaita, ei kravattia, ylin nappi auki, vaaleanruskea kesäpuku – takki ja housut – jalassa ruskeat sandaalit ja valkoiset froteesukat, kasvoiltaan ja hiuksiltaan aivan kuin Boris Nikolajevitsh Jeltsin.

Pyykinpesupaikan vierestä joen ranta alkaa kohota korkeaksi ja jyrkäksi. Oleg lähtee kipuamaan sinne. - Kyllä minä täältä varkaiden kätköpaikan löydän, hän huutaa, mutta sitten jalka lipeää sateen kostuttamassa savikossa, ja mies putoaa päistikkaa jokeen ja häviää virran viemänä mutkan taakse.

- Oleg Aleksandrovitsh!, sydänkäpyseni, kultalintuseni! Oksana parkuu kauhuissaan, - Eihän se uidakaan osaa, ja nyt virta vei armaani!

Samassa tuttu hahmo seisoo Oksana Grigorievan edessä ja kysyy: - No, mikäs sinulla nyt on hätänä? - No kun mies ajelehtii virran vietävänä, eikä uidakaan osaa, auttakaa nyt armollinen herra, hakekaa hänet pois vedestä, nainen tyrskii.

- Oliko se mies tämä? Jeltsinin näköinen kysyy ja vetää esiin Dmitri Anatoljevitsh Medvedevin. Oksanalta loksahtaa suu auki, mutta hetken päästä hän nyökkää, - Da, tuo se oli, kyllä se oli tuo. Jeltsinin näköinen menee vakavaksi, katselee Oksanaa arvioivasti ja murahtaa sitten: - Voi sinua, ahneuden ansaan menit kuitenkin. Miten voit kuvitella, että tämä on miehesi? - Eihän se oikeasti sitä ole, Oksana sanoo, mutta jos olisin kieltänyt, seuraavaksi olisit vetänyt esiin Vladimir Vladimirovitsh Putinin ja sitten vielä mieheni. Kuinka voisit kuvitella minun kestävän noita kaikkia kolmea höyrypäätä?

Oksanan pyykkipäivä, osa 3

- Kah, sitäpä suren, kun hyvä mattoni jokeen meni, saa Oksana sanottua, kun pelonsekaisesta hämmästyksestään selviää. - Tämäkö se matto oli, vieras kysyy ja vetää joesta upean hopealangoin kirjaillun vaatteen. Oksanan silmiä häikäisee maton kimallus. Koskaan hän ei ole nähnyt mitään yhtä kaunista.
- Ei, ei se tuo ollut, hän sopertaa.
- Oliko se sitten tämä?, Jeltsinin näköinen kysyy ja näyttää kultakoristeista itämaista mattoa, jonka ihanuus voittaa edellisen mennen tullen. Saatuaan tästäkin kielteisen vastauksen, vieras kiskaisee joesta Oksanan oman maton. - Da, tuo se on, ilostuu pyykkäri.
- Koska olet ollut rehellinen, annan sinulle kaikki nämä, mies sanoo ja katoaa yhtä salaperäisesti kuin tulikin.

Pyykit jäävät Oksana Grigorievalta pesemättä, ja hän rientää kotiin kertomaan uutisia. Kotipihalla hän sieppaa kärrystä matot, jotka ovat aivan kuivia siitä huolimatta, että ne nostettiin joesta, tai ainakin siltä näytti, ja ryntää posket hehkuen sisään. - Oleg, Oleg Aleksandrovitsh, oletko siellä?
- Toki olen, missäpä muualla, mies vastaa ja tulee kissojen seuraamana toisesta huoneesta.
- Mitä mahdotonta elämää sinä..., mies aloittaa, mutta mykistyy sitten vaimon esitellessä upeita mattoja.
- Katsohan, Oksana sanoo, rehellisyys kannattaa, ja kertoo hengästyneenä miehelleen, mitä on tapahtunut.
- Olet aina ollut uskollinen ja siveä, Oleg sanoo, ja ikäsi ja, no, ulkonäkösikin huomioon ottaen en voi ainakaan ensimmäiseksi ajatella noiden hankkimista sillä pelillä, jolla asema-aukion tytöt saavat suomalaisilta turisteilta rahaa ja tavaraa. Oksana käsittää tämän myönteiseksi luonnehdinnaksi ja punastuu.

Seuraavana päivänä pyykinpesu jatkuu. Pyykkäri ripustaa valkoisen pöytäliinan puunoksalle, jotta se ei likaantuisi lisää maassa ennen pesua. Tuulenpuuska kuitenkin tarttuu siihen ja lennättää sen keskelle jokea. Taas Oksana yrittää tavoitella sitä seipäällä, mutta ei yllä siihen.
- Mitäpä tuosta, oikeastaan, hän ajattelee, rikkikin oli jo, mutta hihkaisee kuitenkin ruman sanan harmistuneena. Takaa kuuluu yskäisy, ja Jeltsinin näköinen mies on siinä taas.

Tällä kertaa Oksana Grigorieva palaa kotiin kolmen pöytäliinan kanssa, joista yksi oma entinen, toinen hopea- ja kolmas kultalangalla kirjottu.

Nyt asiasta kiinnostuu todenteolla myös Oleg. - Lähdetäänpäs nyt heti katsomaan, mitä rannassa oikein tapahtuu, hän virkkaa

Oksanan pyykkipäivä, osa 2

Oksana lastaa kärryyn muun pyykin lisäksi suuren räsymaton, jonka hän aikoo jynssätä harjalla puhtaaksi. Kevätpuolella varsinkin siihen tarttuu kuraa kengistä, ja kaikki kuusi kissaa satunnaisesti jättävät jälkensä. Oleg hermostuu joskus kissoihin ja uhkaa tappaa tai ainakin salvaa kaikki, mutta leppyy kuitenkin, kun ne tulevat kehräten puskemaan miehen jalkoja.

Pyykki on kärryillä, ja matka kohti joenrantaa voi alkaa. Pihasta päästään kadulle, jolta vuorostaan kääntyy polku joelle. Polku on tarpeeksi leveä maitokärrylle, ja kulku alamäkeen sujuu kevyesti, varsinkin kun Oleg Aleksandrovitsh on pumpannut renkaat täyteen. Suomalainen maitokärry on ilmiselvästi kateuden aihe naapureille. Joskus siitä on renkaat tyhjennetty.

Polun varrella kasvaa keskikesällä korkeita koiranputkia, horsmia, pietaryrttejä ja kamomillasaunioita. Kamomillasta jotkut valmistavat teen tapaista juomaa, mutta Oksanan perheessä nautitaan oikeaa tsajua, vadelmahillolla maustettuna.

Kohta ollaan perillä pienen joen rannassa. Tänne on rakennettu laituri, jolta pyykkiä voi keittämisen jälkeen huuhtoa. Laiturin vieressä on rautainen pyykkipata tiilistä rakennetun tulipesän päällä. Kasa kuivia polttopuita on peitetty muovisilla lannoitesäkeillä.

Rannassa on myös pieni vaja, jossa voi pitää sadetta tai syödä eväitään. Siellä on myös joitakin pyykinpesuun liittyviä tarvikkeita, kuten sanko, jota ihme kyllä, ei ole varastettu.

Oksana kantaa sangolla vettä joesta pataan ja virittelee tulen sen alle. Sillä aikaa kun vesi lämpenee, hän päättää pestä maton. Pesutekniikkana on ensin kastelu joessa ja sitten hankaus laiturilla. Pitkä matto jää aluksi kellumaan veden pinnalle, mutta kastuessaan painuu alas sameaan jokeen. Oksana pitää maton päästä tiukasti kiinni ja alkaa vetää sitä laiturille, mutta hänen sormensa lipeävät, ja matto uppoaa jokeen kokonaan.

Pyykkäri hätääntyy ja hakee pitkän kepin, jolla alkaa hämmentää jokivettä, mutta virta on vienyt maton jo ulottumattomiin. Oksana Grigorieva jää surkeana voivottelemaan maton kohtaloa. - Niin hyvä matto, ei vanhakaan vielä, pestynä kaunis olisi ollut.

Mutta sitten tapahtuu ihme. Oksana ei osaa tarkkaan sanoa, ilmestyykö valkotukkainen, hieman Boris Jeltsiniä muistuttava mies suoraan joesta vai joen mutkan takaa, mutta siinä se seisoo hänen edessään, puhuu ja sanoo: - Ka, mitäpä suret, Oksana Grigorieva? (Jatkuu)

Haastettu

Tillman haastoi minut meemiin. Pitäisi kertoa 6 sattumanvaraisuutta itsestäni. No,:

1. Olen yrittänyt työntää presidentti Kekkosen virka-autoa.

2. Olen soittanut Porilaisten marssia presidentti Kekkoselle.

3. Olen soittanut Porilaisten marssia presidentti Koivistolle.

4. Olen kätellyt presidentti Ahtisaarta kesällä presidentinlinnassa.

5. Samalle kurssille nuoruudessani on osallistunut henkilö, jonka isoisä oli tasavallan presidentti.

6. Olen joskus ollut erään yhdistyksen presidentti.

Näyttää siltä, että kaikki, joiden kanssa kommunikoin, ovat jo haasteen saaneet. Tämmöisessä ketjuttamisessa olen muutenkin ollut aina huono. 70-luvun rahaketjukirjeistäkin jäin näppejäni nuoleskelemaan. Mutta vastatkeeha vappaasti kukahyvvää! Siäntölöehem mukkaa!

Meemin säännöt:

1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.

2. Kirjoita säännöt blogiisi.

3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.

4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.

5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.

6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Oksanan pyykkipäivä, osa 1

Alkukesä kukoistaa Karjalassa. Pienen kaupungin sementtitiilisen kerrostalon pihalla kukkivat tuomet. Tuomenkukkien tuoksu tulvii sisään avoimista ikkunoista. Puiden alla seisoo ruostunut Lada-henkilöauto, sen vieressä on kaksipyöräinen lava-ajoneuvo, maitokärry.

Oksana Grigorieva, jo keski-iän ylittänyt naispuolinen kansalainen, on kantanut maitokärryyn vaatteita. Hänen tavoitteenaan tälle päivälle on mennä pyykille joenrantaan, jossa on talon asukkaiden yhteinen pyykkipata. Hänen miehensä, Oleg Aleksandrovitsh on ollut eläkkeellä jo pitemmän aikaa. Pariskunnan lapset ovat muuttaneet pois kotoa, tytär opiskelee kauppamerkonomiksi Pietarissa ja poika on suomenkauppaa tekevä liikemies. Pojasta on ollut hieman harmia, sillä miliisi on ollut useasti kiinnostunut tämän tekemisistä. Joka tapauksessa vanhemmat rakastavat lapsiaan ja toivovat näille kaikkea hyvää. Pojan Suomen-suhteilla Oksana Grigorieva on saanut maitokärryn, jolla pyykkiä – ja joskus Oleg Aleksandrovitshiakin – on kätevä kuljettaa.

Poika on kertonut paljon Suomesta, sen siisteistä kaupungeista ja kylistä, aivan muunlaista kuin täällä. Oksanaa ihmetyttää suomalaisten into tulla tänne takapajulaan muistelemaan menneitä aikoja. Kun kerran pois ovat päässeet parempiin oloihin, miksi näitä ihannoivat?

Joskus vielä Neuvostoliiton aikoina suomalaiset toimittajat julkaisivat kirjan naapurimaan oloista. Siinä ihannoitiin esimerkiksi täkäläisiä ankaria ympäristönsuojeluperiaatteita. Suomalaiset kirjoittivat, että jos jonkun tehtaan kuorma-auto valuttaa öljyä maastoon tai tehtaan pihaan, voi seurauksena olla potkut tehtaan johtoportaalle. Tätä oli eräs suomenkielentaitoinen tuttava lukenut kolhoosin ruokalassa, ja kaikki kuulijat olivat ihmetelleet. Samassa kirjassa esiteltiin tavallinen työläisperhe Leningradista. Jutun mukaan tarjoilu oli hyvä, ja olohuoneen nurkassa oli televisiovastaanotin. Ihmetytti, miksi näistä oli tehty huomionarvoisia seikkoja, kyllä kai Suomessakin syötiin ja juotiin hyvin ja katseltiin televisiota. (Jatkuu)

Lumityöhön liittymistä

Tillmanin palstalla keskusteltiin liittymien sulkemisesta talviaikaan. Traktoristit lumiauroineen sitä tuntuvat tekevän - sulkeehan niitä toki Sonera ja DNA ja mitä niitä nyt kaikkia onkaan - mutta niistä joskus toiste.

Päivän kuvassa traktorikomppania on valmistautunut taisteluun luonnon hyytäviä olosuhteita vastaan, muonaa on varattu riittävästi, yhteydet toimivat pitkien antennien avustuksella. Takana keittiötraktorissa höyryää tukeva punajuuriläskikeitto. Sopii pyryn tulla poikineen.

Asuntoni liittymän ohi oli anivarhain mennyt traktori, joka paitsi oli sulkenut liittymän tienpinnasta ja penkoista raavitulla jäisellä ja hiekkaisella harmaalla massalla, oli myös pysähtynyt hetkeksi ja avannut sen! Siitä kiitos! Kolan kanssa jäi vähän viimeistelyä.

Kännykkäkeskusteluja VIII

- Jykä!

- Masa tässä, moi, ootko pahassa paikassa?

- Ei tässä, niin pahassa, mitäs sinä?

- No kuule, kun täällä Lapissa oon laskettelemassa, ja tuli mieleen yksi juttu, kun ihmisen elämä se tahtoo olla tämmöistä alamäkeä, varsinkin näin vanhem, vanhemmiten, niin että kyllä oikein hyvä idea mulla on.

- Mitenkä se siihen alamäkeen liittyy?

- Kato kun vanhempanakin vois tehdä työtä, mutta mä kerron sitten kun tulen takaisin. Mulla on vielä hissilipussa aikaa, pitää se vielä käyttää pois. Sitä täällä valkohangilla tulee kaikkia juttuja mieleen, mutta sitten kun, kun niitä miettii, niin aika hyviä.

- No, mieti rauhassa, ja kerro sitten. Hyviä me tarvitaankin. Se Juulla alkava käy aika kuumana, toivottavasti rauhottuu, kun kuulee sun idean.

- Sen sanon, että se on hiljasta, hiljasta tyttöö, kun kuulee. Tää on kyllä meidän lopullinen pelastus.

- Hyvä juttu, nyt pitää mennä, moi.

(Edelliset keskustelut löytyvät "kännykät" tunnisteella)

Kyntöä

Vladimir Gavrilovitsh Krikhatski on maalannut päivän taidekuvan. Kuten edellisessäkin jutussa, nytkin on kyntöhommat kyseessä, tosin hiukan kehittyneemmällä tekniikalla. "Ensimmäinen traktori" on teoksen nimi. Koko kolhoosin asujaimisto on kokoontunut ihmettä katsomaan, ja hyvinhän viillosta syksyiseen peltoon näyttää syntyvän.

Jaakko Juteinin sanoin Piae cantiones-sävelmään "Katso ihme taivainen":

1. Talonpoika, taitava
Elon etsinnöissä,
Ole aina alkava
Päivät pellon töissä;
Näissä voimas näytä,
Kaikki hyvin käytä,
Aina työsi täytä
Urhollisesti.

2. Ei omalla pellolla

Aura paljon paina;

Mies on itse ilolla

Ahkera siell' aina.
Vaimo, kuva valon,
Onpi turva talon,
Ruokkii joukon jalon
Toimellisesti.

Your Paintmoon

Maaliskuussa hanget hohtaa, metsään, mäkeen ladut johtaa, runoilija herkistelee. Näyttää siltä, että tänä talvena, tai oikeastaan kevättähän tässä jo eletään, se kelien puolesta pitääkin paikkansa. Toisin on kuvassa, Limburgin veljesten 1400-luvulla maalaamassa, jossa jo toukotyöt ovat hyvässä käynnissä.

Härkävoimin avataan vakoa Fiskarsin kymppiä etäisesti muistuttavalla laitteella, ja muurin ympäröimässä tarhassa istutetaan viiniköynnöksiä. Portti on kyllä niin pieni, että siitä ei mahtuisi entinen kamelikaan.

Etäällä joku levittelee maahan kankaita tai vuotia. Olisiko mansikkamuovia?

Linnassa tapahtuu kohta pelottavia asioita; louhikäärme on laskeutumassa sinne. Toivottavasti linnanneito pysyy turvallisesti tornissaan.