Luettavana on Hopeapeili-niminen lehti; numero 11 vuodelta 1949. Ruskea syväpainojulkaisu kansisivujen yhtä lisäväriä lukuunottamatta. Sivuja on 43. Päätoimittaja Ida Pekari, toimituksen osoite: Helsinki K. Bulevardi 7. Puh 20561, vastaanottoaika klo 10-11.
Pääkirjoituksen on laatinut Kersti Bergroth, ja se on kokonaisuudessaan seuraava:
Käsiini sattui kirja, jonka kauan sitten olin saanut ja lukenut ja joka silloin liikutti minun sydäntäni.
Sen nimenä on 'Afrika singt' ja se on kokoelma amerikkalaista neekerilyriikkaa. Ei voi lukea sitä kauhistumatta meitä ihmisiä, jotka niin huolettomasti loukkaamme toisia ihmisiä.
Melkein kaikissa näissä runoissa on ääretöntä, auttamatonta haikeutta siitä, että on syntynyt 'toisenlaiseksi', että ei ole veli veljien joukossa, vaan ulkopuolinen .
"Heitä kaikki lapsemme veteen, Lizzy. Tämä sivistys on antanut meille liian paljon lapsia. On parempi, että ne kuolevat, kuin että ne kasvavat suuriksi ja saavat tietää, että ne ovat mustia ."
Jos sekunninkaan ajan todella koettaa kuvitella, minkälaista olisi olla syntynyt mustaihoiseksi, niin tajuaa, kuinka musertava, mahdoton se taakka olisi.
'Neekeri' on sana, joka jo itsessään on alennettu, melkein koomilliseksi tehty. Millä oikeudella?
Nämä runoilijat ovat hienostuneita, usein loistavan lahjakkaita, he puhuvat inhimillisesti, kauniisti, heidän paikkansa on meidän vieressämme tai meidän yläpuolellamme. Rotu voi kokonaisuudessaan olla vähemmän kehityskykyinen kuin valkoinen rotu, mutta yksilöitä pitää arvostella yksilöinä, ei rotuolentoina.
Eri neekerirunoilijat suhtautuvat eri tavalla kohtaloonsa. Muutamat vihaavat: Syvin sydämeni säilyttää vihan, jota kiihkeästi tahdon hoitaa ja ylpeänä kantaa harhailevan elämäni halki.
Ja onko ihme, että he vihaavat? Muuan heistä kertoo runossa 'Elämys', kuinka hän kerran matkalla Baltimoren läpi istui valkoisen pojan vieressä. Molemmat olivat kahdeksanvuotiaita. Tumma poika hymyili luottavaisesti valkoiselle, mutta valkoinen näytti kieltään ja sanoi: Musta niggeri!.
Kaikesta, mitä runoilija muuten Baltimoressa näki ja koki, .muistuu vain tämä aina mieleeni».
Mutta runossa 'Te valkoiset' sanoo toinen runoilija: »En vihaa teitä, tekin olette kauniit, en vihaa teitä, sillä voimaa ja valoa salamoi teidänkin kasvoistanne. Mutta miksi kidutatte minua'? Te väkevät valkoiset, miksi kidutatte minua.
Niin. kuka voi olla häpeämättä?
Joskus nämä runoilijat kääntävät katseensa 'väkevistä' ja säälimättömistä valkoisista ja katsovat vain omaa rakasta kansaa:
Ihana yö!
Kansan kasvot!
Ihanat tähdet!
Kansani silmät!
Ihana aurinko!
Kansani sielu!
Tummaihoiselle valkoihoisten kasvot luultavasti oikeastaan näyttävät rumilta. Joskus nämä runoilijat puhuvat mustan neidon kauneudesta: Hän ei tunne kauneuttaan, vaan luulee, että hänen ruskea ruumiinsa on vailla loistoa.
Mutta melkein aina on runojen pohjatunnelmana katkera suru sen tähden, että on hylätty, halveksittu, että on musta. Runoissa on vähemmän syytöstä. kuin valitusta ja vähemmän valitusta kuin pyrkimystä löytää selitys kohtalon käsittämättömälle julmuudelle. Isä Jumala ja Ihmisen Poika, pastorihan sen sanoi, että me olemme sukua Teille. Herra Isä Jumala, Herra Veli Kristus. Eikö meitä lyödä korvalle'? Olemmeko äpärälapsia? Miksi suljette korvanne ja ovenne meiltä'?
Mahtaa olla hirvittävää kasvaa siihen tietoon, että viattomana, syyttömänä on jo alunperin suljettu pois ihmisarvoisesta elämästä. Neekeri tietää, että häntä parhaassa tapauksessa säälitään, pahimmassa tapauksessa inhotaan, mutta ettei häntä missään tapauksessa pidetä samanarvoisena. Kuka ei pitäisi häpeänä, jos hänen lapsensa menisi naimisiin neekerin kanssa?
Ja vastaukseksi tähän halveksuntaan eräs neekerirunoilija sanoo:
Ja vaikka meiltä tänään puuttuu juomaa ja leipää - kun kerran kaiken hädän jälkeen näemme tähtitaivaan halkeavan ja seisomme tuomarien tuomarin edessä suo meille silloin, Herra, että me lainaamme leipää ja juomaa valkoisille, silmissä anteeksiannon salamat, ja että Betlehem ja kidutuksen tuska uppoavat paradiisinloistoon."
---
"Ympäri maailmaa" on otsikoitu seuraava aukeama. Siinä on yhdeksän kuvaa, joista ensimmäinen esittää Juliette Figueirasia, joka on valittu Euroopan kauneimmaksi, toinen on otsikoitu "Parempi myöhään", jossa ovat Romanian entinen kuningas ja hänen ystävättärensä madame Lupescu. Tämä maailmaa yhdessä kierrellyt pari on lehden mukaan "vihdoinkin vihitty kristilliseen avioliittoon".
Milford Havenin markiisi, Edinburghin herttuan bestmanina toiminut, on julkaissut kihlauksensa 26-vuotiaan amerikkalaisen rouva Romain Dahlgren Pierce Simpsonin kanssa. Markiisia pidettiin prinsessa Margaretin sulhasehdokkaana.
Norjan prinsessat Märtha ja Ragnhild lensivät Oslosta Geneveen ja tekivät välilaskun Frankfurt am Mainissa, jossa viettivät kokonaisen päivän. Vastassa oli Norjan Frankfurtin konsuli. Kuvassa on kolme naista, joista yksi on lähes täydelleen toisen takana, ja keskellä mies, mutta sekaannusten välttämiseksi konsuli-sanan jälkeen kuvatekstissä lukee (kesk.).
Italian entinen kuningas Umberto II on Sveitsissä tekemässä sovintoa puolisonnsa kuningatar Marie-Jósen kanssa vuosien eron jälkeen. Kuvassa kuninkaalla on tumma puku, valkoinen paita ja solmio, kuningatar on pukeutunut retkiasuun; jumpperiin, tukeviin kenkiin ja ulkoiluun soveltuvaan polven alapuolelle ulottuvaan hameeseen.
Middlesexissä testataan Gwenny-tyttösen jalkojen asentoa kävelyttämällä häntä suoraa viivaa pitkin lattialla. Tuloksena saadan valittua oikeanlaiset kengät, jotka ehkäisevät jalkavaivojen syntyä myöhemmällä iällä. Suoraa viivaa pitkin kävelyä käytettiin myös ennen Suomessa autoilijoiden juopumustilaa todettaessa.
Syyskuu on Japanissa hääkausi, jolloin yhdessä tarkoitukseen valitussa salissa voi tapahtua 20 vihkimistä päivässä, kertoo kuva, jossa morsianta puetaan perinteiseen asuun.
Englannittarien aviomiehet innostuivat käsityökursseista, ja myös heidän vaimonsa päättivät valita saman harrastuksen, jotta koteihin saataisiin entistä näkyvämpiä tuloksia. Kuvassa aviomies ohjaa puolisoaan höylän käytössä.
"'Apulaiskoista' professorinrouviksi" on otsikoitu viimeinen kuva. Tekstissä kerrotaan, että kun Helsingin yliopistossa muutettiin apulaisten virat apulaisprofessoreiksi, lainopillisen tiedekunnan apulaisprofessorien rouvat pitivät tämän kunniaksi teekutsut. Kuvassa rouvat Rautiala, Kastari, Ellilä ja Vihmo. Kuvasta puuttuu rouva Melander.
Kunnallisneuvos Mandi Hannulaa, Helsingin kaupunginhallituksen jäsentä käsittelee seuraava artikkeli. Kansanedustajana ja naisasianaisena tunnetun Hannulan elämää ja ajatuksia kerrotaan aukeaman verran kolmella kuvalla varustettuna. Niistä kahdessa Mandi istuu pöydän ääressä, ja kolmannessa kantaa Hannulan kotitaloutta hoitava kotisisar kahvitarjotinta.
Tuoreita elokuvia käsitellään kuvitetussa artikkelissa "Se pyörii sittenkin". "Elävä rakkaus", "Kirje tuntemattomalta naiselta", "Laulu Intiasta", "Jossakin on railo", "Kolme muskettisoturia" ja kansikuvassakin oleva "Katupeilin takana" ovat sivulla esillä.
Aili Konttinen on kirjoittanut pakinan "Hannatädin tuolit", Lyhyttä pukua iltakäytössä esitellään tyylisivuilla. Anni Voipio-Juvas kysyy milloin Suomi saa ensimmäisen naisdiplomaattinsa ja suomalainen talousopettaja on ollut Amerikan suurruokalatekniikkaa opiskelemassa.
Irma Rantavaara on ollut kuninkaallisia vihkiäisiä kuokkimassa. Harewoodin kreivi nai itävaltalaisen pianotaiteilija Marion Steinin. Kadulla oli viljalti kansaa seuraamassa kuningattaresta ja prinssi Philipistä lähtien koostuvaa arvovierasjoukkoa.
Kulttuuriosastolla esitellään Goethen tuotantoa kuvitettuna, käsityöpalstalla joululahjaohjeita. Nuori emäntä kokeilee-sivulla opetetaan valmistamaan punajuurilla täytetty jänis havainnollisin kuvaohjein.
Hääkuvia on sivun verran ja mainoksia tekstiiliituotteista - sukista, talvitakeista, korseteista - ja kosmetiikasta ja kahvista.
Kansisivuilla on palsta "Meistä tuntuu, että...", jolla nimimerkki Sisar vastaa lukijoiden kiperiin kysymyksiin.
"SISAR!
Miltähän ajoilta asti on peräisin se ennakkoluulo, että tytöt ja pojat eivät voi olla reilusti tovereita keskenään? Minä olen ainakin uskonut, että se ei ole totta, olen noudattanut elämässäni sitä ja minulla on ollut tvattomasti hauskoja reiluja ystäviä. Mutta! Miksi ihmisten pitää aina luulla jotakin, miksi heidän pitää vihjailla jotakin ikävää? Johtuuko se siitä, että he itse eivät voi käsittää senlaatuista ystävyyttä olevan? Se ei tietenkään paljoa vaikuta suhtautumiseeni ja käyttäytymiseeni, mutta se on joka tapauksessa vähän ikävää. Eikö se sitä paitsi ole jo vanhanaikaista? Olisi hyvä kuulla sinun mielipiteesi asiasta!
Ns reilu tyttö
PIENI REILU TYTTÖ
Hm.
Tietysti tytöt ja pojat voivat olla reilusti tovereita keskenään. Mutta oletko huomannut, että useimmat ihmiset aikaa myöten rakastuvat ja menevät naimisiin? Mitä silloin on tapahtunut? Joskus on tapahtunut juuri se, että reilu ystävyys on muuttunut rakkaudeksi. Eikä tämä tosiseikka ole mitään 'ikävää', josta on ruma 'vihjailla'. Se on sangen luonnollinen ja kaunis kehitys, joka ehkä sinullakin on edessäsi.
Silti on tietysti aivan mahdollista, että reilu ystävyys säilyy reiluna ystävyytenä. Ymmärrän hyvin, että pidät sellaisesta reippaasta ja toverillisesta tavasta seurustella poikaystäviesi kanssa. Teeskentely ja tunteiliminen ovat typeriä jäänteitä muinaisilta ajoilta.
Ole reilu, rakas ystävä, kunnes se yksi tulee, jolle reilusti lahjoitat rakkautesi!
Sisar
