Vielä Tsekkiä

Kuva Wikipediasta

Käsittelen vielä tsekkikulttuuria. Toissapäivänä oli aiheena kuvataide, eilen säveltaide ja tänään - mikäs se kolmas taiteenala nyt onkaan - ai niin, tekniikka; autot ja moottoripyörät. Aasinsiltoja aion ajella, niin että palkit kopisevat.

Joskus viime vuosisadan aamuhämärissä saattoi sillanposkessa olla varoitustaulu, jossa seisoi: "Juostenajo sillalla kielletty!" Kerrotaan erään isännän opettaneen hevoselleen ne kaksi tärkeää käskyääntä toisinpäin, ja lainanneen sitten hummaa nimismiehelle, jonka tiesi ajavan sillan yli. Paikalle sattuneet kyläläiset olivat kauhuissaan katselleet hurjaa menoa. Tarina ei kerro, kuinka vallesmanni sai hevosen liikkeelle.

Kuva esittää 1960-luvun Jawa Six Days-pyörää. Mallinimensä se on saanut perinteisen kansainvälisen enduro-kilpailun mukaan. 1950-60-lukujen vaihteessa moottoripyörä Suomen korpiseuduilla oli yleensä Jawa. Keltalätkäinen "Siksteeni" tai "Siketti" oli ehdotonta aatelia. Sillä voitettiin Päijänne-ajokin useasti. Parilla minunkin koulukaverillani oli semmoinen, ja kyytiin pääsin useasti, ajamaan en; eikä kauheasti koskaan mieli ole tehnytkään, moottoripyörämiestä minusta ei tullut, vaikka tuossa pikkukuvassa poseeraankin sukulaisten Jawan seljässä.

Kun matkustimme luokkaretkelle Maarianhaminaan keväällä 1964, huomio kiintyi Turun satamassa olleeseen peltisen näköiseen pyörään, jonka tankissa oli eräänlainen tähtikuvio, joka myöhemmin paljastui japanialaisen pianotehtaan tunnukseksi, kolme äänirautaa. Pyörän nahkatakkisella omistajalla oli päässään nahkainen lippalakki vähän Tom of Finlandin tyyliin,mutta luulen, että kyse ei ollut siitä, vaan pikemminkin Marlon Brandosta. Varsinais-Suomessa elettiin jo uudempaa mp-aikaa.

Jawasta on myös ikävä muisto. Minua pari vuotta vanhempi kaverini sai moottoripyöräkortin 16-vuotiaana ja menetti henkensä ajaessaan metsään. Takaistuimella kyydissä ollut tyttö selvisi hengissä.

Jos Jawa oli moottoripyörä, Skoda oli auto. Viisikymmenluvulla Volkkareita oli keinosiementäjillä, jollakin taksimiehellä saattoi olla dieselmoottorilla käyvä Mersu, yleensä kuitenkin Pobeda, Vanguard, Kaiser, Mercury...no, mutta tavan ihmiset ajoivat Skodalla, jos eivät kehdanneet piikkinokkamossea hankkia. Junnu Vainio laulaa yhdessä biisissään pankinjohtaja Lyytikäisestä, joka oli kova äijä soittamaan Cherokeeta tenorisaksofonilla. Meidän kotikylän pankinjohtaja oli Lyytikäinen, ja hän omisti Skodan. Se taisi olla jopa Felicia - siis sen aikainen avomalli.

Kun Helsinki piti olympialaiset, meidänkin kylältä lähti miesporukka niitä seuraamaan. Matka tehtiin kirkonkylän K-kauppiaan Skodalla.

Lopuksi vielä aiheeseen liittymätön ajankohtainen kuva:

Kohta ovi aukeaa.

Aikakauslehtiratsaus XVIII

Tekniikan Maailma-nimistä julkaisua olemme käsitelleet jo aikaisemmin, mutta siitä huolimatta palaamme tällä kertaa lehden pariin.

Vuorossa on TM tammikuulta 1962. Tämä siis liittyy niinku vähän tuohon edellisen edelliseen juttuun, jossa muisteltiin mennyttä aikaa ja erityisesti vuotta kuuskaks.

Wilhopedian vilkaisu kertoo, että kyseisenä vuonna julkaistiin monta hyvää elokuvaa. Yhden niistä, eli "Mies joka ampui Liberty Valancen" olen liittänyt omien suosikkieni joukkoon profiiliin. Muita kovia juttuja olivat Salainen agentti 007 ja tri No sekä "Ei se mitään!" sanoi Eemeli.

Mutta Tekniikan Maailmaan; lehti on 56-sivuinen, mustavalkoinen kahdella lisävärillä osittain korostettu. Kyseessä on lehden 18. vuosikerta ja tammikuun kakkosnumero, vaikka mediatiedoissa lehden kerrotaan ilmestyvän kerran kuussa. Tilaushinta Suomeen on 1400:-, irtonumero maksaa 130:- Päätoimittaja on Rauno Toivonen.

Pääkirjoitus on otsikoitu: "Kuuntelulupien tarkastus - mielivaltaako?", ja on kokonaisuudessaan tämmöinen:

"Suomalainen luonne on sukua englantilaiselle siinä, että se reagoi hyvin herkästi hallinnolliselle mielivallalle ja varsinkin kaikenlai­selle kotirauhan häirinnälle. Tältä pohjalta lähtien on hyvin ymmär­rettävää, että päivälehtien yleisön osastoissa aina silloin tällöin näkee valituksia kuuntelulupien tarkastusta ja tarkastajien käyttäytymistä kohtaan.
Kun meillä on valtiojohtoinen radiotoiminta, jota rahoitetaan kuun­telulupamaksuilla, on selvää, että jokainen kuuntelija on moraalises­tikin velvollinen maksamaan kuuntelulupamaksunsa. Selvää myös on, että jonkinlaista valvontaa on suoritettava, muuten nousisi "mustien kuuntelijoiden" luku liian suureksi. Asia erikseen on, onko nykyinen kuuntelulupien tarkastusmenetelmä paras mahdollinen tai onko se edes ollenkaan laillinen.

Tarpeetonta tarkastamista

Jokainen kuuntelija on kuuntelulupatoimistossa tarkasti kortistoitu.
Nykyisenä reikäkorttikoneiden, ja elektroniaivojen aikakautena ei luu­lisi olevan vaikeaa järjestää näitä taloittain, jolloin tarkastaja voisi todeta, että näissä ja näissä huoneistoissa on jo kuuntelulupa, jolloin sen kysyminen olisi tarpeetonta. Tämä eliminoisi 90 % tarkastajien työstä. Ehkä tämä yksinkertainen järjestely ei sovi pykälällä ratsasta­jien piirustuksiin.

Onko kuuntelulupien tarkastajien valtuutus laiton?

Kuuntelulupien tarkastus on verrattavissa kotitarkastukseen. Tämä taas voidaan toimittaa vain, mikäli on perusteltua syytä epäillä jon­kun syyllistyneen törkeään rikokseen. Kuunteluluvan maksamatta jät­täminen ei voine olla tällainen lainsäätäjän tarkoittama törkeä rikos. Joka tapauksessa on selvää, että kuuntelulupien, tarkastajien yleisval­tuutus on arvoton paperi ja yksilön oikeusturvan kannalta vaarallinen.

Voitte vetää oven kiinni

Kuunteluluvan tarkastajan soittaessa ovikelloanne voitte aivan rau­hassa kehoittaa häntä tarkastamaan luetteloistaan kuuntelulupanne ja vetää oven sen jälkeen kiinni. Hänellä ei ole lupaa väkivalloin tun­keutua huoneistoonne. Tätä varten hänen on käännyttävä poliisi­viranomaisten puoleen ja saatava sieltä virka-apua. Huomattakoon, että myös poliisiviranomaisella tulee olla kotietsintätodistus ennen­kuin hän voi ruveta penkomaan paikkojanne.

Vapaus kuunnella radiota

Tällä otsikolla julkaisimme pääkirjoituksen vuonna 1958. Tällöin esitimme, että kuuntelulupaehtojen neljäs pykälä, jonka mukaan radiovastaanotin on valtion silmälläpidon alainen, ja viranomaisilla on oikeus päästä siihen paikkaan, jossa vastaanotin sijaitsee on turha ja laillisuuden kannalta epäilyttävä. Samalla esitimme, että jokaiselle pitäisi taata oikeus kuunnella radiota. Iloksemme olemme todenneet, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on äskeisessä lausunnossaan uudesta radiolaista kiinnittänyt huomiota tähän seikkaan ja esittänyt, että kuuntelemisen vapaus olisi lailla turvattava. "

Jokseenkin ajankohtaiselta tuntuvaa asiaa, paitsi että nyt puhutaan katselusta eikä kuuntelusta.

"Kun kuuntelen tai katselen/tai luen kodissani,/suo, että vahingollisen/pois torjun sielustani."
(Virsi 518).

Kansikuva esittää Yhdysvaltojen ilmavoimien kiinteää polttoainetta käyttävää Minuteman-ohjusta. Lehden mukaan sen odotetaan tulevan käyttöön vuoden 1962 puolivälissä. Onneksi ihan aikuisten oikea käyttö jäi kumminkin vähemmälle.

Tekniikan Maailman yleisönosasto on varsinkin varhaisimpina vuosikymmeninä pursunut monenlaista Pelle Pelotonta ja ikiliikkujankeksijää, jotka ovat hakeneet tukea ajatuksilleen lehden insinööreiltä. Oman ryhmänsä muodostavat autofriikit, joista toiset haukkuvat itäautojen huonosti tehtyjä ja asenteellisia koeajoja ja toiset taas haukkuvat itäautoja.

Tässä numerossa lukija ihmettelee jossain julkaistua Volga-mainosta, jossa rallivarusteinen maantieohjus lentää ilmassa soran pöllytessä, ja jossa kerrotaan Volgan saavuttaneen kaksoisvoiton maantieajon SM-kilpailussa. Lukija kysyy, osallistuiko kisaan muun merkkisiä autoja. Toimitus selvittää kuvan olevan eri kilpailusta, kuin mistä tekstissä kerrotaan.

"...otsikossa puhutaan maantieajon SM-kilpailusta ja kuvassa esiintyvä lentävä Volga on kuvattu Jyväskylän Suurajossa, jolloin asiaa tuntematon lukija saa helposti sen käsityksen, että saavutettu mestaruus koskee joko osittain tai kokonaan rallikilpailuja. Näin ei ole, vaan kysymyksessä on st-ajo (suunnistus- ja tarkkuuskilpailu), jossa varsinkin kartanlukijan osuus lopputulokseen on huomattavan suuri."

Koeajossa ei nyt olekaan itäauto, vaan Ford Fairlane 500 - 5,3 metriä pitkä, 2 leveä amerikanrauta. Moottori on 5-litrainen V8, keskimääräinen koeajon aikainen polttoaineenkulutus 15,2 l/100 km. Auto on edellisen vuoden mallia, vuoden 1962 versio on jo hiukan pienempi. Amerikkalaisen rumpujarrut ovat parhaat, mitä koeajoissa on koettu. Viisilitrainen V8 ei kuitenkaan jaksa kuljettaa autoa kuin 153,2 km/h, vaikka mittari näyttääkin peräti 22 km enemmän.

Vastapainoksi edelliselle esitellään Juri Behterevin artikkelissa neuvostoliittolaista autourheilua. Monenlaista autourheiluun liittyvää toimintaa Neuvostojen maassa harrastetaan, rallia, kartta-ajoa ja ratakilpailuja. "...kuten näkyy, suuret saavutukset ovat neuvostoliittolaisilla autoilijoilla vielä edessä", kirjoittaja lopettaa.

Paitsi autoja, lehdessä käsitellään televisiotekniikkaa, transistoreja, veneitä, kameroita ja muuta tekniikan viiteryhmään laskettavaa materiaalia. Vikin pakina ja alla oleva Kätevä Kalle, joka piippu suussa rakentaa käden käänteessä mitä vain ovat myös mukana.

Greenit kondikseen

Ruohonleikkuu olisi taas ajankohtaista. Kelit vain vaihtelevat niinkuin entisellä katonpaikkaajalla, poudalla ei vuoda ja sateella ei onnistu. Ruoho kasvaa tietysti poudallakin, mutta helteellä ei jaksa konetta työntää ja sateella ei leikkaannu.

Leikkuri on brittikeksintö. Sen sielunelämään voi tutustua tästä. Koneen kuva löytyy myös sieltä.

Varsinkin ns. naistenlehdissä on nykyään monenlaisia testejä ja kysymyssarjoja itse kunkin sisäisen sankarillisuuden selvittämiseksi. Tarjoan tässä nyt ihan ilmaiseksi tämmöistä testiä:

Jos olisit ruohonleikkuri, olisitko:
- Käsikäyttöinen
- Työnnettävä
- Itsevetävä
- Päältä ajettava
- Sivulle heittävä
- Alle silppuava
- Keräävä

Autot, joita ajoin 4.

Tästä alkoi Citroën-kausi. Kokonaista 5 kpl perätysten. Kuvan esittämä malli, Dyane 4 oli punainen, ei siis tämä auringonkukkataustainen. Dyanea seurasivat 2CV6 ja kolme Visaa. Sitten katsoin jo Andren tuotantoa tarpeeksi tukeneeni. Dyane oli katto auki ajettaessa vähemmän vetoinen kuin tavan rättäri, johtuen tasaisesta katon muodosta. Toisaalta se tarvitsi myös kankaan reunoihin kiinnitysnepparit, koska kaarevuus ei kiristänyt katetta tarpeeksi.

Jotkut henkilöt toivat joskus julki ihmetyksensä talvipakkasilla ajosta ja kangaskaton suhteesta siihen. Oli vain kysyttävä, eikö utelija mieluummin pukeudu kankaisiin kuin peltisiin asusteihin kylmissä olosuhteissa.

Tässä laitteessa, kuten myöhemmässä 2CV6:ssakin oli vielä rasvanipat vetoakseleissa ja vaseliinia kehotettiin lisäämään hellävaroen käsipuristimella, jousitus oli järjestetty kynnykoteloiden luona olevilla pitkittäisillä kierrejousilla ja massaiskunvaimentimilla, jotka jo kutosessa muuttuivat teleskooppimallisiksi.

Kulutus oli kohtuullinen; tosin minkä bensassa säästi, sen eväissä hävisi.

Aikakauslehtiratsaus IX

Tänään tutkittavana on aikakauslehti nimeltä ”Mechanix illustrated”, USA:lainen The How-To-Do Magazine maaliskuulta 1964. Painotuote on 230 mm korkea, 170 mm leveä ja n. 6 mm paksu. How-To-Don lisäksi siinä esitellään uusia keksintöjä, koeajetaan autoja ja varoitellaan kommunismin vaaroista. Etelä-Dakotan senaattori Karl E. Mundt kertoo nimittäin viisisivuisessa artikkelissaan kommunistisista oppilaitoksista, joita hänen mukaansa löytyy koko maailmasta (Neuvostoliitto ja muut tietyt maat poislukien varmaankin, kommentaattorin huom.) yli 8000 kappaletta, ja mikä hämmästyttävintä useita julkisesti toimivia Yhdysvalloista. Artikkelissa luetellaan 14 esimerkkiä about ”red institutions which train students in the devious techniques of how to infiltrate, subvert and eventually destroy the structure of our democratic society”. Näihin kuuluvat mm. People's Educational Centre, Los Angeles, Calif., Abraham Lincoln School, Chicago, Ill. ja George Washington Carver School, New York, NY. Harva varmaan on tiennyt Aben ja Georgen vasemmistolaisuudesta.

Käsillä oleva numero käsittelee veneilyä ja opettaa rakentamaan kannessa näkyviä aluksia. Asiallisia veneilyliivejä ei näköjään vielä ole keksitty, saatikka että ne olisivat jollakin lailla pakolliset pidettävät. Etualan häiskä kiikkerässä Snapper-pikakiitäjässään varmaan pärjää, mutta taustalla olevaan optimistijollaan ahdetun perheen suhteen en olisi yhtä varma, ainakaan vähän tuulisemmissa olosuhteissa.

Veneenrakennuksen lisäksi tarjolla on runsaasti kirjekursseja, jotka kouluttavat kävijänsä televisio-, radio-, auto-, kodinkone-, ja melkein miksi hyvänsä mekaanikoiksi. Eräs mainos kertoo Amerikassa olevan lukematon määrä rikkinäisiä kodinkoneita, joita korjaamalla voi tienata sievoiset summat sivubisneksenään.

Tom McCahill on monikymmenvuotisella urallaan koeajanut suuren määrän autoja, tässä numerossa kannessa mainostetun 25 000$ Rolls Roycen lisäksi halvempi Oldsmobile F85 on testattavana.

Kannen alimmainen otsikko johdattaa artikkeliin Roswell Parkin tutkimuslaitoksessa kehitettyyn tupakattomaan tupakkaan. Laitoksessa kokeillaan muista kasveista kuin tupakasta tehtyjä savukkeita. Osa artikkelista on repeytynyt pois, joten siitä ei saa oikein selvää, mikä tällä on perimmäinen tarkoitus. Laitoksessa kasvinlehtiä (kaalia?) kuivatetaan ja käsitellään kuten oikeaa tupakkaa ainakin.

Lehden piristeenä ja maskottina on uimapukuinen ja veturinkuljettajalakkinen Mimi, joka jakaa kuukausittain palkintoja parhaista teknillisistä ideoista.

Netistä muuten löytyy tätä ja muitakin mainioita amerikkalaisjulkaisuja käsittelevä blogi:http://blog.modernmechanix.com/

Rekat liikenteessä

Tässä kauhuskenaario huomisesta. Rekat ajavat uhkaavien mustien pilvien alla alinopeutta, ja viattomat mökkiläiset kärsivät.

Lisää vertailuja

Musiikin lisäksi on hyvä kiistellä makuasioista muillakin elämän alueilla. Otetaanpa nyt vaikka II Isänmaallisen Maailmansodan hävittäjälentokonetekniikka. Kaikki Airfixiin, Revelliin, Korkeajännitykseen ja Siivet-lehteen (tässä julkaisussa oli ainakin yksi todella hyvä ääriviivattoman tussipiirrostekniikan ja kuitenkin tarkat yksityiskohdat hallitseva taiteilija; esimerkiksi Boulton Paul Defiant-yöhävittäjäkertomus on jäänyt mieleen film noir-tyyppisenä grafiikkana) tutustuneet osasivat kinata, kumpi on parempi, Spitfire vai Messerschmitt, Focke Wulf vai Hawker Tempest.

Netistä löytyi juttu sodan loppupuolella V-1:ä metsästäneestä ja koneineen maahan pudonneesta lentäjästä, joka omaisten käsityksen mukaan oli aikanaan haudattu kuten sankarille kuuluu. Koneen hylky putoamispaikalla julistettiin koskemattomaksi sotamuistoksi. Viime vuosituhannen lopulla paikalla teki kuitenkin kaivauksia sotamuistojen keräämiseen erikoistunut henkilö, joka löysi koneen jäännöksistä osittaisen lentäjän; tältä oli aikanaan haudattu vain nähtävästi irti repeytyneet jalat. "Arkeologi" pisti taskuunsa lentäjän amuletin ym. kiinnostavaa irtonaista. Asia tuli julki, ja omaiset nostivat tapauksesta oikeusjutun. Tätä on näköjään puitu useissakin brittilehdissä, tässä Tempest-sivujen antia: http://www.hawkertempest.se/kosh.htm.

Jos saman puolen vehkeitä vertaillaan, voidaan keskustella Spitfirestä ja Tempestistä. Spitin saadessa Rolls Royce Merlinin tilalle Griffonin, oli monella vanhalla entiseen tottuneella lentäjällä vitsit vähissä, kun tehokkaampi moottori kampesikin nousussa eri suuntaan pyöriessään eri suuntaan.

Lentokonemoottoreista käytetyimpiä sodan aikaan ja jälkeenkin on amerikkalainen Francis Prattin & Amos Whitneyn Wasp-tähtimoottori muunnelmineen. Tämänkaltaiset voimalaitteet kuljettavat mm. Aku Ankan sivuilla seikkailevien Mikki Hiiren ja Hessu Hopon DC 3-konetta. Aku Ankan kielen muututtua joskus 1970-80 -luvun vaihteessa osin käsittämättömäksi arkaismien ja sivistyssanojen puuroksi - johtui todennäköisesti ankkojen housuttomuuskohusta, jolloin haluttiin todistaa julkaisun sivistyksellistä painoarvoa - voitiin eräässä kertomuksessa lukea kohtaus, jossa sankarimme tekivät pakkolaskun mereen, koska kerosiini oli loppunut. Näinköhän Wasp olisi jyrähtänyt käyntiinkään kerosiinin voimalla.