Odottelen vuoroani astua tykinruoaksi, tai oikeasti mennä selinmakuulle lavitsalle, jonka ympärillä häärii säderobotti naksutellen laukauksiaan kohti sairaita soluja. Hämärästi tulee mieleen Bond-elokuva, jossa lasersäde lähestyy päähenkilön sukukalleuksia. Englannin-kesänäni ostin asiasta kertovan kirjan, jossa kuitenkin vielä ennen lasertekniikan kehittymistä kidutusvälineenä on sirkkeli. Neuvokkaalla puhumisella siitä tilanteesta selvitään. Väkivaltaa on sittemmin tarjolla riittävästi tarinan edetessä.
Pääsen lavetille, ja kysytään, mitä haluan kuunnella. Muistavat jo, että Ylen Ykkönen on suosikki. Esitän toivomuksen äänen koventamisesta, ja kuuntelen operaation puolituntisen ajan Roman Schatzin ohjelmaa, jossa pohdiskellaan, josko yhteiskuntaluokkia nykyään onkaan, ja mimmoisia ne ovat, jos on.
Koneen naksauttelu päättyy ennen ohjelman loppua, hoitaja tulee ja huutaa toiselle, jotta tämä kääntäisi radion hiljemmalle. Tapani ja kuuloni tuntien arvelen kehoituksen asialliseksi. Kiittelen hoitajia hyvästä palvelusta näiden viiden kerran aikana, ja he toivottavat hyvää jatkoa - kun joulukin lähestyy.
Istuessani ennen toimenpidettä odottelemassa huomioni kiintyy muutaman tuolin jalkaan. Jalkaan on hitsattu lenkki. Entisenä tapahtumatuottajana, järjestäjänä ja tuolinkantajana tiedän heti, miksi se on siinä. Laki ja asetus määrää, tai ainakin suosittaa yleisötilaisuuden istuimet kytkettäviksi riveittäin toisiinsa, jotta jos vaikka Jumalan Teatteri uusisi kuuluisimman näytelmänsä aiheuttaen paniikkia ja sekasortoa, rivit pysyisivät koossa, eivätkä hajallaan olevat tuolit olisi esteenä pakopyrkimyksille.
Mieleni tekee kovasti kokeilla nostaa toisen tuolin jalka lenkistä läpi ja kokeilla kuinka tiukasti se pysyy yhdellä lenkillä toisen vieressä, ja kääntyykö se kuitenkin sidotun jalan varassa. Aulan läpi kulkee väkeä, enkä kehtaa ryhtyä tuumasta toimeen.
Menen saman lääkärin - naispuolinen, arviolta yli 50 - vastaanotolle, jossa kävin jo hoidon alkaessa. Hän kyselee kuulumisia ja kirjoittaa reseptin ahtautuman väljentämistä varten.
Lääkäri kertoo seuraavan kutsun tulevan toukokuussa eri taloon, hyvästelee, kättelee ja sanoo: - Kohti uusia...
- Tauteja, jatkan.
- No niinpä meidän ikääntyneiden on hyvä ajatella, hän hymyilee.
4 kommenttia:
:(
kavi
no selevispä tuokii yhess koos istuminen.
Hyvä goldfinger -kariav
Eikö kuiteskin oo hyvä, että laittoivat ne kultahiput sinne umpisukkeluksiin, eivätkä iholle sivelleet !
Ja osasi se ikärasistinen liäkär pittää suunsa supussa, eikä hölöttänyt Kultaisesta Noutajasta !
Vai kuuluu Sinulle tuollaisia. Toivottavasti kuuri tehoaa. Kun tuo Hikkaj jo kauan sitten odotti vaivojensa takia minunkin saavan eturauhasen liikakasvua, niin kerrottakoon, että tuossa syksymmällä oli ilmeisesti "siellä päin" tulehdus ja samalla tutkittiin syövän mahikset. Yli 20 ois kuulemma paha ja ikäiseni max normitulos oli 3,5. No tulos oli 1,0 jotakin. Kun testi oli yksityinen, niin nuukana miehenä tietty surin, ettei mitään löytynyt. Ja myönnettäköön, ensin hermostutti ja sitten hävetti hermoilu. Luin tämän aikoja sitten, mutta puh:lla on paha kirjoittaa. Hyvät voinnit! T. Juha
Lähetä kommentti