Villieläinten ruokkimisesta

- Hai, hyvä emäntä, jos et sie kokonaista ruahi antoo, pane puoliks ja anna molemmat puolet! 

Oravanruokintapönttö on ollut ahkerassa käytössä joulusta asti. Oravat saivat sen silloin lahjaksi. Jos harakat osaisivat lukea, olisin kirjoittanut pönttöön kiellon siivekkäille. Monenlaista viritystä on pitänyt kokeilla, että ruokintalaite pysyisi ehjänä. Pähkinät ovat nyt laatikossa muovirasiassa, joka järjestely olisi pitänyt älytä jo alussa, jotta pönttöä ei olisi tarvinnut puhdistaa välillä kokonaan. Sivuseinät turpoavat sadekeleillä, joita näissä maisemissa on tänä vuonna kyllin ollut. Pleksinen etulevy ei pysy kunnolla urissaan, ja harakan on helppo ottaa se ja heittää maahan.

Pari päivää sitten niittasin muovirasian yläreunasta leikkaamani suikaleen pitämään pöntön seiniä tiukemmin yhdessä. Äsken, kun tätä kirjoittaessani kävin ottamassa pöntöstä kuvan, huomasin, että suikale oli purtu poikki viimeisen tunnin sisällä. Harakka ei ole sitä tehnyt.

Huomatkaa myös hienot messinkisaranat, jotka korvaavat alkuperäisen saranaksi niitatun nauhan ja sittemmin kovan käsittelyn johdosta lisätyt jeesus-teipit.

Kävin ostamassa saranat, ja samassa paketissa oli myös ruuveja. Totesin ruuvit liian pitkiksi. Ne olisivat saattaneet tuottaa vammoja, kun kansi avataan työntämällä pää etuseinän raosta sisään. Usein liike suoritetaan useita kertoja välillä katsoen ympäristöön, näkevätkö kaikki läsnäolijat suorituksen, ennenkuin pähkinä on nautittavissa.

Ryhdyin etsimään kaapista lyhempiä ruuveja, ja löysin sieltä messingin väriset saranat lyhyine ruuveineen avaamattomasta paketista.

Metallisaranoiden huono puoli on niiden jättämä rako takaseinän eteen. Vesivahinkojen estämiseksi aikaisemmin mainitusta kaapista löytyi oven tai ikkunan tiivistenauhaa, joka peittää raon.

Seuraavaksi leikkaan ehkä suikaleen juomatölkistä muovisen tilalle, ja katson, pystyykö siihen hammas.