On kevättalvinen tavallinen keskiviikkoilta. Huilisti on lähdössä soittokunnan harjoituksiin. Mies seisoo laukku kädessä keittiössä ja odottaa noutajaa. Noutaja on soittokaveri, jonka autolla matkataan kymmenen kilometrin päähän tehdaskylään, jossa torvet ja pillit ovat soineet jo 1880-luvulta lähtien. Äkkiä lähtijää alkaa pyörryttää. Pitää istua, ja tuntuu, kuinka kuume nousee.
Kyyti vaihtuu, ja soittaja on kohtsillään lääkärin puheilla oman kylän sairaalassa.
- Mitäs terve mies täällä tekee? lääkäri, naispuolinen, naimaton, tiedustelee huumoria kevennyskeinona tavoitellen. Mies kertoo tuntemuksistaan, ja lääkäri kysyy, onko tämä pelehtinyt myyrien kanssa. Pelehtiminen kiistetään, mutta lisätään kissojen kantavan myyriä sisälle saaliiksi öisiltä retkiltä.
- Ei se kissoista tartu, lääkäri toteaa ja määrää tulijan vuodeosastolle antibioottitiputukseen.
Päivä, jos toistakin, sekä antibioottia kuluu runsaasti, mutta kuume ei tunnu laskevan.
Vihdoin henkilökunta, tai ehkä heidän päätösvaltainen jäsenensä, lähettää potilaan jatkotutkimuksiin pohjoisen naapuripitäjän yliopistolliseen sairaalaan.
Täällä majoitutaan aluksi yksityishuoneeseen, johon kohta saapuu lääkäreitä kaksin kappalein. Kyselyn, keskustelun ja tutkimuksen perusteella lääkärit tulevat tulokseen sairauden laadusta. Myyräkuume se heidän mielestään on. Sitä tukevat verikokeen tuloksetkin, joissa siitä ei näy merkkiäkään. Konstikas virus iskee ja häviää tiedottamatta itsestään toisin kuin Boko Haram tai Isis.
Seuraavaksi tulee siirto kahden hengen huoneeseen, jossa kaverina on nuori mies, jolle on pyynnöstä tuotu telkkari, videot ja laatikollinen italowesternejä, ja mikäs sen mukavampaa olosuhteet huomioon ottaen. Myyräkuumemiehelle annetaan kannu, johon pitää päivittäin lorottaa kaikki se neste - juomat ja kiisselit - joita on sairaalassa tullut nautituksi.
- Kuse aina kun voit, oli Urho Kekkosen ohje.
2 kommenttia:
Myöhäiskesän aamuna, elokuun iduksena, matkaa urkuri kesälomansa päätteeksi maamme vanhimpaan kaupunkiin.
Urkurin vaiva on se, että ruoka ja juomakin on maistunut siinä määrin, että hän on huomattavan osan elämästään kantanut sementtisäkin verran vararavintoa mukanaan.
Se on pilannut etenkin vasemman alapallonivelen.
Nivelöijä on sanonut, ettei ala hommiin, jos se sementtisäkki on mukana.
Ja siitä on urkuri tietäjissä käynyt.
Että jos ne vaikka vallan ohittaisi sen säiliön, johon urkuri on ahtanut ruokaa ja juomaa enemmän kuin on hän kuluttanut.
Tänään hän kohtaa kauniin, hoikan nuoren (=alle 40v) naisen, joka keväällä sanoi, että ohitettaan, ohitettaan, kunhan ite sitä sementtisäkkiä vähän vajutat.
On vajutettu. Toisella kertaa onnistui.
Urkurin syksy kuluu paitsi urkuroidessa, myös odotuksessa. Maan vanhimmassa kaupungissa jossain on valkotakkinen, joka urkurin sisikunnan letkuja laittanee uuteen järjestykseen jossain vaiheessa.
Hyvät hyväntekijä -kariav ja -Äijä
Laihialle ois teijjät pitänyt kuskata. Terveyskeskusta kariav lämmittämään ja laajennusosan kivijalkatalkoisiin Äijä.
Lähetä kommentti