Loppusoitto 3

Ernest John Moeran (s. 31.12.1894) oli brittiläinen säveltäjä, jonka musiikki sai vaikutteita luonnosta ja kansansävelmistä. Myös Sibeliuksen sävelkielestä on havaittu olevan muistumia Moeranin ensimmäisessä sinfoniassa. Tässä kuitenkin syksyisiä metsiä kuvaileva pianosävellys. Sen myötä matkaamme kohti uutta parempaa vuotta ja maailmaa.

Loppusoitto 2

Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä syntyi Paul Bowles (s.30.12.1910), amerikkalainen taiteen moniottelija - säveltäjä, kirjailija, kääntäjä, pohjoisafrikkalaisen kansanmusiikin tallentaja - joka asui suurimman osan elämästään Marokossa kuitenkin amerikkalaisena expatriaattina, siirtolaisena, jolla on kuitenkin vahvat siteet kotimaahansa ja sen kulttuuriin, kuten ehkä suomalaisilla Portugalin-eläkeläisilläkin, paitsi verojen ja muutamien muiden velvollisuuksien osalta.

Bowlesin konsertto kahdelle pianolle, puhaltimille (oboe, klarinetti/bassoklarinetti, trumpetti) ja lyömäsoittimille siivittäköön vuoden lopun alkua.

Loppusoitto 1

Tämän ja kahden seuraavan musiikkipitoisen merkinnän otsikkona on Loppusoitto. Mistään sen lopullisemmasta kuin taas yhden vuoden loppumisesta ei ole kyse. Voi olla, että näitä tulee ensi vuonnakin näpyteltyä, mutta luojassaanhan se on. Mutta eikun toki juurikin niin, elikkä ensin kompletoidaan tämä periodi supplementoiduksi totaalisesti. Soitettavat kolmen päivän kappaleet on valittu säveltäjien syntymäpäivien mukaan, jonka toiminnan tuloksena koossa on mieletön ja huikea kansainvälinen henkilörekisteri, jonka jonakin päivänä julkaisen kaiken uhmalla täällä kokonaisuudessaan. Paitsi säveltäjille ja muusikoille, synttäreitä on merkitty kuvataiteilijoille ja muille järkevän tuntuisille ihmisille. Katsotaan sitten, montako päivää vuodesta jää uupumaan. Kaikissa asiaan liittyvissä teksteissä on tunnisteena "syntymäpäivät". Voitte hakea nyt niitä sivulla alinna olevasta tunnistelistasta.

Hermann Heiss (s. 29.12.1897), eli Kuuma-Herkko nuin savolaisittain tuttavallisesti ilmaistuna, sävelsi elektronimusiikkia, ja tämän kappaleen vuonna 1956. Ensi vuonna biisi täyttää 60 vuotta. Vuonna 1956 muistan itse kuunnelleeni Tiikerihaita, Kuningaskobraa ja muita hieman ns. sovinnaisempia sävelteoksia. Elektronimusiikista vastasi radio ja sen ulkomaiset asemat, joita ystävällismielinen naapurimaamme koetti parhaimman mukaan häiritä vinkumisella ja jurskutuksella.

Joulun tarjoilua

Sain joululahjaksi - tai oikeastaan meidän orava sai - tarjoilupöntön. Ennen joulua pistäydyin Jyskän varastomyymälässä, ja siellä jäin miettimään pöntön käyttötapaa. Oravan ruokintaan se on tarkoitettu, mutta kun se on varustettu kannella ja ylös liu'utettavalla läpinäkyvällä etulevyllä, en ollut silloin varma, onko oravamme tarpeeksi älykäs avatakseen kannen, vai pitääkö sille raottaa etuseinää, niin että pähkinät valuvat tarjolle. En silloin ostanut pönttöä, mutta joulupukin apulaiset, jotka mukanani kaupassa olivat, olivat pistäneet sen pakettiin. Pönttö on nyt ruuvattu kiinni kaiteeseen ja täytetty maapähkinöillä. Aluksi avasin etuseinää, ja orava nyhti pähkinöitä raosta. Sitten pantiin rako umpeen, ja niinpä elukka oppi avaamaan kannen. Kuvassa operaatio on tapahtumaisillaan. Talitinttiparat, jotka olivat oppineet käymään samalla kupilla koputtelevat läpinäkyvää etuseinää. Älkää surko, on niille evästä tarjolla lähistöllä. Saman oravan syksyistä ruokailua kesäpuvussa pääset seuraamaan tästä.

Valkeata joulua

Englantilainen urkuri ja säveltäjä John Goss (s. 27.12.1800) on säveltänyt tämän komean joululaulun. Suomeksi en ole sitä kuullut esitettävän, mutta googlettamalla löytyi linkkejä suomenkielisiin nuottikirjoihin, joissa kappale on nimeltään "Talviyöhön valkeaan". Talviyöt ovat vielä lähes pisimmillään, mitä nyt pari kukonaskelta on valoisampaan suuntaan edetty. Valkeuden kanssakin on vähän niin ja näin. Eilisellä Keski-Suomen-reissullani vähäinen lumivalkeus näytti loppuvan Suonenjoen eteläpuolella.  

Tässä kuitenkin alkuperäiset sanat, jotka ovat Edward Caswallin käsialaa. 

See amid the winter's snow,
Born for us on earth below,
See the tender Lamb appears,
Promised from eternal years.

Chorus
Hail, thou ever-blessed morn!
Hail, redemption's happy dawn!
Sing through all Jerusalem,
Christ is born in Bethlehem.

Lo, within a manger lies
He who built the starry skies;
He who throned in height sublime
Sits amid the cherubim. Chorus

Say, ye holy shepherds, say
What your joyful news today;
Wherefore have ye left your sheep
On the lonely mountain steep? Chorus

"As we watched at dead of night,
Lo, we saw a wondrous light;
Angels singing peace on earth
Told us of the Saviour's birth". Chorus

Sacred infant, all divine,
What a tender love was thine,
Thus to come from highest bliss
Down to such a world as this. Chorus

Teach, O teach us , Holy Child,
By Thy Face so meek and mild,
Teach us to resemble Thee,
In Thy Sweet humility! Chorus

Tahvana

Tahvananpäivän maisema Keski-Suomesta. Ei näy ihan vaahtopäitä, mutta melkomoinen tuuli tehostaa kahden asteen pakkasen purevuutta. Tapaninajelulla vein yhden meidän jouluvieraan erääseen keskisuomalaiseen yliopistokaupunkiin ja ohimennessä poikkesin maakuntalaulusta tutun kirkasvetisen järven rannalla. Otin sieltä mukaan koivupilkkeitä ja jatkettavavartisen makkaranpaistohaarukan. Olen silloin tällöin paistanut makkaraa keittiön vuolukiviuunin liekeissä pihapihlajaisessa kepissä, mutta se on jo aikojen kuluessa hiiltynyt ja leimahtaa helposti tuleen, joten metallinen tarpeeksi pitkä kapine on tarkoitukseen huomattavasti parempi.

Edellisessä jutussani lupasin paljastaa palindromitehtävien tulokset. Kävijöitä ja lukijoita on ollut paljon, mutta vain yksi uskalikko on osallistunut julkisesti - ja varsin hyvin tuloksin - vaikeitahan näistä tuli, ja lauseetkin ovat useimmassa tapauksessa aika järjettömiä, mutta ei se mitään.

Siis näin, ja linkit johtavat tehtäviin:

1. Aune-täti saa varoa oravaa, sitä "Tenua".

2. Sinä Jonas Nenonen, Sano "jänis"!

3. Oona-neiti tien anoo.

4. Anna kissakaramelli, rakas Ulla. Joulu luo, Jallu-Sakarille marakassi kanna.

5. Ella, vannoit: "Aaton aatto neitien ottaa notaatio navalle!"

6. Ja katso, maaxi muuttuu pikkupulu ojassa, joulupukki puuttuu mixaamosta, Kaj.

Kaikki vastanneet - joko julkisesti tai kotona -  nimitetään Uuden Sanataiteen Suur - Ratkaisijoiden (USSR) seuran kunniajäseniksi.

Joulun kuu

Joulupäivän ilta. Kello on n. 23. Repaleiset pilvet kulkevat täyden kuun ohitse. Asettelen kameraa jalustoineen tähtäykseen ja odotan kohteen tulemista esiin. Vihdoin onnistuu. Rajaan kuvaa tietokoneohjelmalla ja lisään hitusen kontrastia, jolloin kuun tummemmat kohdat näkyvät paremmin. Puolen tunnin päästä on tapaninpäivä. Julkaisen silloin ratkaisut palindromeihin.

Joulukuun palindromi 6

Tässä viimeinen järjettömyys joulukuulle. Kuvan lintu, joka ei henkilökohtaisesti liittyne ratkaisutekstiin, on kuvattu kirkon pihalla toissakesänä.

Palindromissa kehotetaan erään nimellisesti Karjalan lehtiviin tienoisiin liittyvän urheilutoimittajan kaiman huomioivan siivekkään kohtalon ja että tämäniltainen vieras ei ole studion siinä osassa, jossa nappuloita väännellään.

Virkkeessä on mukana hätäratkaisuna konsonantti X, joka toisaalta antaa kirkollista juhlavuutta Agricolan tyyliin.

Kaikesta huolimatta hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

-A -A---, -AA-- ------- --------- --A--A, ---------- ------- ---AA----A, -A-.

Joulukuun palindromi 5

Aleksin musiikkikaveri, todistit valaehtoisesti ajankohdan naimattomain naisten koristautua kuvan kaltaisesti.

E---, ------- "----- ----- -E---E- ----- -------- ------E!"

Joulukuun palindromi 4

Peli kovenee, tuleva juhla ja toinenkin jiillä alkava leikattua tai lehteä kuvaava sana on listalla, kuten myös apinalajia sanallisesti muistuttava rytmisoitin. Nyt tuli liian helppo, mutta mänköön. Vokaalit numeroitu, muut äxiä.

1xx1 x2xx1x1x1x3xx2, x1x1x 4xx1. x54x4 x45, x1xx4-x1x1x2xx3 x1x1x1xx2 x1xx1.

Joulukuun palindromi 3

Nyt mennäänkin tykistöstä ja jäniksistä viihteen puolelle. Miss O'Neill siinä  kuvassa olevan kinuaa:

_ _ _ _- _ _ _ _ _  _ _ _ _  _ _ _ _

Joulukuun palindromi 2

Toinen tehtävä ei ole salakirjoituksen ratkaisua, vaan ihan selkeä sanoma toisin sanoin:

- Tykistökenraalin valaan mahassa yhdellä oolla ollut tuttavallinen sukukaima käsketään lausumaan eläin.

---- ---A- -------, -A--: "-----"!

Joulukuun palindromi 1

Nyt kun jouluaattoon on enää viisi yötä, ratkotaan luukkujen aukomisen sijasta palindromitehtäviä. Ensimmäinen on helpotuksen huokaukseksi laadittu salakirjoituksen muotoon, jossa jokaista kirjainta, paitsi yhtä, vastaa numero tai kaksinumeroinen luku, joka alkaa numerolla 1. Lisää halpuuttamista ja reiluuttamista ratkaisuun antaa yllä oleva kuva.

Siis:

A234-5657 8AA 9A1011A 1110A9AA, 8765 "5432A".

Sibelius-viikko 6

Viimeisenä Sibelius-tulkintana on vuorossa Jannen pikkupoikana tekemä sävellys "Sadepisaroita". Se on sävelletty viululle ja sellolle pizzicato, mutta tässä sen esittää koirakuoro. Koira on ihmisen paras ystävä, ja mukavaa on sen musiikillinen ja kulttuurillinen suuntautuminen. Meillä kotona lapsuusaikanani oli Schäfer, joka rakasti tai inhosi sydämensä pohjasta haetarin tai turpahöylän soittoa. Mainitut vapaalehdykkäsoittimet saivat sen laulamaan kuono kohti kattoa. Myöhemmin nuoruusvuosien asunnossani, omakotitalon yläkerrassa vieraili foxterrieri, joka oli ihastunut huilunsoittoon. Istuin sängynreunalla soittamassa, ja Lili istui vieressä tapailemassa Händelin sonaatteja, Bachin a-molli-partitaa tai Faurén sicilienneä tunteikkaasti ja kaiholla.

Kuvassa esiintyvä beagle-poika kallisteli päätään huilun äänen kuullessaan, mutta ei vielä runolle ruvennut eikä laskenut laulellen vesiä, vaikka niitä vähän lirahti muuten.

Juutuubissa Pekka Kuusisto ja Eicca Toppinen tulkitsevat näin: 

Sibelius-viikko 5

Tuoll' laulaa neitonen - tällä kertaa kuubalaisittain son-tyylillä. Kuva ei ole Kuubasta vaan keskisuomalaisen järven rannasta toissa joulupäivänä. Näyttäisi siltä, että järvi on jäässä. Miten lienee tänä vuonna; tänään kävin tuossa rannassa, eikä jäitä vielä näkynyt. Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee, kuten Bellmanin laulun suomennoksessa sanotaan

Sibelius-viikko 4

Sibeliuksen saappaissa edetään edelleen. Televiisiossa sanottiin, että hän sai ensimmäiset kumisaappaansa vasta vanhoilla päivillään, olisiko ollut 1940-luvulla. Siitä huolimatta meno on reipasta, eikä kosteus haittaa. Tänäinen kappale on Romanssi viululle ja pianolle käsiteltynä diskotyyliin. No, enhän minä tiedä, miltä nykyajan diskomusiikki kuullostaa, mutta silloin, kun niissä paikoissa käytiin aktiivisesti about 40 vuotta sitten, olisi meno voinut olla tässä kuullun kaltaista. 

Sibelius-viikko 3

Tänään mennään jenkkaa, saksanpolkkaa tai rimppaa eli sottiisia Jannen pianoetydin tahtiin. Kuvassa oravien hyppyaskelia menneen talven lumilta. Tällä hetkellä täällä Keski-Savossa niityt viherjöivät ja laiho laaksossa. Aika kiperä jenkka tuosta tulikin, mutta ei kun partneria kahvoista kiinni, matot nurkkaan, ja menox, sanoi Annie Lennox.

Sibelius-viikko 2

Tuule tuuli leppeämmin on Sibeliuksen sävellys, joka tänään hänen syntymäpäivänään soi vähän eksoottisempana versiona. Viime sunnuntaina, siis itsenäisyyspäivänä, kävimme soittamassa torviloilla ja pillilöillä naapuripitäjän - sen, jossa aateliset viljelevät siirtonurmea ja vihanneksia - juhlassa mm. tämän, vaikkakin vähän eri sovituksena kuin tässä. Kappale on minulle tuttu jo siitä saakka, kun sain joululahjaksi sukulaisilta ensimmäisen nokkahuilun. Puinen se on, ja saksalainen sormirei'itys, eli kahta alimpaa sormensijalle ei ole kahta reikää, kuten englantilaisessa järjestelmässä laita on. Laulukirjasta soittelin kappaletta, sävellaji on d-molli, ja koko biisissä ei taida olla kuin yksi alennettu h, joten sormituksellisesti sangen helppo on se. Rytmillinen kummastus siinä on; alkusäkeissä on normaalin neljän tahdin sijaan viisi, eli laulettaessa "köyhä raataa-aa" ja "kotapuita kaataa-aa" 

Sibelius-viikko 1

Voi olla, että olette tietoisia Jean Sibeliuksen juhlavuodesta. Tähän yhteiseen hiileen heitän myös halvan korteni. Vuosia sitten, kun Sibelius ei ollut niin kansan huulilla kuin ymmärrettävästi näinä päivinä, käsittelin joitakin kyseisen säveltäjän teoksia tietokoneohjelmin. Syntyi kokoelma "J. S. Goes Latin", josta nyt arvelin uskaltavani soittaa muutaman näytekappaleen. Pilkasta tai ilkeilystä ei ole kyse, soittihan vakavasti otettava taiteilija M.A. Numminenkin osia eräistä sovituksistani parissa radion yöohjelmassa.

Ensimmäisenä on Uusmaalaisten laulu. Tasapuolisuuden nimissä valitsin kuvan maiseman Savosta, tammikuun alusta muutama vuosi sitten. Uusmaalaisten laulua, joka kilpailun kautta julkaistiin vuonna 1912, pidetään vaikeana laulaa kesken kaiken tulevien triolien takia. Se ei haittaa, jos sisäistämme teoksen tangobeguineksi, jossa tämä vaihdos kuuluu ehdottomasti asiaan, kuten esimerkiksi siinä laulussa, joka alkaa sanoilla "Punertaa marjat" ja vaihdos tulee kohdassa "Jää siskokseni".

Joulun avaus

Joulu lähestyy hyvää vauhtia, mutta siitä huolimatta en ole avannut yhtään luukkua kalenterista. Sen sijaan lähtiessäni äsken uimaan avasin Nissa-Nissa tuulilasin peitteenä yön yli olleen saksalaisperäisestä marketista hankkimani foliopäällysteisen pehmeän suojuksen. Televiision sääprofetiat niin kaupallisilla kuin verollepannuilla kanavilla antoivat ymmärtää mahdollisuuden lumi- tai ainakin räntäsateisiin olevan viime yönä kohtalaisen todennäköinen.  Erinomaisen hyvä oli lähteä autolla kuntoilua harrastamaan, kun hiki ei tullut jo tuulilasia hinkatessa. Toiset ikkunat tosin vaativat näön vuoksi pari sipaisua, jos päätä tarvitseisi käännellä peruuttaessa tai sivulta tulevaa liikennettä tarkastellessa.

Polokka No 2

Takavuosina tuli radiosta päivät pääskytysten klarinettipolkkia kahden taiteilijan puhaltamana. Oli niillä komppiryhmäkin mukana. Tunnetuin sävelmä alkoi "Halipatuli, hilipatuli, halipatulitii, hali haituli hilituli halipatulihei". Tässä soiva polkka ei kuulunut edellä mainittujen repertoireen, vaikka omasta mielestäni ihan asiallinen onkin. Klarinetti on valmistettu samasta materiaalista kuin kuvissa esiintyvät afrikkalaiset taide-esineet, jotka olen kuvannut muutama vuosi sitten. Kuvista pidän eniten norsulla matkaavasta seurueesta ja viimeisenä oleva madonnasta.

Polokan poljentoa

Lunta on tullut riittävästi, kiitos. Ennen suuria lumisateita on nämä polkan tahtiin näytettävät kuvat otettu. Juhannukselta lähdetään ja loka-marraskuulle kavalkadissa päädytään.

Polokkaa soittavat klarinetisti, mandolinisti, haetaristi ja basisti. Lopussa duuriosassa pistävät kyytiä lisää, kuten tämän musiikkigenren käytänteissä uskotaan tarpeellista olevan.

Sukaton hipsteri

Tehtävä: - Kerro, kuinka yksi kuvassa näkyvä esine palvelee rauhankasvatusta.  

Miehet kulkivat Aleksanterinkatua. - Parempi katsoa katua, kooltaan pienempi sanoi. Lause ei virittänyt sanottavaa keskustelua, ja miehet olivat edelleen mietteissään. Oli helmikuu, mutta siitä huolimatta sukaton hipsteri käveli vastaan. Miehet katsoivat häntä ja päättivät ihan mielissään keskustella sukista hotellin tarjonnan äärellä.

Tarjoilijat olivat väsyneitä, hiukan vanhentuneitakin. Vaikutti, että hovimestarismies oli tarjoillut piiskaryypyt yhdelle säveltäjälle ennenkuin tämä oli purjehtinut Tukholmaan johtamaan sinfoniaa harjoitukseksi luulemaansa konserttiin.

Tukholma ja Finlandia liittyivät olennaisesti kaikkeen, mikä tapahtui, koska hotelliyön jälkeen piti kuunnella mainitun nimisessä arkkitehtuurin aineellistumassa puhetta, soittoa, kenties lauluakin, syödä jauhelihapalloja jonossa heti prinssin, prinsessan, ylipääpormestarin ja valtioneuvoksen jälkeen, juoda kenties alkoholia ja keskustella ruotsalaisten juhlavieraiden ja omista kuulumisista, esilläolevasta näyttelysta sekä vastaanottaa ja luovuttaa lahjoina teräskattiloita, lasimaljakoita, kuvakirjoja, punaisia puuhevosia, siipiään heiluttavia puisia villihanhia ja muita tarpeellisia kapineita kabinettien vitriinejä ja viirihyllyjä sulostuttamaan.

Pian matkalaiset nukkuivat sikeästi heräämättä kaupunginvoudin huutoon tornista. Auto alkoi kerätä pakkasessa pinnallista kuorrutusta ylleen. Raaputetusta ikkunasta ei enää näkynyt ketään sisälläolijaa.

Kontti

Kysymys: - Mikä esine näkyy osittain kuvan oikeassa yläkulmassa? 

Kolme villahattuista sulotarta istui kirkon rappusilla. Yksi yski selkeällä äänellä. Toinen osoitti hampaattomalla suullaan miestä, joka kulki diagonaalisesti torin kulmasta kulmaan. Miehellä oli selässään kontti, josta pilkisti hätämajoitus.
- Saa nähdä, koska täällä terrorisoidaan, yksi eukko sanoi.
 - Mutsis on, toinen hirnahti.
 - Isis on, kolmas kommentoi. Sitten kaikki olivat hetken hiljaa, koska Aleksanterin jalkain juureen laskeutui kaksi miestä autolla.
- Mitsubishi A6M2, hampaaton virkkoi. Autoa ohjastanut kooltaan suurempi mies kumarsi nöyrimmin eukkojen suuntaan.
 - Arvon leidit! hän huusi ja sanoi:
- Tämä on yöseen aikaan järin verraton paikka pysäköidä auto. Olemme menossa majoittumaan Hotelli Helsinkiin, josta työnantajani on, sekä minulle, että parhaimmasta päästä olevalle toverille tässä kupeellani, lupautunut osallistua täysimääräisesti kaikkinaisiin kustannuksiimme kyseisessä majoitusliikkeessä. Työnantajani täysivaltaisen edusmiehen kirjallinen todiste asiain tolasta sisältää lisäksi bonuksena matkakulut, jotka näin vielä markka-aikana ovat mk 2,75/venäjänvirsta.
 - Hastingsin taistelu oli vuonna 1066, sulokkain eukko sanoi.
 - Aivan oikein, senkin papukaijamerkki. Siksi jätämmekin auton tähän ja huomautamme ikkunoiden jäätymisen mitä suurimman todennäköisyyden silmälläpidon vuoksi, että niitä ei sitten perkele raaputella. Sisällä ei ole ketään, ja jos onkin, se ei kuulu eikä näy kenellekään. Muuten tulee V. Valloittaja ja rankaisee teitä ankarammin kuin ketään koskaan.

Miehet poistuivat takaoikealle haastaen gintonicista, eukot kätkivät kaiken kuulemansa sydämeensä ja palasivat kukin omaan kaupunkiinsa puhuen keskenään miehestä, jolla oli seljässään kontti. Mutta yöllä jo kaikkien nukkuessa torille laahusti kaupunginvouti sammuttamaan kynttilälyhtyjä. Hän raaputti auton ikkunaa ja kirjoitti plokikirjaan pysäköintien sakkojen uhmilla olevan kielletyt. Tämän jälkeen hän kapusi akkunasta torniin, pyyhkiytyi hikiliinaansa ja huusi sanoen kaiken olevan hyvin.

Varustautuminen talveen

Tänään satoi lunta. Kiirehdin ulos kameran kera. Ylläoleva kuva on tosin jo viime viikolta. Kesyhkö oravamme on vaihtanut väriä ja kasvattanut karvoja korviinsa. Sama elukka esiintyy videolla "Pähkinänsärpijä" niin tässä blogissa kuin YouTubessakin.

Tätä kirjoitettaessa aurinko paistaa, ja tuntuu, että lumiukon tekoon ei vielä tänään päästä. Lapissa lienee toisin.

Sitten viime kirjoittaman on Suomessa ja maailmalla tapahtunut paljon. Soteveteraanit ovat neuvotelleet ja uhkailleet toisiaan, sopuun on kai kuitenkin päästy. Aki Nikkinen on vihdoinkin ammuttu, Rick on hylännyt eukkonsa, ja Ridge on taitanut ruveta sitä käpälöimään ja Belle on tuomittu nuorisovankilaan.

Ei käy aika pitkäksi, eipä.

Tässä muutamia ajankohtaisia kuvia pihamaalta.

Passitus

Viime viikolla piti todistaa henkilöllisyys. Otin tilaisuuteen passin mukaan. Todistaminen ei onnistunut, koska passi oli mennyt vanhaksi. Minulle kerrottiin, että vanhentunutta passia uusittaessa kuulustellaan ankarasti kysellen syitä moiseen huolimattomuuteen. Arvelin mielessäni, että kuulusteluhuone kenties pimennetään, kirkas pöytälamppu suunnataan kasvoihin, ja kuulustelija vetää käsiinsä mustat nahkahansikkaat, kuten kuulemma Kekkonen toimi ollessaan Suojelupoliisissa töissä.

Paikallisessa valokuvaamossa oli eilen sopivasti tarjous klo 16.00 lähtien. Kympillä sai passikuvan. Jonotin puolisen tuntia, mutta en kerinnyt jäädä kuvia odottamaan. Lupasin hakea ne tänään. En siis vielä tiedä, miltä näytän. Passinhakutilannetta nopeuttaakseni ajattelin ottaa itseltäni sormenjäljet ja viedä ne samalla passikuvan kanssa. Printterin vanhassa mustepatruunassa on ehkä vielä tähän tarkoitukseen riittävästi väriä. Kun sormenpäät ovat mustat, on helppo todistaa, että jäljet ovat minun, eivätkä kenenkään muun.

Syysromanssi

Kuu paistoi täpöllä vähäpilviseltä yötaivaalta. Otin siitä kuvan, ja intouduin säveltämään maisemaan sopivaa musiikkia. Kuva on käsitelty, mutta niin on musiikkikin. Sooloviulun ja orkesterin äänet on insinööri tallentanut nolliksi ja ykkösiksi jokamiehen kotiorkesterin käyttöön.

Garritan Personal Orchestran jousikokoonpano viulusolisteineen soittaa tämän imelään kuvaan soveltuvan imelän kappaleen.

Pähkinänsärpijä

Tsaikovskin Pekka sävelsi pähkinäisen baletin. Joululahjoista siinä ja niiden ominaisuuksista sekä yllättävistä käyttäytymisestä on kyse. Kuten olen täällä muistaakseni maininnut, olen kunnostautunut jyrsijäkuiskaajana ja -kutsujana lähimpien kuukausien aikana. Elokuvassa oleva pähkinänsärpijä on jo nyt harmaantunut ja kasvattanut pitkät korvatupsut talven varalle. Itsekin olen harmaantunut ja itsellenikin kasvaa oikeanpuoleiseen korvalehteen karva, joka tosin sojottaa suoraan sivulle. Hoviparturini kommentoi sen johtuvan oravaharrastuksestani, kun siitä hänelle mainitsin.

Syönnin jälkeen pitää ottaa mukaan evästä, kuten entiset saksalaiset turistit seisovasta pöydästä ja maitolavoilta. Elukan suuhun mahtuu laskemani mukaan parhaimmillaan kuusi maapähkinää, jotka sitten kätketään paikkaan, josta ne eivät varmasti helpolla löydy ainakaan kätkijältä. Toimintaa tarkkailevat harakat ovat kylläkin hankkeesta perillä. 

Musiikiksi valitsin sävellykseni vibrafonille, kitaralle, bassolle ja rummuille. Videon lyhyyden vuoksi jätin G-duurissa menevän alun pois, mukana on vain kvarttia ylempi ns. trio-osa.

Tsempalo

Mikäpä ero on flyygelillä ja cembalolla? Flyygeli palaa kauemmin. No häh-häh, vitsi, vitsi. Alunperinhän näin vertaillaan viulua ja alttoviulua. Kaikkien näiden mainittujen soittimien ääntelyä sekä selloja ja kontrabassoja kuullaan päivän musiikkikattauksessa, paitsi flyygelin, joka muuten amerikan kielellä on grand piano - yhdistelmä englannista ja italiasta, suomeksi suuri hiljaa.

Säveltäjä on italialainen Baldassare Galuppi (s.18.10.1706), ja sävellys konsertto cembalolle ja jousille. Reippaalla galopilla, Allegro assai, nimensä mukaisesti säveltäjä teoksensa aloittaa. Toisessa Andantino-osassa rauhoitutaan, ja kolmannessa taas kyytiä, Allegro ma non presto, ihan kuten 1700-luvun konsertto kuuluu säveltää.

Italiankieliset musiikkitermit ovat vakiinnuttaneet asemansa useimpien säveltäjien tuotannossa. Jotkut saksalaiset ja amerikkalaiset sekä jotkut suomalaisetkin käyttävät selkeämpiä ohjeita. Esim. Hindemith: "Zart bewegt" tai Aaltoila: "Riuska veto".

Andante non troppo on suomeksi jonkun käännöksen mukaan "Tädille ei tippaakaan".

Kari Suomalainen piirsi aikoinaan kuvan, jossa Kekkonen oli Ruotsissa valtiovierailulla. Kustaa Adolf kuiskaa siinä kapellimestarille: "Maestoso ma non troppo".  

October

Päivän taidekuvana on ranskalaisen James Tissotin (s.15.10.1836) syksyn kellastuneita ja varisevia lehtiä esittävä maalaus. Hevoskastanja näyttäisi puu olevan. Jokunen vuosi sitten ystävyyskaupunkiemme edustajat Saksasta ja Virosta toivat tällaisen, tosin vielä pienemmän, meidän kirkkopuistoomme. Kunnan puutarhaosasto on luvannut tehdä parhaansa, jotta se ei kuihtuisi, vaan kukoistaisi kymmeniä vuosia.

Melodraama

I

Internetin musiikin ihmemaassa (IMSLP) surfaillessani törmäsin Sibeliuksen minulle ennen tuntemattomaan sävellykseen. Ett ensamt skidspår - melodraamaan. Kopsasin netistä nuotit, pianolle ja lausujalle. Pianolle tämä on alunperin sävelletty, mutta sovitin sen uhkarohkeasti jousille. Youtubessakin näkyy vastaavaa olevan.

Soittajina toimivat kotitietokoneorkesterini muusikot. Bassoille annoin vapaapäivän, sellot riittivät mielestäni alakertaan. Bertel Gripenbergin ihmiselämän mutkikasta latua kuvaavan runon annoin ensin Google-kääntäjän suomennettavaksi, mutta siitä tuli niin hurja, että runoilijan muistoa kunnioittaakseni pyysin saman kielitoimiston ruotsalaista lausujarouvaa solistiksi alkuperäiskielellä. Hyvähän siitä tulikin, ihan modernilla riikinaksentilla lausuttu.

Höristelkääpä kuuloelimiänne kohdassa 1 minuutti, muistuma Valse Tristestä.

Autot, joilla ajoin 9.1

Syysaurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, mutta ulkoilun sijasta selaan ja skannaan vanhoja diakuvia. 1980-luvun alusta on kuva pirkanmaalaiselta pihalta. Otsikon mukaisesti tässä tulee tarkennusta aikaisempaan juttuun.

Lommon etulokasuojassa aiheutti ajokoiran kovaluinen kallo. Hauva juoksi riistan haju nokassaan pusikosta suoraan tielle auton eteen. Kuului kopsahdus, ja pysähdyimme tutkimaan tapahtunutta. Koira oli jo kaukana menossa, selvisi toivottavasti päänsäryllä kolarista.

Lisävarusteisiin kuuluivat linkatussa jutussa mainittujen kanssa mm. jykevät lisävalot ja oikeanpuolisen takimmaisen ikkunan takana sojottava antenni. Se ei tahtonut pysyä pystyssä ruuvikiristyksellä, vaan ajan mittaan osoitti taaksepäin, ja se piti muistaa kohottaa tarvittaessa ylös. Poliisi siitä kerran huomautti. Sanoi, että joku voi siihen kävellä silmänsä puhki. Muutenkin poliisit olivat autosta kiinnostuneita. Kerran ratsiassa tulivat puoliksi sisään ikkunasta ja kyselivät, onko uusi ja mitä maksoi. Hinnan kuultuaan kiroilivat. Toisella kertaa Sitikan kyydissä oli maalaamiani tauluja. En tiedä, oliko jostakin pöllitty arvotaidetta, mutta maalauksia katselivat päällisin puolin aikansa. Kauppoja ei tehty.

Sax-extra

Täytyyhän tämä vielä kuunteluttaa. Japanian melkein kaikki saksofonit lavalla. Nupit kaakkoon!

Saksofoniviikko VII

Aloitimme viime maanantaina ranskalaisella saksofonille sävelletyllä musiikilla. Välillä kopaistiin soittimelle tehtyjä sovituksia. Nyt palataan Ranskaan, tosin pietarilaisen orkesterin avulla. Sävellys on Debussyn Rapsodia saksofonille ja orkesterille, ja niin ranskalaista impressionismia ja Debussya, että ihan. Alttosaksofoni, joka oli Stravinskin inhoikkisoitin, koska sillä hänen mielestään on nuorisorikollinen ääni, sulautuu hienosti alussa käyrätorven pitkään säveleeseen.

Saksofonistemma on täällä.

Saksofoniviikko VI

Kuudennessa metallisten puupuhaltimien esittelyosiossa musiikki on Juho S. Puron, eli saksaksi J.S.Bachin säveltämää. Biisi on muodoltaan neliääninen fuuga. Fuuga on vähän sama kuin kaanon, esimerkiksi se Jaakko kulta, jota olette pakottaneet automatkalla takapenkillä tappelevat lapsenne laulamaan, kun lehmien laskenta ei ole joko vuodenajasta tai kyllästymisestä johtuvista syistä enää onnistunut.

Bach ennätti kuolla sata vuotta ennen saksofonin keksimistä, joten kyseessä on sovitus tälle venäläiselle kvartetille. Äänet lähtevät liikkeelle torvien suuruusjärjestyksessä; sopraano, altto, tenori ja baritoni. Aivan identtisiä kaanonin tapaan äänet eivät fuugassa ole, alussa ensimmäinen ääni esittelee teeman, jonka jälkeen toiset äänet tulevat mukaan muunnellen ja säestäen. Musiikkiesityksessä yksi tärkeimmistä kriteereistä on päästä loppuun uskottavasti yhtä aikaa. Tässäkin se onnistuu ihan soinnukkaasti.

Oktoberin festiä ja oravakuiskausta lokakuun tuoksinassa

Sisältää tuotesijoittelua, incl. product placing.

Saksanmaalla Bayernissa on tapana suorittaa lokakuussa vallan kumous, kumoten kitusiin useita seideleitä kausiolutta ja syödä siansorkkia sekä suolaisia rinkeleitä. Täkäläisen marketin ajnkohtaistarjouksessa oli raakapakastettuja bretseleitä, joita tänään paistoin iltapalaseksi pari kappaletta. Rinkelit huuhdoin alas saksalaisen sijasta tanskalaisella Keravalla valmistetulla kaljalla. Se oli edullisinta paikallisessa toisessa marketissa. Kolmannessa marketissa edullisinta on ollut Koff, mutta nyt siellä näkyy halvinta olevan Karjala. Kuvassa siis Euroopan kansakuntien parhaat tuotteet kohtaavat sulassa sovussa. Irakilaisille maahanmuuttajille, kuten meille kaikille, joiden pääelinkeino on ruoan nauttiminen hengittelyn ja veren pumppauksen lisäksi, iltatarjoiluni on tietysti yksipuolinen ja myös uskonnolliskatsannollisista syistä osin tuomittava, esittäähän rinkelien malli alunperin munkkien ristittyjä käsivarsia. Kuvan rinkelistä on kerran haukattu koemielessä, onko maku niin hyvä, että kannattaa kuvata. Kyllä se oli.

Pihamme kolme oravaa ovat kovan treenauksen kohteena. Ovellemme johtaa pyörätuolilla kulkemisen mahdollistava metalliramppi, jota reunustavat puiset kaiteet. Oven vieressä kaiteella on pähkinäkuppi, jolle karvaturrit kipittävät syömään kutsun kuullessaan. Kuva elukasta on otettu vajaan metrin päästä, ja se on myös kuvaajan selfie, koska hän peilautuu oravan silmästä. Kädestä eivät vielä syö, mutta kenkää nuolevat.

Valtakuntain johtajat miettinevät alaistensa ja vihollistensa suhteen, kumpi tapa on parempi.

Foniviikko viisi

Italialaisen Vittorio Montin unkarilaistyylinen Csárdás on vuosikymmenten vieriessä saanut monenlaista tulkkia, saksofonillakin, tottahan toki. Tässä näytteeksi baritonilla soitettuna. Yleisimmin käytetyt saksofonit ovat B- (anglosaksittain Bb-) vireiset sopraano ja tenori ja Es-vireiset altto ja baritoni.

Montin, joka oli ns. yhden biisin mies, biisiä käsitellään myös täällä.

Saksofoniviikko IV

Kapellimestari André Rieu orkestereinen on saksofoniviikolla tämän kappaleen alkumelodiaa tulkitsevan kahden rouvahenkilön vuoksi. Sävellys on Dimitri Shostakovitshin näkemys jatsista - Valssi nro 2 sarjasta jazzorkesterille vuodelta 1938. Varsinainen korvamato se tuntuu nyt minulle olevan, etenkin kun olemme sitä torvilla soittaneet.

Toveri J. Stalin voisi muikistella kummasti tämän videon nähdessään - musiikkimiehiä toki oli ja opasti säveltäjiä pysymään rajoissa. Väkeä on kuvassa kuin vappuna Punaisella Torilla, kiväärit ja ohjukset vain puuttuvat...

Saksofoniviikko III

Vivaldin Anttoo varmaan eläissään ja tätä säveltäissään tuumaili, jotta jos joku vielä joskus saksofonin keksii, niin kyllä tämä niillä soitettaman pitää. Niinhän siinä sitten kävi. Quintessence-kvintetti otti Vuodenajat, niinkuin monet Bachin ja Mozartinkin teokset ohjelmistoonsa. Kyllähän Kesä-konserton presto-osa saa kyytiä ihan toisella lailla kuin häntäjouhilla kieliä hinkkaamalla.

Kvintetin instrumentit vaihtelevat vähän soitettavan kimeyspainotteisuuden mukaan. Tässä kokoonpanossa on kaksi sopraanoa, altto, tenori ja baritoni. Täällä Suomen syrjäisellä maaseudulla soitimme aikanaan kokoonpanolla sopraano, altto, kaksi tenoria ja baritoni, joka Quintessancellakin näkyy olevan tavanomaisin koostumus.

Saksofoniviikko II

Eilisessä teemaviikon aloituksessa kuulimme vain yhtä alttoa solistina orkesterin myötäilemänä. Nyt torvia on estradilla useampia. Neljä alttoa, kaksi sopraanoa, kolme tenoria, kaksi baritonia ja yksi basso. Sopraanot näyttävät keskenään vähän eripituisilta, olisikohan toinen, pienempi, C-vireinen. Pysyttelemme jatsin paheellisiin houkutuksiin antautumatta paremman säveltaiteen parissa. Iki-ihana, ihan totta, ainakin omasta mielestäni, Elgarin kappale on käsittelyssä. Jatsille ovat näköjään antaneet pelimannit periksi sen verran, että melodian alku,(heti "humppaapa-humppaapa" jälkeen) mikä menee oikeasti: "Daa-dipa-dipa-dipa-daa-daa-daa-daa" tulkitaan:  "Daa-dipa-dipa-dipa-daa-daa-di-daa", mutta ei se mitään. Toivottavasti harjoituksia eitarvitse pitää iltaisin kenenkään soittajan kerrostaloasunnossa, vaikka virhettä ainakaan tässä esityksessä ei löydy vireessä eikä balanssissa.

Kuuntelepa saman tien saman bändin Liszt-esitys:

Saksofoniviikko I

Tervetuloa puupuhallintyöväenliiton teemaviikolle. Aiemmin näissä merkeissä käsittelimme huilua, joka yleisimmin nykyaikana on metallirakenteinen. Samoin on tämän puupuhaltimen laita. Saksofoninoloinen unkarilaissoitin tarogato on puusta sorvattu. Materiaali ei kuitenkaan ole pääasia, vaan tuottavuushyppy, kuten hallitusohjelma meitä ohjelmoi.

Ranskalaissäveltäjä Florent Schmitt (s. 28.9.1870) saa aloittaa syntymäpäivänsä kunniaksi teemaviikon. Solisti soittaa alttosaksofonia, joka on ehkä noista paholaisen soittimista parhaiten sopeutunut klassiseen musiikkiin. Muutenhan torvi tunnetaan parhaiten kapakoitten ja ilotalojen tupakansavuisten interiöörien paheellisen melumusiikin tuottajana.

Omistan ranskalaisen 1960-luvulla valmistetun alttosaksofonin. Soittokunnassa soitan kuitenkin firman tenoria silloin, kun genre ei ole huilulle sovitettua klassista, kirkollista, kansanlaulua jenkkaa, polkkaa, marssia tai lattaria.

Tässä esityksessä on torveen näköjään tunkaistu joku ääntä tukkiva pehmoesine. Vaskipuhaltajat käyttävät yleisesti sordinoita, jotka muuttavat ääntä eri sävyisiksi tai muuten vain hiljentävät, puutyöväenliitolla se on harvinaisempaa. Kerran olimme soittokeikalla veteraanipäivän juhlassa huhtikuun lopulla, kuten ajankohta on. Työnsin silloin kokoonpannun nuottitelineen tenorin sisään, ja soittimen sitten koteloon. Muutaman päivän päästä oli perinteinen vappukonsertti, kuten ajankohta on. Kummastelin, kun soitto tuntui tavanomaistakin paljon raskaammalta, ja ääni ei vastannut aivan totuttua.

Selfie ja keppi

Olen kuullut ja lukenut yleensä luotettavilta tahoilta, että omakuvia otettaessa olisi hyvä olla apuvälineenä selfiekeppi. Semmoista en ole nähnyt, saati kädessäni pitänyt. Monia muita keppejä kyllä. Raamatun historiasta muistamme Mooseksen, joka kepillään iski vettä kalliosta. Alatyylisessä puheilmaisussa oli ainakin aikanaan todeta tarpeen tullessa käydä heittämässä kepillinen vettä. Alkavan ruskan kunniaksi kuvasin selfien ja otin siihen mukaan myös kepin noin muodon vuoksi.

Kun selfieen lisätään ässän jälkeen h, saadaan toinen muodikas kuvaustrendi - no, onhan näitä nähty.

---

Poika, joka kuvitteli KKK:n ja Suomen lipun yhdistämisen olevan hyvä idea, erehtyi. Ei se ollut.

Nyt kun kesä mennyt on...

,,,syksy saapuu...

Vaa'ankieli

Vaaka ei ole kuvassa täysin vaakasuora eikä ihan teräväkään, jos ei kirjoittajakaan penaalinsa terävimpiin kirjoittaudu. Syysiltojen ratoksi on tarjolla arvaustehtävä. S-marketin heviosaston punnituskojetta kuva esittää, ja tarkkaavainen katsoja erottaa kuvan epäterävyydestä huolimatta numeroita ja lukuja yhdestä aina yhdeksäänkymmeneenkuuteen saakka. Tarkemmin katsottuna huomataan yhden numeropaikan nuhraantuneen kovasta käytöstä johtuen.

Kysymys kuuluu:
- Mitä tuotetta on ostettu niin paljon tai niin likaisilla sormenpäillä, että näin on päässyt tapahtumaan.

Vaikean vastauksen helpommaksi saattamiseksi vihje:
- Tuotteesta voi muodostaa palindromin, joka tarkoittaa sen laadullisia tai määrällisiä ominaisuuksia käsitteleviä laitoksia tai laboratorioita.

Vastaukseksi hyväksytään kaikki, mutta oikeaksi vain palindromi.

Riippuvuus

Monenlaisia pakkomielteitä on kasaantunut ihmiskunnan rasitteeksi. Jotkut palaavat tarkistamaan sähköhellan levyt kesken viranhoito- tai kesämökkimatkan, jotkut välttelevät astumista katukivien saumoille, joidenkin mielestä on tärkeää seisauttaa kaikki julkinen liikenne päiväksi, jotkut taas valmistautuessaan pituushyppysuoritukseen heiluttelevat sormiaan hassun näköisesti.

Myös medikalisaatiossa on pakkomielteitä, esimerkiksi, että liuskoissa olevat lääkkeet nautitaan oikeassa järjestyksessä. Siis siten, että katsotaan ensin sileälle puolelle ja varmistutaan, että teksti on luettavissa normaalisti vasemmalta oikealle. Käännetään sitten liuskan epätasainen puoli katseen kohteeksi. Otetaan tarvittava määrä lääkettä aloittaen vasemmasta ylänurkasta edeten sitten vaakasauorassa oikealle.

Tarvitsemani oraalisesti nautittavat aamulääkevalmisteet ovat kuvassa. Vasemmanpuoleisessa teksti kulkee pitemmältä sivulta toiselle, ja näinollen kahden tabletin oton jälkeen siirrytään seuraavalle vaakariville. Keskimmäinen taas muodostuu kahdesta viisi tablettia käsittävästä rivistä. Purkkitablettien ottoon en ole vielä kehittänyt neuroottista tekniikkaa. Vielä jokunen viikko sitten keskimmäistä valmistetta vastaavaa rohtoa myytiin purkkitavarana, joten liuskojen kanssa pelaaminen oli yksinkertaisempaa. Toivottavasti tuota viimeistä purkkia ei korvaa liuska, jossa teksti on painettu diagonaalisesti.

Hiihtämään edullisesti

Lauantaina iski vaelluskuume, ja käänsin auton nokan Viitostielle etelää kohti. Merkittävä liiketilaisuus oli menossa parinkymmenen kilometrin päässä, ja sinne oli jouduttava. En aikonut ostaa mitään, lompakko on rahasta tyhjä. Kameran otin mukaan.

Kuorma-auton lavalla heilui kaksi miestä, keski-ikäisen suomalaisen äijän näköisiä molemmat. Tulin parahiksi paikalle, kun kaupiteltiin suksi- ja sauvanippua - kolmet hiihtimet kerralla. Viitonen oli lähtöhinta. Kun korotuksia ei tullut, laskettiin hintaa euro kerrallaan yhteen euroon. Sillä sitten joku uskalikko tavarat sai. Harmitti hiukan, kun kotona huomasin, että housuntaskussa, siinä ehjässä, oli euro. Yli kahteenkymmeneen vuoteen en ole hiihtänyt, nyt olisi ollut hyvä tilaisuus päästä verestämään taitoja edullisesti kolmilla suksilla. Olivatkohan ne kaikki eri kelin suksia?

Pieni huilusarja IV

Pienen huilusarjan neljännessä osassa soi Clara Schumannin (s.13.9.1819) Romanssi nro 1 sovitettuna huilulle ja pianolle. 1800-luvun romantiikkaa viululle, mutta jolle metallihuilun soundi antaa viuluun ääneen verrattuna oman intensiivisen värinsä.

Taikuri on itsekin ihmeissään, kun pieni huilusarja rakentui neljän peräkkäisinä päivinä syntyneen säveltäjän teosten varaan.

Pieni huilusarja III

Benjamin Carr (s. 12.9.1768) oli englantilaissyntyinen Amerikkaan muuttanut säveltäjä ja musiikkikustantaja. Tässä Federal Overturen, eli Liittovaltion Alkusoiton puhallinsovituksessa on huilun lisäksi mukana kaksi muuta puutyöväenliiton puhallinta, klarinetti ja fagotti. Musiikki kuulostaa kaavamaiselta, ja arvelisin, notta konehella pelatahan nuotinkirjootusohjelmas. Biisi koostuu sävelmistä, jotka juontavat juurensa kansanmusiikin aarreaittaan.

Pieni huilusarja II

Eipähän arvannut, tai tiedä vaikka olisi arvannutkin William Boyce (s.11.9.1711) säveltäessään barokkiajan sinfonian, että sitä kolmensadan vuoden päästä soitettaisiin huiluorkesterilla. Barokkiaikana ei ollut säveltäjienkään mielestä niin nougattia, soitettiinko joku sävellys krummhornilla, ofikleidilla, flageolotilla, violonilla, luutulla tai gamballa, kunhan ei sentään saksofonilla tai thereminilla, pääasia, että hyvältä kuulosti. Tästä huiluorkesteriesityksestä saa itse kukin kuulija luoda mielipiteensä.

Pieni huilusarja I

Niccolo Jommellin (s, 10.9.1714) 301-vuotissyntymäpäivän kunniaksi tämä taidemusiikkiesitys. Kyseessä on konsertto traversohuilulle (nykyisen Böhm-poikkihuilun edeltäjä), jousille ja continuolle (kosketin- ja bassosoitin). Jommelli ehti katsella 1700-luvun maailmaa 60 vuotta. Musiikkityylit muuttuivat, soittimet kehittyivät. Nykymusiikkia kuunnellessa tulee joskus mieleen, joko kaikki järkevät kappaleet on sävelletty. Soittoporukassamme joskus arvioidaan uusia biisejä sillä, voiko niitä kuulija viheltää perästä - siis muistnnvaraisesti esityksen jälkeen. Nykysävellysten yhteydessä perästä viheltäminen tuottaa usein vaikeuksia - paitsi jonkin 16-äänisen klusterin ääni voi sattua kohdalle.

Aurinko paistaa ulkona kuten intiaanikesässä ainakin. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut, että intiaanikesä on viroksi vananaiste suvi, eli mummokesä.

Erään bussimatkan kuvaus

Herään lauantaiaamuna. Huomaan, että minulle ei ole käynyt kuin Gregor Samsalle Kafkan kertomuksessa. Sen sijaan huomaan, että bussi, johon täytyisi nousta osallistuakseni soittokunnan esiintymismatkaan, lähtee vähän yli kuusi puolentoista kilometrin päästä, ja lähtöpaikalle tulisi itseni lisäksi viedä omalla autolla vielä toinen musikantti matkan varrelta. Pukeudun todella ripeästi ja nautin banaanin ja lasillisen mehua. Aamutoimet vauhdittuvat, koska heräämisaikani oli klo 6.05. Etsin autonavaimia tuloksellisesti, laitan soitinlaukut autoon ja lähden matkaan.

Linja-auto seisoo lähtöpaikallaan, ja sen ympärillä seisoskelee miehiä samanlaisissa kamppeissa kuin minä. Kuulen, että yksi matkalainen, joka asuu melkein viidenkymmenen kilometrin päässä pitäjillä on ollut siinä erheellisessä käsityskannassa, että lähtö tapahtuu vasta seitsemältä. Häntä on informoitu asian oikeasta laadusta, ja hän on luvannut saapua mahdollisimman pian. Näin ollen matkan alku viivästyy vajaan tunnin.

Bussi kulkee viitostietä etelään. Seuraava pysähdyspaikka on naapurikaupungin osuustoiminnallisen aakkosten alkukirjaimia käyttävän kiinteistön parkkipaikalla, josta on tarkoitus poimia mukaan kaksi matkustajaa. Toinen heistä on paikalla, toinen vastaa puhelintiedusteluun olevansa K-ketjua ja Nestettä edustavassa paikassa, jonka ohitimme pari kilometriä sitten. Ei tarvitse hakea, hän lupaa tulla paikalle omalla autollaan. Hetken päästä hän täyttää lupauksensa, ja matka jatkuu.

Seuraava pysähdyspaikka on Lahdessa osuustoiminnallisen aakkosten alkukirjaimia käyttävän kiinteistön parkkipaikalla, jossa nautimme kahvia ja virvokkeita, sekä tapaamme sikäläisen soittajan, jolle lainaamme kassillisen vanhoja nuotteja arkistomme aarteistosta. Kello on puoli kymmenen.

Auto lähtee kahvittelun jälkeen kohti esiintymispaikkaa, joka on palvelutalo suden kuvaa vaakunassaan pitävässä kaksikielisessä kunnassa. Saavumme sinne klo 11. Soittajia on odottamassa ruokatarjoilu, Janssons frästelse, kuten asiaan kuuluu. Syönnin jälkeen laitamme varusteet paikoilleen ja odotamme tilaisuuden alkua.

Yleisö saapuu, ja soitto alkaa klo 13.00, Soitamme kymmenen sävelteosta, juomme kahvia tauolla, ja soitamme yksitoista kappaletta lisää. Operaatioon kuluu puolitoista tuntia. Soiton jälkeen pakkaamme kamat bussiin ja lähdemme kotimatkalle.

Matkalla pysähdymme osuustoiminnallisen aakkosten alkukirjaimia käyttävän kiinteistön parkkipaikalla Pertunmaalla, nautimme kahvia ja virvokkeita sekä käymme kaupassa.

Tulomatkalla ajamme soittokunnan harjoituspaikan kautta ja kannamme sinne rummut ja muut suuremmat varusteet. Otamme yhden soittajan polkupyörän linja-auton ruumaan, jotta omistajan ei tarvitseisi polkea kotiin sateessa. Vielä kuusikymmenluvulla linja-autojen peräpäässä ulkona varapyörän lisäksi oli koukut polkupyörien kuljettamista varten. Usein kaikki herkästi irtoavat osat, kuten esimerkiksi peukalovivulla varustetun soittokellon kuori ja sisuskalut irtosivat ja putosivat kyydistä tärinässä sorateillä. Talvisin koukkuihin laitettiin suksia poikittain. Ainakin meille 30 kilometrin päässä oppikoulua käyville olisi ollut kovahko urakka sivakoida aamuisin kouluun varsinkin jos yöllä olisi pyryttänyt ladut umpeen.

Aamuisella lähtöpaikalla olemme klo 19.30, Auto on samalla paikalla kuin mihin sen aamulla jätin. Avainkin on pysynyt taskussa koko matkan, toisin kuin erään toisen parkissa seisoneen auton avain, joka onneksi jo matkalla löytyi bussin lattialta.  

Virtuaalilipputanko

Taannoisen Maanisän ja Hallitsijan syntymäpäivän kunnioittamiseksi vedän virtuaalilipun virtuaalisalkoon. Salko on alaosaltaan sangen konkreettinen, kuten kuvista saattaa päätellä. Naapuriblogissa kerrotaan viturallaanolosta ja allokointi- sekä iterointitoimenpiteistä asioiden saattamiseksi kaikkia tyydyttävään ratkaisuun, ja hyvä niin. Kohdallani voisi olla mahdollista asentaa uusi tanko jalustaan parikymmentä vuotta sitten lahonneen ja nuppinsa pudottaneen tilalle, mutta se edellyttäisi myös pakollista kajoamista viereiseen ruotsinpihlajaan (Sorbus intermedia, Oxel på svenska). Virtuaalilippu virtuaalitangossaan pääsee liehumaan kaikilla tuulilla vapaasti minkään suunnan estämättä.

Vanha väistyy vähitellen

Edellisen jutun maisema 1950-luvun lopulta. Kävin maanantaina ostamassa Lidlistä diaskannerin hintaan 39,99 €. Pyöristivät kassalla neljäänkymppiin, kuten määrätty on. Kaupan emämaassa olisi annettu kahdesta setelistä sentti takaisin. Satojen diakuvien kokoelmasta löytyi tämä. Vanhimmassa kuvassa oleva tienvarren kahvilarakennus on purettu ja tilalle on kohonnut entistä ehompi, johon siirtyi myös Matkahuolto, joka tässä vielä on tuossa, missä ruskea Korhosen linja-auto seisoo. Hiekkakentälle rakennettiin puinen linja-autolaituri, josta autot lähtivät Jyväskylään, Pieksämäelle, Konnevedelle ja Kangasniemelle eri reittejä useita kertoja päivässä. Vilkasta oli joukkoliikenne, vaikka koulukyytejä ei ollut, koska joka kylällä oli oma koulu, eikä susia tai karhuja ollut vaanimassa koulukkaita ladun tai polun varrella. Henkilöautot eivät työntäneet nokkaansa joka paikkaan, kuten kommentoija edellisessä tekstissä havainnoi. Alemmassa kuvassa vanhat talot väistyvät ylemmässä näkyvän aukion tieltä.

Syksy sai

Ylempi kuva on otettu 1.9.1955, alempi kolmea päivää vaille 60 vuotta myöhemmin. Sumua oli tuolloin koulun alkajaispäivänä ja näköjään mustavalkoista muutenkin. Kouluun ensimmäiselle luokalle menevän asustuksena hinkselilliset polvihousut, tennarit ja kravatti - aika ennakkoluulotonta, vai mitä.

Tämä kuva on otettu, kun sumu on jo hälvennyt, ja kouluunlähtöaika koittanut. Sumukuva otettiin valokuvataiteelliset aspektit mielessä. Hyvä siitä tulikin.

Kuvan talo on vielä pystyssä, tien toisella puolen oleva kahvila hävisi jo 50-luvulla, viimeinen muutos on marketin ja aakkos-bensajakelun tulo tilalle muutama kuukausi sitten.

Basarointia

- Mamut tulloo ja vie meijän naeset!
- Käskepä käämään meillännii.

Indonesialaista ruokaa tarjolla.

Matkailu avartaa. Lauantaina ajoin sateisesta Savosta aurinkoiseen Kuokkalaan. Miksikö sinne? No, siellä oli perinteinen kirpputoribasaaritapahtuma. Paikalliset yhdistykset olivat laittaneet tarjolle monenlaista ohjelmaa, mm. suomalaista tanssiyhtyemusiikkia, didgeridoon soittoa, afrikkalaista a capella-laulua ja iranilaisen riisinseulontatanssin, josta alin kuva. Yleisönä ja järjestäjien joukossa oli runsaasti väkeä idästä ja etelästä. Tanssiesityksen toteutti kolme maahanmuuttajien parissa työskentelevää naista, joista yksi oli iranilainen.

Alun perin tarkoitukseni oli viedä rock-muusikko Savosta Keski-Suomen-asunnolleen, ja veinkin, mutta kun kaupungilta sitten soitin yhdelle noista tanssijoista kysyen hänen kotonaolotilannettaan, kuulin tapahtumasta ja lupasin tulla Kuokkalaan katsomaan tanssiesitystä. Harmittaa, kun parempi kamera jäi kotiin, ja piti turvautua Lumiaan, jonka näytöstä ei auringonpaisteella saanut juuri minkäänlaista tolkkua. Tummat möhkäleet taustalla eivät johdu Lumiasta, vaan ovat puukirkko ja kellotapuli. Sinisessä teltassa oli paikallisen pyöräyhdistyksen kaksipyöräisiä pitkiä tavarapolkupyöriä, joista yhteen oli rakennettu kirjahylly - kirjastopolkupyörä, oivallinen tapa ottaa rentoutumis- tai opintoaineisto mukaan pitkille matkoille.

Yhdessä teltassa oli lasinen mullalla täytetty astia. Mullan seassa oli lieroja kaiveluhommissa. Kysyin esittelijähenkilöltä, mitä hän luulisi tapahtuvan, jos lieroille syötettäisiin vehnäjauhoja. Kerroin hänelle, kuinka pikkupoikina pidimme eläintarhaa, ja ruokimme anakondia - kastematoja - jauholla. Sananmukaisesti ne halkesivat keskeltä, kun jauho turposi.

Huippunopeus

Nopeusmittari näyttää nyt nollaa, koska pyörä ei liiku. Matkaa nollailen silloin tällöin - olen minä tänä kesänä ajanut enemmän kuin 26,190 km!

Tunturi Retki-pyörässäni (47v.) on lisävarusteena mittari. Se näyttää yksinkertaisen polkijan yksinkertaisilla asetuksilla vain ajetun matkan ja nopeuden. Monimutkaiseen käyttöohjeeseen luottamalla ja perehtymällä siitä saisi irti myös keskinopeuksia, matkoja ja olikohan se kalorinkulutuksiakin, mutta EVVK. Melkein 7-kymppiselle ajomiehelle riittää matka ja vauhti. Kun hyppään Tunturin selkään ja polkaisen pari kertaa, pääsen ostoksille Lidliin. Muihinkin kauppoihin tietysti pääsen, mutta menomatkalla on poljettava enemmän. Vapaalla lasketellen vauhti kiihtyy parhaimmillaan yli kolmeenkymmeneenviiteen kilometriin tunnissa puolitoistakilometrisen matkan aikana. Takaisinpäin kyyti on hillitympää.

Lisäsin äsken ilmaa renkaisiin. Etummainen irvistelee ruokottomasti. Voi olla, että tulee käynti alan liikkeessä. Sota- ja pula-aikaiseen tyyliin korjaaminen kietomalla hamppunarua irvistävän kohdan ympäri ei ole asiallinen tapa, kun renkaita on toistaiseksi myynnissä pienemmilläkin paikkakunnilla. Narusta tehty sidos aiheuttaa epätasaisuutta pyörimiseen ja saattaa johtaa vakaviin vaurioihin suurilla nopeuksilla.

Meedian tietojen mukaan pyöräily saattaa olla vaarallista nykypäivänä. Vaaroja kohdattiin myös silloin kun kulkupelini oli uusi. Sain sen vähän ennen kuin liityin Suomen Armeijan Kranaatinheitinjoukkoihin. Tunturia en saanut mukaan palvelukseen, mutta olihan siellä talon puolesta niitä. Mukavasti kihelmöi vaaran aavistus, kun pyörään on nahkahihnoilla sidottu heittimen putki, jarrut pettävät alamäessä, ja luutnantti huutaa käskien tulemaan takaisin, kun pyörä pysähtyy, tai kun jyrkän ylämäen takia joutuu polkemaan seisaaltaan, ja ohjaustangon käsituppelo irtoaa.

Jalkajarrullista pyörää en ole suostunut omistamaan sen jälkeen kun n. 12-vuotiaana käsijarrullisen sain. Siinä oli rumpujarrut toisin kuin nykyisessä, mutta jalat saivat keskittyä polkemiseen eteenpäin.

Eräs entinen ammattisotilasmuusikko kertoi vuosia sitten, että liikekannallepanon aikana hänen tehtävänsä on jakaa Porvoossa sotajoukoille polkupyöriä.

Kattonopeus

Edellisessä jutussani muistelen teiniaikojani. Nyt muistelen vähän lisää. Erinäisten yhteensattumien summautumana istuin eräänä kevättalvisena päivänä Ford Anglian kuljettajanpenkillä ja painoin kaasua. Moottori huusi, koska auton takapyörät olivat ilmassa. Anglia kiikkui mahansa varassa tienreunan lumipenkalla nokka tielle päin.

Hetkeä aikaisemmin olin lähtenyt kotoani kohti kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa selluloosatehtaastaan tunnettua paikkakuntaa tarkoituksenani osallistua siellä sijaitsevassa koulussa pidettävään ylioppilastutkintovaatimuksiin kuuluvaan psykologian suulliseen tenttiin. (Lyhyiden lauseiden jälkeen on hyvä kirjoittaa pitempi.)

Kuljin tavalliset koulumatkat linja-autolla, mutta nyt kun oli kortti, lupa ja luottamusta sekä iltapäivä, kävin matkaan autolla.

Mikäli Haarla ei olisi perustanut Lievestuoreelle selluloosatehdasta, tuskin sille kylälle olisi tullut oppikouluakaan, jolloin, mikäli minut olisi oppikouluun hyväksytty, olisi matka suuntautunut Rautalammille tai Pieksämäelle, joilla paikkakunnilla moni meidän pitäjäläinen opissa kävi. Nykyinen Ysitie on kuin lentokentän kiitorata verrattuna Aseman, Kovalanmäen ja Niemisjärven - tai vaihtoehtoisesti Venekosken kautta mutkittelevaan ja mäkiseen kuoppaiseen öljysoratiehen. Ennen öljysoraa tielle levitettiin mainitun tehtaan tumman lageroluen väristä jätelipeää, joka sitoi pölyn, muodosti kuivalla ilmalla kovan pinnan, mutta muuttui sateella pahanhajuiseksi liejuksi tursuen paljain jaloin kävellessä mukavasti varpaanvälilöistä.

Mikäli aikanaan rakennettaessa rautatietä Jyväskylästä Pieksämäelle linjaus olisi ollut toinen, ei paikkakunnallemme Q-veden eri rannoille olisi muodostunut kahta taajamaa, ja todennäköisesti keskittymisen ansiosta olisi oppikoulukin saatu aikaisemmin.

Mikäli olisin mennyt kansakoulusta jatko-opintoihin omalla paikkakunnalla aloittaneeseen kouluun paria vuotta myöhemmin, en olisi istunut Angliassa tienpenkalla moottoria huudattamassa.

Mikäli 1960-luvun puolivälin tienoilla voimassa olisi ollut kattonopeus, en ehkä silloinkaan olisi kuvattuun tilanteeseen joutunut. Kaasupolkimessa oli tuolloin kaksi asentoa.

Hetkistä ennen penkalle pyörähtämistä olin ohittanut myymäläauton. Sohjo ropisi Anglian pohjaan, talvirenkaat pitkine Tikka-nastoineen pitivät liikkeen vielä hallinnassa. Myymäläauto jäi mutkan taakse. Uusi suora aukeni, painoin kaasua, ja auton perä ohitti etuosan oikealta ja jatkoi kulkuaan kohti tien vasenta reunaa, minne veti mukanaan myös loput autosta.

Myymäläauto tuli paikalle, pysähtyi, ja kuljettaja tiedusteli, miksi en ajanut vielä kovempaa. Myymäläautossa on köyttä, jos ei muuten niin varmaan myytävänä. - Kato, ettei keitä, kuljettaja sanoi tielle vetämisen jälkeen.

Mikäli myymäläautoja ei olisi 1960-luvulla ollut, en olisi ehkä joutunut ojaan, enkä toisaalta päässyt sieltä poiskaan.

Pääsin tentistä läpi, ehkä pienellä paniikkiasteikkohelpotuksella.

 

Grillaussää

Oravateini huomasi talon isännän grillauspuuhissa, haki omenanraakileen, ja tuli viereiseen pihlajaan aterioimaan huomauttaen esimerkillään terveellisestä ruokavaliosta. Yleensä grillaamme kassleria, mutta nyt kun oli marketissa maustamatonta sian ulkofilettä punaisella tarralla varustettuna, ostin sitä. Kumimaistahan se on, ja siitä puuttuu kassleriin verraten energiaa esimerkiksi metsätöihin antava rasva. Pekoni näyttää onneksi menevän kaupaksi, ettei tässä nyt ihan sentään oikeitten töitten ääreen kukaan pääse rasvan puutteeseen kuukahtamaan.

Toisen kaupan DeLuxe-tuotteita mainostava Hans grillaa yhdessä ohjelmassa julkkujen kera ja kilpailee toisessa ohjelmassa toisia julkimoita vastaan. Grillauksen yhteydessä on katsoja pannut merkille kunnon mustanokisen kypsyysasteen. Palaneista sianluista saa rasvan ja ruston lisäksi vatsaa hyväileviä karsinogeenejä.

Sää on näinä päivinä yleinen puheenaihe siellä missä kaksi tai kolme kohtaavat. Kova on valitus, kun moneen päivään ei ole satanut, ja säätyypit televiisiossa vain hymyilevät kilpaa auringon kera. Kaikki me varttuneemmat henkilöt muistamme Piippu-Paavo Salmensuun, joka oli ensimmäinen TV-säämies. Oppikoulun (peruskoulua edeltäneen aikakauden pääsykokeiden kautta valikoituneelle nuorisoainekselle kohdennettu oppilaitos) konventissa (ohjelmallinen Teinikunnan järjestämä opettajien valvoma illanvietto, jonka loppuvaiheessa pojat tanssivat hitaita tyttöjen kanssa, ja jotkut nauttivat salaa alkoholia) esitin kerran Salmensuuta kartan edessä. Päässäni oli hellekypärä, jalassa huopikkaat, ja kartalle viittoilin vanhalla letkuvarsipiipulla, josta Alastalon isäntäkin olisi ollut ylpeä.

Muistaakseni Sveitsin rannikolta oli lähestymässä joku paine - oliko korkea vai matala, en muista.

   

Itämaista ruokakulttuuria

Tänään söin keittolounaan itämaisen ruokakulttuurin tyyliin. Päätin valmistaa kiinalaista shangsu-keittoa. Reseptikokoelmastani katsoin, että kyseiseen kanakeittoon tarvitaan aineksiksi vettä, sipulia, bambunversoja, paprikaa, varsiselleriä, tomaattipyrettä, kananlihaa, sokeria, muunneltua tärkkelystä, kananmunaa, maitoa, rapsiöljyä, guarkumia, suolaa, kananrasvaa, puunkorvasientä, vehnäjauhoa, väkiviinaetikkaa, mononatriumglutamaattia, karboksimetyyliselluloosaa, valkoviiniä, sitruunatäysmehutiivistettä ja sinappia sekä muita mausteita. Valitettavasti kaapistani puuttui useita aineksia. Onnekseni Lidl-myymälässä oli tarjouksessa kaikki lueteltu samassa tölkissä. Tölkin kyljessä oli kuva, johon asetuksen mukaisesti oli lisätty huomautus: serveringsförslag, tarjoiluehdotus. Siinä soppa oli valkoisella lautasella, ja ruoan päälle oli ripoteltu ruohosipulia. Laitoin kuumennetun keiton kuitenkin vihreälle, valkosegmenttiselle lautaselle. Ruohosipulin jätin pois, koska en lähtenyt sitä ulkoa rankkasateesta hakemaan. Kaupassa huomioni kiinnitti lehden lööppi, joka julisti Välimeren helteiden jämähtäneen Suomen päälle. Nyt kuitenkin on aamusta asti tuntunut, että ainakin täällä vajaan 15 asteen lämpötilassa Välimereltä on jämähtänyt vain vesi.

Kiinalainen ateria ei olisi täydellinen ilman riisiä. Niinpä ostin S-marketista vastapaistettuja karjalanpiirakoita, jotka ovat kaksi senttiä halvempia (á 0,23€) kuin Lidlissä (á 0,25€). Lisäksi ne ovat hiukan rapeampia. Piirakoiden päälle laitoin Valion Tilsitin sopimuksella valmistamaa Oltermanni-juustoa.

Lähimenneisyydestä muistamme, kuinka Oltermannia myytiin halvalla, kun sitä ei enää voitu viedä Venäjälle. Tämä Tilsit-versio ei vielä silloin ollut tuotannossa. Tiedä, millaisia ajatuksia se olisi herättänyt. Runsaat parisataa vuotta sitten laaditun Tilsitin sopimuksen seurauksilla me pääsimme pakkoruotsalaisuudesta eroon.

Dagmar ja Aleksanteri

Suuriruhtinaan housut ovat jääneet prässäämättä, kengät kuitenkin kiiltävät.

Aleksanteri Romanohvi on Venäjänmaan keisari, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas. Hänen vaimonsa on Tanskan prinsessa Dagmar Schleswig-Holstein-Sonderburg-Beck-Glücksburg. Aleksanteri on noussut Aleksanteri III:n nimellä valtaistuimelle isänsä jälkeen. Edellinen Aleksanteri, jota Suomen kansa kunnioitti suuresti, joutui vastarintaliikkeen pommiattentaatin uhriksi. Uusi Aleksanteri ei ollut sittemmin niinkään suomalaisten mieleen, mutta hallintokautensa alussa järjestettiin komea vastaanotto Viipurin kautta Lappeenrantaan maakuntamatkalle saapuneelle hallitsijaparille.

Aleksanteri ja Dagmar näkevät Lappeenrannan satamassa Saimaalta lähestyviä soutuveneitä. Niissä on kansallispukuisia naisia. Naiset luovuttavat yhden paatin lahjaksi suuriruhtinaspariskunnalle ja pyytävät suuriruhtinattaren veneeseen. Vene on koristeltu tekstiileillä, joiden toteuttamiseen suuri määrä suomalaisia naisia on osallistunut. Dagmar on kansanomainen ja miellyttävä luonteeltaan toisin kuin jörrikkä ja väkivahva ukkonsa, joka kuulemma pystyy repäisemään korttipakan kahtia ja rypistämään hopearuplan paljain käsin. Ennen nykyistä puhelinluettelojen ohenemista oli voimamiesten temppuna repäistä luettelo kahtia. 1880-luvulla Lappeenrannan katalogin repiminen olisi varmaan onnistunut heikommaltakin yrittäjältä.

Tuolloin elokuun 5. päivänä järjestetään suuri sotilasparaati, ja päivämäärä julistetaan sotaväen paraatipäiväksi. Sotaväet tulevat ja menevät, ja merkkipäivät muuttuvat. Elokuun viidettä vietetään nykyään Suomessa kansallispuvun syntymäpäivänä. Romanohvin pariskunnalle parhaat kiitokset siitä ja siihen liittyvästä soittokunnan keikasta, joka oli samalla harjoitusta ensi viikonlopun esiintymisille Kouvolassa, Kuusankoskella ja Voikkaalla.

BBQ

Grilliohjelmia tulee televiisiosta ihan päntiönään. Kauppasaksalle nahkansa myynyt kokki grillailee Helsingin saaressa, ja toiset ruokatavaramyymälät hehkuttavat hiiliään kilvan siankylkiluiden, nyhtöpossujen, kasslereiden ja raakamakkaroiden kera.

Videolla Louis Armstrong (s.4.8.1901) soittaa Hot Five-yhtyeensä kanssa grillausmusiikkia, Struttin' with some barbecue, eli käppäilyä grillauksen keralla. Huomenna tartun itsekin torveen ja pilliin. Kansallispukujen kansallinen tuuletuspäivä on meidänkin paikkakunnallamme, ja sinne on tilattu puhallinmusiikkia. Toivottavasti tilaisuudessa ei osoitella mieliä väkivaltaisesti, joka tapa on nyt... No, antaapa olla. Huomenna kerron, miksi 5. elokuuta on Suomen kansallispuvuston syntymäpäivä, jos ette sattuisi sitä tietämään. vaikka tiedättehän te toki sen.

Kulttuurit

Maailmankaikkeudessa kohtaamme lukuisia kulttuureja, vai onko se -reita. Keskisuomalaisavolaisena ja neljännesosavenäläisenä en ole aina ihan terävimpänä kynänä kielitoimiston penaalissa. Turvallisinta lienee puhua kulttuuriloista täkäläistä tapaa noudattaen. Tarkoitukseni on kuitenkin tarkoittaa, että aika moneen inhimilliseen ilmiöön, miksei eläimelliseenkin, voidaan kulttuuri ainakin sanana kytkeä. Yllä oleva kuva esittää tapauksessani uutta ruohonleikkuukulttuuria. Tavallisesti olen tuon takapihan nurmikon ajellut perinteiseen tapaan pitkien sivujen suuntaisesti siten, että kierrän aluetta vastapäivään, jolloin sivulleheittävä leikkurini pöllyttää ruohon jo leikatulle alueelle. Nyt päätin kuitenkin uusiutua. Harkitsin ensin nurmikon iterointia, mutta päädyin diagonaaliseen keskustalähtöiseen juustohöyläperusstrategiaan, jossa kuvassa taustalla näkyvien malvankukkien takaa edetään suoraviivaisesti kohti kuvan vasenta alanurkkaa, jonka jälkeen leikkuualuetta laajennetaan kiertämällä leikattua kohtaa myötäpäivään, jolloin leikkuujäte sijoittuu niinikään jo käsitellylle alueelle. Diakonissatyyli tasoittaa myös aikaisemmalla toistuvalla tyylillä leikattua nurmikkoa, kun painumiin pureudutaan uudesta suunnasta huippuja tasaten.  Yläkuvan nurmikkoalueella takapäädyssä on muutamia marjapensaita, luumupuita ja villiintyneitä vattuja, joiden ympäristöjen käsittely ei voi poiketa paljoakaan perinteisestä tyylistä.

Myös alemmissa kuvissa esiintyvät alueet lienee parasta käsitellä muuten kuin diagonaalihousutyylillä. Keskimmäisen kuvan nurmikko voidaan tavallaan iteroida, jolloin jäljelle jäävät jo kukkineet lupiinipuskat ja pieni ahomansikka-alue.

Kolmannella alueella on omenapuita, marjapensaita ja tuulimylly. "Mylly on vanha, niin luulen", alkaa suomeksi laulu, joka kertoo iloisesta Amsterdamista, ja jonka kertosäe on joskus väännetty muotoon: "On tulppaaneissa turvallaan iloinen Andersson."

Mylly on vanha, edellisen talon asukkaan tekemä. Tuulella se ottaa kierroksia sangen iloisesti, ja jos sähköt joskus katkeavat, siihen voi ehkä kytkeä virtaa tuottavan laitteen.