Herään lauantaiaamuna. Huomaan, että minulle ei ole käynyt kuin Gregor Samsalle Kafkan kertomuksessa. Sen sijaan huomaan, että bussi, johon täytyisi nousta osallistuakseni soittokunnan esiintymismatkaan, lähtee vähän yli kuusi puolentoista kilometrin päästä, ja lähtöpaikalle tulisi itseni lisäksi viedä omalla autolla vielä toinen musikantti matkan varrelta. Pukeudun todella ripeästi ja nautin banaanin ja lasillisen mehua. Aamutoimet vauhdittuvat, koska heräämisaikani oli klo 6.05. Etsin autonavaimia tuloksellisesti, laitan soitinlaukut autoon ja lähden matkaan.
Linja-auto seisoo lähtöpaikallaan, ja sen ympärillä seisoskelee miehiä samanlaisissa kamppeissa kuin minä. Kuulen, että yksi matkalainen, joka asuu melkein viidenkymmenen kilometrin päässä pitäjillä on ollut siinä erheellisessä käsityskannassa, että lähtö tapahtuu vasta seitsemältä. Häntä on informoitu asian oikeasta laadusta, ja hän on luvannut saapua mahdollisimman pian. Näin ollen matkan alku viivästyy vajaan tunnin.
Bussi kulkee viitostietä etelään. Seuraava pysähdyspaikka on naapurikaupungin osuustoiminnallisen aakkosten alkukirjaimia käyttävän kiinteistön parkkipaikalla, josta on tarkoitus poimia mukaan kaksi matkustajaa. Toinen heistä on paikalla, toinen vastaa puhelintiedusteluun olevansa K-ketjua ja Nestettä edustavassa paikassa, jonka ohitimme pari kilometriä sitten. Ei tarvitse hakea, hän lupaa tulla paikalle omalla autollaan. Hetken päästä hän täyttää lupauksensa, ja matka jatkuu.
Seuraava pysähdyspaikka on Lahdessa osuustoiminnallisen aakkosten alkukirjaimia käyttävän kiinteistön parkkipaikalla, jossa nautimme kahvia ja virvokkeita, sekä tapaamme sikäläisen soittajan, jolle lainaamme kassillisen vanhoja nuotteja arkistomme aarteistosta. Kello on puoli kymmenen.
Auto lähtee kahvittelun jälkeen kohti esiintymispaikkaa, joka on palvelutalo suden kuvaa vaakunassaan pitävässä kaksikielisessä kunnassa. Saavumme sinne klo 11. Soittajia on odottamassa ruokatarjoilu, Janssons frästelse, kuten asiaan kuuluu. Syönnin jälkeen laitamme varusteet paikoilleen ja odotamme tilaisuuden alkua.
Yleisö saapuu, ja soitto alkaa klo 13.00, Soitamme kymmenen sävelteosta, juomme kahvia tauolla, ja soitamme yksitoista kappaletta lisää. Operaatioon kuluu puolitoista tuntia. Soiton jälkeen pakkaamme kamat bussiin ja lähdemme kotimatkalle.
Matkalla pysähdymme osuustoiminnallisen aakkosten alkukirjaimia käyttävän kiinteistön parkkipaikalla Pertunmaalla, nautimme kahvia ja virvokkeita sekä käymme kaupassa.
Tulomatkalla ajamme soittokunnan harjoituspaikan kautta ja kannamme sinne rummut ja muut suuremmat varusteet. Otamme yhden soittajan polkupyörän linja-auton ruumaan, jotta omistajan ei tarvitseisi polkea kotiin sateessa. Vielä kuusikymmenluvulla linja-autojen peräpäässä ulkona varapyörän lisäksi oli koukut polkupyörien kuljettamista varten. Usein kaikki herkästi irtoavat osat, kuten esimerkiksi peukalovivulla varustetun soittokellon kuori ja sisuskalut irtosivat ja putosivat kyydistä tärinässä sorateillä. Talvisin koukkuihin laitettiin suksia poikittain. Ainakin meille 30 kilometrin päässä oppikoulua käyville olisi ollut kovahko urakka sivakoida aamuisin kouluun varsinkin jos yöllä olisi pyryttänyt ladut umpeen.
Aamuisella lähtöpaikalla olemme klo 19.30, Auto on samalla paikalla kuin mihin sen aamulla jätin. Avainkin on pysynyt taskussa koko matkan, toisin kuin erään toisen parkissa seisoneen auton avain, joka onneksi jo matkalla löytyi bussin lattialta.
5 kommenttia:
Arvoisa pillipiipari -kariav
Ette sitten jääny sinne Sipooseen sen yhen Sipoolan eiku Sipilän kortteeriin. Se kun majoittaa matkamiehiä.
Ja ois voinu tavata muitakin kuin niitä kolmea kirjainta, joista ei tavuviivoillakaan tolkkua saa ...
Ei sinne niin vain arvaa jäädä. Katukyltitkin kahdella kielellä. Saattaisi vaikka tavata jonkun rantaruotsalaisen, vaikka ei ihan rannassa oltukaan.
Mutta oeshan niille voinu jonku törräyksen soettoo niille vasenkätisillekkii.
Vuan mänj siinä päevä, mänj hyvinnii.
Minä jouduin aikoinaan joskus kulkemaan mieskuoron kanssa bussimatkoja. Monille äijille semmoinen matka oli niin jännittävä asia, että he olivat varmuuden vuoksi kännissä jo lähdettäessä. Kuoron sisäinen kurinpito jämäköityi sitten (minun hiukan avittamanani) sen verran ettei känniläisiä huolittu sutoon mukaan. Tosiaan luulen että joillekin viinasta oli apua matkajännityksen torjumiseen vielä 60-luvun lopulla. Teidän nykyaikainen soitsikkonne on tietysti täynnä maailmaa paljon nähneitä moderneja kansalaisia, mutta mitenkä oli ennenvanhaan?
Kyllähän yli 130 vuoden soittokunnan taipaleelle mahtuu yhtä jos toistakin örvellystä, joku on joskus ollut matkalla vain yhden kerran humalassa. Asialliset hommat on hoideltu.
Kun tuossa seitsikosta puhut, niin luulisin, että oikeasti siinä kokoonpanossa orkesteri on ollut viimeksi40- 50-luvulla. Sitten tuli mukaan saksofonit, klarinetit, huilut, eli "Puutyöväen Liitto". Vanhoja nuottikirjoja, joita matkan varrella Lahdessa pysähtyessämme lainasimme Imperial-seitsikon käyttöön, on muutettu nykyiselle kokoonpanolle soveltuvaksi - esim. es-kornetin stemmaa soittaa klarinetti. Nykyään soitetaan yksinomaan omia mittatilaussovituksia, joita on numeroituna n. 400 kpl. Myös Paranoid on listalla, jos sitä joku jossain pyytäisi soittamaan - kuten viime vappuna.
Lähetä kommentti