Suuriruhtinaan housut ovat jääneet prässäämättä, kengät kuitenkin kiiltävät. |
Aleksanteri ja Dagmar näkevät Lappeenrannan satamassa Saimaalta lähestyviä soutuveneitä. Niissä on kansallispukuisia naisia. Naiset luovuttavat yhden paatin lahjaksi suuriruhtinaspariskunnalle ja pyytävät suuriruhtinattaren veneeseen. Vene on koristeltu tekstiileillä, joiden toteuttamiseen suuri määrä suomalaisia naisia on osallistunut. Dagmar on kansanomainen ja miellyttävä luonteeltaan toisin kuin jörrikkä ja väkivahva ukkonsa, joka kuulemma pystyy repäisemään korttipakan kahtia ja rypistämään hopearuplan paljain käsin. Ennen nykyistä puhelinluettelojen ohenemista oli voimamiesten temppuna repäistä luettelo kahtia. 1880-luvulla Lappeenrannan katalogin repiminen olisi varmaan onnistunut heikommaltakin yrittäjältä.
Tuolloin elokuun 5. päivänä järjestetään suuri sotilasparaati, ja päivämäärä julistetaan sotaväen paraatipäiväksi. Sotaväet tulevat ja menevät, ja merkkipäivät muuttuvat. Elokuun viidettä vietetään nykyään Suomessa kansallispuvun syntymäpäivänä. Romanohvin pariskunnalle parhaat kiitokset siitä ja siihen liittyvästä soittokunnan keikasta, joka oli samalla harjoitusta ensi viikonlopun esiintymisille Kouvolassa, Kuusankoskella ja Voikkaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti