 |
| Kuva: Wikipedia |
Pojat ovat kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Kaksi niistä osaa ajaa jo pyörällä, kolmas ei ole vielä tullut opetelleeksi. Opettelu onkin vaikeaa, aikuisten pyörän satulaan ei yllä istumaan, ja miesten mallissa on vielä yläputki hankaluutena. Sen välistä pitää vinossa asennossa yrittää sitkuttaa.
Yhtenä kevättalvisena päivänä päätetään lähteä katsomaan junia. Onhan niitä nähty, ja oltu kyydissäkin. Asemalle kulkee kirkolta linja-auto junien aikataulujen mukaisesti. Joskus aikanaan meni myös laiva. Kerrotaan, että laivan ollessa myöhässä aikataulustaan kapteeni oli juossut asemalle ja ottanut junanlähettäjän syliotteeseen, ettei tämä pystynyt antamaan lähtömerkkiä ennen laivan matkustajien saapumista. Poikien mielestä hienompaa on toki mennä omin neuvoin, ja kertoa sitten koulussa, missä on käyty.
Asema on jännä paikka. Isolla kylällä on paljon nuorisoa, osa niistä on pahamaineisia asemapoikia, joiden seuraa ei ole hyvä etsiä, puhuvat rumia ja voivat polttaa tupakkaakin. Tupakanpoltto on hyvä aloittaa vasta, kun on selviytynyt kouluvuosista kunnialla. Sitten voi kotonaan pitää nimipäiviä ja kattaa sivuhuoneen pöydälle miehille tuhkakuppeja ja tupakkaa tarjolle. Jotkut naisetkin polttavat, mutta ne eivät tule kutsuilla samaan huoneeseen savuille miesten kanssa, vaan juovat kahvia ja polttavat sitten kotonaan keittiössä tai hienommissa juhlissa, joissa saatetaan juoda jalkalaseista.
Kahdella pojalla on polkupyörä, kolmas, joka ei osaa ajaa, lähtee potkukelkalla. Keli on liukas, pyörällä ajettaessa pitää olla varovainen, potkuri sen sijaan luistaa tosi hyvin.
Matkalla on oikeastaan vain yksi mäki. Menomatkalla sitä noustaan ja palatessa lasketaan. Tosin nousun jälkeen tie laskee loivasti miltei koko matkan, joten tullessa on kulku raskaampaa kuin mennessä, mutta niinhän monesti maailmalla on asianlaita.
Kun on edetty pari kilometriä, vastaan tulee yhden pojan isä kuorma-autolla. Auto pysähtyy, pyörä nostetaan lavalle ja poika käsketään autoon. Kaksi kumppanusta jää jatkamaan matkaa. Junaa mennään katsomaan, tottahan asemalla juna on - sitä vartenhan se asema on olemassa.
Vielä on valoisaa, parikymmentä kilometriä potkukelkalla talvipäivänä "sujahtavi sukkelaan" kuin suksi Suksimiehen laulussa. Laulussa puhutaan karhusta ja vainolaisesta, mutta kummastakaan ei ole pelkoa varsinkaan valoisana aikana. ja tien varrella on taloja, mitään korpitaivalta ei vaelleta.
Puolessa välissä matkaa on kunnalliskoti. Se on suuri rakennus, jonka pihapiirissä on navetta ja vähän pienempi asuinrakennus kalteroiduin ikkunoin. Talossa hoidetaan vanhuksia ja semmoisia sairaita, joiden on parasta asua lukkojen takana.
Kohta ollaankin asemalla. Mustan- ja vihreänkirjava veturi, kuvan kaltainen Jumbo, seisoo tavaravaunujen kanssa raiteilla.
Pojat katsovat sitä ja lähtevät sitten paluumatkalle. Talvipäivä alkaa hämärtyä, eikä potkuri luista enää yhtä hyvin. Potkivaa jalkaa pitää vaihtaa vähän väliä, potkut käyvät lyhemmiksi, väsyttää. Kun päästään mäen päälle, pyöräilijä tekee irtioton, laskettelee mäen vauhdikkaasti, eikä jää enää odottelemaan kelkkamiestä. Tämä ei lannistu, muistaa, mikä ruoka odottaa kotona.
Kotona kysellään, niinkuin kysellä pitää, missä on oltu. Moitteita ei kuitenkaan tule, ja hernerokka on kuumaa ja hyvää.
8 kommenttia:
kavi
potkuripoika on Kavi.
Kyllähän tästä avainromaanin piirteitä voi hyvällä tahdolla löytää, mutta mitä tekee avainromani?
- No, sitä tarvitaan, kun kysytään tätä
Hellyttävä ja tarkkahuomioinen lastunen taas.
Hyvä rautatieläisväki
Kariavin kertomuksesta huokuu historian havina.
1) Rautatieasemaa kutsutaan vielä rautatieasemaksi, eikä nykynuorison käyttämä versio juna asema ole vielä vakiintunut kirjoitettuun kieleen.
Rautatien synonyyminä ja kirjallisessa esityksessä vähemmän tilaa vievänä versiona on perinteellinen rata.
Juna rata ei vielä ole päässyt pilaamaan tunnelmaa.
2) Pikkupojat ovat vielä kuuliaisia vanhemmilleen. Niinpä pyöräpojan rautatieasemalle meno katkeaa kuin kanan lento, kun isä kieltää.
Kuorma-autolla ajava isä on tietysti jo autonsa johdosta ylivertaisen arvovaltainen, eikä vastaansanomiselle ole sijaa.
3) Vanhustenhuolto on vielä hyvissä käsissä. Kotona sängystä pudonneet lonkkamurtumamummot eivät vielä ole vakiinnuttaneet asemaansa sosiaalihuollon mannekiineina.
4) Veturit kulkevat vielä kotimaisella biopolttoaineella. Ehkä tuontikoksi on jo valtaamassa alaa. Mutta öljykartellien panttivangeiksi ei rautateillä ole vielä ajauduttu.
Pikkupoikia tappavia sähköjohtoja ei ole vielä lainkaan viritelty junien kattojen päälle.
5) Potkukelkka on talvisin käypänen kulkuväline, sillä soraharjujen levittely maanteille on vielä alkutekijöissään.
6) Hernerokka kelpaa pikkupojille, eikä kukaan mangu lähipitserian lihotusantimia.
7) Romanit kiertävät kyliä hevosvankkureillaan. Levittäytyvät kirkonkylän tienvarteen kampsuineen ja räkänokkakakaroineen, kunnes kunnanisät setelitukon kanssa kehottavat siirtymään naapuripitäjään.
Avaimia ei tarvita.
Eikä kukaan avaa !
Kommentteja kommentin numeroituihin osioihin:
1) Asun paikkakunnalla, jossa ei ole rautatieasemaa, jota perinteisesti on nimitetty asemaksi. Korvaan särähtää nuorison käyttämä asema-nimitys linja-autoasemasta. Muutamilla suurkaupungeilla, kuten Varkaudella, Pieksämäellä ja Jyväskylällä on liikennekeskus, Varkaudessa jopa viitta, jossa lukee "Liikennekeskusta". Mainitun kaupungin poliittisen painottuman tuntien kunnallishallintoon ei viitata.
2) Luulen, että Jussi pelasti kasvonsa "joutuessaan" autoon ennenkuin väsy iski.
3) Rakennuksessa vietettiin ennen ehkä rauhatonta elämää kaltereista päätellen. Nykyään sen omistaa Rauhanyhdistys.
4) Puujumbon lisäksi oli Hiilijumboja, jotka tosin olivat harvinaisempia. Nämä erotti savupiipun muodosta. Puukäyttöisessä piippu oli laaja, kuten kuvassa, kipinöiden lentämisen estämiseksi.
Ukko-Pekat ja Ristot olivat käsittääkseni hiiltä polttavia.
5) Potkukelkka tökkää ilkeästi hiekanjyviin. Muoviset lisäjalakset auttavat nykyään asiaa, mutta hiekoitetulla tiellä ne kuluvat nopeasti puhki.
6) Hernerokka kelpaa isoillekin pojille. Kymmenkunta vuotta sitten olin Saksassa puistotapahtumassa, jossa paikallinen Freiwillige Feuerwehr oli koko edellisyön keittänyt rokkaa soppatykissä. Ylpeitä olivat aikaansaannoksestaan, ja hyvää oli - potkan ja savukinkun päälle siellä ymmärretään.
7) Heikäläisten vakioleiripaikka oli monena kesänä talomme nurkalla. Kunnanisiä setelitukkoineen en muista nähneeni, mutta saunaamme saivat joskus käyttää.
...saunaamme saivat joskus käyttää. Siis eivät kunnanisät.
kavi
vitosestahan sulla on jossain kätkössä vilimi kun hurrauttelet Litliin???
Vai millä vempelleellä mennä sutkitkaan...
Litlin reissuja en ole vilimannu, mutta tässä on potkimista ja pyöräilyä.
Ja tässä on pyöräilyä.
Lähetä kommentti