Matkakertomuksia IV

Kanadan kautta Kaliforniaa kohti

Koska Alaska - 1800-luvulla Venäjältä ostettu alue - ei rajoitu muihin Yhdysvaltain osavaltioihin, suorin tie etelään on lentää Kanadan kautta. Nörttien Bell-helikopterin toimintasäde on vain runsaat 600 kilometriä, joten laskeuduimme tankkaamaan Hartley Bay-nimiselle paikkakunnalle Gil-saaresta  sisämaahan päin alkavan vuonon rannalle. Lentäjänä toimivan Normanin vanha kanadalainen täti asuu siellä, ja hän oli luvannut tarjota meille pannukakkuja vaahterasiirapin kera.

Yhdeksänkymmenenviiden vuoden ikäiseksi Martha-täti oli hyväkuntoinen ja terävästi aikaansa seuraava. Eteisen komerossa hänellä oli haulikko jääkarhujen varalle. Elukoita ei oltu paikkakunnalla nähty koskaan, mutta varmuus on aina paras.

Hartley Bay tuli tunnetuksi muutama vuosi sitten, kun risteilyalus upposi reitiltä eksyttyään maaliskuisessa myrskyssä, jossa tuulen nopeus oli jopa 75 km/h. Koko kaupunki osallistui tuolloin pelastustöihin, ja kaikki, kahta jäljettömiin kadonnutta matkustajaa lukuunottamatta, saatiin turvaan lämpöisiin tiloihin. Kansalaisten neuvokkuus ja auttamisalttius sai huomattavan tunnustuksen British Columbian hallinnolta.

Martha vietti tietokoneen ääressä useita tunteja päivässä, ja oli hyvin selvillä maailman tapahtumista. Putinin joutuminen Suomen poliisin mustalle listalle kiinnosti häntä erityisesti, ja jouduin kovaan kuulusteluun, mutta en asiasta tiennyt juuri sen enempää kuin kyselijäkään. "The fat North-Korean kid" - kuten hän Pohjois-Korean maanisää ja hallitsijaa nimitti, kuuluisi hänen mielestään paremminkin poliisin rekisteriin.

Marthan vaatimuksista huolimatta emme jääneet Kanadaan yöksi, vaan suuntasimme kohti seuraavaa tankkauspaikkaa, Washingtonin Seattlea.

Helikopterissa istuessamme kerroin matkatovereillemme, että neuvostoliittolaisissa vanhoissa miehistönkuljetuskoptereissa oli roottorinakseli pyörimässä pystyssä keskellä matkustamoa. Yleensä se oli suojattu, mutta jollakin opettajia kuljettavalla matkalla oli huollossa suojapelti unohtunut asentaa takaisin paikalleen. Kun kone laskeutui, ja matkustajien oli määrä poistua, yksi opettaja tarttui villaslipoveristaan akseliin ja sai puolisen minuuttia kovaa karusellia, ennenkuin masiina saatiin pysäytettyä. Miestä oli pidetty aikaisemmin ankarana ja jyrkkänä, jopa oppilaita tönivänä, kasvattajana, mutta tämän tapauksen jälkeen hänen luonteensa muuttui täysin.

Mietimme myös lentokorkeuteen liittyvää kysymystä. Jos lennetään esimerkiksi Suomesta Thaimaahan, voiko matkustaja sanoa käyneensä kaikissa maissa, joiden ilmatilassa kone on lentänyt? Onko avaruusaseman talonmies käynyt kaikissa maapallon maissa, jos hän on nähnyt ne ikkunastaan? Jos matkustajakoneen lentokorkeus pudotetaan vaikkapa 20 metriin, tai tilanteen salliessa vieläkin matalammalle ja ajellaan muutenkin hiljaa ja matalalla, ollaanko silloin käyty matkanvarren maissa ihan oikeasti, vai pitääkö ainakin toisen jalan, auton renkaan tai junan pyörän koskettaa maanpintaa?

Mittausopillisia kysymyksiä ovat myös tonttien pinta-alat. Koska maapallo on pyöreä, tontinhaltijan tulee olla tarkkana suorittaessaan kaivutöitä pihallaan. Tontti supistuu kohti maan keskipistettä ja on siellä äärettömän pieni maapallon kaikkien muiden tonttien vieressä.