Oppikoulussa opetettiin 1950-60-lukujen vaihteessa laulua, ei niinkään musiikkia. Musiikin teoriaa kyllä käytiin läpi, mutta Saulin aikaan useimmissa kouluissa soittimena musiikkiluokassa, jos semmoinen erikseen oli, oli urkuharmooni, jota opettaja polki ja säesti tunnin menoa. Kerran tosin ei ääntä instrumentista lähtenyt, koska Sauli kavereineen oli tunkenut siihen appelsiininkuoria.
Oppikoulussa laulua ja musiikkia opetettiin ylläolevasta kirjasta. Sen on kansikuvaa myöten kuvittanut Koululainen-lehdestäkin tuttu Heljä Lahtinen. Kirja on painettu vuonna 1958, ja se jakautuu eri aihealueisiin.
Ensimmäisenä lauluna on Maamme Isänmaa-osastossa, neljä heimokansaa on käsitelty, ja vieraita maita ja kansoja on runsaasti. Monissa lauluissa on myös ulkomaankieliset sanat suomenkielisten lisäksi, joku semmoinenkin on, jota ei ole suomeksi käännetty lainkaan, kuten yllä oikealla oleva. Saulin luokka ei sitä tainnut laulaa kertaakaan, kuten ei tätä seuraavaakaan:
Sivujen alareunassa elää musiikinteoria omaa elämäänsä, ns. hippaa ei oteta sivun muuhun sisältöön, kuten tässäkin joulupuu vs. keltainen työmies.
Ohjeista saa sen käsityksen, että ensin lauletaan Kiinan laulu ja sitten Joulupuu.
Uusmaalaisten laulun alle on laitettu tapailutehtävä sanoin "pujotellen, sujutellen", jolloin äkkinäinen laulaisi "täällä kukkaan pujotellen sujutellen puhkeaisi tiede taidekin".
Muut valokuvat: Anu Jaantila, Lehtikuva Oy, Marja Niskanen, Annely Schiltz, Juhani Seppovaara, Seppo Sirkka ja Yhtyneet Kuvalehdet. Piirrokset ovat Erkki Alasen ja Ari Tenhusen käsialaa.
Musiikin aika ei alakaan Maamme-laululla, vaan pienellä siemenellä. Sisällys on monipuolinen, musiikin eri lajeja esitellään kattavasti. Laulut ja soittokappaleet painottuvat entisiä aikoja enemmän kevyempään suuntaan. Kirja on tarkoitettu käytettäväksi yläasteen seitsemännellä luokalla, ei koko oppikoulun musiikinopetuksen ajaksi, kuten Saulin ajan opus.Moniin lauluihin on sommiteltu tarina, kuten esimerkiksi märssypojasta, joka tulee pubiin yhteislauluaikaan, ja ehdottaa laulettavaksi "Scarborough Fair". Sonnisen ja kumppaneiden kirjassa ei puhuta pubeista, siinä on Aleksis Kiven Kihlauksesta tutun laulun sana "olutta" vaihdettu sanaan "leipää".
2 kommenttia:
Minä aloitin perusopintoni kansakoulun 1. luokalla vuonna 1968, ja näin ollen päätin ne vuonna 1977 peruskoulun 9. luokalla. Minun aikanani ensimmäinen musiikin kirja oli Wilho Siukosen laulukirja, oppikoulussa 1. luokalla se taisi olla Tie Musiikkiin. Siinä oli jo kuva sähkökitarasta ja - o tempora o mores - The Beatles-yhtyeestä. Yläasteella musiikin tunnit alkoivat olla levyjen soittelua.
Musiikin aika-kirjaan olen törmännyt kouluvierailuillani virassa ollessani.
Kansakoulussa päivä aloitettiin ihan kuin Pentti Rautajärven aikana, rukouksella ja virrellä. Myöhemmin aamunavausten aatteellinen kirjo laajeni, kun 1960- luvulla yopintonsa aloittaneet alkoivat saada gradunsa päkerrettyä ja valmistua 1970- luvun alkuvuosina. Hämmentynyt oli lapsen mieli, kun aikaisemmin opettajat olivat tuimia isänmaan miehiä ja naisia, ja liikuntatunnillakin komennettiin asentoa ja lepoa, ja sitten yläluokilla alkoi olla vähän toisenlaisia aatteita. Ja laulujakin, taisi joissain yläasteen aamunavauksissa joku nuoremmista opettajista soittaa Agit Proppia...
Minulla taisi kansakoulussa olla Olavi Pesosen laulukirja. Kirjahyllyssäni on sen säestysversio, jonka ensipainos on päivätty Äänislinnassa vuonna 1943. Olen kirjoittanut aikaisemminkin sen sisällöstä.
Laulukirjan "Laula sinä, minä soitan" tekijä Olavi Ingmaniin tutustuin Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen luennoilla, jossa hän käytti teostaan opintomateriaalina. Ingmanilla oli tiukat mielipiteet, synkoopit toivat mieleen "räyhäkkään neekerimusiikin" ja joku tyyli tai esitystapa oli kuin "hullujenhuoneen vangit laulaisivat Maamme-laulua". Kova pianisti, DWK:n fuugat ja Beethovenin sonaatit jäsentyivät simultaaniselostuksen myötä.
Lähetä kommentti