Edellisessä jutussa kommentaattori kiinnitti huomiota ulkoisen kiikun Ferrexin-tarpeeseen. Tässä nyt kuvin esiteltynä kiinteistömme ulkokiikkutilanne. Ylemmässä on ruotsinpihlajan alla sijaitseva, jolle on vuosien mittaan kasvanut pehmeä jäkäläpeite. Kovaa istuinta kavahtava voi turvallisesti asettautua sille.
Alemmassa kuvassa on keinu, jonka edellinen tilanomistaja on itse rakentanut. Jämäkkää putkea, kettinkiä ja lankkua. Lasten ja niiden kavereiden ollessa vielä hyppimisiässä harrastuksena oli ottaa kovia vauhteja ja sinkoutua keinusta pihamaalle, joskus oli superlonpatjojakin alastulopaikan pehmusteena. Kun hyppiminen sitten taantui, istuinosa, joka ei ole kevyimmästä päästä, vietiin pois ja annettiin lumipallopuiden rehottaa. Jalusta on kaivettu maahan, eikä lähde pois kuin rälläkällä. Viime vuonna tehtiin vähän aukkoa kuivuneita oksia poistamalla ja asennettiin istuin paikalleen. Kun tästä vielä vähän vanhenee, pitää varoa menemästä keinuun, sillä siitä on aika vaikea päästä pois.
Tässä vielä keinuntakappale Dinon ja Jerryn tyyliin:
1 kommentti:
kav
annahan olla. Se on hyvä ulukoliikuntaväline tuo keinu, kunhan eläköijyt ja vanhenet.
Siitä puota hupsahtaa heleposti tantereelle, ja mikä liikunnallinen suorite onkaan piästä sitten muasta ylös ja kavuta takasi huteraan kiikkuun.
Sitä kun päivittäin harrastaa usseemman kerran niin johan pyssyy paikat hellinä ja tuntoo niin kun ois juoksulenkin pitkännii tehny.
Mielala kummasti kohovaa.
Ihan vanhana sitä voip käyttee niinkun Tino ja Jerry: sairaalavuoteena, putkijalat ja kaikki vekottimet...
Lähetä kommentti