Olosuhteet huomioon ottaen juohtui mieleeni kirjailija Aapelin teos "Puuhevonen pakkasessa". Koska omistan n. 90-vuotiaan puuhepan, päätin ottaa siitä aiheeseen liittyvän kuvan. Alemmassa kuvassa taas ei ole pakkasta, siinä on kaksi hevosmiestä 1940-50-lukujen vaihteessa. Pienempi mies olen minä, isompi isoisä eli pappa. Hevonen on ruuna nimeltä Piirto.
Kaikkihan muistamme, että hevoset nimettiin ennen amerikankielisiä ravurinimiä usein naaman tai värin perusteella. Piirton/Piirron turvan päällä on valkea juova.
Puuhevosesta on kuva myös isäni seurassa 1910-20-lukujen vaihteessa. Viimeisin hevosta hoitanut täyttää 27 vuotta ensi kuussa.
Haloista, joita kuvassa on hieno pino, ja hevosista tuli mieleen juttu, jossa pihaan illalla saapuu hevosella kulkijoita, jotka tiedustelevat isännältä, tarvitaanko talossa halkoja. Kieltävän vastauksen saatuaan he poistuvat. Seuraavana aamuna huomataan halkopinon hävinneen.
1 kommentti:
kav
Tulee vähän arveluttava story, tosi tosin, onneksi lyhyt. Pyyhi pahimmat pois, luvallani.
Edesmenneellä opettaja-Erkillä oli tapana laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, kuten kouluasioissa ja nimenomaan puukäsitöissä:
"Mikkään ei oo niin tärkeetä tässä elämässä kuin puuhevosen persesilimä."
Piti valita semmoinen lankku josta veistettäessä jää oksan kohta kyseiseen paikkaan.
Yleisemminkin tarkoitti elämän tärkeyksien vähäisyyttä.
Lähetä kommentti