Clitonian kansallispäivää vietetään loppukesästä viininkorjuun aikoihin. Kuten muistamme, juhla on muistoa Yhdysvaltain ulkoministerin pakkolaskusta C 47 "Dakota" sotilaskoneella Clitonian suurimpaan viinitarhaan, jossa lähes koko sato murskaantui. Clitonia sai kuitenkin neuvokkaan amerikkalaisen avulla vaurastumisen keinon, joka on luonut yltäkylläisyyttä ja onnea koko valtakunnalle. Eipä siis ihme, että tapausta juhlitaan useampia päiviä, virallisesti yhtenä, mutta muuten vapaissa karnevaalitunnelmissa.
Clitonian kansallishymni, joka virallisesti on merkitty kansansävelmäksi sisältää kuitenkin erikoisen kolmen tahdin mittaisen välitaitteen. Kerrotaan erään clitonimuusikon Wienissä vieraillessaan 1920-luvulla näyttäneensä hymnin nuottia eräälle itävaltalaissäveltäjälle, joka oli halunnut lisätä siihen mielensä mukaisen sävelkulun. Hän oli moittinut kappaletta liiallisesta kansanomaisuudesta ja halunnut tuoda siihen arvokkuutta ja tasa-arvoa tasa-arvoisten 12 sävelen avulla. Kotiin palattuaan muusikko ei uskaltanut muuttaa kuuluisan säveltäjän tekstiä, vaan vähitelleen kansa tottui siihen ja oppi olemaan laulamatta runsaat kaksi tahtia.
Nykyään on käytäntönä, että 12-säveljärjestelmän mukaisen kohdan saavat laulaa vain siihen koulutuksen saaneet. Kansalaisopistoissa on sangen suosittuna piirinä juuri tätä sävelmää koskeva opintoryhmä, ja voi sitä iloa, kun opiskelijat kevätlukukaudella jo laulavat arkailematta sen kaksiäänisenä - se on tosin eräänlainen kaanon, kuten nuoteista voi havaita.
Kuten todettu, juhlia vietetään ilon vallassa. Suomalainen kirjailija Juhani Aho on kuvannut matkakuvauksessaan "Mikä mitäkin Tyrolista" alppiseutujen ilonpitoa, ja se pätee myös Clitoniaan nykypäivänäkin:
"(...)Muu väki vetäytyy toiseen vastapäätä olevaan ravintolaan, jossa soittokunta soittaa, ja kaarti on tilannut itselleen paikan kolmannessa. Pian kuuluu iloista sorinaa, laulua ja lasien kilinää kaikkialla kirkon ympäriltä. Ravintolan edustat, parvekkeet ja varjoisat puutarhat ovat täynnä juhlapukuista ja keveämielistä kansaa, jota eivät maalliset eivätkä taivaalliset huolet rasita. Näkö on todella ihana ja kauneutta täynnä tuossa heleän auringon valaistuksessa viheriäin vuorten seinien välissä, ikilumisten alppien alla.
Illalla riemu vasta oikein remahtaa. Silloin pistää nuoriso tanssiksi ravintoloissa. Huilut, mandoliinit, sitrat soivat ja ketteräjalkaiset parit tanssivat sekä uuden- että vanhanaikaisia tansseja. Yksi näistä viimemainituista muistuttaa kasakkatanssia nivelten notkistamisineen ja korkealle ilmaan hyppimisineen. Hyppiessään naisensa ympärillä lyö kavaljeeri yhtämittaa käsillään pohkeihinsa ja istuimiinsa, josta syntyy rätinä kuin rakettien räiskyessä. Sitten tarttuu hän naiseensa, pyöräyttää häntä, heittää häntä korkealle ilmaan ja jatkaa taas tasajalkatanssiaan."
3 kommenttia:
Erinomainen sävellys, monella tapaa rohkea, kuten kai kansanluonnekin on. Kuuluisan Nättivuoren (?) lisäys on todella hieno ja arvokas, ja tuo mukanaan myös ihmisen ristiriitaisen olemuksen (2. tahdin 2. neljännes). Vapaata henkeä edustaa myös viimeisen tahdin melodian etumerkistö. Kaunis lisä Euroopan musiikinhistoriaan!
Itävaltalaissäveltäjä jota kylläkin oikein tarkoitat oli nimeltään muistaakseni Aarno Sulovaara.
Juhani Ahon teos löytyy kokonaisuudessaan Project Gutenbergistä. Mielenkiintoisia matkakertomuksia Italiasta, Sveitsistä ja Tyrolista.
Sehän se oli, Aarno! Mielessä kävi kyllä myös Antti Kutojainen...
Lähetä kommentti