Pysyttelemme saksankielisessä kulttuurissa. Taiteen moniottelija J. Beuys laulaa auringosta ja Reaganista.
Seuraava aine on kirjoitettu lukuvuonna 1966-1967. Beuysiin se ei liity mitenkään, vai liittyykö?
Aikamme huomattava taiteilija
Aikamme huomattava taiteilija toimii useilla eri aloilla. Hän on taidemaalari, graafikko, säveltäjä, kuvanveistäjä, laulaja, puhuja. Hän on kulttuurin ruumiillistuma. Hän on radikaali ja taantumuksellinen, pasifisti ja militaristi.
Maalaustaiteen alalla on Aikamme Huomattava taiteilija yleensä abstraktismiin taipuvainen, joskin hänessä elää halu maalata joskus elämänsä Mona Lisa. Hän tuntee kiihottunutta mielihyvää maalatessaan kuin lastenlorun maalari sinistä ja keltaista.
Jos hän on kuvanveistäjä, hän ei ole kuvanveistäjä vaan -hitsaaja. Taiteilija käyttää tarveaineinaan polkupyöriä, peltipurkkeja, lihakirveitä, viikatteenteriä ja tekee niistä kukon, joka pääsee taidenäyttelyn symboliksi, tai miilunpolttajan, josta tulee leirintäalueen vartija. Kuvanhitsaaja voi olla myös vasaramies ja liimaaja, jolloin hän tekee palikkakyhäelmiä ja hirsirakennuksia ja sivelee ne hopeavärillä tai tummalla turkoosilla. Ero maalaajaan ei ole enää suuri.
Ollakseen kirjailija, on taiteilija osattava laittaa sanat kauniisti paperille viemättä silti kaikkea tilaa. Tasapainon säilyminen on tärkeintä. Henkistä painoa on turha kerätä liikaa. Sanomalehdistö pitää siitä huolen. Mutta näinpä eivät ajattelekaan kaikki kirjailijat. He menevät henkisessä painavasanaisuudessaan tasapainon toleranssirajoille asti ja vievät tekstin tasapainon lisäksi lukijankin ajatusmaailman horjuvalle nuorallatanssimisköydelle kymmenien kirjailijoiden kirkuvan joukon yläpuolelle.
Elokuva on taidetta. Niin sanotaan, ja niin on. Aikamme Taiteilija tuhatkasvoisena miehenä on myös elokuvaohjaaja. Hän filmaa juoksevia tyttöjä, nauravia tyttöjä, uivia tyttöjä. Jos hän ei ole suomalainen tai ruotsalainen, filmaa hän muutakin. Jos hän on amerikkalainen, voi hän ottaa ohjelmistoonsa kuvauksen Vietnamin sodasta, mutta mitäs hyvää on Amerikassa?
Elokuvissa tarvittava musiikki on tietenkin Aikamme Huomattavan Taiteilijan käsialaa. Musiikki voi olla joko elektronien värähtelyä, jolloin se on saksalaista, tai soitinten värähtelyä, jolloin se on jonkun muun maan tuotantoa.
Niitä, jotka värähdyttelevät teräslangoista valmistettuja rautalankamusiikkisoitinten kieliä, nimitetään myös taiteilijoiksi. A.H.T. Säveltää heille lauluja rakkaudesta, joita kuuntelemme unohtaen tendenssin ja kuullen epäolennaisen. A.H.T. on Brittein saarten tuottoisimpien vientitavaroiden solisti. Hän laulaa yhtähyvin nurkkayhtyeessä latotansseissa haitarin säestämänä – tietenkin rakkaudesta.
Aikamme Huomattava Taiteilija istuu parlamentissa, eduskunnassa, kansankokouksessa. Hän vaatii ristiinnaulitsemista ja kuolemantuomion poistamista. Aikamme Taiteilija on poliitikko. Hän se vasta osaa puhua! Puhe ryöppyää hänen suustaan kuin sadat tuhannet helmet – tietysti sioille. Hän yhdistää maasta taivaaseen kommunismin ja kapitalismin ja nauraa ilottoman halveksivasti toista mieltä oleville.
Aikamme Taiteilija voi olla urheilija. On taidetta ansaita rahaa ruumiillisella kunnollaan, on taidetta heittää pitkään sopivissa tilanteissa – ja toisaalta olla heittämättä sopimattomissa.
Jos taiteilijamme pääsee teatteriin tai balettiin, luo hän ennennäkemättömiä arvoja vääntelehtiessään modernin näytelmän kynsissä yrittäen jaksaa loppuun saakka luomassaan arkkitehtonisessa tiiliskivessä, joka kantaa nimeä ”Taiteiden Halli”.
Kuten näemme, on Taiteilija myös taiteilija rakennuspiirustuksen alalla. Hän toivoo kerran luovansa pyramidin, josta kaikki alkoi ja joka on kaiken loppu.
2 kommenttia:
hieno kirjoitus! arvaan ylioppilasaineeksi tai sen harjoitelmaksi?
länsimaiseen ajatteluun on jo platonin ajoista lähtien nakutettu kiinni käsitys henkisestä jotenkin pyhänä tuonpuoleisena ja maallisesta arkisena murheenlaaksona.
vaikka henkinen ilmenee nykyään lähes poikkeuksetta kiinni maallisessa - erilaisissa ilmaisukeinoissa ja tavarassa - takaavat muut mekanismit sen että tämä ikivanha dualismi uusiintuu kuuliaisesti.
erilaisina kriisikausina pinnan itsestäänselvyydet joutuvat kuitenkin aaltojen heiteltäviksi ja dualismi saa dialektista imua.
esimerkiksi kirjasodissa taide saa voimakkaan - liiankin voimakkaan - maallisen ja tiedollisen latauksen ja muuttuu muiden inhimilllisten toimintamuotojen vertaiseksi alueeksi.
oletko pannut merkille sen seikan, että todella merkittävät teokset eivät koskaan lyö itseään läpi 'vain' taideteoksina, vaan tulvivat aina taiteellisen sammionsa yli etiikan, politiikan ja tiedotuksen piiriin.
kannattaa ajatella vain esimerkiksi väinö linnan teoksia, joiden merkityskaari avautuu tosi laajalle.
Oppikoulun kahdeksannella kirjoitettu - ei kuitenkaan ylioppilasaine. Sisältää silloista sisäpiiriasiaa, josta en itsekään muista mihin se liittyi.
Lähetä kommentti