Ostoksilla

- Päivää.
- Hyvää päivää, mitäs olisi mielessä?
- (Piip)hän se on aina mielessä, mutta minä ostaisin vähän alkoholia.
- Jahah, ja minkähänlaista saisi olla.
- Etyylialkoholia.
- No, eihän meillä muullaista olekaan.
- Mitäs sitten kyselette, litran ostaisin tähän astiaan.
- Mutta missä muodossa te sen alkoholin haluatte?
- Nestemäisenä; hinkki ei ole tarpeeksi tiivis kaasulle ja huonoilla hampailla en viitsisi jyrsiä kovin kovaa purtavaa.
- No tottakai saatte nestemäisenä, mutta kun laatuja on paljon - pitäisi tietää vähän tarkemmin.
- Parasta laatua tietysti, ette kai te huonoa suosittele?
- Tarkoitan siis, että osa on käymisteitse valmistettu ja osa sitten vielä tislattu väkevämmäksi.
- Minulle on ihan sama mitä tietä valmistaja on käynyt, pääasia että saan nyt nopeasti asiani toimitettua ilman turhaa jankutusta, litra parasta laatua tähän astiaan, kiitos!
- Emme valitettavasti voi myydä asiakkaan omaan astiaan, kaikki tuotteemme ovat pulloissa, tölkeissä tai pahvipakkauksissa.
- No litran pullo sitten.
- Voi, kun litran pulloja ei ole, kävisikö kaksi puolikasta?
- No sama tuo, mutta tuleehan niistä varmasti humalaan?
- Onko teillä humaltumistarkoitus alkoholin nauttimisessa?
- Totta ihmeessä, mikäs muu se voisi olla?
- Lain mukaan emme voi myydä, jos epäillään väärinkäyttöä.
- Väärinkäyttöä? Mihinkäs se pitäisi sitten kaataa, eikös se ole juoma?
- Kyllä, mutta siitä ei saa humaltua, olkaa hyvä ja poistukaa!
- Hyvästi ja kiitos - kerron tästä ystävilleni, että eivät tähän puotiin tule - konkurssissa olette kohta!

Kuva esittää vanhoja vesipulloja geology.com-sivustolta.

Air

Erik Satie on tämän Ilman (Air) päivän säveltäjä. Gymnopedia ykkönen on sävellys, jonka näemme ja kuulemme keyboardilta soitettavan. Erik oli boheemi veikko aikanaan Pariisissa. Ei varsin piitannut sävellysten muotorakenteista, ja kun muodottomattomuudestansa häntä arvosteltiin, Satie sävelsi päärynänmuotoisia teoksia (Trois Morceaux en forme de Poire).

Muodottomatto on muuten käsin solmittu, mielipiteetön tekstiili toisin kuin vankkumatto tai riippumatto. Vankkumaton ja riippumaton mielipide on kuitenkin minulla, että Erik oli yksinkertaisesti hyvä säveltäjä säveltäessään yksinkertaista hyvää musiikkia.

Axolon

Edellisessä jutussa Teinilehdessä oli painettuna Axolon-mainos. Tässä sama laulettuna.

Aikakauslehtiratsaus XXI

Suomen Teiniliiton julkaisu, Teinilehti vuodelta 1966, on nyt tarkastelun kohteena. Lehti ilmestyy kaksi kertaa kuukaudessa, päätoimittaja on Jarkko Aarniala ja toimitussihteeri Björn-Christer Lindgren.

Teinilehti pureutuu tässä numerossaan elokuvapolitiikkaan. Etusivun juttu alkaa Lenin-siteerauksella: "Kaikista taidemuodoista on elokuva meille tärkein". Päätoimittaja Aarniala tekikin sitten töitä tämän taidemuodon parissa mm. ohjaajana ja elokuvaa käsittelevien kirjojen kirjoittajana. Ohjaaja Risto Jarvalle ja filmikriitikko Peter von Baghille esitetään kysymyksiä suomalaisen elokuvan tekemisen kannattavuudesta, valtion tuesta, yhteistyöstä television kanssa ja elokuvavalistuksen tarpeellisuudesta. Jälkimmäinen mainitsee valistuksen tarpeellisuudesta seuraavaa:

”Toive (elokuvan opettamisesta koulussa) on kai silti utopistinen yhtä kauan kuin kirjallisuutta opetet­taessa pysytään etäällä nykyhet­kestä tai puhuttaessa musiikista ei haluta tietääkään iskelmistä. Toisaalta on vaikea kuvitella nykyistä opettajaa, joka suhteessaan elo­kuvaan olisi vähemmän ennakkoluuloinen kuin teinien valtaosa. Haittatekijöitä siis olisi kenties harrastus kehittyy ja eriytyy parhaiten oman onnensa nojassa? Suomi on se maa jossa sivisty­neistöllä, ja toisaalta sen lähinnä eri taiteisiin suuntautuvalla osalla, on kaikkein olemattomin koske­tus elokuvaan: jopa niin että tie­tämättömyydestä ylpeillään usein ja monet pitävät elokuvien näke­mistä vahinkona henkensä puh­taudelle. He tarvitsevat opetusta, samoin monet filmivuokraajiksi hakeutuneet. Varmasti jokainen on luopunut toivosta kertoa filmivuokraajille että joku filmi on "tarpeellinen" tai "oleellinen" tai ”välttämätön". Vielä voimme sur­kutella heidän huonoa liikevais­toaan.”

Sivulla 2 Leo Lindsten kirjoittaa Informalistisesta Antonionista ja Jelena Dementjeva otsikolla "Romanttinen ikä" eräässä moskovalaisessa koulussa kokoontuvasta Brigantiini-nimisestä koululaisklubista. Tämän jutun alla on Neuvostoliitto tänään-aikakauslehden tilauslipuke. Opiskelijat saavat sen erikoishintaan, vuodeksi kahdella, kahdeksi viidellä ja kolmeksi seitsemällä markalla. Maksuvaihtoehdot ovat postisiirtotilille tai oheisena - siis rahana kirjekuoressa. Neuvostoliitto oli toki tuohon aikaan luotettava kauppakumppani, joten rahoilleen sai kyllä varmasti tahtomansa vastineen. Itellakin oli luotettava... hetkinen mikäs se oli nimeltään silloin... Potsi?

Vallilassa sijaitseva Salon Violette ja Ensikodintiellä oleva Salon Florida tarjoavat Koulu- ja vapaakortt. vast. muotileikk. kamp. ym. Permanentti 30% alennuksella.

Yhden palstan laatikossa on lueteltu Suomen Teiniliiton hallinto:
KURAATTORI
Valtiotiet.tri.
Reijo Wilenius
PUHEENJOHTAJA
Valtiot.yo.
Risto Volanen
VARAPUHEENJOHTAJA
Valtiot.yo.
Maunu Harmo
HALLITUS
Ilkka-Christian Björklund
Mirja Harma
Ukko Laurila
Kimmo Linnilä
Juhani Ojutkangas
Jeja-Pekka Roos
Pekka Räihä
Marjatta Siltalahti
Maarit Sinervo
PÄÄSIHTEERI
Hum.kand.
Ulla Niskanen
TALOUDENHOITAJA
Rva Mailis Sampo
TEINIPASTORI
Pertti Luumi

Pääkirjoituksensa Aarniala aloittaa toteamalla viisi vuotta kuluneen "elokuvamme nollapisteestä, ja kotimainen elokuvamme on vähitellen toipumassa television leviämisen, näyttelijälakon ja tuottajien lyhytnäköisen saalistuspolitiikan aiheuttamasta kuolemantaudista. Toipuminen on tosin tapahtunut ylen hitaasti ja haparoiden etupäässä valtion puoskaroinnin turvin."

Antero Tuominen kirjoittaa "Suomalaisen elokuvan suomalaisesta yhteiskunnasta" varsin laajan artikkelin, jossa kuvaa yhteiskunnallisuutta vanhentuneeksi. "Tuntemattomasta sotilaasta muodostui kansalliseepos ja vaikka se suuren yleisön silmissä nauttii suomalaisen elokuvan klassikon asemaa, ei tähän asemaan ole mitään syytä. Elokuva ei ole kriittinen kuvaus sodasta, vaikka verta roiskitaankin valkokangas täyteen, vaan se edustaa tunteenomaista asennoitumista sotaan. Tuntematon sotilas pitää yllä kansallisia arvoja aivan samoin kuin Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat."

Elokuvaan liittyy myös Arhip(p)an laatima käsikirjoitus suomalaiseen agenttielokuvaan, jossa mm. kaksoisagentti Risto Reipasta esittää Ville-Veikko Salminen, porvari Reinholt Raharinnettä Spede Pasanen, vasemmistolaista Varma K. Korpista Jukka Virtanen ja susikoira Louskua Kosti Vasa.

Elokuva-artikkelien lisäksi lehdessä on kirja- ja levyarvosteluja, Jarkko Laineen runo "Tyttöni kanssa puistossa" ja uutiskatsaus "Mitä uutta Vietnamista?" Katsauksessa on siteerattu STT-AFP:tä, Uutta Suomea, Kansan Uutisia ja Päivän Sanomia.

Ilmoituksia alussa mainittujen lisäksi ovat maksaneet Oy Suomen Vanutehdas Helmi Girl-siteistä, Stockmann nuorisoputiikki club 17:stä, Seger White Horse miesten kosmetiikasta, Organon Axolon-voiteesta, Lääke Oy Syylävoiteesta, Otava sanakirjoista, Säästöpankkien keskuspankki säästöpankista ja Fazer alla näkyvästä tuotteesta.


Muuten en ota kantaa puoleen enkä toiseen, toteanpahan vain, että paljon tuli tietoa Teiniliiton toimittamana jo monessa koulussa keskikoululaisillekin. Moniko luki? Moniko ymmärsi lukemansa?

Kaiken uhalla vielä teini Jarkko Laineen runo:

TYTTÖNI KANSSA PUISTOSSA

Tyttö puiston penkillä
hame kuin marraskuun räntäiset hautausmaat.
Tyttö kuuntele! Vieläkö laulaa, kulkue
Freedom Now.
Vieläkö haukkuvat koirat Selmassa.
Amerikka on laskenut väärin pommiensa radat.
Kylät roihuavat ja sairasauto kiitää se kylvää luoteja.
Koneita! Pilvistä välähtää aurinko heijastuen siivistä.
Kirkkojen haudat peittyvät oksennukseen:
Kiina ajautuu rantaan.
Se on katkennut käsi. Tulehtuneet silmät.
Minä itken sinua ja katolle pamahtaa osuma.
Minä itken raiskattua tyttöä.
Saatto laskeutuu alas jäistä rinnettä
lahonneet laudat matojen miljoonat käytävät.
Minä itken piestyä runoilijaa.
Sotilaat marssivat hikisinä verisinä täynnä vihaa
tahtoa tappaa ja polttaa.
Marssijoiden suut ovat yhtä viivaa
ja kiväärit jäykistyneet kuin kynnet.
Jäljet punaavat lumen.
Levyllä huutaa joku tuhon illasta.
Tuhosyntymättömille lapsille. Tuho pilville.
Kuu peittyy ruudinsavuun .
Alaston nainen vääntäytyy istualleen.
Oi Bertrand Russell.
Jack Kerouac ohjaa autosi tien sivuun silta roikkuu
katkenneena.
Bob Dylan kitarasi kansi paukahtaa halki.
Miekan sivallus! Laukaus!
Harmaa takki käsi tapailee pistoolia ja suu vääntyy.
Taivaan rata on luodin rata.

Kunst

Pysyttelemme saksankielisessä kulttuurissa. Taiteen moniottelija J. Beuys laulaa auringosta ja Reaganista.

Seuraava aine on kirjoitettu lukuvuonna 1966-1967. Beuysiin se ei liity mitenkään, vai liittyykö?

Aikamme huomattava taiteilija

Aikamme huomattava taiteilija toimii useilla eri aloilla. Hän on taidemaalari, graafikko, säveltäjä, kuvanveistäjä, laulaja, puhuja. Hän on kulttuurin ruumiillistuma. Hän on radikaali ja taantumuksellinen, pasifisti ja militaristi.
Maalaustaiteen alalla on Aikamme Huomattava taiteilija yleensä abstraktismiin taipuvainen, joskin hänessä elää halu maalata joskus elämänsä Mona Lisa. Hän tuntee kiihottunutta mielihyvää maalatessaan kuin lastenlorun maalari sinistä ja keltaista.
Jos hän on kuvanveistäjä, hän ei ole kuvanveistäjä vaan -hitsaaja. Taiteilija käyttää tarveaineinaan polkupyöriä, peltipurkkeja, lihakirveitä, viikatteenteriä ja tekee niistä kukon, joka pääsee taidenäyttelyn symboliksi, tai miilunpolttajan, josta tulee leirintäalueen vartija. Kuvanhitsaaja voi olla myös vasaramies ja liimaaja, jolloin hän tekee palikkakyhäelmiä ja hirsirakennuksia ja sivelee ne hopeavärillä tai tummalla turkoosilla. Ero maalaajaan ei ole enää suuri.
Ollakseen kirjailija, on taiteilija osattava laittaa sanat kauniisti paperille viemättä silti kaikkea tilaa. Tasapainon säilyminen on tärkeintä. Henkistä painoa on turha kerätä liikaa. Sanomalehdistö pitää siitä huolen. Mutta näinpä eivät ajattelekaan kaikki kirjailijat. He menevät henkisessä painavasanaisuudessaan tasapainon toleranssirajoille asti ja vievät tekstin tasapainon lisäksi lukijankin ajatusmaailman horjuvalle nuorallatanssimisköydelle kymmenien kirjailijoiden kirkuvan joukon yläpuolelle.
Elokuva on taidetta. Niin sanotaan, ja niin on. Aikamme Taiteilija tuhatkasvoisena miehenä on myös elokuvaohjaaja. Hän filmaa juoksevia tyttöjä, nauravia tyttöjä, uivia tyttöjä. Jos hän ei ole suomalainen tai ruotsalainen, filmaa hän muutakin. Jos hän on amerikkalainen, voi hän ottaa ohjelmistoonsa kuvauksen Vietnamin sodasta, mutta mitäs hyvää on Amerikassa?
Elokuvissa tarvittava musiikki on tietenkin Aikamme Huomattavan Taiteilijan käsialaa. Musiikki voi olla joko elektronien värähtelyä, jolloin se on saksalaista, tai soitinten värähtelyä, jolloin se on jonkun muun maan tuotantoa.
Niitä, jotka värähdyttelevät teräslangoista valmistettuja rautalankamusiikkisoitinten kieliä, nimitetään myös taiteilijoiksi. A.H.T. Säveltää heille lauluja rakkaudesta, joita kuuntelemme unohtaen tendenssin ja kuullen epäolennaisen. A.H.T. on Brittein saarten tuottoisimpien vientitavaroiden solisti. Hän laulaa yhtähyvin nurkkayhtyeessä latotansseissa haitarin säestämänä – tietenkin rakkaudesta.
Aikamme Huomattava Taiteilija istuu parlamentissa, eduskunnassa, kansankokouksessa. Hän vaatii ristiinnaulitsemista ja kuolemantuomion poistamista. Aikamme Taiteilija on poliitikko. Hän se vasta osaa puhua! Puhe ryöppyää hänen suustaan kuin sadat tuhannet helmet – tietysti sioille. Hän yhdistää maasta taivaaseen kommunismin ja kapitalismin ja nauraa ilottoman halveksivasti toista mieltä oleville.
Aikamme Taiteilija voi olla urheilija. On taidetta ansaita rahaa ruumiillisella kunnollaan, on taidetta heittää pitkään sopivissa tilanteissa – ja toisaalta olla heittämättä sopimattomissa.
Jos taiteilijamme pääsee teatteriin tai balettiin, luo hän ennennäkemättömiä arvoja vääntelehtiessään modernin näytelmän kynsissä yrittäen jaksaa loppuun saakka luomassaan arkkitehtonisessa tiiliskivessä, joka kantaa nimeä ”Taiteiden Halli”.
Kuten näemme, on Taiteilija myös taiteilija rakennuspiirustuksen alalla. Hän toivoo kerran luovansa pyramidin, josta kaikki alkoi ja joka on kaiken loppu.

Ludwig W.

Leikkiessäni pienenä serkkujeni kanssa hiekkalaatikolla pohdimme samalla Wittgensteinin ja positivistien käyttämää lausetta, jota M.A. Numminen videolla toistaa marssimusiikin muodosssa. Olimme yhtä mieltä siitä, että ihmisillä on kommunikointivaikeuksia, jotka johtuvat sanojen merkitysten liian laajasta tulkittavuudesta. Esimerkiksi muovinen hiekkaämpäri voi eri kulttuuriviitekehyksissä merkitä tyystin muuta kuin sitä, mitä meille tuttu ympäristö voisi tarjota. Hiekkalaatikolla meillä oli lisäksi sementtiä, josta valoimme kestopäällystetien autoille. Siitä tuli hiukan karkeapintainen, ja kaiken lisäksi nahka lähti kämmenistä, kun märkää sementtiä taputtelimme.

Aikakauslehtiratsaus XX

Tässä oli luettelo tähänastisista ratsatuista. Maailma on monipuolinen, niin on lehtivalikoimakin. Lehdet voivat olla yksipuolisia kuten lukijan näkökulmakin. Luetteloa päivitetään oikeassa sivupalkissa.

Aikakauslehtiratsaus XIX

Päivän aikakauslehtenä tutkimme tänään SF-uutiset-nimistä julkaisua vuodelta 1938. Lehti on 16-sivuinen, ruskeasävyinen syväpainojulkaisu. Irtonumero maksaa yhden markan, julkaisija on Oy Suomen Filmiteollisuus (SF), ja vastaava on Wald. Järvinen.


Miesten Helsingissä, Viipurissa, Turussa, Tampereella ja Oulussa toimiva erikoisliike Kuusinen reklamoi etukannen sisäsivulla solmukemalleja Tauno Palon kuvan kera. Helsinki by night on malliston nimi, ja siihen kuuluvat Torni, Helsinki, Grand, Westend, Savoy, Kämp ja Royal-nimiset solmukkeet. Muita mainoksia on seuraavasti: Valokuvaamo Tenhovaara, joka ilmoittaa tehneensä Rykmentin murheenkryyni-elokuvan valokuvat (mm. kansikuva), Kodak Ltd Lontoo mainostaa fiilmejä, kuten Ilford. AEG:n äänilaitteet, Olo-huonekaluliikkeen tuotteet, Kuvateollisuuden kuvalaatat, keskus-Paperikaupan tuotteet ja Superior Marvi - kultaisen pisaran juoma - kotimainen väkeväviini nro 6900 ovat myös esillä. Kokopullo Marvia maksaa 34,- puolikas 20,-. Kannattaa siis ostella isoja pulloja.


Nimimerkki Sulka kirjoittaa lukijalle:


”POLITIIKKA on elämänilmiö, joka saattaa olla pitkiäkin aikoja aivan tuntumattomissa, kunnes se sitten äkkiä ja rajusti muistuttaa joka-ainoalle kansalaiselle olemassaolostaan. Tällaisen vaiheen olemme äskettäin kokeneet. Elimme aavistellen suur­valtapolitiikan kasvavaa jännitystä, kunnes eräänä päivänä havaitsimme sodan kaamean varjon uhkaavan elämäämme ja kotejamme. Ei ole varmaankaan väärin väittää, että noina sodan vaaran hetkinä epätoivo täytti monen ihmisen mielen. Tämä epätoivo ei ollut pelkoa, se oli sananmukaisesti epätoivoa siitä, että sivistynyt Eurooppa oli kaksi vuosikymmentä maail­mansodan murhenäytelmän jälkeen jälleen valmiina itsetuhoon, aivan kuin se ei mitään olisi oppinut suunnattomista uhreistaan ja kärsimyksistään. Ja sitten, eräänä toisena Päivänä, epätoivo vaihtui syväksi iloksi. Maailma oli sittenkin oppinut jotakin, mie­lettömyys ei sittenkään kaikissa vaiheissa pääse ihmis­järjen voittajaksi.

Lukija voi huomauttaa, että puhun elokuvalehdelle hyvin etäisistä asioista. Aivan oikein, - ehkä ne jälleen ovat monille elämänpiireille etäisiä asioita. Mutta niin ei ollut laita vielä muutama viikko sitten, jolloin kaikki muut kysymykset yht' äkkiä olivat väisty­neet ihmisten tajunnasta. Eivätkä ne pohjimmaltaan ole tämän lehden lukijalle kaukaisia vielä tänäänkään, sillä tapahtuneet ratkaisut koskivat joka-ainoaa meistä, pienimmästä suurimpaan, ja näiden ratkaisujen moni­muotoiset seuraukset vaikuttavat siten meidänkin elä­määmme.
Ja nyt tulen pääasiaan, siihen, mitä tällä kertaa haluaisin saada lukijalle sanotuksi. Tämä sanottava kos­kee sotaväkeä ja erikoisesti meidän armeijaamme. Se on monille ollut lempilapsi, mutta paljon on vielä niitä­kin, jotka »väessä» näkevät kielteisen ilmiön. Kenties viime viikkojen tapaukset ovat horjuttaneet viimeksi mainittua käsitystä, ja se olisikin oikein. Onhan nähty, että armeija on olemassa kansaa varten, kansakunnan suojaksi; ja se on nykypäivinä niitä harvoja voimia, jotka ovat täysin puolueettomia: armeija suojelee jokai­sen kansalaisen henkeä, säätyyn ja asemaan katso­matta. Pelkästään tämän seikan vuoksi kansan pitäisi tuntea sotaväki omakseen, - varsinkin kun joka taholla tiedetään, että Suomen armeija on olemassa vain puolustus- eikä missään olosuhteissa hyökkäys­tarkoituksia varten. Sitä paitsi: miltei jokaisella kodilla on henkilösuhde armeijaan. Oma poika, veli, lanko suorittavat asevelvollisuutensa ja palaavat takai­sin todistaen, että armeija opetti heille miehisiä hyveitä.

Mihin nyt pyrin, sen lukija ehkä jo arvaa. Ja valistunut lukija voi syyttää allekirjoittanutta liian juhlallisesta kielenkäytöstä, kun tarkoituksena kui­tenkin on ollut selvittää erään sotilasfarssin ominai­suuksia. Niinpä niin. SF:n seuraava uutuus ­se, joka näinä päivinä lähtee maakuntaan - on »Rykmentin murheenkryyni», siis niin iloinen teos, ettei sitä tarvitse kenellekään suositella, se kyllä saa katsojia omalla painollaan. Tuottaakseen yleisölleen riemullista mielenvirkistystä SF onkin tarttunut täl­laiseen aiheeseen. Mutta samalla SF on toivonut, että tämä sotilasiloittelu tekisi sotaväkemme yhä kansan­omaisemmaksi kansan piirissä. Tämä elokuva osoittaa omalla tavallaan, ettei »väessä» ole paha olla, koskapa siellä leikinlasku kukoistaa ja ilo elää. Tämä on turvalli­nen tietoisuus kaikille niille perheille, jotka huolestuneina ajattelevat omien poikiensa sotaväkeenlähtöä.

Ehkäpä suomalaisetkin ovat viime aikojen jännittä­vissä tapauksissa saaneet hivenen lisää yhteisyyden tun­toa. Meillä on kaikki syy antaa tukeamme sellaisille sei­koille, jotka tätä yhteisyyden tuntoa jatkuvasti lisäävät.”


Jutun alussahan otetaan kantaa Hitlerin ja Neville "Rauha meidän ajallemme" Chamberlainin sopimukseen, joka kuitenkin johti katastrofiin. Ribbentropin sopimuksen liitteistä ei tuolloin vielä tiedetty. Alussa puheena olleet solmukkeet kantavat Helsingin hotellien nimiä. Kymmenisen vuotta tekstin julkaisemisen jälkeen ainakin Tornissa tutustuttiin vallan erilaiseen solmiomuotiin.


Sotilasfarssi on joka tapauksessa lehden pääaihe. Keskiaukeamalla on kuvia ja tekstiä. Muut artikkelit käsittelevät käsikirjoittajia, ohjaajia ja näyttelijöitä, joista esillä ovat Siiri Angerkoski, Aku Korhonen ja Tauno Palo - parasta A-luokkaa kaikki.


"Elokuvan puolesta, penseyttä vastaan" -artikkeli toisaalta kehottaa kansalaisia innostumaan elokuvasta ja toisaalta kertoo, että mukaan pyrkii väkeä näyttelijöiksi ja käsikirjoitusten kera joskus liiankin kanssa: "Mainitsemme vain, että pyrkijöiden joukossa eräs suositteli itseään kertomalla, että hän elämänsä varrella oli ollut mm. tukkilaisena ja metsätyöläisenä, henkivakuutusasiamiehenä ja viulunsoittajana. Sanoi viettäneensä hiukan railakasta elämääkin, mutta vähitellen tasaantuneensa. Ikä 21 vuotta."

Magnus

Onnittelut kaikille Maunoille. Mauno Ahosen myötä terveisiä myös Kristiinankaupunkiin, jossa en ole koskaan käynyt. Ahosen raportti on toiveikkuutta herättävä; mielenkiintoisia ihmisiä siellä tuntuu asuvan. Onneksi Pietari Brahe muutatti kaupungin nimen oman vaimonsa mukaan. Muutenhan se olisi edelleen Koppöstad - suomeksi varmaan Köppöskylä.

Onhan siellä lähistöllä Susiluolakin, Pohjois-Euroopan vanhin ihmisen asuinpaikka kuulemma. Porukka on asunut siellä ennen jääkautta. Yhtenä aamuna luolanvanhin on tähystellyt ja kuulostellut taivaalle, ja todennut, että nyt on syytä pistää ns. hippulat vinkumaan, sillä ilmastonmuutos on jo Oulusa tulosa. Perkunas vieköön, kun ei tullut freonia suihkittua taivaalle tarpeeksi.

Och då Kristinestad är tvåsprokig, skulle vi ge herr Barack Google att göra översättningen:

Grattis till alla för Mauno. Mauno Ahonen bidra hälsningar Kristina är också den stad där jag har inte någonsin varit på. Ahonen rapport optimism är inspirerande, intressanta människor där, som lever i känslan. Lyckligtvis Peter Brahe ändra namnet på stadens egen hustru, enligt. Annars skulle de ändå vara Koppöstad - på engelska kommer Köppöskylä. Efter allt finns i närheten av vargar, norra Europa äldsta människa uppges bosättning. Denna besättning har bott där innan jääkautta. En morgon, den äldsta grottan är tähystellyt och kuulostellut himlen, och fann att det nu är nödvändigt att den så kallade Hippula väsande, eftersom klimatförändringarna redan är Oulusa tulosa. Perkunas mig, när du inte blir freonia suihkittua himlen räcker.

Aikakauslehtiratsaus XVIII

Tekniikan Maailma-nimistä julkaisua olemme käsitelleet jo aikaisemmin, mutta siitä huolimatta palaamme tällä kertaa lehden pariin.

Vuorossa on TM tammikuulta 1962. Tämä siis liittyy niinku vähän tuohon edellisen edelliseen juttuun, jossa muisteltiin mennyttä aikaa ja erityisesti vuotta kuuskaks.

Wilhopedian vilkaisu kertoo, että kyseisenä vuonna julkaistiin monta hyvää elokuvaa. Yhden niistä, eli "Mies joka ampui Liberty Valancen" olen liittänyt omien suosikkieni joukkoon profiiliin. Muita kovia juttuja olivat Salainen agentti 007 ja tri No sekä "Ei se mitään!" sanoi Eemeli.

Mutta Tekniikan Maailmaan; lehti on 56-sivuinen, mustavalkoinen kahdella lisävärillä osittain korostettu. Kyseessä on lehden 18. vuosikerta ja tammikuun kakkosnumero, vaikka mediatiedoissa lehden kerrotaan ilmestyvän kerran kuussa. Tilaushinta Suomeen on 1400:-, irtonumero maksaa 130:- Päätoimittaja on Rauno Toivonen.

Pääkirjoitus on otsikoitu: "Kuuntelulupien tarkastus - mielivaltaako?", ja on kokonaisuudessaan tämmöinen:

"Suomalainen luonne on sukua englantilaiselle siinä, että se reagoi hyvin herkästi hallinnolliselle mielivallalle ja varsinkin kaikenlai­selle kotirauhan häirinnälle. Tältä pohjalta lähtien on hyvin ymmär­rettävää, että päivälehtien yleisön osastoissa aina silloin tällöin näkee valituksia kuuntelulupien tarkastusta ja tarkastajien käyttäytymistä kohtaan.
Kun meillä on valtiojohtoinen radiotoiminta, jota rahoitetaan kuun­telulupamaksuilla, on selvää, että jokainen kuuntelija on moraalises­tikin velvollinen maksamaan kuuntelulupamaksunsa. Selvää myös on, että jonkinlaista valvontaa on suoritettava, muuten nousisi "mustien kuuntelijoiden" luku liian suureksi. Asia erikseen on, onko nykyinen kuuntelulupien tarkastusmenetelmä paras mahdollinen tai onko se edes ollenkaan laillinen.

Tarpeetonta tarkastamista

Jokainen kuuntelija on kuuntelulupatoimistossa tarkasti kortistoitu.
Nykyisenä reikäkorttikoneiden, ja elektroniaivojen aikakautena ei luu­lisi olevan vaikeaa järjestää näitä taloittain, jolloin tarkastaja voisi todeta, että näissä ja näissä huoneistoissa on jo kuuntelulupa, jolloin sen kysyminen olisi tarpeetonta. Tämä eliminoisi 90 % tarkastajien työstä. Ehkä tämä yksinkertainen järjestely ei sovi pykälällä ratsasta­jien piirustuksiin.

Onko kuuntelulupien tarkastajien valtuutus laiton?

Kuuntelulupien tarkastus on verrattavissa kotitarkastukseen. Tämä taas voidaan toimittaa vain, mikäli on perusteltua syytä epäillä jon­kun syyllistyneen törkeään rikokseen. Kuunteluluvan maksamatta jät­täminen ei voine olla tällainen lainsäätäjän tarkoittama törkeä rikos. Joka tapauksessa on selvää, että kuuntelulupien, tarkastajien yleisval­tuutus on arvoton paperi ja yksilön oikeusturvan kannalta vaarallinen.

Voitte vetää oven kiinni

Kuunteluluvan tarkastajan soittaessa ovikelloanne voitte aivan rau­hassa kehoittaa häntä tarkastamaan luetteloistaan kuuntelulupanne ja vetää oven sen jälkeen kiinni. Hänellä ei ole lupaa väkivalloin tun­keutua huoneistoonne. Tätä varten hänen on käännyttävä poliisi­viranomaisten puoleen ja saatava sieltä virka-apua. Huomattakoon, että myös poliisiviranomaisella tulee olla kotietsintätodistus ennen­kuin hän voi ruveta penkomaan paikkojanne.

Vapaus kuunnella radiota

Tällä otsikolla julkaisimme pääkirjoituksen vuonna 1958. Tällöin esitimme, että kuuntelulupaehtojen neljäs pykälä, jonka mukaan radiovastaanotin on valtion silmälläpidon alainen, ja viranomaisilla on oikeus päästä siihen paikkaan, jossa vastaanotin sijaitsee on turha ja laillisuuden kannalta epäilyttävä. Samalla esitimme, että jokaiselle pitäisi taata oikeus kuunnella radiota. Iloksemme olemme todenneet, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on äskeisessä lausunnossaan uudesta radiolaista kiinnittänyt huomiota tähän seikkaan ja esittänyt, että kuuntelemisen vapaus olisi lailla turvattava. "

Jokseenkin ajankohtaiselta tuntuvaa asiaa, paitsi että nyt puhutaan katselusta eikä kuuntelusta.

"Kun kuuntelen tai katselen/tai luen kodissani,/suo, että vahingollisen/pois torjun sielustani."
(Virsi 518).

Kansikuva esittää Yhdysvaltojen ilmavoimien kiinteää polttoainetta käyttävää Minuteman-ohjusta. Lehden mukaan sen odotetaan tulevan käyttöön vuoden 1962 puolivälissä. Onneksi ihan aikuisten oikea käyttö jäi kumminkin vähemmälle.

Tekniikan Maailman yleisönosasto on varsinkin varhaisimpina vuosikymmeninä pursunut monenlaista Pelle Pelotonta ja ikiliikkujankeksijää, jotka ovat hakeneet tukea ajatuksilleen lehden insinööreiltä. Oman ryhmänsä muodostavat autofriikit, joista toiset haukkuvat itäautojen huonosti tehtyjä ja asenteellisia koeajoja ja toiset taas haukkuvat itäautoja.

Tässä numerossa lukija ihmettelee jossain julkaistua Volga-mainosta, jossa rallivarusteinen maantieohjus lentää ilmassa soran pöllytessä, ja jossa kerrotaan Volgan saavuttaneen kaksoisvoiton maantieajon SM-kilpailussa. Lukija kysyy, osallistuiko kisaan muun merkkisiä autoja. Toimitus selvittää kuvan olevan eri kilpailusta, kuin mistä tekstissä kerrotaan.

"...otsikossa puhutaan maantieajon SM-kilpailusta ja kuvassa esiintyvä lentävä Volga on kuvattu Jyväskylän Suurajossa, jolloin asiaa tuntematon lukija saa helposti sen käsityksen, että saavutettu mestaruus koskee joko osittain tai kokonaan rallikilpailuja. Näin ei ole, vaan kysymyksessä on st-ajo (suunnistus- ja tarkkuuskilpailu), jossa varsinkin kartanlukijan osuus lopputulokseen on huomattavan suuri."

Koeajossa ei nyt olekaan itäauto, vaan Ford Fairlane 500 - 5,3 metriä pitkä, 2 leveä amerikanrauta. Moottori on 5-litrainen V8, keskimääräinen koeajon aikainen polttoaineenkulutus 15,2 l/100 km. Auto on edellisen vuoden mallia, vuoden 1962 versio on jo hiukan pienempi. Amerikkalaisen rumpujarrut ovat parhaat, mitä koeajoissa on koettu. Viisilitrainen V8 ei kuitenkaan jaksa kuljettaa autoa kuin 153,2 km/h, vaikka mittari näyttääkin peräti 22 km enemmän.

Vastapainoksi edelliselle esitellään Juri Behterevin artikkelissa neuvostoliittolaista autourheilua. Monenlaista autourheiluun liittyvää toimintaa Neuvostojen maassa harrastetaan, rallia, kartta-ajoa ja ratakilpailuja. "...kuten näkyy, suuret saavutukset ovat neuvostoliittolaisilla autoilijoilla vielä edessä", kirjoittaja lopettaa.

Paitsi autoja, lehdessä käsitellään televisiotekniikkaa, transistoreja, veneitä, kameroita ja muuta tekniikan viiteryhmään laskettavaa materiaalia. Vikin pakina ja alla oleva Kätevä Kalle, joka piippu suussa rakentaa käden käänteessä mitä vain ovat myös mukana.

Juovia

Päivän eläinkuva esittää okapia. Okapi on kirahvin ainoa elossaoleva sukulainen. Muu suku on joutunut sukupuuttoon jo aikoja sitten. Okapi on vähän kuin seepran ja kirahvin sekoitus. Toinen seepran sekoitus on jo kokonaan sukupuuttoon ajautunut kvagga. Tämänpäiväisessä historiakatsauksessa tuossa oikeanpuoleisessa sivupalkissa kerrottiin, että kuluva päivämäärä muistetaan siitä, kun kvag(g)oista viimeinen heitti henkensä Amsterdamin elukkatarhassa vuonna 1883. Kvagga-parka ei onneksi joutunut kuulemaan muutaman päivän kuluttua tullutta uutista, jonka mukaan 36380 ihmistä menehtyi tulivuori Krakataun purkauksessa.

Okapeja on hengissä todennäköisesti vähemmän kuin Krakataulla oli uhreja. Kvaggoja oli Afrikassa aikanaan niin paljon, että niitä teurastettiin massoittaan, okapinkin pahin uhka on salametsästys. Kirahvi oli Maapallon Eläinkuvaston mukaan nimeltänsä sirahvi.

Kaksi eläinasiantuntijaa väitteli, mikä sen pitkäkärsäisen ison otuksen nimi on.

- Efelantti, väitti toinen.

- Ronsu, ilmoitti toinen.

Kuuskaks

Helteisen päivän taidekuvana Andy Warholin (oik. Andrew Warhola) "Coca-Cola bottles" vuodelta 1962. Jos Andy olisi vielä hengissä, hän täyttäisi tänään 81 vuotta.

Herää kysymys, mitä muuta merkittävää vuonna 1962 tapahtui? No, me jotka jo silloin jätimme biologisia jalan- ja muitakin jälkiä enviromenttiin, muistamme vaikkapa, että Länsi-Samoa itsenäistyi ja Varkaus ja Pieksämäki muuttuivat kauppaloista kaupungeiksi. Urho Kekkonen aloitti toisen kautensa, ja The Rolling Stones-laulu- ja soittoyhtye perustettiin. Kilpaileva yritys nimeltä The Beatles äänitti ensimmäisen sinkkunsa Love Me Do/P.S. I Love You. Nelson Mandela pidätettiin, Adolf Eichmann hirtettiin ja Warholin maalauksistakin tuttu Marilyn Monroe kuoli ilmeisesti unilääkkeiden yliannostukseen. Jos Marilyn olisi hengissä hän olisi 83 vee.

Iloisiakin asioita tapahtui, kuten esimerkiksi tämä kilpailusijoitus.

Leevi

Ohoh, huomasin, että sehän onkin vasta kahden viikon päästä tämä Leevin päivä. Mutta sen kunniaksi tämä taidekooste. Iäkkäimmät meistä varmaan muistavat tämän biisin, jonka jälkeen televiisiossa hypättiin, heitettiin, juostiin, hiihdettiin ja suoritusten jälkeen maksettiin kuvan mukaisia rahoja.

Kappaleen nimi - Tuhannen markan seteli - on hiukan harhaanjohtava. Setelirahaa ei Suomessa ole ollut enää vuosikymmeniin. Setelissä nimittäin lukee, että keskuspankki maksaa siitä tietyn summan jalometallia, tavallisesti kultaa tai hopeaa. Chyden kuvalla varustettu tonni on paperiraha, jolle on määritelty tietty arvo, jonka suuruuden mukaan sitä voi vaihtaa tavaraan tai palveluihin.

Tämä kappale kannattaa kuunnella oikein monta kertaa peräkkäin ja sitten opetella soittamaan vaikka pianolla.

Elolle

Elokuun alussa maakunnassa Keski-Suomi tulee vettä niin taivaan perusteellisesti. Edmund Spenserin sonettikalenterissa taas paimenet kilvoittelevat runouden taidossa. Peräti pitkät sauvat on Willyellä ja Perigotilla. Cuddie keskellä kuvassa toimii tuomarina. Tapahtumasta tarkemmin voit lukea täältä. Spenser käyttää keskiaikaisia sanontoja ja sanoja runoissaan, jokaisen tekstin lopussa on sanasto.