Tekniikan Maailma-nimistä julkaisua olemme käsitelleet jo aikaisemmin, mutta siitä huolimatta palaamme tällä kertaa lehden pariin.Vuorossa on TM tammikuulta 1962. Tämä siis liittyy niinku vähän tuohon edellisen edelliseen juttuun, jossa muisteltiin mennyttä aikaa ja erityisesti vuotta kuuskaks.
Wilhopedian vilkaisu kertoo, että kyseisenä vuonna julkaistiin monta hyvää elokuvaa. Yhden niistä, eli "Mies joka ampui Liberty Valancen" olen liittänyt omien suosikkieni joukkoon profiiliin. Muita kovia juttuja olivat Salainen agentti 007 ja tri No sekä "Ei se mitään!" sanoi Eemeli.
Mutta Tekniikan Maailmaan; lehti on 56-sivuinen, mustavalkoinen kahdella lisävärillä osittain korostettu. Kyseessä on lehden 18. vuosikerta ja tammikuun kakkosnumero, vaikka mediatiedoissa lehden kerrotaan ilmestyvän kerran kuussa. Tilaushinta Suomeen on 1400:-, irtonumero maksaa 130:- Päätoimittaja on Rauno Toivonen.
Pääkirjoitus on otsikoitu: "Kuuntelulupien tarkastus - mielivaltaako?", ja on kokonaisuudessaan tämmöinen:
"Suomalainen luonne on sukua englantilaiselle siinä, että se reagoi hyvin herkästi hallinnolliselle mielivallalle ja varsinkin kaikenlaiselle kotirauhan häirinnälle. Tältä pohjalta lähtien on hyvin ymmärrettävää, että päivälehtien yleisön osastoissa aina silloin tällöin näkee valituksia kuuntelulupien tarkastusta ja tarkastajien käyttäytymistä kohtaan.
Kun meillä on valtiojohtoinen radiotoiminta, jota rahoitetaan kuuntelulupamaksuilla, on selvää, että jokainen kuuntelija on moraalisestikin velvollinen maksamaan kuuntelulupamaksunsa. Selvää myös on, että jonkinlaista valvontaa on suoritettava, muuten nousisi "mustien kuuntelijoiden" luku liian suureksi. Asia erikseen on, onko nykyinen kuuntelulupien tarkastusmenetelmä paras mahdollinen tai onko se edes ollenkaan laillinen.
Tarpeetonta tarkastamista
Jokainen kuuntelija on kuuntelulupatoimistossa tarkasti kortistoitu.
Nykyisenä reikäkorttikoneiden, ja elektroniaivojen aikakautena ei luulisi olevan vaikeaa järjestää näitä taloittain, jolloin tarkastaja voisi todeta, että näissä ja näissä huoneistoissa on jo kuuntelulupa, jolloin sen kysyminen olisi tarpeetonta. Tämä eliminoisi 90 % tarkastajien työstä. Ehkä tämä yksinkertainen järjestely ei sovi pykälällä ratsastajien piirustuksiin.
Onko kuuntelulupien tarkastajien valtuutus laiton?
Kuuntelulupien tarkastus on verrattavissa kotitarkastukseen. Tämä taas voidaan toimittaa vain, mikäli on perusteltua syytä epäillä jonkun syyllistyneen törkeään rikokseen. Kuunteluluvan maksamatta jättäminen ei voine olla tällainen lainsäätäjän tarkoittama törkeä rikos. Joka tapauksessa on selvää, että kuuntelulupien, tarkastajien yleisvaltuutus on arvoton paperi ja yksilön oikeusturvan kannalta vaarallinen.
Voitte vetää oven kiinni
Kuunteluluvan tarkastajan soittaessa ovikelloanne voitte aivan rauhassa kehoittaa häntä tarkastamaan luetteloistaan kuuntelulupanne ja vetää oven sen jälkeen kiinni. Hänellä ei ole lupaa väkivalloin tunkeutua huoneistoonne. Tätä varten hänen on käännyttävä poliisiviranomaisten puoleen ja saatava sieltä virka-apua. Huomattakoon, että myös poliisiviranomaisella tulee olla kotietsintätodistus ennenkuin hän voi ruveta penkomaan paikkojanne.
Vapaus kuunnella radiota
Tällä otsikolla julkaisimme pääkirjoituksen vuonna 1958. Tällöin esitimme, että kuuntelulupaehtojen neljäs pykälä, jonka mukaan radiovastaanotin on valtion silmälläpidon alainen, ja viranomaisilla on oikeus päästä siihen paikkaan, jossa vastaanotin sijaitsee on turha ja laillisuuden kannalta epäilyttävä. Samalla esitimme, että jokaiselle pitäisi taata oikeus kuunnella radiota. Iloksemme olemme todenneet, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on äskeisessä lausunnossaan uudesta radiolaista kiinnittänyt huomiota tähän seikkaan ja esittänyt, että kuuntelemisen vapaus olisi lailla turvattava. "
Jokseenkin ajankohtaiselta tuntuvaa asiaa, paitsi että nyt puhutaan katselusta eikä kuuntelusta.
"Kun kuuntelen tai katselen/tai luen kodissani,/suo, että vahingollisen/pois torjun sielustani."
(Virsi 518).
Kansikuva esittää Yhdysvaltojen ilmavoimien kiinteää polttoainetta käyttävää Minuteman-ohjusta. Lehden mukaan sen odotetaan tulevan käyttöön vuoden 1962 puolivälissä. Onneksi ihan aikuisten oikea käyttö jäi kumminkin vähemmälle.
Tekniikan Maailman yleisönosasto on varsinkin varhaisimpina vuosikymmeninä pursunut monenlaista Pelle Pelotonta ja ikiliikkujankeksijää, jotka ovat hakeneet tukea ajatuksilleen lehden insinööreiltä. Oman ryhmänsä muodostavat autofriikit, joista toiset haukkuvat itäautojen huonosti tehtyjä ja asenteellisia koeajoja ja toiset taas haukkuvat itäautoja.
Tässä numerossa lukija ihmettelee jossain julkaistua Volga-mainosta, jossa rallivarusteinen maantieohjus lentää ilmassa soran pöllytessä, ja jossa kerrotaan Volgan saavuttaneen kaksoisvoiton maantieajon SM-kilpailussa. Lukija kysyy, osallistuiko kisaan muun merkkisiä autoja. Toimitus selvittää kuvan olevan eri kilpailusta, kuin mistä tekstissä kerrotaan.
"...otsikossa puhutaan maantieajon SM-kilpailusta ja kuvassa esiintyvä lentävä Volga on kuvattu Jyväskylän Suurajossa, jolloin asiaa tuntematon lukija saa helposti sen käsityksen, että saavutettu mestaruus koskee joko osittain tai kokonaan rallikilpailuja. Näin ei ole, vaan kysymyksessä on st-ajo (suunnistus- ja tarkkuuskilpailu), jossa varsinkin kartanlukijan osuus lopputulokseen on huomattavan suuri."
Koeajossa ei nyt olekaan itäauto, vaan Ford Fairlane 500 - 5,3 metriä pitkä, 2 leveä amerikanrauta. Moottori on 5-litrainen V8, keskimääräinen koeajon aikainen polttoaineenkulutus 15,2 l/100 km. Auto on edellisen vuoden mallia, vuoden 1962 versio on jo hiukan pienempi. Amerikkalaisen rumpujarrut ovat parhaat, mitä koeajoissa on koettu. Viisilitrainen V8 ei kuitenkaan jaksa kuljettaa autoa kuin 153,2 km/h, vaikka mittari näyttääkin peräti 22 km enemmän.
Vastapainoksi edelliselle esitellään Juri Behterevin artikkelissa neuvostoliittolaista autourheilua. Monenlaista autourheiluun liittyvää toimintaa Neuvostojen maassa harrastetaan, rallia, kartta-ajoa ja ratakilpailuja. "...kuten näkyy, suuret saavutukset ovat neuvostoliittolaisilla autoilijoilla vielä edessä", kirjoittaja lopettaa.
Paitsi autoja, lehdessä käsitellään televisiotekniikkaa, transistoreja, veneitä, kameroita ja muuta tekniikan viiteryhmään laskettavaa materiaalia. Vikin pakina ja alla oleva Kätevä Kalle, joka piippu suussa rakentaa käden käänteessä mitä vain ovat myös mukana.
2 kommenttia:
Saako radiota kuunnella ja nettiin kirjoittaa mitä hyvänsä näyttävät olevan ikuisuusaiheita, mutta jokin on muuttunut. Autojen asemesta minä luin -60-luvulla kaiken mahdollisen avaruuslennoista. Vuonna 2000 joka perheellä on oma avaruusalus, jolla huristetaan viikonloppuna Jupiteriin. Näin luin ja uskoin 7-vuotiaana. Ja kun sen ikäisenä opittu osoittautuu vääräksi, henkiset vauriot ovat pysyviä ja hyvin vakavia.
Joskus 1970-luvulla peruskoulun yläasteelaiset - silloin käytiin astetta eikä koulua - kirjoittivat vuoden 2000 visioksi, että lapsilla on tuolloin pienet puhelimet, joilla he voivat soitella toisilleen.
Lähetä kommentti