Edelliseen juttuuni tullut kommentti sai minut pohtimaan syvällisemmin otsikossa mainittua asiaa. Puhutaan puidenhalaajista, jotka silläkeinoin voimauttavat elämäänsä ja etsivät lohtua. Tätä ystävyyden tunnetta on kuvattu useammassakin suomalaisessa sävelteoksessa. Yksi niistä on kommentoija Äijän mainitsema "Pihapihlaja".
Mainitusta Arvo Koskimaan foksista on tuubissa useampia toinen toistaan kaihoisampia versioita.
Erkki Junkkarisella on aika kova tempo ja vähän kiireinen meno. Mandoliini helisee haitarin ohella.
Humppa-Veikot ja Teijo Joutsela vetävät vähän eri tyylillä ja soundilla - Kankkulan kaivolta suoraan.
Huikea ja ihan mieletön tulkinta on Taisto Ahlgrenilla. Jatsin poljentoa siinä tapaillaan, ja saksofonisoolo on kyllä huikeuden huippu, liekö tarkoituksella soitettu.
Mutta tässä Bruno Laakko ja Lepakot - foxtrot, ei humppa.
Edellinen on foksi, mutta samalla nimellä on myös valssi, jonka tässä esittää Georg Malmstén ja Dallapé. Sävellys on suojeluskuntakapellimestari Hannes Konnon. Suojeluskunta-aatteeseen negatiivisesti suhtautuvan katsantokannan edustajat tekivät yhteen Konnon marssiin uudet sanat: "Taistojen tiellä".
Pihlajan ohella koivu on kirvoittanut syvimpiä sydänveriämme. Rantakoivusta lauletaan ainoana ystävänä. Kova on kohtalo, jos ystäväkin, jos muita kavereita ei ole tiedossa.
Tässä alkuperäinen rantakoivu A. Aimon tulkintana, seuraavassa linkissä taiteilijanimea Esa Pasa käyttävän laulajan bassoa.
Sitten jenkan poljentoa: Lapsuuden liha.. eikun pihapuu, jota muistellaan kostehin silmin ja poskin.
Onhan niitä sitten, jos tuontitavaraa, etenkin entisen bilateraalisen kauppakumppanin kulttuurituotantoa kuunnellaan, pihlajaa Uralilta ja koivua valssattuna useampikin heitto- tai pinomotti. Ilma näyttää kirkastuvan ja pakkanen kiristyy. Taidan mennä pistämään uuniin muutaman puolimetrisen koivunpätkän. Koivu on hyvä ja lämmittävä ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti