Vanhempi lapsi tuli viikonlopuksi käymään. Nykyajan liikennemeininki kummastuttaa, sillä pikavuorolippu Jyväskylästä Varkauteen maksoi vain 5 (viisi) euroa. Kysyn niinkuin ne Stradivariuksia polttavat rikkaat
La 10.11.2012
Olimme soittokunnan keikalla kunnan ja seurakunnan järjestämässä 63-vuotiaiden syntymäpäiväjuhlassa. Puhallinorkesteri esiintyi toiseksi pienimmässä kokoonpanossa, huilu ja klarinetti.
Kun olin itse juhlakaluna viime vuonna, tulin antaneeksi ystävällistä palautetta järjestäjille ohjelmasta. Siitä seurauksena sain kutsun tulla esiintymään tänä vuonna. Näin se joskus käy. Soitimme mm. Beatlesin kappaleen, joka nimensä puolesta vastaa nykytilaani ja juhlittavia ensi vuonna. Lisäksi laadin tietokilpailumonisteen, jossa kysyttiin kuka Suomen presidenteistä on ollut 63-vuotias, kun tiettyjä lueteltuja asioita on tapahtunut. Vuosia ja kysymyksiä oli yksitoista, koska Relander - jolla on muuten katu Varkaudessa - kuoli jo 58 vuoden ikäisenä. Palaan kilpailuun myöhemmin.
Illalla televiisiossa sekä YLE-leaks, että Uutisvuoto käsittelivät kaivostoimintaa Kainuussa. Ei voi mitään, Stan Saanila totesi.
Su 11.11.2012
Vanhempi lapsi lähti Ylläkselle. Hänet otti kyytiinsä tuttavapariskunta, joka työskentelee siellä teeveestä tuttujen Sampon ja Jounin kylässä. Muutaman päivän oleskelun jälkeen paluumatka Jyväskylään tapahtuu bussilla, vaihto Oulussa, hinta - no pari kolme kymppiä netistä varattuna, pitkälti toista sataa ovelta...
Katsoin kolme ohjelmaa näköradiosta, tai oikeastaan viisi, jos Tanssii Tätien Kanssa ja BB-jööteri lasketaan.
Nuo kolme kertoivat H-alkuisista miehistä: - Hitler, Adolf, valtakunnankansleri, Hynninen, Jorma, baritoni ja Häyhä, Simo, tarkka-ampuja.
Näistä yhden olen tuntenut kolmekymmentä vuotta, ja useita yhteisesiintymisiä edellä mainitun soittokunnan kanssa on ollut. Maarit Tastulan haastattelussa hän kertoi ajatuksiaan ja tunteitaan kipeistä asioista liittyen tänä vuonna ilmestyneeseen Pekka Hakon kirjoittamaan kirjaan. Muutamasta myötähäpeää herättävästä hölmöstä kysymyksestä huolimatta tyyliin: "Miltä sinusta tuntui, kun kuulit, että pojallasi on Aids?" keskustelu sujui hyvin. On väärin ottaa uskonto ihmisten vallankäytön välineeksi, oli mielestäni palaverin perimmäinen viesti.
Mitä taas valtakunnankanslerin viimeisiin vaiheisiin tulee, Fox-kanava todisti usean todistajan voimin, että hän ei paennut sukellusveneellä Argentiinaan, eikä piileskellyt länsivaltojen suojissa Stalinin epäilyistä huolimatta. Kultahampaat ja kallonpalakin esiteltiin. Voimme olla aivan rauhassa - aika ikämieshän hän toki jo nykyään jo olisi ja aika seniili,kun kädet vapisivat jo pahasti bunkkerissakin. Puna-armeijan sotilaat kuljettivat ohjelman mukaan hänen puutarhasta löytyneitä jäännöksiään ammuslaatikossa, jonka hautasivat ja kaivoivat esille ainakin kahdeksan kertaa toiselle paikkakunnalle siirtyessään, kunnes polttivat ja heittivät tuhkan jokeen.
Kolmas hoolla alkava, tarkka-ampuja Simo Häyhä, nitisti tilastoista riippuen 200-500 vihollista pystykorvakiväärillä Talvisodan aikana.
Kun 1960-luvun lopulla olin Valtion Poikaleirillä silloisen Mikkelin läänin pääkaupungissa, ei tarkka-ampujista puhuttu halaistua sanaa. Palvelin toki kranaatinheitinkomppaniassa, ja pääaseen tulivoima kohdistui laajempiin joukkoihin kuin yksittäisiin sotilaisiin. Myöskään ei missään koulutuksen vaiheessa puhuttu, että asutuskeskuksissakin voitaisiin sotia. Aina oltiin korvessa, ryteikössä, suolla tai muuten epämiellyttävässä maastossa ja kuunneltiin mistä päin vihollisen "molotusta" (kouluttajaylikersantin käyttämä termi) alkaisi kuulua.
Kunnallisen työurani aikana jouduin kerran pistäytymään Kontiorannassa, jossa kunnalla on ns. kummikomppania. Kotiutusjuhlasta oli kyse. Koska olin hyvissä ajoin paikalla, sain nähdä henkilökunnan tiloissa opetusfilmin kaupunkisodankäynnistä. Siinä jääkärit kiipesivät kerrostalon ikkunasta sisään, pistivät moottorisahalla asunnon väliseiniä sileäksi ja työnsivät kirjahyllyn ikkunan eteen suojaksi. Onneksi hyllyssä oli kirjoja, eikä pelkkiä hiihtopalkintoja tai tyhjiä Kanarian-pulloja.
Nykyiset tarkka-ampujat toimivat kahdestaan toisin kuin белая смерть. Toinen tähystää kaukoputkella ja suosittelee kohteet kaulusnappien mukaan...
Tanssiohjelmasta vielä sen verran, että jos liikunnasta ei piittaa,kannattaa ainakin kuunnella erinomaisesti sovitettua ja esitettyä musiikkia. Eilen bändi soitti ja lauloi sikermän 60-lukua, ja Beatlesillahan se alkoi, kuten meidänkin osuutemme synttärijuhlissa. Toisella kitaristilla oli vielä merkkiuskollisesti Rickenbacker.
5 kommenttia:
Sinullahan on touhua ollut enempi kuin minulla.
Minä kävin lauantaina soitaltamassa pari urkukappaletta, veisaltamassa kaksi virttä ja yhden hengellisen laulun kappelin urkujen säestyksellä, ja vielä kuopan reunalla veisasin a cappella. Matkaa v. 1624 perustetun kaupungin siunauskappelille ja takaisin kertyi noin 47 km, ja kaasuöljyä paloi vajaat 2,2 litraa, jos ajotietokoneen keskikulutusmittari toden kertoi.
Öylyssäpäevänä suuntasin aamusta ent. Uusikirkko T.l.:n kirkkoon, joka lienee rakennettu 1430-1450, ja jonka hienon alttarikaapin ovat mokomat myyneet Kansallismuseoon. Matkaa kertyi 48 km, ja jos korealais-tsekkiläisen autoni ajotietokonetta on uskominen, paloi kaasuöljyä tuolla matkalla vajaat 2,2 litraa. Ikkunoita ei tarvinnut raapia.
Illankutveessa otin haarasoipion pussukoineen harteilleni, ja polkupyöräytin tuohon paikalliselle, lähellä Rauman luostarista paenneiden fransiskaanimunkkien mahdollisesti rakentamaa puista pientä ja 1800- luvulla pykättyä uudiskirkkoa olevalle domus ecclesialle (rak. 1971, laajennettu 1999), jossa pidettiin ukkolaulu- ja soittoporukkamme kymmenvuotistilaisuutta. Enimmäkseen näppäilin mainitussa tilaisuudessa Cremona-merkkistä 3/4 kokoista höyrybassoa (jota säilytän mainitussa paikassa, kotini on liian pieni sen kokoiselle soittopelille) ja pimputtelin Hellas- merkkistä pianoa. Yhdessä kappaleessa kihnuttelin itselleni sangen rakasta haarasoipiota, jonka soitossa olen edennyt siten, että ensi keväänä aion suorittaa siitä perustavaa laatua olevan kurssin toisen osion kolmannesta.
Muut ajat katselin vaimoni kanssa elokuvia tai luin Kalle Päätalon kirjoja.
Simo Häyhä oli jo poikavosieni sankari. Hänestä tehtiin isoja juttuja sodanaikaisiin lehtiin, ja erityisesti jäi mieleen hänen hurja ulkonäkönsä haavoittumisen jälkeen. 'Molotus' oli käypä sana jo tuolloin, jostain syystä vanjat eivät osanneet pitää salaisissakaan asemissa suutaan kiinni. - Häyhän haastattelusta jäi mieleen tokaisu, että jos ryssä olisi kesällä tullut, ei meillä olisi ollut mitään sanomista. Senköhän vuoksi sekä hallitus että kansa uskoivat viimeiseen asti etteivät ne nyt sentään talven alla mitenkään voi hyökätä.
Touhua ja keikkaa pukkaa. Kauneimpiin joululauluihin ja kunnan itsenäisyysjuhlaan on jo kiinnitys, tällä kertaa paikallisen jousiorkesterin mukana. Soittokunta pitää Sorsakoskella joululaulutilaisuuden, jossa lauletaan ja soitetaan muitakin kun vain niitä "pakanalähetyksen" kauneimpia. Lisäksi torvisoittoa on tilattu kirkonkylän alakoulun itsenäisyysjuhlaan 5.12. - kättelymusiikkia, kikapoota ja vähän Beatlesiakin.
Minua on askarruttanut tarkka-ampuja/sala-ampuja-käytännössä sodan etiikka. Askarruttaahan se tietysti Hiroshiman, Lontoon tai Saksan kaupunkien tuhopommituksissakin. Haastattelussa Häyhä totesi myös tehneensä vain sen, mitä käskettiin. Erikoismiehiä tarvitaan, ei siinä mitään. Kokemusta ei minulla ole, enkä sitä kenellekään toivokaan, mutta luulisin, että tavallisen kiväärimiehen luonnolle sodassa sopivat enemmän muunkaltaiset tehtävät.
Nykyään näyttää olevan jo Häyhän nimeä kantava tarkka-ammuntakilpailukin. Suomeksi puhutaan tarkka-ampujista (engl. sharpshooter), mutta kilpailun järjestäjä on englanniksi Finnish Sniper Guild (Sala-ampujakilta)
kavi
tulee mieleen oma armeija-aika ja muuan mestarikorpalloilija, joka kyllä koripallon pussitti vaikka silmät kiinni ja takaperin, mutta ampumaradalla ei kuti millään tauluun osunut: aina heilui valkolaikka ilosiesti tai jos osui niin kakkoseen kolmoseen osui.
Tarkk'ampujia on monelaisia.
Lähetä kommentti