Nikon kertomus jatkuu

Jänis säkkipillin soittajana, Codex Aboensis

Viikko on vierähtänyt, ja taas näemme tuttujen miesten kokoontuvan Puolmatkan krouviin. Sakerin ja Nikon myötä pöytyrin ääressä istuu Topiaskin, joka jotensakin varovaisesti on kotoansa lähtenyt huikaten Martalle käyvänsä Kriston pajalla uutta viikatetta valitsemassa.

Mutta merimies Niko on suu maireassa hymyssä valmis kertomaan lisää kokemuksistaan Hollannin-maassa.

NIKO: Niin, nähkääs veljet, Rotterdaamin herrain tuttavana pääsin tuohoon kummaan taloon asumaan. Olipa se aika kokemus, sitä ei kiistää voi, kokemus raju ja mieltä kiinnittävä.
TOPIAS: Mutta keitä muita kanssas karhun-pesässä asusti, millaisia kumppaleita sinulla oli?
NIKO: Ensi alkuun olit he kaikki tuntemattomia, yhteistä kieltäkään ei meillä ollut.
SAKERI: Eikö araapian ja enklannin puhuminen, joita kieliä viimeksi kerroit taivaan serafein lailla hallitsevasi, sitten mitään hyödyttänyt?
NIKO: Nonoh, kieliä toki puhun minä, mutta jos vastapelaajallas sitä taitoa ei ole, on sama vaikka enkelein kielellä haastaisin. Hollantilaiset puusuutarin tekemissä jalkineissaan puhuvat omaa kielimurrettaan, joka muista kielistä suuresti poikkeaa.
TOPIAS: Kuinka sitten voi tulla juttuun, jos ei toistaan ymmärrä, riitaa ja hotinaa siitä seurata voi, varsinkin jos olvikannua ahkerasti kallistaa.
NIKO: Voi veikkonen, rauha ja ystävyys meillä vallitsi, ja olivatpa herrat valmiita puuttumaan pieneenkin riitaan; vähäisestäkin nujakasta saattoi talon asukas häkkiin vedelle ja leivälle joutua, ja rahvas joka meitä katsomis-luukuistansa tarkasteli antoi rauhan-rikkojalle jäniksenpassit, ja koreasti oli poistetun tepsuteltava ulkoilmaan. Käsillä-puhumisella, jonka myös taidan, tulin kanssansa hyvin toimeen.
SAKERI: Viime-kertainen sanomas oli, että moninaisia tehtäviä siellä tekemään jouduitte.
NIKO: Totta haastelet, jos vain joutilaina kaikki päivät maanneet olisimme, eivät katselijat olisi tainneet toistemme taitoja verrata ja siten meitä järjestykseen asettaa. Ne, jotka eivät taidoiltaan ja tempuiltaan miellyttäneet, joutuivat ensimmäisten joukossa ulos. Niinpä eräänä päivänä käteeni työnnettiin säkki-pilli - sian-nahkainen pussi, josta sojotti ulos onttoja keppejä eri suuntiin. Aikani katselin kapinetta, kunnes huomasin, kuinka sitä käyttää pitää, ja iloiset tanssit soitin nahkapussilla ja kumppalini leiskuivat riemun vallassa ympäri taloa niin että astiat helisivät kuin turkkilaisen soitto-kunnan simbaalit. Se oli riemua se.
SAKERI: Kuulin kerran säkki-pillin ääntä markkinoilla, kun virolais-ukko Hansu semmoista soitti. Olin vielä silloin polisin-virassa ja otin ukon kiinni kansan häiritsemisestä, niin hirveää oli soitto.
NIKO: No virolaiset soittavat toisen-mallisia pillejä, "puhku-pill mängib" sanovat, mutta soittoni minun oli suloista kuin jeerikon pasunoilla.
TOPIAS: Etpä siis soitto-peliä mukaas ottanut. Lysti olis tääläkin muusikia kuullella.
NIKO: Kallis ja harvinainen oli se. Heti tanssauksen jälkeen haettiin se pois. Se hyöty siitä oli, että koko talon viimeisenä ulos astuin ja suuren raha-palkinnon vastaan ottaa sain Rotterdamin torilla. Palkintoon kuului kuitenkin ehto, että sillä piti koko joukolle talossa olleelle ja herroille itselleen iloinen ilta pistouvata.

Näin kului ehtoo Puolmatkan krouvissa ja jo pimenevään yöhön lähtivät niin tarinan kertoja kuin kuulijatkin astumaan kohti kotoaan mielessänsä muistellen kertomuksia suuresta mailmasta.