2:nen näytösKohtaus I
Pormestarin palatsin suuri sali, jossa paljon kansaa. Iloinen puheen-sorina täyttää huoneen. kaikki katselevat, kun muusikerit asettuvat laattian-koroitukselle salin päätyyn. Etenkin nuoret naiset silmäilevät soittajia kaihoisasti.
LUIGI: Niin, molemmat soitto-veliseni, antakaamme nyt muusikin pauhata kuin taivaan enkelten pasuunoista. Ah, sydämeni pakahtuu tästä riemusta, katsokaa noita ihania impyitä, jotka meitä tarkkailevat rusoposkin ja viuhkojaan leyhytellen ja noita komeita herroja hienoissa vaatteissaan, joissa jokainen muudi ja sauma on räätälin tarkoin harkitsema. Olemmepa mekin joskus oleva heidän kaltaisiaan, kun vain tehtävämme taitavasti suoritamme. Tunnenpa olevani paratiisin iloissa!
ALONSO: Malta mieles, emmehän vielä ole soittaneet liiran edestä, mutta sanoa minunkin täytyy, että järkähteleepä, järkähteleepä tässä miehen mieli, niin että itkeä tahtoisin, jos tämä ei niin ilon paikka olisi.
BENITO: Hyst! Merkki on annettu, nyt soittamaan!
Muusikerit alkavat soiton, ja kansa ryhtyy tanssimaan. Soitetaan monta peliä, kunnes pormestari rykäisee ja ryhtyy puhumaan.
PORMESTARI: Kunnioitettavat juhlavieraani, olen iloinen, että niin moni teistä on saapunut kunnioittamaan minun ja arvoisan rouvani vihkijäis-vuosijuhlaa. On myös erinomaisen hienoa, että saamme viihdytystä näin mainioilta muusikereilta. En ole eläissäni kuullut näin kauniisti pelattavan. Haluni onkin tässä nyt palkita heidät mitä arvokkaimmin. Lakeija tänne!
LAKEIJA: Teidän korkea-arvoisuutenne suvaitsi kutsua.
PORMESTARI: Niin on asia. Juokse vikkelästi aarre-kammiooni ja tuo sieltä kultarahoja paljon, niin että heidän soittopelinsä täyttyvät niillä. Sen jälkeen soittajat voivat mennä koteihinsa ja nukkua siellä raskaan päivän päälle sikeästi kuin karhut pohjoisissa erämaissa.
Kohtaus II
Soittajat astuvat kotia kohtiBENITO: Kylläpä siellä kauniit röökynät tanssasivat sulhojensa käsivarsilla. Olisinpa minäkin halunnut päästä tarjous-pöytään. Eiväthän meille ruuan-murenaa siellä antaneet.
LUIGI: Mitä huolii ruuasta valittaa, kun torvi on niin täynnä kultaisia kolikoita, että ei kantamaan kykene, vaan näin kelkalla sitä vetämän täytyy. Kas niin, otahan kiinni tuosta ja kisko avukseni!
BENITO: Aikomukses on varmaan pitää itse kaikki kulta?
LUIGI: Totta maar! Itse kukin meistä on palkkansa ansainnut. Sanassa sanotaan, että lähimmäisen menestyksestä on iloittava, ei kadehdittava. Huiluus ei taitanut mahtua yhtään kolikkoa, mutta onko se minun syyni, kysyn vaan, kun noin katsoa mällistelet kuin vuohipukki.
ALONSO: Älkäät miehet aloittako kinaa näin tärkeällä hetkellä. Muistattehan, että kuninkaan kamariherra kutsui meidät kuninkaallisiin pitoihin ensi viikon lauvantaina. Mitä ovatkaan pormestarin lahjat kuninkaalliseen antiin verrattuina. Tyytykäämme nyt tähän ja odottakaamme mitä ensi kerta tullessaan tuo. No, mahtuihan minunkin torveeni muutama raha, vähemmän toki kuin Luigilla, mutta silti katkeroidu en. Muusikin ilo ja riemu käy monasti maallisten rikkauksien edelle.
LUIGI: Viisaasti haasteltu.
2 kommenttia:
Istu ja pala!
Oiwallista oli lukea näiden kunnian- arwoisten muusikkereiden tekemisistä.
Sentään nykyisin muusikkereillakin lienee tasaisempi palkkaus, wai liekö sittenkään? Peijooni tietää ja lusifeerus wieköön, ei taida olla wääryys wieläkään lopussa!
Waan tahdonpa käydä tässä kertomaan erään wähäisemmän orkesterin seikkailuista 1980- luvulla Hanka-salmen kunnassa sijaitsevassa tawernassa nimeltä
Hanka-motelli.
Muusikkerit miettiwät siinä Häkärinteiden läheisyydessä, että onkohan tuossa yhdeksikkö-tiellä riittävästi häkä- puhelimia, ja että onkohan paikkakunnalla ollut lama-aikoina muinoin häkä- aputyömaita.
Näin on veliseni! Häkäpäissään sitä voi monenlaista miettiä.
Lähetä kommentti