Kielenkääntäjänä Atrialla

Pohjanmaalla eivät itikat lennä. Niitä lypsetään siellä, nyljetään ja syödäänkin. Itikka on myös pohojalaanen lihaosuuskunta, omistaa osan Atriaa. Viiskytluvulla Itikan auto oli ruskeine puulavoineen tuttu näky Keski-Suomenkin maanteillä, joiden pölyämistä estettiin niille levittämällä säiliöautosta Lievestuoreen sellutehtaan jätelipeää. Paljain jaloin oli sitten hauska juoksennella märällä tiellä, kun ruskea haiseva aine tursui varpaanväleistä.


Jotkut vanhemmat ihmiset pelottelivat lapsia Itikan autoon joutumisella, jos eivät (lapset) ole kiltisti. Aika karua, mutta semmoista se oli.

Kuva esittää 2 kg painavaa naudan kieltä, ja se on löydettävissä netissä viime helmikuun Suomen Kuvalehden ruokasivulta. "Ajattelevien ihmisten lehti" on Kuvalehden alaotsikko. Aivoista ei silti ole kuvaa.

Mitä varsinaiseen kääntämiseen tulee, testasin Googlen käännöskonetta, joka oli jo varhaisella Georg Walker Googlen ja huomisesta alkaen Barack Googlen kaudella käytössä. Kun tuon IT-alaa käsittelevän juttuni pyysin kääntämään englannin kielelle, nimi Mannerheim ei muuttunut miksikään, mutta Sigurd Wettenhovi-Aspan käyttämä muoto Mannerheimo kääntyi sanoiksi Continent Heimo. Aika karu! Sigurd olisi innoissaan, jos tietäisi, eikä pyörähtäisi haudassaan yhtään.

Ruotsinmaalla olen nähnyt propellinkeksijä Ericssonin hautakappelin, jota koristaa laivan potkuri. Siitähän tulee mieleen vanha tarina miehestä, joka kuolinvuoteellaan vannotti vaimoaan pysymään visusti erossa muista miehistä ja sanoi pyörähtävänsä haudassa aina, kun emäntä lipsuisi kaidalta tieltä. No, sitten tuli vaimonkin aika lähteä P.Pietarin pakeille, ja tietysti ensiksi kysytään, mistä mies löytyy. Nimet kysellään ja sotut ja hetut, ja viimein Pietari sanoo: "Ai niin, tämä on se Propelli-Virtanen."

The country of Sweden, I have seen propellinkeksijä Ericsson's tomb chapel, which adorns the ship's propeller. That comes to mind the old story of a man who kuolinvuoteellaan vannotti his wife to stay carefully separated from the men and said pyörähtävänsä grave whenever the hostess lipsuisi kaidalta road. Well, then became his wife in time to join the St. Petersburg Tel pakeille and, of course, first ask what a man is found. Names of the foregoing, and sotut and hetut, and finally to St. Petersburg says: "Oh, this is the Propelli-Smith."

Virtanen on Smith in English, ettäs tiedätte.

IT-ala

IT-alan huomattavimpia kehittäjiä jo viime vuosisadan alkukymmeninä olivat saksalainen Krupp Gmbh ja ruotsalainen Bofors Ab. Saksassa oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen rajoituksia IT-alalla, ja niinpä Kruppin tuotteet kehitettiin Ruotsissa.

Myös tsekkiläinen Skoda tuotti IT-kalustoa, Suomessakin käytettyä.

Kuvassa on it-päätteen henkilökuntaa lataamassa.

Mannerheimin, josta kiivas suomalaisuusmies ja monipuolinen taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa käytti nimeä Mannerheimo, hautajaisissa kunnialaukaukset toteutettiin IT-tekniikalla ja tavanomaisesta käytännöstä poiketen kovilla. Onneksi Suomenlahden päällä ei silloin lentänyt minkään Suomen itäisen suuren naapurimaan ilma-aluksia rajaa loukkaamassa.

Voi

Voi voi, kun voi voi olla hyvää. Tämä oli joskus viime vuosituhannen puolella internetissä olleen kielenkääntöohjelman esimerkkilauseena siitä, mitä kyseinen ohjelma ei osaa kääntää. Osasihan se sittenkin, kun tietotekniikkainsinöörit olivat sen sinne vartavasten kääntäneet.

so, when you can can not be good. This was sometime last millennium of the Internet to have been the back of the language program esimerkkilauseena of what this program can not be translated. Osasihan it after the computer engineers were there specifically for the translated.

Now, when you Google the machine language of leadership takes George Walker on Google after his successor, Barack, Google, is a good test of how Barrylta smooth translation.

Viisikymppinen nuoriso

Volter Kilpi pohdiskeli paitsi Alastalon salin tapahtumia, harjoitti myös kansallista itsetutkiskelua. Tuon nimisessä teoksessaan kirjailija pui monia kulttuurin - suomensuomalaisen ja -ruotsalaisen ongelmia. Ikuisina nuorina itseään pitävää viisikymppisten ikäluokkaa hän käsittelee seuraavasti (eihän nykyään enää tällaista ole?):

"Tämä kahdeksankymmen- ja yhdeksänkymmenluvun kiihko- ja heräämiskauden kanta- ja jälkijoukko, sen aikuisen kirjallisen ja taiteellisen naturalismin ja yhteiskunnallisen radikalismin elähyttämät piirit käsittävät yhä edelleen itsensä maan suolaksi: kaiken verekkään nuoruuden, hengen vireyden ja vapaamielisen, uhmailevan ennakkoluulottomuuden edustajiksi tässä maassa. Ikäpolvensa oikeudella istuvat nämä, toistensa 50-vuotispäiviä juhlivat ikuiset nuorukaiset nyt vuorostaan yhteiskuntamme määräävillä istuimilla, johtavat johtokunnissaan, suuntailevat komiteoissaan, puuhailevat laitoksissaan, jaarittelevat lehdissään ajatellen siinä ohessa yllättyneellä mielihyvällä: kas, somasti tämä sujahtikin; voittipa nuoruus kuitenkin lopulta! nyt ei piintynyt, väljähtänyt vanhoillisuus enää istu ohjaksissa; nyt määräämme me asiat, nyt saamme me vapaasti järjestellä nuorten unelmiemme tuhatvuotista valtakuntaa!--Tosin on elämän laki sellainen, että mikä kolmekymmentä vuotta sitten vielä sykähteli nuoruuden uhoa, ei enää kolmeakymmentä vuotta myöhemmin kukoistakaan aivan ehdottoman nuoruuden tenhossa ja raikkaudessa. Saattaapa joku julkimus olla näkevinään aivan ilmeisiä vanhuuden kurttujakin siinä, joka sentään kaikkien asiantuntijain tunnustuksen mukaan varmasti oli nuorta kolmekymmentä vuotta sitten!

Niinpä hommastelevat ja järjestelevät nämä viisikymmenvuotiset nuoret asioitaan, omia ja yhteisiä. Jo aikoja sitten suorittaneina omat todelliset, kasvuvoimaiset alotteensa, tyhjentäneinä luovan toteuttamistarpeensa ja -pontensa, ovat he nyt vuorostaan saavutettuaan ja vallattuaan julkisuuden ja johtajain asemat yhtäläisesti vaimenneet ja tasautuneet kuin sekin ikäpolvi, jonka tyrehtyneisyyttä vastaan heidän nuori, käyvä voimansa aikoinaan kuohuili ja pauhaili. Nämä nuoruuden patentin ottaneet entisen ikäpolven »nuoret» muodostavat nyt vuorostaan sen vaisun sivistyskerroksen, joka nykyhetkellä tyrehdyttää elämän palavaa tykintää ja jota vastaan herännyt, luova elämänkäynti hyökyy. Heidän luuloteltuun nuoruuteen kääriytynyt itsehyväisyytensä, heidän pysähtynyt, itseään ihaileva vapaamielisyytensä, heidän koko umpeutunut, arkeutunut, itsekylläisyyteen lihonnut elämäntajunsa muodostavat nyt vuorostaan työläimmän ja sitkeimmän esteen nykyhetken nuorten ja veresten voimien tiellä. Mutta yhtä yllättävä ja kohtuuton kuin heidän nuoruutensa aikojen keski- ja yli-ikäisille oli heidän nuorekas kritiikkinsä ja tyytymättömyytensä, yhtä ällistyttävä ja paradoksaali on heille itselleen tällä hetkellä se, että heidänkin--»nuorten»--takana ja varjossa jo aikoja sitte on varttunut ja muodostunut uusi ikäpolvi, jolle heidän malttuneet ja talttuneet elämänihanteensa saattavat tuntua melko väljähtäneiltä ja sovinnaisilta, jonka toimintahalulta he vuorostaan salpaavat tien ja toteutumisen ja joka melkoisella kärsimättömyydelläkin jo odottaa omaa ratkaisevaa sana- ja työvuoroaan yhteiskunnallisessa, johtavassa rakennustyössä.

Kuten aikaisemmille johtoon päässeille ikäpolville, ovat näillekin niminuorille epämukavia ja epämieluisia heitä nuoremman ikäpolven itsenäisemmät, kulmikkaammat, hedelmällisyyttä ja tarmoa uhoavammat luonteet, ja vaalivat hekin otollisena ja suvaittuna jälkivesanaan etupäässä vain tasaisia ja tyhjiä, siloisia ja sovinnaisia vanhemman polven jälkitaivaltajoita, noita lupaavia nuorukaisia, jotka kiltisti taipuvat »setien» ohjattaviksi setien tallatuille laduille. Omistamatta sitä itsetuntemuksen kehittyneisyyttä ja miehistä kypsyyttä, että tunnustaisivat ja mukautuisivat vanhenemiseensa, että tuntisivat ja näkisivät viileytymisensä ja vaimenemisensa ja alistuisivat siihen, omistamatta tätä resignatsionin ja itsekieltäymisen suuruutta luulottelevat nämä väistyvän ikäpolven nuoret itsensä yhä edelleen kaiken hurmehtivan nuoruuden edustajiksi tässä maassa ja näkevät senvuoksi heidän sijalleen ja ohitseen pyrkivässä todellisessa nuoruudessa vain epäkypsää, nuorekkaasti liioittelevaa rabulismia, jota ei edes kannata ottaa täysin vakavalta kannaltakaan.

Tämä itsetyytyväisen ja itseriittävän viiskymmenvuotiaan nuoruuden home tukahuttaakin meillä kuoleuttavana ja tahmaisena niin yhteiskunnallisia harrastuksiamme kuin henkistä vireyttämme, niin taidetta ja kirjallisuutta kuin politiikkaa ja sanomalehdistöäkin, niin julkisten laitosten toimintaa kuin johtavien seurapiirien yksilöllistä elämänsävyäkin. Aikoinaan elokas, europalaisuudella ja nuorella vapaamielisyydellä kyllästetty elämänkatsomus on vaisuuntunut ja seisahtunut läpäisemättömäksi henkiseksi ilmakerrostumaksi, jonka puhki eivät uudemmat, terävät europalaiset hengenvirtaukset ja raittiit puhdistavat hengähdykset enää ole vapaasti päässeet puhaltamaan ja tuulettamaan henkistä ilmakehäämme. Ja omassa kansallisessa elämässämme on tämä liian kauan nuoreksi itsensä kuvitellut ja nuoruuden sekä nimen että aseman ja etuoikeudet anastanut polvi yhtä tukahduttavasti ja tyrehdyttävästi painanut todellista, uutta voimaa versovaa ja hedelmöivää nuoruutta."

Kivaa olla kuusikymppinen.

Aikakauslehtiratsaus X

Vuoden aluksi katsahdus Suomen Kuvalehteen, joka joissakin piireissä myös Suomen Kuivalehtenä tunnetaan, tammikuulta 1929, tuon vuoden numero 2.

Kuvassa nimiösivu, kannessa on kuva naisesta nimeltä Ellen Sylvin. Ellen oli näyttelijä, joka esiintyi mm. viime sunnuntaina Yle Teemalla esitetyssä "Korkein voitto"-elokuvassa. Ellen ei ollut siinä se paha vakoojatar, vaan kiltti Karin Huhta. Vakoojatarkin toki paransi tapansa, eikä lähtenyt häntä hakemaan tulleen bolshevikkilentokoneen kyytiin, ja vankilatuomion kärsittyään sai parooninsa.

Heti kansisivun kääntöpuolella kysytään: "Joko olette ajaneet De Sotoa?" Helsingin Autokeskus O/Y siinä kertoo kuusisylinterisen vaunun ominaisuuksista. De Sotolla on "hämmästyttävä nopeus ja äänetön kiihtyväisyys, 8-80 kilometriin 50 metrissä. Sisäiset nestepainejarrut, jotka vähäisestä kosketuksesta pysäyttävät vaunun lentävästä vauhdista".
No, Chrysler-yhtymä, joka De Sotot ja Plymouthit valmisti, taitaa tällä hetkellä olla surkeimmassa kunnossa kolmesta suuresta amerikkalaisesta.

Raleigh-moottoripyörä, Malli N:o 15 de Luxe, 250 cm3: "Tämä suuruus konetta riittää kiidättämään Teitä missä maastossa hyvänsä, ollen kulutus aivan mitätön."
Ilmoitusten lisäksi lehdessä on useita kuvallisia artikkeleita, mm. Maila Talvion "Pyhää maata", jossa ei kuvailla Israelia eikä Gazaakaan vaan Helsingin vanhojen hautausmaiden historiaa. Hautakivistä on runsaasti kuvia.

Kulttuurikuvasivulla kerrotaan Pia Ravennan asettuneen jälleen Helsinkiin ja antavan laulutunteja, Anja Ingnatius, viulu, Alma Kuula ja Annikki Forsström, laulu konsertoivat kuluvassa kuussa.

Henkilökuvia on vuosia täyttävistä, mm jyväskyläläinen kauppaneuvos A. Fredrikson täyttää 70 vuotta. Vankien ystävä Mathilda Wreden viimeiseltä matkalta 29.12 1928 on valokuva.
Vuoden alussa voidaan kysyä ennusteita eri aloilta, niin tässäkin lehdessä otsikolla "Mitä tapahtuu vuonna 1929?" Vastaajina eri alojen asiantuntijat ja virkamiehet.

Kirkollinen ala: vuonna 1929 vihitään tarkoitukseensa 3 uutta kirkkoa, mutta kun lasketaan korjatut ja eri uskonnollisten yhteisöjen rakennukset, arvio on kahdeksantoista.

Muuttoliike ulkomaille: Yhdysvaltoihin 600, Kanadaan 5.000, Etelä-Amerikkaan 70, Australiaan 150

Suomen asukasluvun lisäys: 25.001

Veden kulutus Helsingissä: 150 l vuorokaudessa

Voin ja juuston kulutus Suomessa: Voita syödään 30.900.012 kg, juustoa 4.891.612 kg

Tienrakennus: Betoni- tai asfalttitietä korkeintaan 1000 m (eduskunta ei myönnä ajoneuvoverotuloja rakentamiseen) soratietä 150 km, loppukesällä jo Petsamoonkin.

Saapuvia ulkomaalaisia matkailijoita: hieman yli 15.000

Kuvareportaasi Elannon uudesta hallintorakennuksesta esittelee nykyaikaista liike-tekniikkaa uutta Suur-Helsinkiä. Uutiskuvia on eri puolelta maata, ja ajanvietesivut tarjoavat lukijoille kilpailuja ja askartelutehtäviä. Aikaisemmin lehdessä on ollut sarjakuvasankari Junnu-aiheinen piirustuskilpailu, johon tuosta konkonenähahmosta on tullut runsaasti piirroksia.

Mielenkiintoinen on myös arkkitehti Rafael Blomstedtin artikkeli saksalaisesta kirjataidenäyttelystä. Muutamaa vuotta myöhemmin olisi näytillä ollut ehkä vähän toisenlaisia kirjoja...

Lopuksi elokuvamainos: