
Kuvassa olevaa autoa en ole ajanut, se on vain samanniminen, kuin se jolla liikuskelin vuosituhannen vaihteessa yli 300 000 kilometrin verran, eikös se ole kymmenen kertaa maapallon ympäri, vai mitä se oli?
Pitkiin ajomatkoihin ja maapalloon liittyen kysyn, onko mahdollista piirtää kolmiota, jonka kaikki kulmat ovat 90 astetta?
No, lähdetään ajamaan pohjoisnavalta etelään, ja kun saavutaan päiväntasaajalle, käännytään 90 astetta oikealle (tai vasemmalle), ajetaan yhtä pitkä matka kuin navalta tänne ja käännytään taas 90 astetta pohjoiseen ja ajetaan takaisin navalle.
Kuvassa näkyvää Skoda Feliciaa tehtiin 1960-luvulla, ja aikanaan se sai, ihan syystä, kunniamainintoja muotoilusta.
Minun Felicianoni - kuten eräs viulutaiteilija sen nimesi José-artistin mukaan - ei ollut avomalli vaan combi, joka tarkoittaa samaa kuin herrgårdsvagn på svenska tai stationwagon tai combi tai break tai farmari muilla kielillä.
Kun teillä on mahdollisuus tarkkailla Felicianoja Suomen, ja miksipä ei ulkomaankin teillä, luokaapa silmäys takaluukkuun ja siinä olevan muovilistan päälle. Useimmissa on ruostetta ja jopa reikiä. Salakavala ruostuminen alkaa luukun sisältä, jonne pääsee vettä takalasin pesurin suuttimen reiästä johtuen huonosta tiivisteestä.
José Feliciano, kuten Ray Charles ja Steve Wonder tunnetaan paitsi musiikista, myös siitä että he ovat näkövammaisia. Kerrotaan jonkun näkövammaisen artistin Suomen-kiertueeseen liittyen managerin mainostaneen sloganilla: "Taatusti sokea, jos näkee, rahat takaisin!"