Kuuluuko!?

Kävin eilen Kaarisairaalassa. Tänään menin Pääsairaalaan. Päähän olennaisesti liittyvää kuuloaistia oli siellä tarkoitus tutkia. Parkkitalon vieressä oleva Kaarisairaala on kuitenkin arkkitehtoonisesti niin mielenkiintoinen, että eilisen sisäkuvan lisäksi kuvasin pätkän sen kirjavalla lasilla päällystettyä ulkoseinää.

Kirjoitin eilen kommentin kommentiksi, että minulta jäi yksi kuva sisätiloista ottamatta. Tässä se on. Sairaalan piano oli asetettu hassusti porrasnousun alle. Noin päin se vie vähiten tilaa, mutta ellei siinä olisi pyöriä, soittaminen olisi perin hankalaa. En päässyt sijoittelusta johtuen katsomaan merkkiä, mutta tuntien kuntien soitinhankinnat, se on Fazer. Aikaisemmin suomalaiset suklaan mukaan nimensä saaneet merkit Fazer ja Hellas kilpailivat paremmuudesta. Käsittääkseni niissä oli sama koneisto, mutta toinen oli varmaan samanverran halvempi kuin toinen oli kalliimpi.   

Pääsairaalan pääsisääntuloaulan vessassa oli kuvan esittämä kyltti. Koska asioin miesten puolella, narulla tarkoitettiin paperin edessä riippuvaa valkoista nyöriä. Liekö moni testannut vartijan hälyvalmiutta. Aikoinaan oli mainos, jossa kehoitettiin: - Vedä narusta, nauti kesästä. Se saattoi olla Evinruden, vai olisiko ollut Tampaxin.

Mutta sitten asiaan:

Sairaalan kuulokeskukseen on tullut kutsu. Kirje on hukassa, ja pitää soittaa sinne ja kysyä, onko kalenterimerkintä oikein. On se, tervetuloa vaan.

Uuden sairaalarakennuksen jälkeen vanha näyttää ahtaalta ja vanhanaikaiselta. Täällä ei ole robottiakaan, joka lukisi KELA-kortista tiedot, vaan pitää istua odottamaan, kuten seinällä olevassa lapussa edellytetään. Raidallisesta lasista tehty luukku on kiinni, eikä takana näy ketään. Istutaan tuolille vastapäätä. Tuoleja on kaksi, matala ja korkea. Matalalla tuolilla istuu vanha rouva. Kysytään häneltä, onko täällä joku jonotuslappujärjestelmä. Ei ole, pittää vuan oottaa.
- Voi vaikka koputtoo luukkuun, hän sanoo, nousee ja menee koputtamaan. Luukku ei avaudu. - Ruokatunnilla varmaan on, hän sanoo, ja käskee koputtamaan kohta uudestaan.

Palveluhenkilö tulee kohta lasin taakse. Tarjotaan rouvalle vuoroa mennä luukulle, mutta hän sanoo odottavansa taksia.

Luukku aukeaa koputtamatta, ja asiakasta pyydetään istumaan televisioaulaan odottamaan.

Televisio on kiinni, ja katsotaan kännykästä, vieläkö eilen löytynyt vieras-Wlan toimii. Toimii se, ja katsotaan onko kukaan kommentoinut blogia aamupäivällä.

Lehtitelineessä on Valitut Palat. Kolmeenkymmeneen vuoteen ainakaan ei sitä ole tullut luettua, eikä lueta nytkään, vaikka siinä on uusinta tietoa syöpätutkimuksesta. Lehti on vuodelta 2008.

Uudempaa tietoa on Savon Sanomissa, jossa kerrotaan Fingerporin uhkaavan jäädä ilman valtionapuja. Siinä kaupunginjohtaja soittaa raivostuneena valtionvarainministerille. Hän uhkaa olla huolimatta penniäkään valtionrahaa, ellei saa heti tiettyä summaa kaupungille.

Kutsutaan kuulokokeeseen. Luurit pannaan päähän ja käteen tötterö, jonka päässä olevaa nappia painetaan aina kun korvassa kuuluu piippaus. Niitä kuuluu aikansa, ja välillä vaihdetaan toisenlaisiin kuulokkeisiin, joista toinen piippaa korvan takana ja toinen kohisee toisessa korvassa.

Välillä hoitaja pyytää ottamaan sormen pois napin päältä. Selvää lienee, että jos koko ajan painetaan, ei saada vertailukelpoisia tuloksia. Samassa sairaalan aulassa, käytävän vastakkaisella puolella on käyty painamassa nappia näkötutkimuksessa. Aina kun näkökentän rajoille ilmaantui kirkas piste, piti painaa. Silloinkin kuului piippaus. Hoitajalta tiedusteltaessa, johtuuko piippaus valon syttymisestä, annettiin kielteinen vastaus. Kuuloaistilla ei voi hämätä.

Lääkäri kutsuu tarkastelemaan kuulokäyrää. Korkeimpien äänien kohdalla se putoaa alas kuin nautaeläimen häntä, oikea korva on vähän huonompi. Yli viisikymmentä vuotta kestänyt huilunsoitto, harrastuksenakin, erityisesti oikeaa kuuloelintä rasittava, on varmaankin osaltaan vaatinut veronsa.

Eilen kotimatkan alkaessa Laila Kinnunen lauloi radiossa. Tänään siellä haastateltiin oppikoulun luokkatoverin vanhempaa veljeä. Mielenkiintoisia muistoja diplomaattiuralta ja ETYKin järjestelyistä.      

Kellä kulta?

Vasemmalla on maisema itäsuomalaisen yliopistosairaalan kir- ja ur-polikliinisestä odotusaulasta vaihteeksi ovelle päin.

Aikaisempi versio antoi näkymän vastakkaiseen suuntaan.

Tuossa linkitetyssä jutussa kerron lukeneeni punaovisen toimenpidehuoneen odotustilassa Kotilieden joulunumerosta Seela Sellasta kertovaa artikkelia. Sama lehti oli siellä edelleen, mutta en viitsinyt keskittyä siihen, vaan näpertelin Lumiaan yhteyden paikalliseen vieras-wlan-verkkoon. Näin sain selville mm. millainen sää Kuopiossa oli parhaillaan ja odotettavissa lähipäivinä.

Operaation, jossa sijoitettiin kultahippuja ruumiiseni, jälkeen istuin autooni ja avasin radion. Laila Kinnunen lauloi siellä "Kellä kulta, sillä onni".

Saarnivaara

Aamuteleviisiossa kerrottiin Eurooppaa uhkaavasta saarnivaarasta. Kyse ei ole entisestä inkeriläissyntyisestä teologista, vaan saarnen surma-nimisestä sienitaudista, joka on Aasiasta levittäytymässä meille päin ja näivettämässä kaikki saarnipuut, ehkä myös sen yksinäisen, josta Junnu Vainio haikeilee.

Kävin oitis tarkastamassa puistoni kymmenkunta saarnia. Lehdet olivat suurimmaksi osaksi vielä terveen näköisiä, syksyn tulo oli niitä jo vähän haalistanut, ja jotkut olivat reunastaan käpertyneitä.

Sienen itiöt eivät lennä kymmeniä kilometrejä, saatikka, että Uralilta saakka - joka on tämän eurooppalaisen puun itäisin kasvuraja - kulkeutuisivat kurkiparvien tai muiden satunnaisten matkailijoiden kyydissä.

Tarkkailen tilannetta.

Vihreä tee

Kymmeniä vuosia sitten sain joululahjaksi vanhoja klassisia kauhutarinoita sisältävän "Kauhujen kirjan". Hirvein juttu siinä on mielestäni irlantilaisen Joseph Sheridan Le Fanun (s. 28.8. 1814) kertomus vihreän teen psyykkisistä vaikutuksista. Vuosikausia välttelin juomaa, mutta nykyään kippaan päivittäin sitä vähintään puoli litraa, mielellään mukissa haaleaksi tai huoneenlämpöiseksi jäähtyneenä.

Le Fanun novellissa kertojana on aivosairauksiin erikoistuneen tohtori Hesseliuksen sihteeri, itsekin perusteellisen lääketieteen ja kirurgian koulutuksen saanut, mutta kaksi sormeaan skalpellitapaturmassa menettänyt ja lääkärintoimintansa jättänyt henkilö.

Hesseliuksen potilasmuistiinpanoissa on pastori Jenningsin tapaus. Pastori nautti päivittäin runsaasti vihreää teetä, ja alkoi nähdä pimeässä aluksi kaksi punahehkuista valoa, jotka päivien ja viikkojen kuluessa paljastuivat apinan silmiksi. Se ryhtyi satunnaisten näyttäytymisten jälkeen kiusaamaan ja vainoamaan pastoria, kunnes tämä viilsi partaveitsellä kurkkunsa auki.

Lopuksi Hesselius on kirjoittanut toiselle potilaalleen johtopäätöksiä Jenningsin tapauksesta kehuen samalla omaa ammattitaitoaan, jolla oli tämän saanut paranemaan: "Kuka oli Jumalan jälkeen se, joka Teidät paransi? Nöyrä palvelijanne Martin Hesselius."

Kirjassa kertomuksen on suomentanut Kristiina Kivivuori. Turvaudun tässä näytteessä novellin lopusta kuitenkin Google-käännöstoimistoon, joka hallitsee maailman kielet kuin "vettä vaan", kuten Akilleen kantapäässä määritellään.

"Tiedät tract 'Kardinaali toiminnot Brain'. I siellä, jota todisteet lukemattomia tosiasioita, todistaa, koska olen sitä mieltä, korkea todennäköisyys liikkeeseen valtimoiden ja laskimoiden sen anism, hermojen kautta. Tämän järjestelmän, siten katsonut, aivot on sydän. Nestettä, joka etenee siten yhden luokan hermoja, palaa muuttuneessa kautta toiseen, ja luonne, että neste on hengellinen, mutta ei merkityksetöntä, sen enempää kuin, kuten 1 ennen huomautti, valoa tai sähkö ovat niin. Eri väärinkäytökset, joista tavanomainen käyttö tällaisten aineiden. kuten vihreä tee on yksi, tämä neste saattaa vaikuttaa niin sen laatua, mutta se on useammin häiriintynyt kuin tasapainoon. Tämä neste on se, josta meillä on yhteistä henkiä, ruuhkia löytyy massat aivoissa tai hermo, liittyvät sisustus mielessä, muodostaa pinnan kohtuuttomasti alttiina, johon disembodied henget voivat toimia: viestintä on siis enemmän tai vähemmän effectually vahvistettu .Välillä tämä aivojen verenkiertoa ja sydämen verenkierto on intiimi sympatiaa. Istuin, tai pikemminkin väline ulkoa visio, on silmä. Istuin sisustus visio on hermokudoksen ja aivot, välittömästi siitä ja yläpuolella kulmakarvojen.

Muistatko kuinka effectually I haihtunut kuviasi yksinkertainen soveltaminen jääkylmää eau-de-Köln. Muutamissa tapauksissa, miten koskaan, voidaan hoitaa täsmälleen samanlaisia ​​mitään, kuten nopea menestys. Kylmä säädökset voimakkaasti kuin karkote hermoston nestettä. Tarpeeksi kauan jatkunut se jopa tuottaa että pysyvä tunnottomuuden jota kutsumme puutumista, ja hieman kauemmin, lihaksikas sekä sensaatiomainen halvaus.

En ole, 1 toista, pienintäkään epäilystä siitä, että 1 olisi pitänyt ensin himmennetään ja lopulta sinetöity että sisempi silmä, joka herra Jennings oli vahingossa avata. Samat aistit avataan juoppohulluus, ja täysin hiljaa uudelleen, kun overaction että aivojen sydän, ja ihmeellinen hermostunut ylikuormituksen että osallistua siihen,, joka päätetään päätti tilan muutos ruumiin. On toimimalla tasaisesti kehoon, jonka yksinkertainen prosessi, että tämä tulos on tuotettu - ja väistämättä tuotettu - l ole vielä koskaan epäonnistuneet.

Huono Mr. Jennings teki pois itsestään. Mutta se katastrofi oli seurausta täysin eri sairaus, joka ikään kuin, ennustetaan itse kun sairaus, joka on perustettu. Hänen tapaus oli erottuva tavalla komplikaatio, ja com kantelun, jonka mukaan hän todella antoi periksi, oli perinnöllinen itsemurha mania.

Huono Mr. Jennings En voi soittaa potilaani, sillä en ollut edes alkanut hoitaa asiansa, ja hän ei ollut vielä antanut minulle, olen vakuuttunut, hänen täydellinen ja varauksettoman luottamuksen. Jos potilas ei array itse puolella tauti, hänen parannuskeino on varma."

Jaksuhali

Vietämme puunhalausviikkoa, vai oliko se viime viikolla.

Mutta ei se mitään, puille voi antaa haleja aina tarvittaessa. Kuvassa on pihassamme kohoava lehtikuusi. Lehtikuusen halaaminen on erityisen voimauttavaa, varsinkin tuommoisen, jonka ympärysmitta rinnankorkeudelta on 209 cm.

Laitoin kameran jalustalle 20 sekunnin aikalaukaisulle, ja riensin halaamaan. Mystinen ja vähän pelottavakin asia tapahtui: Kuvassa oikeaan käteen ilmaantui harmaanruskea hihansuu. Ylläni oli kuitenkin lyhythihainen sininen paita, joka ei paksun puun takaa voinut näkyä mitenkään...

Junia katsomaan

Kuva: Wikipedia

Poikien kotikylältä on rautatieasemalle matkaa kaksitoista kilometriä. Kun rata rakennettiin, se linjattiin kulkemaan kirkonkylän ohi. Järvet ja politiikka ratkaisivat radan paikan. Rautatieaseman kylä kehittyi kirkonkylää suuremmaksi, sinne tuli saha, osuuskaupan päämyymälä ja iso kivikoulu.

Pojat ovat kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Kaksi niistä osaa ajaa jo pyörällä, kolmas ei ole vielä tullut opetelleeksi. Opettelu onkin vaikeaa, aikuisten pyörän satulaan ei yllä istumaan, ja miesten mallissa on vielä yläputki hankaluutena. Sen välistä pitää vinossa asennossa yrittää sitkuttaa.

Yhtenä kevättalvisena päivänä päätetään lähteä katsomaan junia. Onhan niitä nähty, ja oltu kyydissäkin. Asemalle kulkee kirkolta linja-auto junien aikataulujen mukaisesti.  Joskus aikanaan meni myös laiva. Kerrotaan, että laivan ollessa myöhässä aikataulustaan kapteeni oli juossut asemalle ja ottanut junanlähettäjän syliotteeseen, ettei tämä pystynyt antamaan lähtömerkkiä ennen laivan matkustajien saapumista.  Poikien mielestä hienompaa on toki mennä omin neuvoin, ja kertoa sitten koulussa, missä on käyty.

Asema on jännä paikka. Isolla kylällä on paljon nuorisoa, osa niistä on pahamaineisia asemapoikia, joiden seuraa ei ole hyvä etsiä, puhuvat rumia ja voivat polttaa tupakkaakin. Tupakanpoltto on hyvä aloittaa vasta, kun on selviytynyt kouluvuosista kunnialla. Sitten voi kotonaan pitää nimipäiviä ja kattaa sivuhuoneen pöydälle miehille tuhkakuppeja ja tupakkaa tarjolle. Jotkut naisetkin polttavat, mutta ne eivät tule kutsuilla samaan huoneeseen savuille miesten kanssa, vaan juovat kahvia ja polttavat sitten kotonaan keittiössä tai hienommissa juhlissa, joissa saatetaan juoda jalkalaseista.

Kahdella pojalla on polkupyörä, kolmas, joka ei osaa ajaa, lähtee potkukelkalla. Keli on liukas, pyörällä ajettaessa pitää olla varovainen, potkuri sen sijaan luistaa tosi hyvin.

Matkalla on oikeastaan vain yksi mäki. Menomatkalla sitä noustaan ja palatessa lasketaan. Tosin nousun jälkeen tie laskee loivasti miltei koko matkan, joten tullessa on kulku raskaampaa kuin mennessä, mutta niinhän monesti maailmalla on asianlaita.

Kun on edetty pari kilometriä, vastaan tulee yhden pojan isä kuorma-autolla. Auto pysähtyy, pyörä nostetaan lavalle ja poika käsketään autoon. Kaksi kumppanusta jää jatkamaan matkaa. Junaa mennään katsomaan, tottahan asemalla juna on - sitä vartenhan se asema on olemassa.

Vielä on valoisaa, parikymmentä kilometriä potkukelkalla talvipäivänä "sujahtavi sukkelaan" kuin suksi Suksimiehen laulussa. Laulussa puhutaan karhusta ja vainolaisesta, mutta kummastakaan ei ole pelkoa varsinkaan valoisana aikana. ja tien varrella on taloja, mitään korpitaivalta ei vaelleta.

Puolessa välissä matkaa on kunnalliskoti. Se on suuri rakennus, jonka pihapiirissä on navetta ja vähän pienempi asuinrakennus kalteroiduin ikkunoin. Talossa hoidetaan vanhuksia ja semmoisia sairaita, joiden on parasta asua lukkojen takana.

Kohta ollaankin asemalla. Mustan- ja vihreänkirjava veturi, kuvan kaltainen Jumbo, seisoo tavaravaunujen kanssa raiteilla.

Pojat katsovat sitä ja lähtevät sitten paluumatkalle. Talvipäivä alkaa hämärtyä, eikä potkuri luista enää yhtä hyvin. Potkivaa jalkaa pitää vaihtaa vähän väliä, potkut käyvät lyhemmiksi, väsyttää. Kun päästään mäen päälle, pyöräilijä tekee irtioton, laskettelee mäen vauhdikkaasti, eikä jää enää odottelemaan kelkkamiestä. Tämä ei lannistu, muistaa, mikä ruoka odottaa kotona.

Kotona kysellään, niinkuin kysellä pitää, missä on oltu. Moitteita ei kuitenkaan tule, ja hernerokka on kuumaa ja hyvää.  

Muisto kesästä

Vene lipuu tyyntä järvenpintaa. Loppukesän ilta hämärtyy. Poika pistää kätensä veteen. Vesi on pehmeää ja lämmintä. Hiekkapohja kivineen näkinkenkineen ja ahvenheinineen erottuu veden läpi. Isä soutaa hiljalleen, katsellaan maisemia.

Rannalla on suuria kiviä. Niiden päällä on uimassa käydessä mukava lämmitellä. Kivelle voi mennä selälleen ja oikaista kätensä sivulle. Harmaa litteä jäkälä on karheaa mutta pehmeää.

Kivien välissä palaa tulia. Padoissa kuumenee pyykkivesi; lakanoita pestään ja nostetaan kuivumaan riukujen varaan.

Lokki leijailee äänettömänä järven yllä.

Villieläinten ruokkimisesta

- Hai, hyvä emäntä, jos et sie kokonaista ruahi antoo, pane puoliks ja anna molemmat puolet! 

Oravanruokintapönttö on ollut ahkerassa käytössä joulusta asti. Oravat saivat sen silloin lahjaksi. Jos harakat osaisivat lukea, olisin kirjoittanut pönttöön kiellon siivekkäille. Monenlaista viritystä on pitänyt kokeilla, että ruokintalaite pysyisi ehjänä. Pähkinät ovat nyt laatikossa muovirasiassa, joka järjestely olisi pitänyt älytä jo alussa, jotta pönttöä ei olisi tarvinnut puhdistaa välillä kokonaan. Sivuseinät turpoavat sadekeleillä, joita näissä maisemissa on tänä vuonna kyllin ollut. Pleksinen etulevy ei pysy kunnolla urissaan, ja harakan on helppo ottaa se ja heittää maahan.

Pari päivää sitten niittasin muovirasian yläreunasta leikkaamani suikaleen pitämään pöntön seiniä tiukemmin yhdessä. Äsken, kun tätä kirjoittaessani kävin ottamassa pöntöstä kuvan, huomasin, että suikale oli purtu poikki viimeisen tunnin sisällä. Harakka ei ole sitä tehnyt.

Huomatkaa myös hienot messinkisaranat, jotka korvaavat alkuperäisen saranaksi niitatun nauhan ja sittemmin kovan käsittelyn johdosta lisätyt jeesus-teipit.

Kävin ostamassa saranat, ja samassa paketissa oli myös ruuveja. Totesin ruuvit liian pitkiksi. Ne olisivat saattaneet tuottaa vammoja, kun kansi avataan työntämällä pää etuseinän raosta sisään. Usein liike suoritetaan useita kertoja välillä katsoen ympäristöön, näkevätkö kaikki läsnäolijat suorituksen, ennenkuin pähkinä on nautittavissa.

Ryhdyin etsimään kaapista lyhempiä ruuveja, ja löysin sieltä messingin väriset saranat lyhyine ruuveineen avaamattomasta paketista.

Metallisaranoiden huono puoli on niiden jättämä rako takaseinän eteen. Vesivahinkojen estämiseksi aikaisemmin mainitusta kaapista löytyi oven tai ikkunan tiivistenauhaa, joka peittää raon.

Seuraavaksi leikkaan ehkä suikaleen juomatölkistä muovisen tilalle, ja katson, pystyykö siihen hammas.

Puikkoja kekkaa

Elokuisena torstakipäivänä pukkasi keikkaa ihan kaksin kappalein.

Eteläisen Savon sotilaallinen aluetoimisto, savoksi Mikkelin kittoojien piirkonttor, pisti syksyn kutsunnat pyörimään Savon Parriisissa eli Joroisissa. Pohjoisemmasta muakunnasta oli perinteen mukaisesti pestattu soittokunta juhlistamaan tilaisuutta Lippulaulun ja Koljonvirran marssin keinoin. Paikalle oli kutsuttu kaikki yläkoulun oppilaat, joista jotkut saivat kunnian vetää salkoon sotalip... siis kielekkeisen valtiolipun, ja muutkin kylän kynnelle kykenevät. Ylemmässä kuvassa everstiluutnantti puhuu ja alokkaiksi pyrkivät kuuntelevat.

Kunta tarjosi soittajillekin kahvia, sämpylöitä monin täyttein ja keksiä.

Sittenpä siirryttiin suoraan seuraavalle soitolle.

Leppävirran Areenalla oli Kuopion piirin Eläkkeensaajien (Sos Dem) kesäpäivä, jossa soitettiin kolme kappaletta. Kuvassa yleisö - juhlan esiintyjiä eturivissä - kuuntelee juhlapuhetta. Puhuja antoi niukan kiitoksen hallitukselle, joka on luvannut tarkistaa eläkeläisten verotusta. Moitetta annettiin mm. aikomuksesta kallistaa muiden diabeteslääkkeiden paitsi insuliinin omaosuutta.

Eläkkeensaajat tarjosivat soittajille kahvia, karjalanpiirakan voideltuna ja pienen pyöreän munkin.

Hallituksen arvostelusta tulee mieleen pakinoitsija Ollin juttu siitä, kuinka henkilö kertoi toiselle, kuinka eilen ei hallituksen hommissa ollut järjen häivää, ja tänään ei parempaa enää voisi kuvitella. Toinen hämmästelemään, onko hallitus vaihtunut, johon ensimmäinen sanoo vaihtaneensa puoluetta.

Täsmäpostia

Keski-iän ylittänyt mieshenkilö menee postilaatikolleen. Sinne on ilmaantunut muutamia kirjeitä. Kaksi niistä on laskuja, kaksi sairauteen ja terveyteen liittyviä.

Yliopistollinen sairaala kutsuu toimenpiteeseen, ja norjalainen terveysfirma tyrkyttää sairaalassa hoidettavaan vaivaan ennaltaehkäisevää tuotetta. Norjalaiset ovat nyt allekirjoittajansa Steffen Eidalin myötä valitettavasti vähän myöhässä.

Kirjeen allekirjoituksen vastakkaisella puolella on kuva hymyilevästä valkotakkisesta ja silmälasipäisestä miehestä, jolla on stetoskooppi heitetty rennosti toisen olkapään yli. Näyttäisi lääkäriltä, mutta stetoskooppia käytetään myös autokorjaamoissa katkenneita venttiilejä ja särkyneitä laakereita paikallistettaessa. Kuva saattaa esittää Steffeniä. Samalla sivulla on suuri kuva tuskaisan näköisestä naisen vierestä/päältä(vrt. Jope R.) kohottautuvasta mieshenkilöstä. Kolmenkymmenen päivän annos luvataan ilmaiseksi, eikä siinä vielä kaikki, ehei! Nopea tilaaja saa ylellisen miesten kellon, ja kaksisataakaksikymmentäkaksi ensimmäistä tilaajaa Boschin PLR 15 laseretäisyysmittarin, jolla arvatenkin on käytännöllinen mitata käsiteltävään vaivaan liittyvän nestesuihkun ulottuvuutta.

Steffen, Steffen... en viitsi vastata henkilökunnallesi, ja koska Sinun osoitettasi ei kirjeessä näy, haluan kertoa Sinulle tuntemuksistani norjaksi. Ruotsia osaan kirjoittaa ja ymärtää mielestäni kohtalaisen hyvin, norjaa en niinkään, joten pyydän avukseni Googlen kielitoimistoa, jonka palveluksiin olen perin tyytyväinen:

Steffen, Steffen ... Jeg vil ikke bry til å svare på de ansatte, og adressen din, fordi du ikke vil vises i brevet, vil jeg fortelle deg kunnskap om det norske språket. Sverige og en del av skrive ymärtää etter min mening, ganske godt, ikke så mye norsk, så jeg kaller på språket i Google kontoret, som employs'm veldig fornøyd:

Om ti år siden jeg diskuterte Norge-rute til vår lokale lege med de norske utøverne, spesielt i vinter kunst entusiaster, enestående suksess. Legen sa til være gode leger i Norge. Jeg tror at du også Steffen Du er en god lege, og Du tilgi autokorjaamopuheeni. Nyttige produkter og helsefremmende er godt å ta med seg oppmerksomheten til forbrukerne. I dette tilfellet, derimot, stiller det store forbauselse at to av samme ting rørende melding vil dukke opp på samme dag til postkassen. Men Steffen, Du har mistet spillet.

Sairasta touhua 5

On kevättalvinen tavallinen keskiviikkoilta. Huilisti on lähdössä soittokunnan harjoituksiin. Mies seisoo laukku kädessä keittiössä ja odottaa noutajaa. Noutaja on soittokaveri, jonka autolla matkataan kymmenen kilometrin päähän tehdaskylään, jossa torvet ja pillit ovat soineet jo 1880-luvulta lähtien. Äkkiä lähtijää alkaa pyörryttää. Pitää istua, ja tuntuu, kuinka kuume nousee.

Kyyti vaihtuu, ja soittaja on kohtsillään lääkärin puheilla oman kylän sairaalassa.
- Mitäs terve mies täällä tekee? lääkäri, naispuolinen, naimaton, tiedustelee huumoria kevennyskeinona tavoitellen. Mies kertoo tuntemuksistaan, ja lääkäri kysyy, onko tämä pelehtinyt myyrien kanssa. Pelehtiminen kiistetään, mutta lisätään kissojen kantavan myyriä sisälle saaliiksi öisiltä retkiltä.
- Ei se kissoista tartu, lääkäri toteaa ja määrää tulijan vuodeosastolle antibioottitiputukseen.

Päivä, jos toistakin, sekä antibioottia kuluu runsaasti, mutta kuume ei tunnu laskevan.

Vihdoin henkilökunta, tai ehkä heidän päätösvaltainen jäsenensä, lähettää potilaan jatkotutkimuksiin pohjoisen naapuripitäjän yliopistolliseen sairaalaan.

Täällä majoitutaan aluksi yksityishuoneeseen, johon kohta saapuu lääkäreitä kaksin kappalein. Kyselyn, keskustelun ja tutkimuksen perusteella lääkärit tulevat tulokseen sairauden laadusta. Myyräkuume se heidän mielestään on. Sitä tukevat verikokeen tuloksetkin, joissa siitä ei näy merkkiäkään. Konstikas virus iskee ja häviää tiedottamatta itsestään toisin kuin Boko Haram tai Isis.

Seuraavaksi tulee siirto kahden hengen huoneeseen, jossa kaverina on nuori mies, jolle on pyynnöstä tuotu telkkari, videot ja laatikollinen italowesternejä, ja mikäs sen mukavampaa olosuhteet huomioon ottaen. Myyräkuumemiehelle annetaan kannu, johon pitää päivittäin lorottaa kaikki se neste - juomat ja kiisselit - joita on sairaalassa tullut nautituksi.

- Kuse aina kun voit, oli Urho Kekkosen ohje.    

Paluumatka

Edellisessä jutussa kerrotaan käynnistä naapurikaupungin sairaalassa, jossa päätetään istuttaa kultahippuja hoidettavaan ruumiinosaan.

Olennaisin käynnin syy on toki tämä mainittu, mutta ajatuksena on pistäytyä myös tien varren ruotsalaisperäisessä liikkeessä ja muutamassa muussa samassa kauppakeskuksessa sijaitsevassa putiikissa.

Ruotsalaisesta ostetaan kotituliaisiksi pehmustettu sylityötaso. Jokainen voi mielessään hahmottaa sanan ihan kuinka vain - sylityö-taso/syli-työtaso. Koska olen siitä erikoinen, että tykkään yhdyssanoista, pyrin kirjoittamaan ne oikein yhteen, enkä pelkää neljästäkään sanasta rakennettua miettimällä onko sähkö parran ajo kone sähköparran ajokone vai jotain muuta.

Jutun kuva on otettu muistaakseni neljä vuotta sitten, jolloin ruotsalaiset lihapullat liisterin ja puolukkamuussin kera olivat uutta Savossa. Pitäähän annos testata uudestaan. Samaa vuosikertaa eivät kuitenkaan ole samasta mausta ja asettelusta huolimatta.

Suomalaisen elokuvataiteen kulmakiviin kuuluu kohtaus eräästä Pekka ja Pätkä-filmistä, jossa toimitaan maalareina ja tapettimiehinä. Urakan antaja kertoo valmiina olevan hyvää liisteriä, jonka Pätkä sitten pistelee parempiin suihin.

Erityisen juhlallisen vaikutuksen tekee käytettyjen tarjottimien ja astioiden hidas lipuminen vihreitä kuminauhoja pitkin näkymättömiin keittiön uumeniin. Hidas ja hiljainen urkumusiikki olisi hyvä lisätehoste.

Ikean lisäksi käydään tarkastamassa Halpa-Hallin ja Clas Ohlsonin työkalukokoelmat. Ensiksimainitussa näkyy olevan sähkösahatarjous. 1600-wattisen ketjusahan saa viidelläkympillä. Ohlsonilla on paljon työkaluja, mutta asiakkaita tai myyjiä ei näy.

Pistäydytään vielä yhdessä kaupassa, ja sitten nokka etelään viitostielle.

Ai niin, edellistä edellisen jutun tehtävät eivät taida hevillä ratketa. Ensiksi on ruttuun kierretty oluttölkki. Tölkki on 33cl, eli vanhassa tilavuusmitassa kortteli.
Kortteli siinä on kierretty.

Toisessa kuvassa on nukuttu kellon ympäri.

Mutta mikä urheilulaji on konipallo?

Kulta sijoituskohteena

Toista kuukautta on kulunut siitä, kun tarinamme päähenkilö suuntasi edellisen kerran Nissan Primeran nokan kohti pohjoisen naapuripitäjän lasarettia. Kutsu kävi taas, ja pitkin tietyömaata kulkupeli nieleskeli kilometrejä toisen toisensa jälkeen, mitä nyt välillä jouduttiin jonoon seisomaan minuuttitolkuksi päällystystyöpaikoille, mutta aikaa oli varattu riittävästi ja radiosta tuli hyvää ohjelmaa, kuten yleensä aina Ylen Ykköseltä. Muistojen Bulevardi rupesi soimaan harmillisesti juuri silloin, kun Primera asettautui parkkitalon pilttuuseen. Los Indios Tabajaras lauloi Maria Elenan - tuttu biisi. Ulos ajettaessa käynnin jälkeen lauloi Amalia Rodriquez.

Tarinointi tohtorin kanssa alkoi tarkalleen määrätyllä kellonlyömällä ja kesti viitisentoista minuuttia, jonka aikana päästiin sopuisasti yhteisymmärrykseen jatkotoimenpiteistä.

- Tässä tapauksessa on hyvä, ettet asu Helsingissä, lääkäri sanoi. Siellä temppu tehdään neljäkymmentä kertaa peräkkäin, kun täällä meidän uusi robotti suorittaa homman muutamalla käynnillä. Sitä ennen sijoitetaan hoidettavaan paikkaan kuitenkin kultajyviä, joihin kone kohdistuu.

Potilas poistuu paikalta, ja miettii, pitäisikö perillisille kirjoittaa paperille muistutus muidenkin kultaesineiden kuin sormuksen talteenottamiseksi.

Kiertoilmaisuja

Tässä olympiatiimellyksen sekaan pari henkistä tehtävää. Kuva-arvoituksia ovat, ja sun pitäis niinku tietää, mitä ne meinaa.

Suositeltavin ratkaisumuoto on:
verbin infinitiivimuoto aluksi ja sitten muita sanoja 1 - 2 kpl.

Albertin luostaritunnelmaa

Albert Ketelbey, monen mielestä Britannian, ellei sitten koko maailman paras säveltäjä, syntyi 9. elokuuta vuonna 1875. Tuotantonsa tunnetuimmat teokset lienevät "Persialaisella torilla" ja tässä kuultava ja nähtävä "Luostarin puutarhassa".

Sitten kun olette saaneet kauneuden pursuttamat liikutuksen kyyneleet pyyhittyä silmistänne, voitte keskittyä seuraavaan arvaustehtävään, johon johtaa kapea aasinsilta musiikkikappaleen uskonnollisesta viitekehyksestä:

- Glyserolikettu?

Olumppiakooste

Lossillakin mentiin, ainakin kolme etummaista ja kuvan ottaja matkustivat Skodalla ja kravatti oli kaulassa. 

Vuonna 1952 lähti Keski-Suomesta porukka äijiä Helsinkiin katsomaan olympialaisia. Siihen aikaan todennäköisesti radioselostajatkin osasivat lausua sanan oikein. Nyt on kehitys kehittynyt, eikä se enää kuulu onnistuvan.

Paheksun syvimmästi taka- ja etuvokaalivaihtelua hallitsematonta mediaväkeä, ja kostoksi laitan tähän linkin muutamaan aiheeseen liittyvään aikaisempaan artikkeliin.

Olkeepä huvä ja likatkee tästä!

Puuleader

Liiter-hanke on täyttynyt onnistuneesti. Viimeisenä työstettävänä osiona oli pintalautakasa, joka pätkiintyi sujuvasti uuden sahan ja uuden pukin voimin. Liiteri on täynnä, kuten kuvasta saattaa päätellä, ja pimeitä hetkiä ajatellen valokatkaisimelle on jätetty kädenmentävä kolo ovipieleen. Mikäli muisti sattuisi pettämään vakiokävijöiltä, tai jos vieraammalla henkilöllä sattuisi olemaan asiaa puuvarastoon, katkaisijan viereen on lisätty opastusteksti. En odota sinne venäläisiä, mutta koska olen itsekin sitä neljäsosan verran, ja elämme ystävällismielisiä aikoja, se tuo kansainvälistä tuulahdusta.

Iki-Kianto jätti aikoinaan Turjanlinnaan viestin sikarilaatikkoon, jossa pyysi paikalle saapuvia naapurimaan sotilaita jättämään korpikirjailijan asumuksen ehjäksi. Suomalaiset kuitenkin sen löysivät ja kirjailija sai maanpetossyytteen. Luulen, että nykyoloissa ei liiterin teksti aiheuttane suurempaa hämminkiä.
Ajattelin kirjoittaa sen myös arabiaksi, ضوء, mutta epätasaiseen lankkuun huopakynällä siitä olisi voinut tulla huonosti ymmärrettävää tai kokonaan jotain muuta tarkoittavaa.

Elon kuvia

Lääkityksestäni olen kirjoittanut jo aikaisemmin. Nauttimiseen (outo ilmaisu tässä yhteydessä) liittyy riippuvuuksia, joista täällä tarkemmin. Kuvassa olevassa purkissa on kasapäin pieniä pillereitä, joiden joukossa on kuitenkin yksi huomattavasti suurempi. En ole vielä uskaltanut sitä nielaista, odottelen ainakin siihen asti kun pienemmät on syöty kaikki.

Äsken täytyi tarttua kameraan ja juosta ulos. Taivaalla oli, ja on edelleenkin pilvi.

Elokuu

Kesän viimeinen kuukausi alkaa. Kalenterikuvassa leikkuupuimuri työskentelee helteisellä pellolla, ja linnut kerääntyvät jo puhelinlangoille laulamaan muuttomusiikkiaan. Pylväiden väri on mielenkiintoinen, painekyllästettyjä vihreitä tolppia ei muistaakseni vielä 1950-luvun puolivälssä ollut. Ratkaisu on nähtävästi perspektiiviin liittyvä, jolloin ne saadaan erottumaan taustan ruskeasta horisontista. Läpikuultavuus saattaa ennakoida myös langattomien yhteyksien kehittymistä tulevien vuosikymmenten aikana.

Etualan puutarhatonttu ottaa vielä kesän lämmöstä kaiken irti ja miettii gravitaatiota, onko maailmankaikkeuden aika kaareutunutta, vai pystyykö omenasato satamaan samaan laariin. Vajaan neljän kuukauden jälkeen on jälleen aika alkaa hiiviskellä asumusten tienoilla ja kurkistella ikkunoista ja muista seiniin tehdyistä aukoista lasten ja aikuisten käyttäytymistä ja konsultoida niistä päämajaan.

Vilja säkitetään, eikä - kuten myöhemmässä käytännössä - ruiskuteta suoraan kuorma-auton tai traktorin lavalle. Säkkien koosta huomataan korjuun etenemissuunta. Aikaisemmissa leikkuupuintia sivunneissa artikkeleissani, maantiedosta  ja taiteesta  on puimuri ollut merkiltänsä Niva. Meilläpäin nähtiin käytössä kone nimeltä Massey-Harris. Suurta hämmästystä siinä herättivät kääntyvät takapyörät.

Elokuun aluksi ja aivojen rasittamiseksi tehtävä:
- Taata mummon kuteissa?