25.10.2010

L'Arlesienne

Päivän biisinä Karajanin Herbien johtama esitys Georges Bizetin Arlesitar-sarjasta. Arlesitar on sen ensimmäisen myllykirjailijan, Alphonse Daudetin, kertomus kokoelmasta "Kirjeitä myllyltäni". "Kirjeitä myllystäni" on taas toisen myllykirjailijan teos, jossa huutia saavat mm. saatanan tunarit.

Georges Bizetin syntymäpäivää vietetään 25. lokakuuta; ensimmäisen kerran vuonna 1838. Arlesittaren musiikki on sävelletty 1872, vajaa 30 vuotta saksofonin keksimisestä. Tällä paholaismaisella torvella soitetaan soolo - videolla se alkaa noin kolmen ja puolen minuutin kohdalla. Eräässä opiskelijakokoonpanossa tuota tuli hapuiltua. Alttosaksofoni oli Stravinskin inhokkisoitin: "Siinä on nuorisorikollinen ääni". Kokoonpano, josta mainitsin toimi Jyväskylässä ja aluksi sitä johti Ahti Karjalainen. Siis ei K-linjan vaan kapellimestari ja säveltäjä. Soittajina oli konservatorion ja yliopiston opiskelijoita. Läppävikaisella torvella hiljaa aloittaminen merkitystä 2-viivaisesta ceestä oli temppu, joka oli tuottaa läppävikoja soittajaankin. Kuten kaikki transponoinnista tiedämme, kun alttofonin nuotissa on c2, se on soivana suurta sekstiä alempi.

Mutta jotta tietäisimme, mistä Arlesittaressa on alunperin ollut kyse, laitan tähän kaksi käännöstä tekstin alusta. Käännöstoimisto Google on jälleen tehnyt ansiokasta työtä. Tekstit kokonaisuudessaan löytyvät Gutenbergista.

Ensin käännös ranska-suomi ja sitten englanti-suomi:

Voit mennä kylään, alas minun mylly, ohitamme maalaistalo rakennettu lähelle tien alareunassa suuri piha on istutettu Mulperipuussa.Tämä on totta koti Kotitalouksien Provence, sen punainen laatat, leveä ruskea julkisivu epäsäännöllisesti osunut, niin tuuliviiri yläreunassa ullakolle, nosta talja pyörät, ja muutama nukka ruskea ruoho, jotka ylittävät ...

Miksi tämä talo se löi minua? Miksi tämä on portti kiinni, hän puristaa sydäntäni? En voinut sanoa, mutta nyt kotona olin kylmä. Oli liian paljon hiljaisuutta ... Kun kulunut, koirat eivät kuori, helmikana pakeni ilman huutaa ... Sisällä ei ääntä! Mikään, ei edes mule-kelloa ... Ilman valkoinen verhot ikkunoiden ja savu nousee kattojen, voisi kuvitella paikka autio.

-------------------------

Kuten mennä alas kylän tuulimylly, tie kulkee tilan takana sijaitseva suuri piha on istutettu korkeita Välimeren härkää sarvista puita. Se on tyypillinen talo Provencal torppari sen punainen laatat, iso ruskea julkisivu, ja sattumanvaraisesti sijoitettu oviin ja ikkunoihin.Se on sää-kukko oikeus päälle parvi, ja hihnapyörän nostamaan heinää ja muutama nukka vanha heinä törröttää ....

Mitä se oli juuri tämän talon, joka iski minulle? Miksi suljettu portilla jäätyä vertani?
 En tiedä, mutta tiedän, että talo antoi minulle puistattaa. Se tukahduttaa aavemainen hiljaisuus. Ei koiria haukkui. Helmikana hajallaan hiljaa. Mikään ei ollut kuullut sisällä perusteita, ei edes kaikkialla muulin kelloa .... Jos näin ei valkoista verhot ikkunoissa ja savu nousee kattoon, paikka olisi ollut autio.


Arlesittaresta (Madame Ginoux) on muotokuvan tehnyt Vincent va Gogh, ja täältä pääset ostamaan sen. Tosin ehkä se ei ole alkuperäinen. Joka tapauksessa voit kokeilla nettisivulla sitä erivärisille seinille erivärisissä kehyksissä ja erilaisten sohvien päälle.  

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hain lisää taustatietoja Bizetin Arlesitar-sävellyksestä ja päädyin Kari Rydmanin sivuille, sitä tietä Hannu Salmen Cocteau-kommentteihin.
6.1.2014 Radio 1 muisti Arlesitar-sarjan olemassaolon, ja kuulijan kokemukseni oli: nämäkin sävelet tuntuivat tulevan jostain valmiista maailmasta: Bizet ne löysi ja välitti meille. Kuulija koki, jotain ainakin samansuuntaista. Jos kyse ei ole - filosofien kielellä - kvaliteeteista, tunteen (mielen tomintaa) laaduista, mistä sitten? (Vrt. esim. Joseph Margolis) Eivät pythagoralaiset ja Platon kovin kaukana (omassa metafysiikassaan) tästä ole. Mutta miten . . . ?
Hannu Salmi esittelee Jean Cocteaun runollisia elokuvia - Orfeuksen testamentti siitä näytti puuttuvan. Yleisen kirjallisuustieteen luennoilla eivät Leevi Valkama ja Eino Krohnkaan Cocteausta mitään puhuneet - ei myöskään lukion äidinkielen opettaja Vilho Viitasalo, jonka oppilailleen antamat runoanalyysi-tehtävät ja niihin vastaaminen olivat tyttölyseon lukion aivan parasta antia, eräiden muiden aineiden ohella, ja koskettivat mielen syvimpiä kerroksia. Nykyinen äidinkielen opetus kirjallisuus-ja runoanalyysit tärkeänä osana sisältäen, näyttäisi paremmin vastaavan oppilaiden "lahjakkuusprofiilien" moninaisuutta - jos unohdamme, emmekä tietenkään voi unohtaa - nykyisen teknologia-ja mammona -painotteisen kulttuurimme koulujen muiden taideaineiden tuntien vähyyden, myös suhteessa opetettavan oppiaineksen määrään.
Mutta Cocteau - omien sanojensa mukaan (Suomen elokuva-arkisto B6; 1983) hän oli puuseppä. Tietämän mukaan Sokrates (tai isänsä) oli kivenhakkaaja. Kumpikaan ei ollut spiritisti, mutta spirituelli Platonin tavoin, tietysti. Kuten Konstantin Kavarnos ytimekkäässä esseessään Platonin taideteoria (Valamon luostarin julkaisuja 23; 1987) uudempaa Platon-tutkimusta myötäilee, ei vm. suinkaan taidetta tuominnut, vain näennäistaiteen.
Mihin johtopäätökseen aavistuksen verran mutkia suoristaen voi tulla? Oikea taide Platonin mukaan koskee käsitteellistä ulottuvuutta, ja kvaliteetit joita paitsi kielemme adjektiivit myös tunteiden laadut (mielen toimintojen seurauksia) ilmaisevat, toki kuuluvat käsitteelliseen todellisuuteemme. "Silmä ja korva" eli mielemme ikäänkuin löytää ne itse - kunnes teknologian sokaisemat kulkevat "ajattelevat" lasit silmillään ja kaikki on heille samaa mössöä kuin Platonin luolassa.
Noin kymmenen vuotta sitten allekirjoittaneella oli tilaisuus käydä Mentonissa Etelä-Ranskassa. Saatoin päätellä, että Cocteau oli huomattavasti parempi runoilija elokuvien luojana kuin kuvataiteilijana. Hänen maaluksensa, piirustuksensa ja keraamiset työnsä entisessä kodissaan, kastellissa (lat. Castellum, pieni linna) ovat tasoa, johon moni nykylukiolainenkin pystyy, myös ylittää ne.
Miksi kävin Etelä-Ranskassa? Suomalaistenkin isien tiet voivat purjeiden myötä - ainakin ennen viime sotia - kulkea Tristan da Cunhan, Magalhaesin, Tasmanian ja Ranskan kautta takaisin Suomeen. On sen silloin lapsikin melkein kulkenut.

Kristina Holmström
TaM

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Aiheutetut

# 1950-luku 60-luku aamuhartaus aamutee aapinen aasinsillat aateliset Afrikka aika aikakauslehdet ainekirjoitus ajan kulku ajankohtaisuus ajatelmat aku ankka akvarelli Alabama alankomaat Alaska Aleksanteri III Aleksis Kivi alkoholi alkuperäiskansat alkusoitto allegoriat alumiini Amerikka ammunta anagrammit ananas Anglia animaatiot anteeksianto anteeksipyyntö antirasismi apinat aprilli apteekki arabialainen kulttuuri arabit Arizona arkiset väärinkäsitykset arkkitehtuuri arpajaiset aseet asetelma askareet askartelu aterimet Audi auringonpimennys australia auto Auto Union autoilu autokatsastus autokilpailu autokoulu autolautta Autot avaruus avioliitto baarit babysitting Bach banaani banjo Baranov barokki BB-talo be bop Beatles beethoven berberi Bessie Smith blogit Blue Monday blues bmw boogie-woogie British Empire broileri Buddy Holly Butlins byrokraatti bändit cab calloway Caterina Valente cembalo Chaminade Charlie Parker Chile claves Clayderman Coca-cola cognac cola colosseum coverit cowboy daguerrotypia Dalida ddr dekkari design Dexter Gordon dinosaurukset direktiivit Disney DNA dodekafonia doping drinkit Edmund Spenser Edward Burnes Eino Leino ekspressionismi elektronimusiikki elokuva elokuvat elokuvataide Elukat Elvis eläkkeet elämänviisaus englanti enkeli Erasmus ergonomia esivanhemmat Espanja etualan tarkennus etätyö EU Eulenspiegel euro Eurooppa euroviisut faabelit farkut fasaani filosofia fleece fluxus Ford formula 1 fotorealismi Freddy Quinn Galuppi gamba genealogia Glen Miller google googlish Grieg grilli grillimakkara haaksirikot hakit hakkerointi halaus halko hallitsijat Hamina hampaat hampurilainen Hankasalmi harakka harava haudankaivuu havaiji Hazard hedelmäpuut hedelmät hehkulamput heinäkuu heinänteko helle helmat helmikuu helmitaulu helteet henkilörekisterit heraldiikka herne hevonen hevoset hiekka hihamerkit hihat hiihto hiilikuitu hillo hillotolppa hippiet historia hiukset Honda horoskooppi huhtikuu huijarit huilu Hula huonekalut huopikkaat huotra huumori huutokauppa hymiöt hymyhuulet hyttyset Händel häntä härkä häät höyry höyryveturit Ibsen Idols Iittala IKEA ikiliikkuja ikkuna ikkunanpesu ilahduttaminen ilmastonmuutos impressionismi intiaanit Irlanti iskelmät islanti israel isänmaallisuus isät it-ala itikka itsenäisyys Jack Scott jalkapallo Japani jauheliha jazz jenkka jeti joet John Coltrane joulu joulukalenteri joulukuu joulukuusi joululaulu joululaulut joulumusiikki joulupukki jouluvalot jouluvirsi jouset jousisoittimet juhannus juhlat julisteet junat juoma juomalaulu juomat juusto juustokakku jänis järvi jäsenkirja jätelipeä jääkiekko jäätila kaapit kahvisuodatin kaide kaivos kaksintaistelu kalat kaleidoskooppi kalenteri kalenteri. kevät kalenteri56 Kalevala kalkkuna kalliomaalaus kampa kanava kansa kansakoulu kansallispuvut kansatiede kantri kapellimestari karaoke karhu karkauspäivä karkausvuosi karppaus kartat kartta kasakat kasino kassi kasvit katsastus kattaus kaukolämpö kaukosäädin kauniit valokuvat kaupankäynti kaupat kauppamatkustaja kauramurot keinu keinuminen keisari keittiö Kekkonen kello kemia kengät kertomus Keski-Suomi keskiaika keskiolut keskuslämmitys kestopuu kesä kesäkuu kesäleski kesäloma kesämökki kesätapahtumat kevät kielenkäyttö kielet kieli kieli poskessa kielioppi kielitaito Kihlaus Kiina kiinteistönhuolto kilpailu kilpaurheilu kinkku kirjaimet Kirjallisuus kirjapaino kirjasto kirjat kirkko kirkot kirsikka kirvat Kirves kissat kitara kitkeminen kivi klarinetti koirat koivupuu kojeet kokoonpanot kola koneet konsertit konsertto konvarit Korea korkeakulttuuri korot korppi korut kotitalous kotka koulu koulumuistot kouluruoka Kreikka Kristiinankaupunki kromosomi kubismi kukat kukko kulttuuri kulttuuripääkaupunki kuningas kuninkaalliset kuninkaat kunnanvaltuusto kunnat kunta kuntauudistus kuntoilu Kuopio kuorolaulu kuu Kuuba kuukaudet kuulapelit kuulo kuulustelu Kuusi kuutamo kuva-arvoitus kuvaamataito kuvankäsittely kuvanveisto kuvataide Kvagga kylpylä kylätapahtumat kyntö kynät kypärä kyykkä käki kännykät käpy käsiteollisuus käsityöt käytännön opetukset käännökset laboratorio Lada lahjat laivat lakana lammas lampaat lamppu lamput lapio lasi lasinaluset laskimet lastuvilla lauantai laukka laulukirjat Lehdet Lehdistö lehtivihreä leijona leikit leipä leivokset lenin lenkkeily lentokoneet les fauves. les six levitteet Lidl lied liettua liha lihapullat liikenne Liisa ihmemaassa liiteri Limburg linja-auto linnut lintu lintulauta lippu lipputanko liputus listat loimi lokakuu loma Loppiainen lotto louhos lukio lumi lumicola lumipallo lumityöt luolat luonto Luostari luumut luvaton ase lyhenteet lyijykynä lämmitys lämpötila lääketiede lääkkeet lääkärit Lönnrot löytöretket maahanmuuttaja maailmankansalainen maailmanloppu maakuntalaulut maaliskuu maantieto maapähkinä maaseutu maat maatalous Mainila mainokset maisema maisemat makkara Mannerheim Mannheim margariini Marilyn marjat Marketti marraskuu marssi marssimusiikki Marty Wilde matematiikka matkailu matkakertomuksia Matkus matonpesu matto mausteet media meemi meetwursti mekaaninen musiikki Meksiko melodraama meri meripihka merkit merkkipäivät messut metronomi metsästys midi mietelause Mikkeli Mikki Hiiri mikrofoni missit mitalit mmm monot moottoripyörät mopot Moskvitsh Moskvitsh 407 Mozart muisti muisto muistomerkit munakas muoti muoviesineet murre murteet museot musiikki musiikki. dallapé musiikkitermit musta makkara mustarastas myrsky myötähäpeä mäenlasku Mäki mäkihyppy mänty mökki naakat naakka naisten viikko naru Nasta-kerho nato naulat nelikenttä Neuvostoliitto New Mexico nigerian kirjeet niitit niksit nimenkirjoitus nimet nimipäivät nobelpalkinnot Nokia nokkahuilu Norja Nostalgia novellit nuket numerot Nummisuutarit nuohous nuotit nuottikirjoitus nurmikko nypyt nyrkkitöny näppäimistö näytelmät oboe Okapi Olavi Olavi Virta olut olympialaiset omaishoitaja omaishoito omena omenapuut Ooppera oopperalaulajat op-taide oppikoulu orava orvokki osavaltiot paavi Pacius paikkakunnat paimenet paita pakkanen pakkoruotsi Palestiina palindromit palloilulajit pankki paraati parkkiautomaatit partikkelit partiointi passi pasta Pat Boone patsaat pehmusteet peippo peltikatto penkinpainajaiset penkkarit Pennsylvania pensasaita perhoset perinne perjantai perspektiivi peruna peruskoulu peräkärry petaaminen philosophy piano Picasso piccolohuilu pienoismallit pihamaa pihlajat piippu piirakka pikkujoulu pilvet piste pizzat pokeri poliisit politiikka polkka polkupyörä polttopuut pommit pop Porilaisten marssi pormestarit poro portteri Portugali posti postimerkit postmodernismi potkukelkka potkuri Poulenc prekessio presidentinvaalit presidentit Preussi prinsessa prinssi projektit propelli prosentti prosenttiyksikkö psykologia puhallinmusiikki puhaltimet puhe punkit Puola puolueet puolukka puolustusvoimat purjo purkkakuvat Putin puu puuhevonen puulajit puupuhaltimet puut puutarhan hoito puuteollisuus puutyöt puuveistos pyykinpesu pyöräily pähkinä päiväkirjamerkintöjä päivämäärät päiväntasaus päähineet pääministeri pääsiäinen pöllö Quest raamattu radio radio-ohjelmat radioamatöörit ragtime raha rakkaus ralli Rampal Ranska ranta rautatiet ravintola ravit ravut Reg Owen reino renessanssi renkaat revolveri Rick Nelson ristiäiset risusavotta risut ritarit robotti rock and roll rokotus romantiikka Rooma rovio ruhr ruis Runeberg runous ruohonleikkuu ruoka ruokinta Ruostumaton teräs Ruotsi ruotsin kieli rusakko ruska rusketus Russ Conway ruusut ruuvit saappaanheitto Saarenmaa saarni Sacha Distel sade sadut sahapukki sahatavara sahaus Saimaa saippua sairaala sairaanhoito sairaudet sairaus saksa saksofoni Salaatti salakirjoitus salami salamurhat salapoliisit samba sammakot sananlaskut sanaristikot sanat sandaalit sanoitukset sarjakuva sarjakuvat Sarkasmi satelliitit satelliitti sattumuksia sauna Savo savupiiput Schleusingen Schumann Scifi Seitsemän veljestä sekalaista selfie sello selluloosateollisuus sementti seteli shoppailu sibelius sienitaudit signac siili siilit sijamuodot sika sillat silmu siluetti sinappi singapore Sipilä sipuli sireeni sirkus sisävesimatkailu skandaalit skotlanti snapsi Snellman Soisalo soittimet soitto soittokeikat sokeri solmio sommittelu sormihyrrä sosiaalinen media sota sotaväki sote sotilaat Spike Jones Spitfire Sputnik steppi stride suihkuhävittäjä sukellusveneet sukkahousut sukkanauha sukset sukulaiset sukututkimus sulttaani sumu suojautuminen suola suolisto suomenkieli Suomi Suonenjoki surrealismi suudelmat suvivirsi Sven Tuuva syksy syltty sylvester syntymäpäivät syyskuu syöpä sä-passiivi sädehoito sähkö sävellajit säveltäjät Säynätsalo sää säätila taide taidemuseo Taiga taistelut taitto takki talouspolitiikka talvi talvirenkaat talvisota tammikuu Tampere tango Tanska tanssi tanssimusiikki tapahtumat tarvikkeet tasa-arvo tatar tattari taudit tavat teatteri Ted Herold tee teekutsut tehtäviä Teiniliitto teiniyhdistys teippi tekniikka tekokuu tekstinkäsittely teleportaatio televisio teltta tenori tenorisaksofoni tervapääskyt terveydenhuolto terveys terveysjuoma Texas The Beatles The Belmonts The Impalas The Platters tienpito tietokilpailu tietokirjat tietokoneet tietokonemusiikki tietovuoto tievalaistus titus toivotut tonttu Topelius torkkupeitto torvisoitto tositeevee toukokuu traktorit Trinidad trumpetti Tsaikovski tsekki Tukholma tuli tulipalot tulitaide tulitikkuetiketit tulitikut tulivuoret tuohi tupakka tuppi Turkin sota Turkki turkkilaiset Turku turve tutkimusmatkat tuttavat tuuba tuuli TV tv-ohjelmat twist Twitter tyrni tyylisuunnat työkalut työkalut. lumilapio tähtitiede täi UFO uinti UK ukkonen Ukraina ukulele ulko-ovi ulkomaalaiset ulkomaat unet upseerit urbaani sanakirja urheilu urheiluautot urut USA uskonnolliset tilaisuudet uskonnot uuni uusi vuosi uuspeili uutiset vaa'at vaahtera vaakuna vaakunat vaalit vaatetus vaatteet Valamo valelääkärit valetta valkosipuli vallankumous valo valokuvat valokuvaus valot valssi valtion laitokset vanhojen vitsien tuunaus vanhukset vapaaehtoiset vappu Varkaus varpaat varuskunnat vegaani veivit Venus Venäjä venäläinen musiikki verikoe vesi vessapaperi vetypommi Vietnam View-Master vihannekset viidakko viihde viikingit viikonpäivät viili viina viini villi länsi villieläimet virka virkamies virkatie viro virret visailut vitamiini viulu Vivaldi Vladimir Serov vodka voi voiteluöljy Volter Kilpi vuodenajat vuodet vuosijuhlat välimerkit väriperspektiivi värit värityskirja Wilbert Harrison ydinsäteily yhdydsanat yhteislaulu ylikonstaapeli ylinopeus ystävyys ystävyyskunnat ystävänpäivä Yves Rocher äänet äänite öljy öljy-yhtiöt