Sello

Sellon Prisman ampujan työkaveria on haastatellut Iltalehti. Nettisivulle on joko robotti tai muuten järjetön toimittaja koostanut otsikoita "aiheeseen liittyvistä artikkeleista":
- Näin pärjäät työkavereiden kanssa paremmin
- Kateellinen työkaveri pilaa ilon työstä
- Puolustusvoimissa kiusattu nainen saa valtiolta korvausta
- Työtoveriaan tähdännyt sai viisi vuotta vankeutta
- IL tutki: töissä on kivaa!

Sylvesterin päivä

Vuoden viimeisen päivän taidekuva esittää paavi Sylvester Ykköstä, jolle keisari Konstantinus Ykkönen, joka teki kristinuskosta Rooman valtionuskonnon, ojentaa lahjaa. Sylvester kuoli 31. joulukuuta vuonna 335, ja tuosta tapahtumasta Suomenkin kalenteriin tämän päivän nimi juontaa juurensa.

Alemmassa, italialaisen Maso di Bancon maalauksessa 1300-luvulta Sylvester on tapellut voitokkaasti lohikäärmettä vastaan ja siunaa sen uhreja. Bancon maalauksessa ylempään verrattuna on jo perspektiivikokeilua raunioituneilla seinillä, ja etualan pylväs antaa kuvalle syvyyttä peittäessään osittain lohikäärmeen raatoa tutkivat henkilöt. Pylväs on samalla kahta sarjakuvaruutua erottava reunus, koska Sylvester esiintyy koko kuvassa kahtena. Kyseessä on tavallaan kaksi kohtausta samoissa kulisseissa tapahtuvasta näytelmästä.

Ylemmässä maalauksessa ratsumies leijailee oviaukossa, ja keisarin saattajat päivänvarjoineen ylettyvät tarkastelemaan tilannetta kaupungin kattojen yli.

Hyvää sylvesterinpäivää murheellisista uutisista huolimatta ja parempaa uutta vuotta!

Tiedon Uusi Kirja VII

G-osan järjestyksessään toisena aiheena g-kirjaimen jälkeen käsitellään afrikkalaista valtiota nimeltään Gabon. Sen kerrotaan olevan entinen Ranskan siirtomaa ja itsenäistyneen vuonna 1960. Edelleen sanotaan, että presidentti valitaan seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Tästä huolimatta uudempi tietolähde kertoo, että maalla on ollut itsenäisyytensä aikana vain kaksi presidenttiä, isä ja poika Bongo, joista isä hoiti hommaa 40 vuotta. Onkos muissa maissa ollut pitkäaikaisia presidenttejä? Jotenkin on ihan pakko riimimielessä linkata tänne jo eilen ääneen päässeiden Anteron Siskojen ja Kayen Dannyn seuraan.

Huonoa ravintolakäytöstä

Tässä opetuselokuva siitä, kuinka ravintolassa ei pidä käyttäytyä edes uudenvuodenaattona. Ajatelkaapa, kuinka ammattitaitoiset soittajat kuitenkin osaavat tyynesti suhtautua kahden häirikön riekkumiseen pöydillä ja jopa nuottitelineillä. Siihen aikaan, kun Cab Calloway ja Nicholas Brothers olivat vedossa, olisi ollut aika vaikeaa ajatella esimerkiksi Hotelli Tornissa tuommoista meininkiä. No, olihan siellä sitten aikanaan valvontakomissio bilettämässä.

Tuosta tuli mieleen, että kun Pietari Suuri oli kavereineen Hollannissa laivanrakennusta opiskelemassa, pojat pistivät majapaikan aivan päreiksi. Tämä on nyt kuitenkin aika kesyä, mutta älkää silti kokeilko kotona tai kapakissa.

Claves

Soitin ei tule juuri yksinkertaisemmaksi tästä. Tietysti toisen palikan voi hävittää, mutta silloin saundi kärsii. Latinalais-amerikkalaiseen musiikkiinhan nämä tietysti kuuluvat, ja tavallisin niillä soitettava rytmikuvio on kahden 4/4-osatahdin mittainen: |pisteellinen neljäsosa, kahdeksasosa, neljäsosatauko, neljäsosa|neljäsosatauko, neljäsosa, neljäsosa, neljäsosatauko|.

Alla olevassa laulussa, jossa mainitaan myös uudenvuodenaatto riemukkaana juhlana, claves on pisteenä iin päällä. Tarinasta jotenkin huokuu, että Zero-Mattien on ehkä syytä olla mukiin tarttumatta. Muukin tarjonta voi olla liian hapokasta.

Tituksen päivä

Tänään viettäisi Rooman keisari Titus, jos elossa olisi, 1970-vuotissynttäreitään. Titusta pidettiin hyvänä hallitsijana, vaikka kerkesikin hallita vain pari vuotta - tai ehkä osittain siitäkin syystä.

Tituksen aikana sattui Rooman valtakunnassa pari suurta katastrofia, Vesuvius-niminen tulivuori purkautui haudaten alleen Pompeijin kaupungin, ja itse Rooma-city kärsi jälleen suuresta tulipalosta. Titus järjesti hätäapua nopeasti kummankin tapahtuman jälkeen. Ennen keisariuttaan hän kunnostautui Jerusalemin temppelin hävittäjänä ja juutalaisten diasporan alkuunsaattajana.

Hauskempiakin asioita sattui. Colosseum saatiin valmiiksi, ja siellä keisaria ja yleisöä hauskuuttivat aluksi kymmenen sata päivää kestävissä avajaisissa ja sitten vuosien mittaan säännöllisesti viihde-esitykset, jotka koostuivat villieläintaisteluista, rikollisten teloituksista, gladiaattoriotteluista ja jopa merisotanäytöksistä, kun areenalle oli laskettu vettä tarpeeksi. Elukoita oli monta lajia ympäri laajaa valtakuntaa: norsuja, tiikereitä, leijonia, härkiä, krokotiilejä, joita kaikkia teurastettiin ja käytettiin taistelemaan toisiaan vastaan.

Historioitsijan mukaan elefantin ja härjän taistelun ratkettua edellisen voitoksi, se oli polvistunut keisarin aition eteen. Joidenkin tietojen mukaan sitä olisi opetettu tätä manööveria varten, mutta yleinen käsitys oli, että keisarin jumalallinen valta teki siihen niin suuren vaikutuksen, että se pokkasi spontaanisti.

Kuva on Wikipediasta ja suurenee kohtalaisesti näpäytyksestä.

Tiedon Uusi Kirja VI

Ähvällä alkavia sanoja tänään. Fabels - faabelit eli elukkasadut aiheena tällä kertaa. Aisopos mainitaan ja La Fontaine. Näytteeksi artikkelissa on kertomukset hiirestä ja leijonasta, leijonasta ja neljästä härjästä, muurahaisesta ja heinäsirkasta, tyrannista, josta tuli hyvä hallitsija, kuvassa oleva runo kuudesta sokeasta miehestä ja elefantista sekä katulampusta ja koiperhosista. Eläinsatujen historiaa jäljitetään muinaiseen Kreikkaan ja mainitaan uudempiakin kirjoittajia. Tätä juttua ei mainita, mutta faabeliinhan sekin perustuu.

Faabelien jälkeen kirjassa kerrotaan 10 sivun verran messuista ja maailmannäyttelyistä, ja sitten vuorossa ovat tavan sadut - fairy tales.

Tiedon Uusi Kirja V

The New Book Of Knowledge

Osa viisi, kirjain E - eagles. Yhdysvaltain vaakunalinnusta, jonka amerikankielinen nimi on bald eagle, on kirjassa ylläoleva kuva. Siitä kerrotaan, että se ei oikeasti ole bald, kalju, vaan että sana on joskus tarkoittanut valkoista tai valkoisensekaista väriä. Pää ja pyrstö ovat tällä lintulajilla, joka on kova kalastaja, valkohöyheniset.

Pari kesää sitten kuului kesämökin radiosta luontoilta. Sinne soitti väräjävä-ääninen mieshenkilö kertoen kokemuksiaan merikotkasta, joka tuli istumaan saunan terassin kaiteelle siipiään uhkaavasti leyhytellen ja ikkunasta sisään tuijottaen julman  näköisenä juuri, kun soittaja vaimoineen oli saunomassa. Pitkä kylpyhetki siitä koitui, kun kumpikaan ei uskaltautunut ovesta ulos. Juontajakaan ei oikein osannut neuvoa, mikä olisi tehokkain ja turvallinen tapa karkottaa petolintu tuossa tilanteessa. Saunassa suoritettu käsien läpsytyskään ei ollut tuottanut haluttua tulosta.

Kotkien jälkeen on kirjassa 13 sivun mittainen artikkeli maasta - Earth - our home planet, sitten maan historiasta, siis lähinnä geologiasta ja maasta ja sen auringosta.

Yves

Tillman kirjoitti muistokirjoituksen Yvesistä. Ylläolevan kuvan myötä yhdyn muisteloihin. Päivittäisen lääkevarannon kotiapteekkina toiminut rallye-henkinen YR-pussi hajoitti useavuotisen käytön jälkeen vetoketjunsa ja päätyi kuvanoton jälkeen roskiin. Astiat etualalla ovat niinikään Yvesiltä hankittuja. Mansikoin kirjaillussa kannellisessa purkissa säilytetään sinappia, jonka valmistusohje löytyy täältä.
Sinappipurkin alla on peltinen, myös kasviaihein somistettu, lautanen. Glögin nautintaan on tarkoitettu joulupukkia muistuttava muki. Näiden lisäksi posti toi silloin tällöin pieniä rullalle käärittyjä arpoja.

Tiedon Uusi Kirja IV

The New Book Of Knowledge, osa 4, d-alkuiset sanat, joista toisena artikkeli "maailman ensimmäisestä valokuvaajasta", Louis Daguerresta. Yllä oleva kuva on jutun yhteydestä ja esittää pariisilaista katua Louisin kuvaamana.

Kirja kertoo Daguerren olleen kotoisin köyhästä perheestä, mutta koska oli lahjakas piirtäjä, sai kuitenkin siihen opetusta. Myöhemmin hän teki lavasteita ja suuria maisemapanoraamoja, joihin sai elävyyttä valojen avulla. Kirjan mukaan monet eurooppalaiset miehet olivat noihin aikoihin, 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, kiinnostuneita kemiallisista reaktioista, kuten joidenkin liuosten tummumisesta valon niihin osuessa. Daguerre sai työkaverikseen Niepcen, joka oli jo onnistunut joissakin kokeissaan. Niepcen kuoltua Daguerre jatkoi työtään, ja vihdoin vuonna 1839 syntyi ensimmäinen daguerrotypia.

Daguerrn jälkeen kirja kertoo Dahomeyn valtiosta ja maitotuotannosta ("Dairying and dairy products").

Tiedon Uusi Kirja III

Amerikkalaisessa vuonna 1971 uudistetussa lasten ja nuorten ensyklopediassa olemme päässeet osaan 3, c-kirjaimella alkaviin hakuihin. Seitsemäntoista osaa on vielä käsittelemättä. Koska amerikankielessäkin on enemmän kirjaimia kuin 20, on helppoa vetää johtopäätös, että joku/jotkut osat käsittelevät useampia kuin vain yhden kirjaimen, mutta palataan tarkempiin yksityiskohtiin myöhemmin.

Kuten aikaisemmissakin artikkeleissa, jätän tässäkin huomioimatta ensimmäisen jutun, koska se käsittelee teoksen hakusanojen alkukirjaimen, nyt siis c, vaiheita ja kehittymistä. Hyppäämme siis suoraan aiheeseen nro 2, joka kertoo tutkimusmatkailija John Cabotista ja pojastaan Sebastianista. John kävi 1400-luvun lopulla löytämässä Pohjois-Amerikan mantereen, vaikka luulikin sitä Aasian siksi osaksi, josta kauppakeskus Mekkaan kaikki idän ihanuudet virtasivat. John ei ymmärtänyt paikallisten alkuasukkaiden kieltä, sillä nämä olisivat helposti voineet kertoa, että kyseessä on Kanada - kummelitietokilpailun vakiovastaus.

Sebastian taas seilaili Etelä-Amerikassa, Argentiinan puolessa Rio De Plataa pitkin rikkauksia etsien, mutta tyhjätaskuna, "empty-handed", kuten kirja sanoo, sieltä palasi. Kirjassa on piirros purjeita reivaavista miehistä, kun taas tämän artikkelin kuva on wikipediasta, jossa Caboteista kerrotaan tarkemmin.

Tiedon Uuusi Kirja osa 3 käsittelee seuraavaksi kaktuksia ja Caesaria, Gaius Julius.

Tiedon Uusi Kirja II

Päivän taidekuvana on Mary Cassatin (1845-1926) maalaus lapselle kirjaa lukevasta lastenhoitajasta vuodelta 1895. Kuva löytyy Wikipedian "Babysitting"-artikkelin yhteydestä.

Tiedon Uudesta kirjasta, b-kirjainta käsittelevästä osasta tutkimme nyt artikkelia "Baby-sitting". Se on järjestyksessään toinen, heti been kehitysvaiheista kertovan jälkeen.

"Baby-sitting is the biggest little business founded for and by young people in the 20th century".

Ensimmäisellä sitting-keikalla sitterin tulee tutustua talon pohjapiirustuksiin, ottaa selville missä lämmityksen säätö ja valokatkaisijat sijaitsevat, kuinka liesi toimii, sillä se saattaa olla sähköinen, vaikka itse onkin tottunut kaasuhellaan. Samoin tulee tutustua talon mahdolliseen kissaan tai koiraan, jotta ne eivät tunne epäluuloa vaan palkitsevat sitterin ystävällisyydellään.

Ennen kuin talonväki lähtee bilettämään, tulee täyttää kaavake, josta käyvät ilmi vanhempien nimi, lapsen nimi, mistä vanhemmat ovat tavoitettavissa, naapurin, poliisin, palokunnan, lääkärin, sukulaisen ja taksipalvelun osoitteet ja puhelinnumerot.

Sitterin ei tule tyhjentää jääkaappia eikä sohvapöydän makeisrasiaa, eikä avata ovea vieraille. Hänen ei tule myöskään vetää nokkaunia nojatuolissa, koska hänet on palkattu olemaan valveilla. Sitterin tulee pitää muistikirjaa ja kirjata ylös olennaisia tietoja hoidettavastaan; "Johnny hates ice cream, but he loves spinach".

Sitterin tulee laskuttaa kaikkia asiakkaitaan saman taksan mukaan. Mikäli vanhemmat tulevat kotiin sovittua myöhemmin, myös ylityö tulee huomioida palkassa.

Baby-sittingin jälkeen kirjassa seuraavina aiheina ovat Johann Sebastian Bach ja Backgammon.

Tiedon Uusi Kirja I

Yleisön pyynnöistä huolimatta aion esitellä nyt alkavassa tietokirjallisuus-sarjassa amerikkalaisen 20-osaisen teoksen "The New Book Of Knowledge, Children's Encylopedia". Hankin sen aikanaan kirjaston poistomyynnistä muistaakseni 50 markalla. Osia on tosiaankin 20, ja A-kirjaimella alkavien artikkeleiden osa on 622 sivun paksuinen. Kaikkia artikkeleita en ehkä jaksa suomentaa saati referoida tänne Bloggeriin, joten aloitan nyt vasta A-osan toisesta jutusta. Ensimmäinen käsittelee A-kirjainta apis-härkineen sun muineen.

Toisen artikkelin aiheena on abakus, eli helmitaulu. Eilen tuli telkkarista ohjelma luontomies Taskisesta ja hänen vierailustaan Vienan-Karjalassa. Siellähän helmitaulut helskyvät kaupankäynnissä täyttä päätä nykyäänkin. 1950-60-luvulla käydessäni oppikoulua eräässä Keski-Suomen pitäjän teollistuneessa sivukylässä, siellä oli karjalaisperäinen kauppa, jossa laskukoneena oli helmitaulu. Kauppiaan poika tosin osti sittemmin mustan käytetyn Cadillacin, vm about 1953, mutta se nyt ei kuulu tähän, kunhan mainitsin.

Kuvassa opetetaan yhteenlasku helmitaululla. Abacuksen jälkeen aiheina ovat lyhenteet (abbreviations), Abraham, kaksi Yhdysvaltain Adams-nimistä presidenttiä, Samuel Adams ja Adamsin suku. Perustajaisä Samuelin mukaan on nimetty amerikkalainen olut, vähän kuin meillä Urho. Kuten olen ennenkin maininnut, Aurajoki on ainoa oluen mukaan nimensä saanut joki Suomessa.

Karin keittiö: Colman

Jeremiah Colman perusti sinappimerkkinsä vuonna 1814, joten se on yksi vanhimmista ruokabrandeista. Joulunviettoon kuuluu sinapin nauttiminen olennaisena osana. Lisukkeena käytetään yleensä uunissa kokonaisena paistettua sian takajalkaa.

Sinapin siemeniä on käytetty vertauskuvana. Pienistä siemenistä kasvaa iso puu, jonka oksille linnut pesiytyvät. Myös suomalaisessa laululyriikassa mainitaan kyseiset siemenet. Me suuret ikäluokat ja vähän vanhemmatkin muistamme Otto Donnerin sävellyksen Jaakko Pakkasvirran elokuvasta Vihreä leski: "On riemulla pikkuiset siemenet, litikutileijaa ja siemenet, ne on sinapinsiementä pienemmät, halitulihittu ja pienemmät..."

Mutta reseptiin:

Joulusinappi

Aineet:
- Colman´s sinappijauhetta
- Vettä

Tarvikkeet:
- Sekoitusastia
- Pienehkö mitta
- Lusikka
- Säilytysastia

1. Ammenna sekoitusastiaan riittävän monta mitallista jauhetta.
2. Ammenna yhtä monta mitallista kylmää vettä. Mikäli jostakin syystä ammennat ensin vettä, kuivaa mitta ennen jauheen lisäämistä.
3. Sekoita lusikalla yhtenäiseksi tahnaksi. Sekoitusastian on hyvä olla loivapohjainen, jolloin kuivaa pulveria ei jää pohjan reunojen tuntumaan.
4. Siirrä valmis sinappi säilytysastiaan ja varastoi jääkaapissa muutama tunti, jolloin maku lievittyy hiukan. Vastatehdyn sinapin maistaminen tulee tehdä omalla vastuulla ja sisäänhengitystä välttäen.
5. Nauti sinapin lisukkeena kinkkua, joka on parasta aatonaattoiltana puu-uunista otettuna. Ruis- tai setsuurileivän palasia voi lisäksi kastella sulassa ja suolaisessa kinkunrasvassa. "Se särvittää niin", sanoi Simeoni Juhaninpoika Jukola.

Kuva löytyy tältä erinomaiselta sivustolta.

Karin keittiö: Kynsilaukkaa

Tässä on maukas iltapalaohje:

Tarvikkeet:

Kaurapuikulaleipä (mahd. Fazerin).
Kynsilaukkaa eli valkosipulia
Sokeroitua puolukkasurvosta eli hilloa
Kynsilaukan siivuttamisvälineistö

 Puukko on H. Rosellin valmistama, kahva ja leikkuualusta leppää.

Iltapalan valmistusohje:

Viipaloi valkosipulin kynsi terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja levitä ne tasaisesti kaurapuikulan päälle.

Ota hilloastiasta sokeroitua puolukkasurvosta ja levitä se valkosipulisiivujen päälle.

Syö. Mikäli leipä on tarpeeksi pehmeä ja ohut, voit taivuttaa sen pituussuuntaan, jolloin se mahtuu paremmin suuhun.

Kullan kimallus

Vieraillessani joskus 1970-luvulla erään ryhmän kera Tukholman kaupungissa, ohjelmaan kuului myös opastettu käynti kaupungintalolla. Porukkaamme riennältäytyi ohjaamaan kaksi innokasta henkilöä, nainen ja mies, jotka senaikaisen näkökulman mukaan kovin iäkkäiltä vaikuttivat, mutta kuten melkein neljäkymmentä vuotta myöhemmin kaikki tiedämme, että ikä tuo mukanaan viisautta ja kokeneisuutta, emme sortuneet ikä- eikä muihinkaan rasismeihin.

Aluksi oppaille tuli riita, kummalleko ryhmämme kuuluu, mutta suoraviivaisesti toimiva mieshenkilö pyyhkäisi hilseet pois klubitakkinsa olkapäiltä ja komensi meidät seuraamaan.

Näimme muun komeuden ohella kuvassa olevan kultaisen salin. "Kaikki on kultaa, mikä kiiltää", opas sanoi ja kertoi kuinka pienellä kullanmurulla seinät on päällystetty. Lehtikulta on taottu kymmenestuhannesosamillimetrin paksuiseksi, tai ohuiseksi, joten nyrkinkokoisella murikalla kattaa seinää jo aarikaupalla.

Tukholman kaupungintalo on toki nyt ajankohtainen, kun siellä presidentinrouva Obama antoi pakit tanssiin hakeneelle Ruotsin Kepun kansanedustajalle. Ehkä tämä ei ollut osallistunut Tanssii tätien kanssa kisaan, kuten eräs suomalainen veljespuolueen jäsen.

Lehdessä, josta tämän äsken luin, kerrottiin myös miehestä, joka "pukeutui äidikseen nostaakseen rahaa hänen tililtään". Mitä kummaa? Kyllä kai äidiksi saa pukeutua, jos omalta tililtään nostaa rahaa. Apinapuvut ja päähän vedetyt sukkahousut sitä vastoin eivät pankeissa yleensä herätä suurta luottamusta ja empatiaa. Tarkoittikohan toimittaja, että "nostaakseen rahaa tämän tililtä"?

Kielletyt pelit

Skotlannin kuningas James Ykkönen, jonka 615:ttä syntymäpäivää tänään vietämme, kielsi potkupallon peluun valtakunnassaan vuonna 1424. Varsin kaukonäköinen ja humaani hallitsija siis. Kovia kokenut, jo poikana englantilaisten vangitsema James, eli Jaakko suomeksi, pääsi lunnaita vastaan vapaaksi ja kruunattiin samana vuonna jalkapallon kieltävän lain kanssa. Oli varmaankin saanut tarpeekseen pallosta jalassa. Myös golf oli aikanaan Skotlannissa kiellettyjen harrastusten listalla. Linnaan saati päätään lyhemmäksi niiden pelaamisesta ei joutunut, mutta sakkoja sai pulittaa.

Suomen kielessä on ollut tapana suomentaa ulkomaisten hallitsijoiden nimiä kotoisiin suihin mukautuvaisiksi. Brittein saarillakin on Yrjöjä ja Jaakkoja, Juhanoita ja Tapaneita. Elisabetinkin voisi kääntää Lispetiksi tai Liisaksi - tosin alkuperäisestä nimestä on loppu-hoo pudotettu pois.

Jaskan muotokuva on aika mainio. Hilpeä ilme johtunee vanhojen vastustajien, sukulaisensa Albanyn herttua Murdochin ja tämän poikain teloittamisesta.  

Piparlinna

Piparkakkutalojen ja -linnojen valmistusbuumi on kohtsillään kuumimmillaan. Kuvassa Amerikan maalla Los Angelesin kaupungissa rakennettu luomus.

Piparilinna tuli mieleen, kun tuossa historiapalstalla tänään kerrottiin, kuinka Pennsylvanian osavaltion Kecksburgin (Keksilinna?) kaupunkiin oli pudota mätkähtänyt vuonna 1965 kuplavolkkarin kokoinen UFO. Siinä oli hieroglyfimäistä tekstiä, ja armeijan rekka-autolla se oli silminnäkijöiden mukaan viety pois. U.S. Army ei tosin myönnä mitään tapahtuneen. Kaupunkiin on kuitenkin pystytetty UFO:n näköiskappale hieroglyfeineen kaikkineen.

Suomessakin on mm. Suonenjoen kaupunki kunnostautunut lentävien esineiden laskeutumispaikkana. Tunnetuin tapaus ei ollut UFO, vaan kuopiolainen nuorukainen, joka kertoi lentäneensä rakettilentokoneella ja pudonneensa sitten järveen. Amerikkalaisella sivustolla kerrotaan myös Suonenjoen UFO:ista, valokuvien kera. Suonenjoelta löytyi myös lumesta laskeutumispaikka, jossa oli jälkiä epämääräisestä nesteestä, jota asiaan vihkiytymätön olisi helposti voinut luulla tiskivedeksi.

Aikakauslehtiratsaus XXIV

Tällä kertaa hypähdämme 90 vuotta taaksepäin Suomen Sotilas-lehden joulunumeroon vuodelta 1919. Julkaisu on Suomen armeijan ja suojeluskuntain viikkolehti, N:o 50-52. Vastaava toimittaja on Ilmari Heikinheimo. Muita mediatietoja ei ilmoiteta hintoja (3:50, irtonumero, 20:00 kokovuosik., 12:50 puolivuosik.) ja painopaikkaa (K. F. Puromiehen Kirjapaino O.=Y.) lukuunottamatta. Kansikuva on tunnetun jugend- ja Kalevalataiteilija Joseph Alasen käsialaa.

Lehdessä on kansien, jotka ovat vahvempaa kartonkia, lisäksi 48 sivua, joista 10 viimeistä varattu ilmoituksille. Myös takakansi ja kansien sisäsivut sisältävät reklaameja. Etukannen sisälle on laitettu Stockmannin mainos:

Siinä isäntä ja emäntä ovat lähteneet pirssiautolla jouluostoksille.

Artur Malinin "Joulun Herra"-kirjoitus on lehdessä ensimmäisenä. Pastori Verneri Louhivuori tekee selkoa "Joulujuhlista ennen ja nyt" artikkelissaan. Kuvissa on mm. lapsia hiuksista repivä sarvipäinen saksalainen joulupukki "Knecht Ruprecht".

Vänrikki Salmela on kirjoittanut 11-säkeistöisen runon sotilaan joulusta:

"Muut viettävät joulua kirkoissa,

valomerta on kynttelit pelkkää,

on heillä herkut ja joulupuu,

ja riemua äänet helkkää.

Kuka muistaa silloin: ulkona

on vahdissa vuorollansa

sotamies, joka vilusta väristen

näin viettää saa jouluansa.

---"

Nimimerkki (todennäköisesti) Lotta Svärd on kirjoittanut pienen tarinan "Kasarmin pojille jouluaattona". Siinä hän kehoittaa kaikkia Mikkoja, Matteja, Pekkoja ja Paavoja kasarmin seinien sisältä kotiin joulunviettoon ja puhdistautumaan kaikesta ulkoisesta kuin sisäisestäkin maailman melskeissä tarttuneesta liasta.

Suojeluskuntain Ylipäällikkö eversti v. Essen antaa joulutervehdyksensä suojeluskuntalaisille. Neljä sivua pitkän kirjoituksen kuvituksena on 12 potrettia, jotka esittävät Suojeluskuntain Yliesikunnan jäseniä.

Artturi Leinosen runo "Sankarit" on lehden mukaan "lausuttu eräällä sankarihaudalla, jossa lepäävät sekä 1808-09 vuoden sen luona käydyssä taistelussa kaatuneet että viime vapaussodassa surmaan suistuneet pitäjäläiset".

Kansatieteilijä Samuli Paulaharju on kirjoittanut ja kuvittanut muistelmia Tolvannon taisteluista:

Jalmari Kara kirjoittaa novellin "Jouluaatto" ja taiteilija H. Tandefelt kertoo Augustin Ehrensvärdistä, Suomenlinnan rakentajasta. Tohtori  Fredr. J. Lindströmin artikkelin otsikkona on "Sotilas Suomen taiteessa. Esimerkkikuvina ovat Severin Falkmanin "Kaarle Knutinpojan lähtö Viipurin linnasta 1448", Edelfeltin "Kaarle herttua Klaus Flemingin ruumiin äärellä", "Porilaisten marssi", "Döbeln Juuttaalla", "Vilhelm von Schwerin" ja "Luutnantti Zidén" sekä Emil Wikströmin "Viimeinen mies", joka tunnetaan paremmin nimellä "Taistelija".

Värrikki Kivisalo esittelee jutussaan Suomen sotilaskoteja, joita on jo 22 eri puolilla Suomea, pohjoisin Rovaniemellä.

Toimittaja Juho Torvelainen on matkaillut auringonnousun maissa, Kiinassa ja Japanissa, ja kuvailee ja vertailee niiden sotilasoloja.

"Lika ja syöpäläiset ovat kiinalaisen alituisena seurakumppanina. Eikä sotalaitoskaan ole näistä vapautunut, vaan ovat kasarmit sen laatuiset, että meikäläinen sotamies ei niissä päivääkään olisi ilman perinpohjaista suursiivousta. Yksi kuvistamme esittää, miten kiinalainen upseeri on nostanut jalkansa Harbiinin hienoimman hotellin terassikaiteelle ja tappaa syöpäläisiä säärystimistään vähääkään välittämattä siitä, että itse terassilla parhaillaan aterioidaan ja vieraiden joukossa on upseereita milt'ei kaikista liittoutuneiden armeijoista."

"Japanilaiselle sotamiehelle on Nippon, joksi japanilaiset omaa maataan nimittävät, kaikki kaikessa maailmassa. Sitä hän rakastaa ja sen puolesta henkensä uhraa. Sellainen isänmaanrakkaus on tekijä, joka vaikuttaa valtavasti ei ainoastaan sodan tuloksiin, vaan kansakunnan menestykseen rauhallisenkin kehityksen alalla ja takaa kansalle varman tulevaisuuden."

Kenttäpusero

Ennen vanhaan junalipuissa, niissä ruskeissa pahvinpalasissa, muistattehan, oli Atlas-sukkamainos. Teksti kuului: "Atlas-sukka kestää, reikä on junailijan tekemä". Kuvassa on Suojeluskunnan kenttäpusero m-27, ruskeaa sarkaa. Ollut talvisodassa erään vänrikin päällä, kestävä asuste tämäkin, kuvan vasemmassa laidassa olevan reiän on tehnyt neuvostolainen tarkka-ampuja. Reikä tuli mieheenkin, onnistuttiin paikkaamaan, ja sotahommat jatkuivat hänen osaltaan vielä vuoden 1945 huhtikuulle saakka.

Kännykkäkeskusteluja XIV

- Kekkonen.

- Tarja Halonen täällä, Suomen nykyinen presidentti, hyvää päivää.

- Päivää.

- Kun minulla olisi ongelma näiden Linnan juhlien kanssa, kun pitäisi miettiä, minkälaista musiikkia siellä soitettaisiin. Soittokunta tietysti vääntää sisääntulomusan ja valssit ja muut semmoiset, mutta sitten pitäisi olla viihdettäkin, että rohkenin Teille soittaa, josko voisitte musiikkimiehenä neuvoa, mikä sinne olisi sopivaa ja kaikille mieliksi, ettei nyt sitten valitettaisi, että nyt taas tuommoista ja...

- Eiköhän vaan, Tarja, sinutella, kun ollaan samaa virkaa molemmat hoidettu. Juho Kusti tuolta tuntuu huutelevan, että Suutarin tytärtä ei sitten saa soittaa, Allilla on siitä trauma. Minä kuitenkin ehdottaisin, että kasarihevi olisi sopivaa. Lisäksi voisi olla Jackson Fiven Blame it on the Boogie. Mitäs sitten vielä... ai niin oluttteltta- ja jäähallitunnelmaa pitäisi Linnaan saada lisää. Ehdottaisin kappaleita Eye Of The Tiger, Final Countdown ja Live is Life. Lopuksi voisi täräyttää Rainbow-yhtyeen I surrender.

- Kiitoksia paljon, nämä tuntuvat oikein hyviltä.

- Eipä kestä, kuulemiin.

Suuret

Joulukuun 4. päivänä vuonna 771 Kaarle Suuri peri veljeltään Karlmann Ykköseltä loput heidän isänsä, Pipin Pienen/Vähäisen jaetusta valtakunnasta. Päivän taidekuvassa Pipin (ylh. vas.) ja Kaarle (ylh. oik.) ovat neuvonpidossa. Kirjuri on laitettu istumaan eri puolelle huonetta, ja kuullakseen hänen on kuikistettava kaulaansa aika tavalla.

Olen muistaakseni kirjoittanut tapahtuman suomalaisesta perheestä, joka muutti sukunimensä Suureksi. Isä oli Pietari, äiti Katariina, lapset Kaarle ja Fredrik.

Lautasdirektiivi

Viimeaikoina on heretty keskustelemaan lautasista, ei lentävistä, vaan ihan tavan posliinisista, joilta meidän Unionin tyypit nokkivat eväänsä huiputuskokouksissa.

No, nythän on siten, että Ruotsin pääministeri, joka parhaillaan on EU:n puheenjohtaja, on myös innokas Turhapuro-elokuvien seuraaja. Lähinnä siksi, koska eräässä leffassa Uuno oli Suomen tasavallan päämiehenä ja vikitteli kuningatar Silviaa. Uunon kyltymätön ruokahalu ja äärimmäinen kulinaristinen vaativuus ja tarkkuus käyvät myös ilmi selkeästi. Kun yllä oleva kuva pörröpäisestä ja harvakuteista paitaa käyttävästä presidentistä tuli julki, yhden lautasen direktiivi napsahti heti.

Näpäytä kookkaammaksi.

Kesäsotaa

Talvisotaa muistellaan parhaillaan, ja hyvä niin. Kesällä 2011 alkaa sitten seuraavan sodan muistojen perkaaminen. Se tulee saamaan kansainvälisesti enemmän huomiota, kuin tämä "Leningradin sotilaspiirin talvinen mitätön kahakka", kuten naapurimaan historiankirjoitus sen aikanaan kuittasi.

Penkoessani tulitikkuetiketin kokoisia perintövalokuviani hätkähdin, kun näin puolialastomia miehiä makaavan hiekkakuopan pohjalla. Arvelin, että nyt ratkeaa Lappeenrannan mysteeri, mutta nykytekniikka skannerin ja 1200 dpi:n voimalla paljasti aiheen paljon leppoisammaksi. Etualalla oleva varjo saattaa kuulua ihan tutulle miehelle.

Kun näpsäytät kuvaa, saat sen suuremmaksi; hyviä kameroita silloin, tarkkuutta riitti, filmissäkin.

Detsemberi

Joulukuun kalenterikuvassa näemme lammaspaimen Colinin pohdiskelemassa Pan-jumalalle vuodenaikojen ja ihmiselon yhteneväisyyksiä. Täältä löytyy Edmund Spenserin teksti, kuva suurenee klikkaamalla.

Alkaneen rauhan ja hyväntahdon kuukauden kunniaksi satu, joka kertoo oudosta puunhakkaajasta ja muutamasta muustakin hahmosta.

Suurta metsää reunustavan aukion keskipaikkeilla on talo, jossa asuu kolmihenkinen perhe. Isä, äiti ja tytär. Tyttö, 13-vuotias, ei saata käsittää mitenkään, kuinka vanhemmat - tai lähinnä äiti - eivät voi olla samaa mieltä mistään tärkeistä asioista hänen kanssaan. Isä on paljon reissutöissä, nytkin Novgorodin lähellä Venäjällä kaivinkonehommissa golfkenttätyömaalla, eikä lyhyinä kotonaoloaikoinaan tule paneutuneeksi tarpeeksi perheasioihin.

Parhaillaankin tuntuu olevan käynnissä kiivas kiista ravintoasioista. Tyttö ei suostu syömään lihakeittoa, joka äidin mielestä on hyvää ja terveellistä, vaan vaatii pitsaa, kebabia, hampurilaisia ja muuta, joita kaikki muutkin saavat kotonaan. Muiden äidit osaavat tehdä hyviä ruokia eivätkä ole tuollaisia paskamutseja.

- Älä sitten syö, jos ei ole nälkä, äiti sanoo ja ottaa lautasen pois tytön nenän edestä. Tyttö alkaa mököttää, eikä puhu pitkään aikaan sanaakaan.

- Tahtoisitkos käydä mummoa katsomassa, äiti jatkaa hetken kuluttua saamatta vastausta.
- Voisit viedä hänelle vähän tuoretta pullaa ja mehua. Voisit olla siellä vaikka yötä, sillä mummo tykkäisi siitä kovasti.

Tyttö on vieläkin hiljaa, mutta suostuu sitten lähtemään. Mummo on kiva, eikä sotkeennu liiaksi hänen asioihinsa.

Äiti pakkaa koriin viisi lämmintä pyöreää pullaa ja kolmenvartin mehupullon. Talon pihalla kasvaa mustaherukkapensaita, ja niistä keitetystä mehusta äiti laimentaa pulloon juotavaksi sopivaa.

- Saatte siitä pari lasillista kumpikin, lähetän sitten myöhemmin laimentamatonta, äiti sanoo.

Tyttö lähtee matkaan, ottaa korin käteensä ja laittaa päähänsä punaisen myssyn, jota on tottunut käyttämään jo pienestä pitäen.

Matkaa mummon mökille on maantietä pitkin monta kilometriä, mutta metsän poikki vie polku, joka lyhentää matkaa ainakin puolella. Polku on tytölle tuttu, ja monet kerrat hän on sitä pitkin kipittänyt mummoa katsomaan.

Matkan varrella tulee kuitenkin nälkä, ja tyttö istuu polunvarren kivelle lepäämään.

- Taidan syödä yhden pullan, hän miettii, ja koska se maistuu hyvältä, menee toinen saman tien. Lämmin pulla vaatii myös juotavaa, ja pian on pullokin avattu. Hetken päästä, kun tyttö katsoo koriin, siellä on enää yksi pulla jäljellä. Vähän nolottaa, mutta ajatus keskeytyy, kun polun mutkan takaa tallustelee paikalle susi. Se istahtaa tytön eteen ja katselee tätä vinoilla silmillään.
- Moi, se sanoo, mitä kuuluu?
Tyttö on ensin hiljaa, mutta sanoo sitten:
- Minua on kielletty puhumasta vieraille, ottamasta niiltä karkkia ja lähtemästä niiden autojen tai moottoripyörien kyytiin.
- Minulla ei ole karkkia, autoa eikä moottoripyörää, enkä pidä siitä, että minulla ratsastetaan, susi sanoo, mutta mitä sinä teet yksin täällä metsässä?
- Olen menossa mummon luo, tuossa korissa on tuliaisia.
Susi kurkistaa koriin ja hotkaisee viimeisen pullan kokonaisena isoon kitaansa.
- Nyt sinä paskiainen söit viimeisen mummon pullan, tyttö kiljuu ja lyö sutta korvalle.
- Viimeisen; kukas ne muut söi? susi irvistää.
- Söi kuka söi, mutta mitä minä nyt sille vien.
- Mummot tykkäävät mustikoista. Tuossa kymmenen metrin päässä niitä kasvaa. Kun keräät korin täyteen, ei mitään pullia tarvitse surra. Missä sinun mummosi muuten asuu?
- Tätä polkua vaan eteenpäin ja sitten puron sillan luota oikealle. Siitä se mökki jo näkyykin.
- Selvä, minun täytyy nyt mennä kotiin, kerro mummolle terveisiä!

Susi lähtee hölkkäämään eteenpäin, ja tyttö ryhtyy etsimään mustikoita. Pari kourallista poimittuaan hän väsyy ja päättää lähteä mummon luo. Puron sillan risteyksessä hän kompastuu, ja korissa olevat mustikat putoavat maahan.

Mummo on tytön ulkomaankomennuksella olevan isän äiti, punaisessa mökissä asuva leskirouva, vaatimaton, mutta varakas - ominaisuuksia, joiden ansiosta miniäkin hänestä pitää ja lähettää silloin tällöin pieniä tuliaisia pyyteettömästi, mutta saa myös paluupostissa terveisiä takaisin.

Tyttö tulee mökin pihaan ja kuulee sisältä kovaäänistä ja kumeaa naurunhohotusta.
Ovenpielessä on verinen puunhakkuukirves.
- Mitähän ihmettä siellä tapahtuu, tyttö miettii ja koputtaa ovelle.
- Sisään!
Tyttö avaa oven ja näkee mummon ja lihavan miehen, jolla on punainen haalari ja musta messinkisolkinen vyö. Lisäksi miehellä on harmaa parta.
- Tervetuloa, kulta, mummo sanoo. Tämä setä tässä on Gustaf Juostén. Hän on puunhakkaaja ja käy usein minua auttelemassa kaikenmoisissa hommissa. Mummoa naurattaa, ja hän taputtaa miestä kämmenselälle, josta hyvästä tämä päästää ilmoille taas uuden hohotuksen.

Tyttö huomaa pöydällä puoliksi juodun rommipullon, jonka vieressä on sokeriastia ja vedenkeitin.

- Lämmikettä kovan urakan päälle, lämmikettä, mies hohottaa, ja mummo yhtyy ilonpitoon.
- Sano minua ihan vain Kustuksi, mies sanoo. Sukunimi on Juostén, eli Juosten Kustu.
- Mutta sinulla on varmaan kova nälkä, mummo sanoo. Kohta saat lihakeittoa, johon sain ihan tuoreet lihat Kustulta. Mutta ennen kuin se on valmista voit syödä tämän pullan, jonka Kustu myös toi.

Mummo hakee keittiöstä pyöreän pullan, jonka tyttö miettii nähneensä joskus aikaisemmin.  

Vinterkriget

En svensk historilärare och författare Åke Finnpers har skrivit tre romaner om svenska och norska frivilliga soldater i Finlands krig. Den första av böckerna handlar om vinterkriget i Lappland, nära Märkäjärvi. Fast de är delvis fiktiva, är de baserad på värkliga händelser. Författaren har intervjuad veteraner i Norge, Sverige, Finland och Ukraina.

I Ukraina finns det ännu sk. Gammalsvensk by, till vilken Katarina II flyttade svenskar från Estland på 1700-talet. Dem var lovats bördig åkermark, men sanningen var annat. En del av dem hade flyttad tillbaka till Sverige på 1920-talet, men svenska vänstret fick nya människor flytta till Ukraina.

Så har det varit möjligt, att svenskar hade stridat emot ukrainasvenskar i Finlands Lappland.

Boken berättar också, att efter slagsmål finskar har bränt fallna och frysna sovjetsoldater i stora brasar på iset av sjön Märkäjärvi; jag vet inte om detta är berättad i finska krigshistorier.

Bild: Paul Sandberg, Upplandsmuseet

Soitantoa

Päivän taidekuvaan, joka on Degasin maalaus, oopperan orkesteria esittävä, liittyy seuraava tarina:

- Mää muistan, kun kolkytluvulla pirettiin reenit Suajeluskunnantalolla, ja sitte yhtenä ehtoona ne tuli sanoon, että ny o meirän kapellimestari nääs kippee, eikä se pääse tuleen huamiseen konserttiinkaan, ja että ny pitäs noin jonku kuitenki hoitaa sen homma. Niin ne sitte katto mua ja sano, että sää ku soitat siä takana, nii sua ei kukkaan nääkkää, ookko sää siä vai et, nii sää voisit kyä tulla etteen viippaan. Kyä me osataan nää kipaleet soittaa.

No mää sitte johrin sen konsertin, ja menihän se ihan hyvin, väki läpsytti käsiään ihan niin maan kohtuullisesti. Seuraavanakin ehtoona mestari oli kippeenä, ja sama homma otettiin uusiks. Kolomantena päivänä, ku mää meen taas istuun takarivviin, niin pulttikaveri kyssyy, että "missäs sää oot ollu eilen ja toissapäivänä?" 

Kakskaks yksyks

Maailmantapahtumia historiallisessa tiettyihin päivämääriin perustuvassa artikkelisarjassamme tarkastelemme nyt Siljan päivän, eli marraskuun toinenkolmatta, tapahtumia.

Merkittävä oli itäsaksalaisen Nukkumatin ensiesiintyminen viisikymmentä vuotta sitten. Liittotasavalta heitti kehiin välittömästi oman versionsa, mutta se ei pärjännyt DDR:läiselle, joka Suomenkin kodeissa kävi televisioruudun takaa syytelemässä santaa lapsukaisten silmille.

Kuolemantapauksiakin sattui. Samana päivänä vuonna 1963 siirtyivät rajan taakse irlantilaissyntyinen kirjailija C.S. Lewis, patsaana yllä tarkastelemassa vaatekaapista johtavaa käytävää Narniaan, ja Yhdysvaltain presidentti J. F. Kennedy.

Edmund

Marraskuun 20. päivänä tuli kuluneeksi noin 1130 vuotta kuvan esittämästä tapahtumasta, Itä-Anglian kuningas Edmund Marttyyrin kuolemasta. Tanskalaiset viikingit ampuivat ensin Edmundin täyteen nuolia, niin, että tämä aikalaiskertomuksen mukaan muistutti piikkisikaa. Lopuksi Edmundilta katkaistiin pää.

Viikinkejä ärsytti erityisesti, että kuningas ei ryhtynyt vastarintaan, vaan alistui marttyyrina kohtaloonsa. Kuvassa etualan farkkujalkainen - nämä viikingit ovat varmaan ensimmäisiä Amerikan-kävijöitä - jousimies oikein ponnahtaa ilmaan nuolta ampuessaan. Vanhassa tekstissä nuolista käytetään nimitystä "missiles", joka nykykielenkäytössä tarkoittaa ohjuksia.

Toinen ohjuksia täyteen ammuttu, Edmundinkin kuolemankuvauksessa mainittu marttyyri, on Pyhä Sebastian, josta Googlenkin kuvahaulla löytyy monia esimerkkejä, vaikkapa tämä.

Kolmastoista

Päivän taidekuvassa iloinen mies polttaa temppeliherroja roviolla, hyvin on saatu syttymään, toisin oli täällä. Toimenpide oli seurausta Filip Kauniin vuonna 1307 laatimasta kirjeestä, joka saatiin avata vasta lokakuun 13. päivänä, joka sattui olemaan perjantai.

Tänä vuonna olemme saaneet nauttia perjantaista kuukauden kolmantenatoista päivänä jo kolme kertaa; helmi-, maalis- ja nyt marraskuussa. Ensi vuonna ei tarvitse jäädä kotiin pelkäämään kuin elokuussa Jessen päivänä.

Jesse Jamesin epäonnen päivä ei ollut 13. vaan 3. huhtikuuta 1882, jolloin Bob Ford täräytti häntä revolverilla ohimoon. Luoti olisi osunut takaraivoon, ellei Jesse, joka seisoi jakkaralla suoristamassa seinällä vinossa riippunutta äitinsä käsityötä, olisi kuullut aseen virittämisestä johtuvaa naksahdusta ja kääntänyt päätään.

Jesse Jamesin ruumis pakattiin jäihin ja kuljetettiin esittelykiertueella, jonka jälkeen hänet haudattiin kotitilalleen, joka muodostui turistinähtävyydeksi.

Hautakiveen äiti kirjoitutti: "In Loving Memory of My Beloved Son, Murdered by a Traitor and Coward whose name is not worthy to appear here.

Talviomenia - Winter apples

Viime joulukuussa julkaisin samantapaisen kuvan samasta puusta, tosin päiväsaikaan otetun. Nyt ollaan kuukautta ja runsasta viikkoa edellä lumitilanteessa, vai pitäisikö sanoa jäljessä, koska ollaan vasta marraskuussa. Toisaalta edellinen kuva oli otettu vasta joulukuussa, joten kumpaakin vaihtoehtoa voi pitää perustellusti oikeana. Savolaisluonteen hohdokkaimpia piirteitä onkin kummankin vaihtoehdon hyväksyminen paremmaksi. Jälkiviisaus ei sitten kuulu ulkopuoliselle, sehän on makkeinta viisautta ja naatitaan sisäpiirin kesken. Savolaiset ovat toisaalta neuvokkaita ja avuliaita, kuten tämäkin keskustelu osoittaa:

Turisti kilometripylvään vierellä, jossa luku 10.
- Anteeksi, kumpaankohan suuntaann tästä on kymmenen kilometriä?
- Eeköön tuo liene kumpaannii.

Tarkkasilmäinen lukija saattaa huomata puussa muutamia talviomenia. Harakan nokka ja oravan hammas niihin vielä pystynevät. Puiden alla kuolleet lehdet odottavat kevättä ja haravahenkilöä. Talvikeli yllätti myönteisesti.

Micmac

Ilmastonmuutos on tähänastisten tietojen mukaan ollut jääkiekkomailan muotoinen. Nyt kumminkin ollaan jo sitä mieltä, että se voi olla jonkun muunkin pelivälineen muotoinen. Biljardikeppi voisi mielellään tulla kysymykseen, tai vaikkapa se maila, jolla pelataan peliä, jonka nimessä on quu-kirjain.

Wikipedian kuvassa näemme joukon micmac-intiaaneja valmistamassa jääkiekkomailoja 1890-luvulla. Ilmastonmuutoksen symboli se ei silloin vielä ollut, silloin kesät olivat lämpöisiä ja talvet lumisia, hiilidioksidia ei tuprutettu taivaalle kuutiokaupalla, ponnekaasullisen deodorantin käyttökin oli vielä vähäistä. Micmacit - käytän tätä yksinkertaistettua kirjoitusasua, muita tapoja esimerkiksi asuinpaikasta riippuen ovat: Mi’kmaq (yksikkö Mi’kmaw), Miigmaq (Miigmao) Mi’gmaq tai Mìgmaq (Mìgmaw) - ovat Pohjois-Amerikan vanhinta väestöä.

Suomessa runsas kymmenen vuotta sitten vaikuttaneet elämäntapaintiaanit olisivat lämpimikseen voineet tehdä jääkiekkomailoja esikuviensa mukaisesti. Muistaakseni intiaanikohun alkuvaiheessa heitä kutsuttiin jossakin yhteydessä micmaceiksi, mutta paljastuivatkin sitten ihan muiksi.

AK 47

Martin päivä; nimi tulee Martinuksesta, joka viittaa sodanjumala Marsiin. Ylläkuvatun vehkeen keksijä täyttää tänään 90 vuotta. Aikoinaan valtion poikaleirillä, kuten blogisti Tillman sanoo, tuli tuota kanniskeltua. Ammuntasuoritteet tehtiin kylläkin vanhalla pystykorvalla. Onnea ja runsaita armorikkaita vuosia Mikhailille.

Gust 2 A

Päivän aihetaidekuvaksi löytyi tämmöinen sotakuva Kustaa Kakkos-Aadolfin päivän kunniaksi. Siinä Ruotsin maavoimat tekevät parhaansa, mutta menettävät kuitenkin ylipäällikkönsä Lützenissä, josta tapauksesta lauletaan Björneborgarnas marssissakin. Autografi oikeassa alanurkassa, jonka saat suuremmaksi näppäämällä, kertoo, että grafiikan on tehnyt Czesław Słania, puolalainen postimerkki- ja paperirahakaivertaja.

Tästäkin piti tehdä postimerkki, mutta koska Ruotsin kansa on rauhaarakastavaa ja -rakentavaa, siellä ei julkaista sota-aiheisia frimärkkejä.

Liputuksen kera tänään olemme suuruutemme aikoja muistelleet.

Kuopiolaisen Raninin olut- ja limsakoreissa luki "Valmist. Gust. Ranin".

Aikakauslehtiratsaus XXIII

Ratsauksen kohteena tänään on KUVA-POSTI-niminen julkaisu marraskuun 8. päivältä vuodelta 1962. Kustantaja on Yhtyneet Kuvalehdet Oy, päätoimittaja Olli Ohtomies ja ilmoituspäällikkö Kosti Saaristo.

Tilaushinnat kotimaassa 1/1 v. 2400:-, Skandinavian maihin 2670:- ja muualle ulkomaille 4200:-. Osoitteen muutoksesta veloitetaan 20:- Irtonumeron hinta on 90:-.

Me kaikki ennen vuotta 2002 syntyneet muistamme, että mainittuna vuonna Suomen markka poistui kehistä. Vielä pitkämuistisemmat tietävät, että lehden ilmestymisvuonna oli vielä käytössä ns. vanha markka, ja siitä poistettiin seuraavana vuonna kaksi nollaa, ja pennit tulivat jälleen käyttöön. Seuraavana vuonna siis lehti samoilla hinnoilla maksaisi 0,90:- Vuoden 1963 rahanuudistus oli monelle vaikeampi laskutoimitus kuin euroon siirtyminen seitsemän vuotta sitten.

Mutta sitten lehden sisältöön: etukannen sisäsivulla on "Uusin tieto"-niminen piirroskuvitettu tietoisku maapallon rantaviivasta, ja siinä todetaan muun muassa, että "Jos joutuisitte mittaamaan maapallon rantaviivojen pituuden, niin vaikka hyppäisitte alle viidentoista kilometrin levyisten lahtien yli, saisitte kävellä yhtä pitkän matkan kuin maasta kuuhun."

Pääkirjoituksessa nimimerkki Vatupassi tarkastelee järjestötoimintaa otsikolla "Turmeltuneen järjestödemokratian tunnussävel: Heijuu junttana poo..." mm. seuraavasti:
”…On »demokraattisesti» hallittava järjestö, jonka johtoportaassa olevat haluavat jatkuvasti säilyttää asemansa. Johtoporras on nykyaikainen eikä turvaudu suoranaisesti junttalappuihin eikä muihin raakoihin menettelytapoihin. Se harrastaa suhdetoimintaa. Sillä on käytettävissään järjestön varat, joiden avulla se ohjailee propagandatoimintaansa täsmälleen oikeaoppisessa hengessä. Järjestön julkaisutoiminta hoidellaan tuossa hengessä, sen toimihenkilöt on valittu ehdottomasti »luotettavista» yksilöistä ja vähänkin epävarmat tyypit on hienovaraisesti vapautettu järjestön palveluksesta. Propaganda hoidellaan siten, että johtoportaan ansiot näyttävät tuntuvasti todellista suuremmilta ja mahdolliset virheet eliminoidaan näkymättömiin. Vastustajien (niiden, jotka voisivat olla seuraava johtoporras) virheet esitetään vahvasti suurennettuina ja heidän ansioistaan vaietaan. Kaikki tuo taitavasti ja hienovaraisesti, suhdetoimintaa.

Sitä ei sanota edes propagandaksi, koska jotkut voisivat höristää korviaan. Sitä sanotaan valistustyöksi ja siihen tarvitaan paljon rahaa. Mutta rahaahan on, eikä sen tuhlaamista surra, koska se ei ole omaa rahaa. Ja missä on se mies, joka uskaltaa nousta vastustamaan, kun on kysymys valistustoiminnasta? Sellaista miestä ei ole.

Harjoitetaan siis sopivaa »valistustoimintaa», järjestön hyväksi (todellisuudessa järjestön johtoportaan hyväksi). Järjestellään kursseja, luento- ja opintopäiviä, joilla luotettavat järjestöteknikot suorittavat aivopesua. Sopiviksi havaituista koulutetaan samalla kaikessa hiljaisuudessa uusia järjestöteknikkoja, joille taitavasti neuvotaan, miten kiusallinen oppositio pienemmissä puitteissa nujerretaan.

Mutta eihän tuo toki riitä. Saattaa olla ihmisiä, jotka ovat tuollaisen valistustyön saavuttamattomissa. Jos heidän arvellaan olevan edes jonkinlaisia tekijöitä silloin, kun tärkeitä ratkaisuja tehdään, on heihin saatava kosketus. Aivan erityisesti silloin, jos he ovat epävarmoja tapauksia, eivät siis ole riittävän selvästi johtoryhmän kannattajia, mutta eivät liioin avoimessa oppositiossakaan.

Heidät on pyrittävä hoitamaan. Mutta miten? Varsin yleinen on ns. lohivoileipäsysteemi. Upea päivällispöytä riittävine tykötarpeineen on monesti koeteltu keino…”

Kannen tekstissä viitataan Aake Jermon ja Jorma Blomqvistin reportaasiin, jossa tuodaan esille vaikutelmia kahdelta rajalta; Haaparannasta ja Vaalimaalta.

Näin esipuheessa: "Suomen valtakunnan rajojen pituus on kaikkiaan 4307 km. Maarajaa on 2609 km ja merirajaa 1698 km.

Maarajasta on Neuvostoliiton vastaista itärajaa 1357 km. Läntistä maarajaa taas on 1252 km. josta Norjan vastaista 716 km ja Ruotsin vastaista 536 km.

Rajojen valvonnasta ja vartioinnista huolehtii sisäasiainministeriön alainen. armeijan tapaan järjestetty rajavartiolaitos. Maarajojamme vartioimassa on neljä rajavartiostoa: Kaakkois-Suomen rajavartiosto, jonka esikunta on Immolassa, Pohjois-Karjalan rajavartiosto Onttolassa, Kainuun rajavartiosto Kajaanissa ja lapin rajavartiosto Rovaniemellä. Merirajojen vartioinnista huolehtii merivartiolaitos, joka nykyään on osa rajavartiolaitosta. Se jakaantuu kolmeen merivartiostoon: Suomenlahden, Saaristomeren ja Pohjanlahden merivartiostot.

Elämä rajalla ja sen välittömässä läheisyydessä on aina ja kaikkialla ollut luonteeltaan melkoisesti erilaista kuin muualla. Usein puhutaan - eikä syyttä - rajan kiroista. Reportterimme ja valokuvaajamme ovat käyneet tutustumassa jokapäiväiseen elämänmenoon sekä Suomen läntisellä että itäisellä maarajalla. Mistään rajan kiroista ei nykyään voida puhua; olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä kaikkien rajojemme takana on naapurivaltiot, joiden kanssa olemme ystävällisissä suhteissa. Tunnelma valtakunnanrajan välittömässä läheisyydessä on kuitenkin nykyäänkin, normaalioloissa, omaleimainen; ikään kuin tietynlaisen jännityksen sävyttämä. Jo yksistään rajavyöhykkeellä voimassa olevat erikoismääräykset, jotka rajoittavat kansalaisten Liikkumis- ja toimintavapautta, antavat jokapäiväiselle elämälle rajan pinnassa oman erikoisen sävynsä.

»Itä on itä ja länsi on länsi, ei kohtaa ne milloinkaan», sanoi Kipling aikoinaan. Kai se niin on. Vaikka niin lännessä kuin idässäkin on ystäviä rajan takana, on rajan tunnelma kuitenkin tuiki erilainen. Länsirajallamme eletään niin kuin ei rajaa lainkaan olisi. Pohjoismaiden välillä ei ole viisumi- eikä passipakkoa, joten kaikki saavat vapaasti liikkua valtakunnasta toiseen; vain tullisääntöjä on noudatettava. Itärajalla ovat asiat toisin. Siellä ovat rajoitukset hyvinkin ankarat. Siellä liikkuessaan tuntee jatkuvasti olevansa kuin kahden maailman rajalla."

Juttu on kahdeksan sivun mittainen, jokainen aukeama sisältää neljä kuvaa, kaksi sivullaan taitettuina sivun sisäreunaan, ulkoreunassa on kunkin kuvan kohdalla siihen liittyvää tekstiä vajaan puolen sivun mittaisesti varustettuna kolmen rivin anfangilla. Kuvien väliin on sijoitettu otsikkotekstit:

"Länsirajalla kaarretaan tien toiselle puolelle, itärajalla kuluu muodollisuuksiin melkoisesti aikaa"
"Lännessä kuljetaan maasta toiseen milloin halutaan, itärajan yli ei niin vain mennä"
"Valtakunnan rajaa vartioidaan niin lännessä kuin idässäkin"
"Lännessä on tapana naida poikki oman rajan, idässä saa katsella omia entisiä peltojaan"
"Länsirajan yli viedään Suomen rahaa hyvin paljon, itään saa kukin viedä korkeintaan 20000 mk"

Viimeksimainitussa tekstissä kerrotaan, että jos rahaa sattuu olemaan mukana enemmän kuin 20 tonnia, ne pitää jättää talteen tulliasemalle; vuonna 1962 elokuun loppuun mennessä talletuksia oli yli 10 milj. mk.

"Onpa sattunut sellaistakin, että tulliasemalta on jouduttu toimittamaan sinne talletetut rahat - sillä kertaa yli 80000 mk - vainajan kuolinpesälle. Kysymyksessä oli melko vanha mies, joka matkatoveriensa kertoman mukaan kuoli Leningradissa kaunistelematta sanottuna - viinaan.

- Teidän pitäisi nähdä jokin turistiporukka, joka on palaamassa Leningradista, reportterille sanottiin. - Ei se ole mitään leikkipuhetta vaan totisinta totta, että sieltä silloin tällöin palaa miekkosia, jotka eivät tiedä Leningradissa käyneensäkään. Täällä Vaalimaalla ne rupeavat ihmettelemään, että milloin se Leningrad oikein tulee ja ovat ällistyneitä, kun rajavartija - jota he kai luulevat venäläiseksi miliisiksi - puhuu suomea."

Nimimerkki Havukka on kirjoittanut pakinan "Atomitarinaa".  Teksti paljastaa tekijän Veikko Huoviseksi. Jutun aineksia on julkaistu myöhemmin hänen novellikokoelmissaan.

Väinö Länsiluoto ja Urpo Rouhiainen päättävät juttusarjansa presidentti Urho Kekkosen Ranskan-vierailusta otsikolla "Loppu hyvin, kaikki hyvin". Rouva Kekkonen kastaa Suomeen tulevan Alsthom-veturin Väinämöiseksi, presidentti viihtyy hyvin työläisten seurassa niin veturi- kuin autotehtaallakin, josta saa lahjaksi Peugeot 404-auton. Marseillen satama-alueella kiertoajelulla presidenttiä seurasivat sammakkomiehet, jotka "olivat valmiit puolustamaan valtion päämiestämme henkeen ja vereen".

Patsaskiistoista on pari sivua. Uusin riita koskee Matti Hauptin tekemää teosta "Kokoava voima", joka suuresti muistuttaa Auguste Rodinin "Kolmen varjon" miestä. Kummastakin veistoksesta on kuvia edestä ja takaa. Jutussa viitataan HS:n Olli Valkosen kirjoitukseen. Patsaskiistoista luetellaan vielä presidenttien kuvat eduskuntatalon edessä, Ida Aalberg-monumentti, Sibelius-monumentti, Kauko Räsäsen reiällinen enkeli, Kain Tapperin Oriveden alttaritaulu.

"Mitä ruoka maksaa meillä ja muualla" -otsikolla on suuri värillinen vertailu keskiaukeamalla, jossa todetaan Suomen olevan kallein maa vain sokerin ja margariinin osalta. Vertailumaita Suomelle ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Englanti, Ranska, L-Saksa ja Sveitsi. Kahvi on kalleinta Saksassa, toiseksi kalleinta Suomessa ja halvinta Englannissa. Norjasta ja Englannista saa sokeria edullisimmin, Ruotsissa leipä on kalleinta ja Tanskassa halvinta.

Veikkauskonetta, joka muistuttaa hyvin paljon nykyistä lottokonetta, esitellään. Sen tarkoituksena on arpoa peruutetut pelit. Kuvassa hallitussihteeri Erkki Laaksovirta ja ylikonstaapeli Eino Riikonen suorittavat arvontaa. Laaksovirta on "varmuuden vuoksi asettunut selin lasipalloon, jossa 36 pientä pingpong-palloa napin painalluksella aloittaa pyörimisensä".

KUVA-POSTIn lukijaraati arvostelee kirjoja. Tällä kertaa luettavana on ollut Juhani Mustosen Kunnian kukko. Raadin mielipiteistä lyhennelmät:

"Kunnian kukko oli lukuelämys, jollaisen kokee harvoin (maalari Tampereelta)."
"Romaania ei ymmärrä, mutta onko kirjoittaja tarkoittanut sen ymmärrettäväksi! (kotirouva)."
"Ei ole suurikaan taito saattaa lukija ymmälleen. Tarvitsee vain sinkauttaa muutama älyttömyys (voimistelunopettaja)."
"Kunnian kukko ei ole huono teos, mutta hullusta Bagdadista en silti ymmärtänyt yhtään mitään (koneteknikko)."
"En löytänyt kirjasta mitään mainittavaa lukemisen arvoista (poliisin rouva)."

Angel Alcazar de Velasco kertoo juttusarjassaan Martin Bormannista, jonka auttoi pakoon Etelä-Amerikkaan. Kuudennessa jaksossa kerrotaan de Velascon ja Bormannin tapaamisesta vuonna 1957. Velasco pääsi liikkumaan Etelä-Amerikassa väärennetyin paperein muka härkätaisteluseurueen johtajana.

Eila Pennanen kirjoittaa tarinan nimeltä "Miehekäs mies", jossa päähenkilö paljastuu kuoltuaan robotiksi, kuvakatsauksia on ympäri maailmaa, Kent-savukkeita, Neosynephrine-nuhalääkettä, Forapin-reumalääkettä, Optylan-lasten kuumelääkettä, Pepsodent-hammastahnaa ja Aga-televisiota mainostetaan. Sarjakuvia on kolme: Sirpa ja Saku, Virtasen katti ja Ben Bolt. Sillireseptejä on tarjolla, ja takasivulla on huumoria, josta tässä näyte:

Marras

Thenot ja Colin ovat syksyisissä mietteissä marraskuuta kuvaavassa Spenserin Lammaspaimenkalenterissa. Marraskuu on luonnon kuoleman kuukausi, joka ei innoita laulamaan eikä runoa suoltamaan. Kuvassakin hautajaissaatto etenee kirkkoa kohti.

Marras tarkoittaa suomenkielessä useita kuolemaan liittyviä asioita, kuollutta ihmistä, erilaisia kuoleman enteitä, kummituksia ja jopa suurta kalansaalista, jonka uskottiin tietävän kuolemaa.

Marraksen kaverina toimii myös Huu, joka tunnetaan parhaiten puremistaan. Huu ilmestyy kuoleman enteenä, tai on kummitteleva vainaja, joka aiheuttaa läheisilleen mustelmia.

Herra Huu on taas pelottavuudestaan huolimatta sangen harmiton olento.

Tämäkin Huu tuotti aikamoista päänvaivaa korkeille tahoille.

Taittoa

Sinäputki tarjoaa paitsi mainiota musiikkia kaikilta genreiltä, myös muun muassa kotitaloustietoutta ihan Marttojen tyyliin. Kaikkihan me olemme olleet täysin niin sanotusti sormi Eesaun karvaisessa kädessä miettiessämme esimerkiksi, kuinka muotolakana viikataan täydellisesti.

Sotaväestä muistamme me, jotka sen käyneet olemme, että varusvarastolle likaisia lakanoita palauttaessamme ne piti taittaa "pitkin poikin, poikin pitkin" tai sitten päinvastoin. Joka tapauksessa varusvarastovääpeli ainakin meillä paukutti kepillä tiskiin ja vaati ilmoituksia niin kovalla äänellä, että se ylitti hänen aiheuttamansa taustakolinan.

Tässä ohjeet Amerikan murteella:

Scrapple

Lehtimiehen töitä on teettänyt. Vaahteranlehtiä on toimitettu kuutioarsinoittain kasoihin, kevääksi on toki myös jätetty, että ei ihan toimetonna olla tarvitse. Epäterävä ja siksi ehkä taiteellinen kuva omenasta tuo mieleen alttosaksofonitaiteilija C. Parkerin sävellyksen Scrapple from the apple. Parker tapansa mukaan melodiaa työstäessään käytti valmiiden kappaleiden soinnutusta, tässä tapauksessa tästä:

Kyyros

Päivän taidekuvana italialaisen Antonio Maria Vassallon maalaus Persian kuningas Kyyros Kakkosesta, eli Kyyros Suuresta. Lokakuun 17. päivänä on tullut kuluneeksi 2548 vuotta, kun Kyyros valloitti Babylonian.

Maaluksessa Kyyros on metsään kuolemaan jätetty hallitsijan lapsi - vähän niinkuin Lumikki - jonka lammaspaimenperhe löytää. Koira on ennättänyt ensimmäisenä ruokkimaan nälkäistä. Jatkotarinan mukaan lapsi kasvoi ystävällisen perheen huomassa ja kymmenvuotiaana toiset lapset valitsivat hänet kuninkaakseen.

Veistoksen päällä kuvan oikeassa reunassa näkyvillä olevat kruunu ja valtikka sekä maassa lojuva sotilaskypärä enteilevät jo lapsen tulevaisuutta.

Kivi

Pari päivää sitten oli taas liputuksen aihe. Aleksin päivänä muisteltiin Stenvallin Alexista. Käännetty on hänen teoksiaan monelle kielelle, ja nyt on tilaisuus Google-koneella pistää muutama käännös Eino Leinon Kiven elämästä kertovasta runosta. "Vinhasti vinkui" tuntuu olevan Googlen mielestä sama englanniksi, ruotsiksi, saksaksi ja viroksi. Viides käännös on savoa, ja sitä en antanut Googlen tehdä.

A child born in the autumn -
winds so vinhasti vinkui -
tuult 'was the whole of life,
not seen the summer, not spring,
ie, only from the autumn until Christmas.

Ett barn som fötts i höst -
vindar så vinhasti vinkui -
tuult "var hela livet,
inte sett på sommaren, inte vår,
dvs endast från hösten fram till jul.

Ein Kind geboren im Herbst -
Winde, so vinhasti vinkui -
tuult "war das ganze Leben,
nicht gesehen, im Sommer, nicht Frühling,
Das bedeutet, nur vom Herbst bis Weihnachten.

Sündis laps sügisel -
hoog nii vinhasti vinkui -
tuult "oli kogu elu,
näinud ei ole suve, ei kevadet,
st ainult sügisest jõulude ajal.

Sattu lapsukaene syntyvä pötkähtämmää syysmyterjlöehi -

tuulijaene vonku emälaella -

tuulijaesta ollii sen kaekki elämärressuu

kessee ee kerinnä nähä suatikka kevväänkorvookaa

ellee ruahusti vua syksystä jouluivvällii.

Seitsemästä miehestä tässä vähän lisää: