Keikkaviikko 3.

Soittokunta soittaa vappuna Jyväskylän hotellissa. Runoilija Turtiainen kulkee ohi ja kehottaa soittamaan työväenlauluja.

- Myöhän ei työväenlauluja soiteta humalaisille, kapellimestari toteaa soittajille.

Soittokunta soittaa poliisien pikkujoulussa Jyväskylän hotellissa. Koska soittokunnan harjoituspaikka on poliisitalon ampumaradalla, asiaan kuuluu, että pikkujouluihin saadaan tulla soittamaan. Nytkään kaikki kuulijat eivät ole selvin päin. Joululauluja sentään soitetaan.

Keikkaviikko 2.

Muistelen tällä viikolla puhaltamiseen liittyviä tapahtumia. Puhallinyhteisöjä on kaksi, ja älykäs lukija oivaltaa, milloin kustakin on kyse. (Pöydällä oli useita pulloja. Soittajat joivat vähän kustakin.)

Soittokunta soittaa Katajanokalla lasikattoisessa rakennuksessa. Vietetään kuvassa olevien välineiden valmistajan 200-vuotisjuhlaa. Ulkona on toukokuinen helle. Lämpöä on 27 astetta. Sisällä saattaa olla yhtä paljon tai enemmän. Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto tulee. Hänelle soitetaan Porilaisten marssi. Aiemmin on tullut Ilkka Kanerva. Hänelle ei soitettu. Koivisto kävelee yhtä ripeästi kuin Kekkonen. Kummallekaan presidenteistä ei marssia tarvitse soittaa kovin pitkään. Se on huilistille helpotus, sillä siihen kohtaan, jossa alkaa hankala tilutus, ei koskaan ehditä, soitto nimittäin lopetetaan silloin kun maanisä tai -äiti istuu paikalleen. Koiviston seuraajan kohdalla saattoi mennä pitempään.

Presidentti istuu kuumimpaan auringonpaisteeseen sijoitettuun tuoliin ja laittaa aurinkolasit päähänsä. Lasien alta pitkin poskia valuu pisaroita. Ne eivät olosuhteet huomioon ottaen ehkä ole kyyneleitä.

Soittokunta soittaa seuraavana päivänä savolaisen teollisuuskaupungin salissa samoissa merkeissä, juhla jatkuu. Paikalle odotetaan juhlapuhujaksi ministeri Suomista. Äkkiä yksi soittajista pyörtyy, putoaa tuolilta ja kannetaan pois.

- Kuka vielä väittää, ettei soittaminen ole raskasta työtä, kapellimestari sanoo yleisölle.

Keikkaviikko 1.

Soittoa harrastavat joutuvat usein joulun alla tarttumaan pilleihinsä tai viuluihinsa ja kiirehtimään viihdyttämään kansanjoukkoja.

Tällä viikolla vähän joulukalenterin korvikkeena julkaisen todellisiin tapahtumiin perustuvia muistelmia. Kuvat eivät välttämättä liity muisteltaviin tilaisuuksiin. Nyt siis ensimmäinen:

Soittokunta soittaa ja marssii Jyväskylän vanhalta linja-autoasemalta kohti avattavaa tavarataloa, joka myöhemmin tunnetaan Anttila-nimisenä. Soittajien edessä marssii joukko neitoja Satu Östringin, joka myöhemmin tunnetaan kunnanjohtajana, johdolla.

- Kiitos, pojat, soititte tosi hienosti, Östring sanoo, kun pääsemme perille.

Joulukalkkunako?

Kalkkunaksi turhan heiveröinen tämä otus, joka nuoskalumessa kahlailee, sitä paitsi meillä syödään jouluna sikaa eikä lintua.

Linnusta tuli mieleen se Twitter. Mikähän se oikein on, kun kulttuuriohjelmiinkin televiisioon pitäisi kommentteja kirjoitella. Tarkoituksena lienee, että katsojat hoitavat sillä koko homman, ja juontajat ja muut esiintyjät voidaan lomauttaa. Twitterin joku tunnus on nimeltään hässäkkä tai jotain sinne päin. Näppäimistöllä se näkyy olevan samalla nappulalla kuin kolmonen ja punta. Minusta se näyttää musiikin ylennysmerkiltä, engl. sharp.

Amerikasta talenttia etsivässä ohjelmassa oli stand up-koomikko, joka kertoi Twitterin sijasta kantavansa mukanaan megafonia, jolla kuuluttaa kuulumisiaan kaduilla ja aitovierillä. Oli kertomansa mukaan saanut kolme seuraajaakin, joista kaksi oli poliiseja.

Joulukuu alkoi

Tämmöistä oli meillä tänään, kun kello löi jo melkein viisi ip. Tuota tietä pääsee sinne, missä otsikkomaisemakuvat on otettu. Viime vuonna pengoin taideaarteita netistä joulukalenteriksi. Ehkäpä myöhemmin jotain tässäkin kuussa.